Korvaamaton aarre

Suomi on sananvapauden kärkimaa, ainakin jos kysytään Helsingin Sanomien toimituksesta. No kysytään:

Meillä Suomessa, sananvapauden kärkimaassa on käsissämme korvaamaton aarre, josta meidän tulee pitää hyvää huolta. Mutta jos emme oikeasti usko siihen – sen jakamattomuuteen ja sen universaaliin tavoiteltavuuteen – mitätöimme itse aarteemme arvon.

Antero Mukka kirjoittaa näin Helsingin Sanomissa. Mukka on päätoimittaja ja tietää vielä rivitoimittajiakin paremmin, mitä mieltä asioista kuuluu olla.

Iltalehti kertoo suomalaisten sanomalehtien pilapiirtäjien tarttuneen kynään sananvapauden puolesta. Lehden julkaisema kuvakimara löytyy täältä.

Kaikki piirrokset ovat ”vastuullisia”, mutta jotenkin varovaisen oloisia. Oma suosikkini on alla, piirtäjänä Kerberos Etelä-Suomen Sanomista.

Pidän edesmennyttä Kari Suomalaista Suomen kaikkien aikojen merkittävimpänä pilapiirtäjänä. Käynnissä olevan sananvapaushurskastelun tiimellyksessä on hyvä muistaa, miten Helsingin Sanomat kohteli omaa ”aarrettaan”.

JK
Suomalaisen sananvapauden rajat tulevat pian vastaan, jos sattuu olemaan toimittajan kanssa asioista eri mieltä.

Kirjoitan omista havainnoistani blogissa Matin ja Maijan sananvapaus.

Kääntäjä pulassa – miten murretta suomennetaan?

Varasin joulunpyhiksi luettavaa sellaiset pinot, että sain urakan päätökseen vasta eilen.

Lukupaketin runkona oli länsinaapurin historiaan kiinnostavalla tavalla porautuva Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogia. Avausosan tapahtumat käynnistyvät vuodesta 1916, ja kolmannen osan lopulla eletään 1990-lukua.

Tapahtumien päänäyttämönä on Jämtlannin syrjäseutu, mutta avainhenkilöiden mukana liikutaan muuallakin, esimerkiksi Tukholmassa, Oslossa ja Berliinissä. Pitkä aikajänne ja tarkka kerronta tuottavat väistämättä muhkean sivumäärän (1533), mutta sitä ei kannata kavahtaa.

Lukuelämys oli väkevä ja mieleenjäävä, ehdottomasti päättyneen vuoden parhaita. Yksi varaus on kuitenkin pakko tehdä. Loistava kokonaisvaikutelma kärsii kääntäjän oudosta ratkaisusta: alkuteoksen luullakseni ”puhdas” murre on käännettynä omituista sekakieltä, jollaista on vaikea kuvitella kenenkään puhuvan. Siinä on tunnusmerkkejä ja/tai yksittäisiä sanoja ainakin viidestä Suomen murteesta.

Hyvin kirjoitettua murretta on nautinto lukea. Joulun alla lukemani Rosa Liksomin uusin, lyhytproosaa sisältävä Väliaikainen tuli monta kertaa mieleen tuskaillessani sekamurteen kanssa. Mielestäni Kerstin Ekmanin hieno trilogia olisi ansainnut murretta osaavan kääntäjän. Jos minä olisin saanut valita, jamskan vastine olisi ollut meänkieli.

Lukemissani arvioissa käännöksestä ei yhtä poikkeusta lukuun ottamatta puhuta mitään. Lainaan Minna Ilselän blogitekstiä, joka voisi olla omasta kynästäni:

Suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen laittanut pohjoisen ihmiset puhumaan omituista sekamurretta, jossa yhdistyvät peräpohjalainen h, eteläpohjalainen notta ja lounainen sanojen lyheneminen, ja välillä kieli kuulostaa kaakkoissuomalaiselta. Dialogin lukeminen oli hetkittäin tuskallista, mutta yritin kyllä kovasti keksiä, mistä tämä suomentajan valinta voisi johtua. (…)
Puhekielen ongelmista huolimatta olen varma, että luin juuri yhden syksyn helmistä, ja olen iloinen, että tätä herkkua on tiedossa vielä trilogian kahden viimeisen osan verran!

Tuohon ei ole muuta lisättävää kuin että onhan sekakieleen sotkettu savoakin!

