Puluja & turisteja

Lintuhavainnoilla mitattuna eilisen päiväkävelyn saldo oli kehno. Näin kymmenkunta pulua, muutamia variksia ja pari harakkaa. Erikoista on se, että en havainnut ainuttakaan pikkulintua.

Tänään onnistuin paljon paremmin. Marttiinin vanhan tehtaan ruokinnalla oli useita kymmeniä puluja ja puolenkymmentä varpusta. Lisää puluja löytyi Jätkänkynttilän vaiheilta.

Ounaskoski täyttyi viikolla joen kuljettamista jäälautoista. Lisää ei toistaiseksi tule, koska Lainas on jäässä. Rautasillalta Kirkonjyrhämälle virta oli avannut kapean sulan veden rännin, jota ei vielä toissapäivänä näkynyt. Kosken rannalla näkyi turisteja enemmän kuin pitkään aikaan. Useimmat lienevät olleet ulkomaalaisia.

Rajajääkärinkadun kerrostalon pihakoivussa istui parvi tilhiä, jotka odottivat pääsyä vuorollaan tyhjentämään pihlajia lopuista marjoista. Menin katsomaan lähempää, laskin linnut ja ilmoitin Tiiraan 50 yksilöä.

* * *
Edit
Kaivoin eilisen pulukuvan arkistosta, mutta alla oleva on otettu tänään. Laskin siitä 105 pulua, ja määrä on pitkään aikaan suurin Rovaniemeltä Tiiraan ilmoitettu. Osa linnuista jäi ulos rajauksesta, mutta en ryhdy arvailemaan lintujen todellista kokonaismäärää.

Sivuroolissa merisirri

Maanantaina näkemäni elokuva perustuu löyhästi Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin Hytti nro 6 (WSOY 2011). Tarkkaan ottaen sanottiin, että elokuva on Liksomin kertomuksen innoittama.

Luin kirjan tuoreeltaan, pidin siitä ja kirjoitin (v. 2013) mm. seuraavasti:

Liksom hyödyntää nuorena naapurissa näkemäänsä, vyöryttää lukijan eteen inhorealistisia visioita junaympäristöstä ja pysähdyspaikoista. Neuvostoihmistä edustaa miespuolinen hyttikaveri, kammottava tyyppi josta lopulta sentään löytyy jotain positiivistakin sanottavaa.

Visiot olivat elokuvassakin inhorealistisia, mutta hyttikaveri vähintään siedettävä, melkeinpä symppis. Ei häntä ainakaan pelätä tarvinnut!

Ajattelin, että varmaankin osa elokuvan läntisestä asiakaskunnasta ajoittaa tapahtumat nykyhetkeen vähän niin kuin Kaurismäen elokuvien visiot Suomesta. Melkoinen matkailumainos!

Minulle tämän mainion elokuvan mieleenjäävin hetki on se, kun Jäämeren rannalla kuvatussa loppukohtauksessa vilahtaa merisirri. Kuvan sirrit on kuvattu Jurmossa.

Muuntamoita

Lueskelen parhaillaan puutornimuuntamoista (!) kertovaa kirjaa ja ihmettelen, että ansioitunut kirjailija tarttuu moiseen aiheeseen ja vielä innostuu siitä. Näin on kuitenkin Maarit Verroselle käynyt, ja tuloksena on teos Puutornimuuntamot – tarinoita sähkönsiirrosta (Aviador 2017).

Varttuneempi väki muistaa nämä hassut tötterörakennukset, joista harva on enää käytössä. Osa jatkaa kuitenkin maisemaelementtinä kunnostettuna ja maalattuna. Maarit Verronen on saamiensa vihjeiden perusteella kiertänyt Suomea ja selvitellyt muuntamoiden syntyvaiheita ja myöhempää historiaa. Kirja koostuu mv-kuvista ja lyhyehköistä esittelyteksteistä. Välissä on yleisluontoista sähköön liittyvää asiaa.

Teoksen kiinnostavuus riippuu lukijasta. Aihe ja rakenne voisivat tuottaa tylsän, luettelomaisen tietokirjan, mutta sellaisesta ei todellakaan ole kysymys. Verronen kirjoittaa tapansa mukaan hyvin ja keventää tekstiä vähäeleisellä huumorilla.

Yli sadasta esitellystä muuntamosta yksi, Oulun Välivainiolla sijaitseva on minulle tuttu. Otin siitä kuvan 1980-luvun alkupuolella:

Kirjassa kerrotaan, että Välivainion muuntamolla on merkittävä maamerkin rooli Kauko Röyhkän romaanissa Miss Farkku-Suomi.

Olen kuluvan syksyn aina katsellut muuntamoita itsekin, en kuitenkaan puusta rakennettuja. Joskus loppukesällä täällä Rovaniemen Kolmannessa kaupunginosassa puolenkymmentä arkisen harmaata betonikoppia muuttui ihastuttaviksi väriläiskiksi. Toivottavasti spraypurkein varustautuneet maalarit arvostavat kollegoiden työtä ja jättävät kohteet rauhaan.

Lenovo

Pitkään palvellut pöytätietokone heittäytyi niin hankalaksi, että en enää jaksanut sen kanssa. Käyttöikää masiinalle kertyi kohtuulliset kahdeksan vuotta.

