Rovaniemen pihlajissa on mukavasti marjoja, ja toiveet hyvästä marjalintutalvesta ovat korkealla. Tilanne muistuttaa kahden vuoden takaista: tilhiparvet pörräävät ja taviokuurnat vaeltavat.
Näin eilen talven ensimmäiset taviokuurnat tutuilla paikoilla eli Viirinkankaan hautausmaalla ja Ruokolammentiellä. Parvissa oli 16 ja 13 yksilöä.
Kävin tänäänkin hautausmaalla, mutta taviokuurnia ei nyt näkynyt. Sen sijaan näin matkalla talven toistaiseksi suurimman tilhiparven. Lintujen määrän arvioiminen oli tavanomaisen hankalaa.
Otin kuvan parven lehahtaessa lentoon ja arvelin, että rajaukseen mahtui vähän yli puolet linnuista. Laskin linnut kuvasta ja sain tulokseksi 541. Ilmoitin Tiiraan varovaisesti 800 tilheä; todennäköisesti lintuja oli jonkin verran enemmän.
Ounaskosken sulassa useiden päivien ajan viihtyneitä mustalintua ja isokoskeloa ei enää näkynyt, mutta tilalle oli ilmestynyt uusi, hieman epäsuhtainen parivaljakko: pilkkasiipi ja alli.