PS
Muut joulunpyhinä luetut:
Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea / Hannu Raittila: Nollapiste / Jyrki Vainonen: Askelia – kirjoituksia kävelemisestä / Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Keskitalven siivekkäitä

Joulunpyhien kirkas pakkassää on lauhtumassa tyypilliseksi tämän talven keliksi: pakkasta on enää puolitoista astetta. Puut ovat paksun kuuran ja lumen vallassa ja toivottavasti pysyvätkin.

Kolmenlajisia marjalintuja näkee joka päivä. Tilhiparvissa sirisee edelleen satoja lintuja, ja suurimmissa näkemässäni räkättirastasparvessa 50 lintua. Etelän suurparviin verrattuna se ei ole mitään, mutta Lapin joulukuiseksi määrä on suuri.

Viime päivien muista siivekkäistä mainittakoon urpiainen, kanahaukka ja käpytikka.

Aurinko näyttäytyi

Vuoden lyhyimmät päivät eivät ole olleet vuoden pimeimpiä, kaukana niistä. Kun taivas on pitkästä aikaa ollut pilvetön, valoa tuntuu olevan ruhtinaallisesti. Pakkasta on ollut sopivasti, tänään 20 astetta.

Kuva on otettu tänään kahdeltatoista. Aurinko kurkistaa ujosti Kemijokivarren vaarojen takaa.

Hyvää Joulua!

Osloon

Adam Russ esittelee erikoislaatuisessa matkaoppaassaan 101 kohdetta, joihin ei kannata matkustaa. Norjaa ja maan pääkaupunkia mollataan näin:

Oslo on niin kompakti ja pieni kaupunki, että sen saattaa kadottaa silmänräpäyksessä. Ja jos pitää silmänsä koko ajan tiukasti kiinni, saattaa hyvällä onnella jäädä koko Norja näkemättä.

Onnensa kullakin. Olen käynyt Norjassa liki kolmekymmentä kertaa, pitänyt silmäni auki ja nauttinut näkemästäni. Finnmark on tyydyttävästi koluttu, mutta suurin osa Norjan eteläistä osaa on näkemättä, myös Oslo. Ei kuitenkaan kauan: matkat ja majoitukset on varattu pääsiäiseksi.

Minua vetävät Norjaan ennen kaikkea linnut, maisemat ja laivat. Kun matkustan Osloon, joudun unohtamaan linnut kokonaan eikä se ole helppoa! Maisemista ei tarvitse tinkiä, ja pääsen katselemaan niitä uudesta näkökulmasta ilman kameraa.

Nasjonalmuseet lienee paras paikka selvittää, miten norjalaistaiteilijat ovat käsitelleet maailman kauneimpia maisemia. Erityisesti vanhojen maalausten värit kiinnostavat ja niistä voi varmistua vain paikan päällä.

Matkan ykkösasia ovat Bygdøy-niemen museot ja historialliset laivat: Fram, Gjøa ja hivelevän kaunislinjaiset viikinkilaivat.

Kuvassa Osebergin laiva ja Neil Oliver, BBC:n kolmeosaisen Viikingit-dokumentin asiantuntijajuontaja.

Koillisväylä

Kolmemastoinen, pienellä höyrykoneella varustettu Vega oli ensimmäinen alus, joka onnistui purjehtimaan Koillisväylän v. 1878-79. Vähältä piti, ettei väylää selvitetty yhden purjehduskauden aikana.

A.E. Nordenskiöldin johdolla toteutettu uroteko jäi merenkulun historiaan, mutta pohjoinen meritie Aasiaan pysyi pitkään hiljaisena. Heikki Haapavaaran ja Jarmo Vehkakosken Koillisväylä (Auditorium 2014) on tietopaketti siitä, mitä Koillisväylällä tapahtuu reilut sata vuotta jälkeen ensipurjehduksen.

Jarmo Vehkakosken hyytävät kaamoskuvat ovat Beringin salmen suunnalta ja matkalta Koillisväylää Kirkenesiin.

Saattueeseen kuuluivat ydinkäyttöiset venäläismurtajat Rossija ja Vaigats sekä suomalaiset monitoimimurtajat Fennica ja Nordica; neljästä murtajasta kolme on valmistettu Suomessa. YLE:n toimittaja Risto Makkosen tunnelmia matkalta esitettiin Ajankohtaisessa kakkosessa 18.12.2012.

