Tohtori ja jäniskoira tapaavat kirkossa

Into Kustannus Oy hankki v. 2012 oikeudet Pentti Haanpään tekstien julkaisemiseen. Novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla julkaistiin syksyllä 2013.

Kokoelman toimittanut Matti Salminen kirjoittaa teoksen saatesanoissa:

Pentti Haanpään novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla valmistui vuonna 1933, mutta vasta nyt – 80 vuotta myöhemmin – se julkaistaan siinä muodossa kuin kirjailija sen itse halusi.

Otava julkaisi v. 1956, siis vasta kirjailijan kuoleman jälkeen samannimisen kokoelman, jossa 23 alkuperäisestä novellista 8 on jätetty pois ja lisätty 4. Yksi pois jätetyistä, mainio Herra tohtori, kirkko ja Porvarin jäniskoira pääsi kovien kansien väliin vasta vuonna 2013!

Suomessa keskustellaan juuri nyt, olisiko sopivaa käyttää pitkään jatkuneesta taantumasta astetta ikävämpiä ilmauksia. Haanpää puhuu reilusti pulasta kuvatessaan maamme 1930-luvun tilaa ja yhteiskunnallista ilmapiiriä. Havainnot ovat niin tarkkoja ja yleispäteviä, että tekstiä on vaikea uskoa alle kolmekymppisen tarkkailijan kirjoittamaksi:

Mutta tässä pienessä ja köyhässä maassa kasvatettiin kaikkiin yrityksiin suunnaton virkakunta ja johtorasitus, kuten jättiläismäinen vesipää, jota kantaessaan häiveröinen ruumis nuukertui.

Haanpää näyttää valinneen kokoelmansa päätösnovellit keventämään kaunistelemattoman tilannearvion luomaa lohdutonta tunnelmaa. Saamme nähdä Haanpään kaukonäköisyyden ulottuvan myös urheilun alalle: tarina pitäjän pesäpalloharruudesta kamppailevan kyläjoukkueen lukkarin saamista ehdotuksista voisi olla tästä ajasta!