Novaja Zemljan länsipuolella meri lainehti jäättömänä, ja venäläismurtajat jäivät odottamaan uusia tehtäviä. Nordican matkalaisten taival oli lopuillaan:

Otamme suoran suunnan Norjan Kirkkoniemeen, jossa jäämme kauas merelle. Hyppäämme lankongilta ja pois laivasta pikkualukseen. Se on melkein liian mutkatonta. Tuntuu haikealta. Emme aja murtajalla lähellekään Kirkkoniemen satamaa. Syy on selvä – kippari ei halua lähemmäksi, jottei pohjoisen vesillä laivan ympärille synny ympäristöhässäkkää tai näyttäviä provokaatioita. Näin kauas aktivistit eivät osaa tulla. Tuntuu viistolta, että rehellistä työtä tekevän laivaväen tarvitsee pelätä tuollaista.

Haapavaara viittaa vuoden 2012 tapahtumiin keväällä Helsingissä ja syksyllä Barentsin merellä. Vappuna Greenpeace yritti vaurioittaa Nordicaa tarkoituksenaan estää aluksen lähtö avustustöihin Beaufortin merelle. Lainaus YLEn uutisesta:

Poliisin mukaan toukokuun vappupäivän mielenosoituksesta Helsingissä
jäänmurtaja Nordicalla jäänmurtajayhtiö vaatii rangaistuksia. Arctia Shipping –
jäänmurtajayhtiötä edustava lakimies vahvistaa, että vaateet ovat voimassa.
(…)

Jäänmurtaja Nordican lähtöä yritettiin estää vaijereiden ja betonin avulla. Jos
yritystä ei olisi huomattu ja jäänmurtaja olisi lähtenyt liikkeelle, aluksen
potkurijärjestelmä olisi vahingoittunut.

Poliisin tutkinta mielenosoituksen yhteydessä tehdystä vaijerointiyrityksestä
on edelleen kesken. Tutkintanimike on törkeä tuhotyön yritys.

Murtajakeissi nousi hetkeksi esiin lokakuussa 2013 tapaus Heidi Hautalan yhteydessä. Hautala joutui eroamaan ministerin tehtävästä menetettyään pääministeri Kataisen luottamuksen.

Mitä saatiin aikaan? Tietääkseni venäläiset jatkavat oljynporausta, Fennica ja Nordica lomailevat Raumalla, ja Greenpeace häiriköi vaihteeksi kuivalla maalla. Poliisi tutkii edelleen Nordican sabotointiyritystä…

Hyvä päivä riehua?

Anarkistit viettivät itsenäisyyspäivää eilisiltana Helsingissä samaan tapaan kuin vuosi sitten Tampereella.

Poliisin ensiarvioiden mukaan näyteikkunoita ja muuta omaisuutta rikottiin ainakin 100 000 euron edestä. Yhdessä asiassa oli kuitenkin tapahtunut myönteistä kehitystä: hevosia ei tällä kertaa hakattu.

Katuhulinoissa ennenkin mukana ollut Minna Mentula ihmettelee Ilta-Sanomissa, mitä riehumisella saavutetaan:

En mä sinänsä vastusta voimakkaampienkin keinojen käyttöä, jos sillä edistää jotain asiaa. Mutta mä en oikein tiedä, onko se tässä mittakaavassa mitenkään järkevää, edes sen huomion saamiseksi.

Helsingin Sanomat todisti äskettäin, että anarkistit voivat saada julkisuutta muutenkin kuin riehumalla ja hajottamalla paikkoja. Toisaalta eilinen näytös oli omiaan täydentämään valtakunnan ykköslehden antamaa kuvaa fiksusti keskustelevista luomulimpparin lipittäjistä.

Vuosi sitten Mentula osallistui Tampereella Kiakkovieras-tapahtumaan – ja pääsi kertomaan näkemyksiään YLE:n toimittajalle. Mentulan mielestä Tampereella ”kyseessä ei ollut mellakka vaan rauhanomainen mielenosoitus”.

Ennätysparvi

Torstai-aamuna olin aikeissa kävellä suoraan jokirantaan, mutta tein mutkan nähtyäni tilhiä kirjastorakennuksen ja Hallituskadun välisessä puistossa. Marko oli jo paikalla ja jäimme seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Lintuja oli todella paljon: parvi näytti reilusti suuremmalta kuin kaksi päivää aiemmin näkemäni, jossa siinäkin oli yli tuhat tilheä. Pääosa linnuista istui koivuissa kadun molemmin puolin, osa tyhjensi marjoista muutamaa pihlajaa.

Toivoimme haukkaa paikalle, jotta parvi olisi järjestäytynyt taivaalle helpommin laskettavaksi. Näin tapahtui päivälleen kaksi vuotta sitten, jolloin ihailinne Olli-Pekan kanssa jättiparvea torin laidalla. Siinä parvessa oli 2215 tilheä.

Haukkaa ei näkynyt eivätkä kaikki linnut mahtuneet rajaukseen. Laskin tilhet varmuuden vuoksi kahdesta kuvasta: Markon ottamassa oli 2800 tilheä ja tässä omassani 2650.

Kyseessä on oma ennätys ja suurin tänä syksynä Tiiraan ilmoitettu tilhiparvi.

Tohtori ja jäniskoira tapaavat kirkossa

Into Kustannus Oy hankki v. 2012 oikeudet Pentti Haanpään tekstien julkaisemiseen. Novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla julkaistiin syksyllä 2013.

Kokoelman toimittanut Matti Salminen kirjoittaa teoksen saatesanoissa:

Pentti Haanpään novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla valmistui vuonna 1933, mutta vasta nyt – 80 vuotta myöhemmin – se julkaistaan siinä muodossa kuin kirjailija sen itse halusi.

Otava julkaisi v. 1956, siis vasta kirjailijan kuoleman jälkeen samannimisen kokoelman, jossa 23 alkuperäisestä novellista 8 on jätetty pois ja lisätty 4. Yksi pois jätetyistä, mainio Herra tohtori, kirkko ja Porvarin jäniskoira pääsi kovien kansien väliin vasta vuonna 2013!

Suomessa keskustellaan juuri nyt, olisiko sopivaa käyttää pitkään jatkuneesta taantumasta astetta ikävämpiä ilmauksia. Haanpää puhuu reilusti pulasta kuvatessaan maamme 1930-luvun tilaa ja yhteiskunnallista ilmapiiriä. Havainnot ovat niin tarkkoja ja yleispäteviä, että tekstiä on vaikea uskoa alle kolmekymppisen tarkkailijan kirjoittamaksi:

Mutta tässä pienessä ja köyhässä maassa kasvatettiin kaikkiin yrityksiin suunnaton virkakunta ja johtorasitus, kuten jättiläismäinen vesipää, jota kantaessaan häiveröinen ruumis nuukertui.

Haanpää näyttää valinneen kokoelmansa päätösnovellit keventämään kaunistelemattoman tilannearvion luomaa lohdutonta tunnelmaa. Saamme nähdä Haanpään kaukonäköisyyden ulottuvan myös urheilun alalle: tarina pitäjän pesäpalloharruudesta kamppailevan kyläjoukkueen lukkarin saamista ehdotuksista voisi olla tästä ajasta!

Marjalintuja

Rovaniemen pihlajissa on mukavasti marjoja, ja toiveet hyvästä marjalintutalvesta ovat korkealla. Tilanne muistuttaa kahden vuoden takaista: tilhiparvet pörräävät ja taviokuurnat vaeltavat.

Näin eilen talven ensimmäiset taviokuurnat tutuilla paikoilla eli Viirinkankaan hautausmaalla ja Ruokolammentiellä. Parvissa oli 16 ja 13 yksilöä.

Kävin tänäänkin hautausmaalla, mutta taviokuurnia ei nyt näkynyt. Sen sijaan näin matkalla talven toistaiseksi suurimman tilhiparven. Lintujen määrän arvioiminen oli tavanomaisen hankalaa.

Otin kuvan parven lehahtaessa lentoon ja arvelin, että rajaukseen mahtui vähän yli puolet linnuista. Laskin linnut kuvasta ja sain tulokseksi 541. Ilmoitin Tiiraan varovaisesti 800 tilheä; todennäköisesti lintuja oli jonkin verran enemmän.

Ounaskosken sulassa useiden päivien ajan viihtyneitä mustalintua ja isokoskeloa ei enää näkynyt, mutta tilalle oli ilmestynyt uusi, hieman epäsuhtainen parivaljakko: pilkkasiipi ja alli.