Hain ”uuden” koneen Ärrältä perjantaina. Koska paketti painoi 20 kiloa, kokoon taitettavasta kaljakärrystä oli iso apu kuljetuksessa. Kuvassa näkyvät lumet ovat nyttemmin lähes kokonaan sulaneet.

Kone ei siis ole uusi, paremminkin ehkä lähes uudenveroinen. Lenovo ThinkStation S30 julkaistiin samana vuonna kuin Jouni kokosi uusista komponenteista nyt kiertoon siirtyneen laitteen.

Mallissa miellyttää moni asia. Siinä on optinen asema, jollaista vähänkään uudemmissa läppäreissä ei enää ole. Tehoa on riittävästi ja bonuksena tuli mahdollisuus muistikorttien lukemiseen. Lisäksi kone sopii kuin nakutettu edeltäjälleen mitoitettuun tilaan työpöydän alle.

SSD-levy on toki uusi, mutta mukana tullut 1.5 teratavun varastolevy käytetty. Omaksi huoleksi jäi Firewire-kortin ja toisen, 3-teraisen varastokovalevyn asentaminen. Sieltä löytyvät kaikki digikuvani. Kylkilevyn takaa paljastui tällainen näkymä.

Ensivaikutelma on mukavan selkeä. Toisin kuin vanhassa koneessa, virtalähde on ylhäällä ja kovalevyt poikittain. Paikka on vain yhdelle lisälevylle, mutta enempään ei ollut tarvettakaan.

Rautapuolen kanssa ei ollut ongelmia, mutta Photoshopin uudelleenasennus on yhtä hankalaa kuin ennenkin. Se kai kuuluu asiaan.

Tämän koneen erikoisuutena on lukittava kylkilevy. Avaimet ovat tallessa pidikkeen alla tuuletusritilän alapuolella.

Lunta meillekin!

Hartaasti odotettu lumisade alkoi ennustettuun aikaan vähän ennen aamuyhdeksää ja jatkuu yhä. Pikaisen kelikamerakierroksen perusteella voin sanoa, että Näätämön aluetta lukuun ottamatta koko Lappi on valkoisena.

Kävin aamupäivällä katsomassa, onko Kirkkolampi jäässä: mitä kuuluu isokoskeloille, joita lammella on nähty viime päivinä kymmenittäin, enimmillään peräti 81. Tänään koskeloita oli neljä, ja nekin lähtivät joelle päin pitäessämme palaveria Jukan ja Jarnon kanssa. Lammelle tullessani lumisella nurmikolla hyppeli viluisen oloinen laulurastas.

Tänään Tiiraan ei toistaiseksi (klo 17) ole ilmoitettu ainuttakaan laulujoutsenta. Vielä eilen Andreas laski Niskanperän tornista 233 aikuista joutsenta ja 89 poikasta. Poikkeuksellinen syystulva vaikeutti ruokailua ja ajoi joutsenet liikkeelle Ounasjoen suistosta. Koskeloita ja sukeltajasorsia veden nousu ei häiritse, mutta vesistöjen jäätyminen sitä enemmän.

Kansallispelin historiaa

Superpesis-sivusto muistutti viikko sitten, että naisten mestaruus ratkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1931 – 90 vuotta sitten. Finaalissa vastakkain olivat Lahden Maila-Veikkojen ja Viipurin Pallonlyöjien joukkueet, ja lahtelaiset voittivat numeroin 5-3. Hieman epäselvästä kuvasta näkee, että peliasut poikkeavat melko paljon nykyisin käytössä olevista.

Ensimmäinen pesäpallo-ottelu pelattiin Helsingissä marraskuussa 1920, ja miehet pelasivat mestaruudesta jo vuonna 1922.

Koska kyseessä on kansallinen laji, sääntöjä on voitu kehittää tarpeen mukaan. Pidän tärkeimpänä muutoksena v.1994 tapahtunutta siirtymistä jaksopeliin. Jokeripelaajat, aluksi yksi per joukkue, ilmestyivät kentille vuonna 1985, ja paljon puhuttanut sopupeliskandaali tapahtui kaudella 1998.

Muistan hyvin ajat ennen mainittuja muutoksia: olin lähes aina paikalla kun paremmuutta ratkottiin Harjun nurmikentällä. Pelialusta oli haasteellinen kuivallakin kelillä, mutta sateella aivan sietämätön. Olisikohan ollut jokin erityisen merkittävä ottelu alkamassa, kun kotipesän seutua yritettiin kuivattaa bensiiniä polttamalla. Savupatsas nähtiin varmasti Muuramessa saakka!

Koska valokuvausharrastukseni on myöhempää perua, vanhin kuvani Kirittäristä on vuodelta 1990. Kaarella näkyvistä pelaajista kannattaa mainita jääkiekkoa maajoukkuetasolla pelannut Kirsi Hänninen ja mestaruuden kolmella vuosikymmenellä voittanut Hanna Airaksinen. Jokeripaidassa nähdään ensin pelaajana ja myöhemmin pelinjohtajana kunnostautunut Armi Ahola.

Kouluaikoina pelasin pesistä kaiket kesät, mutta mihinkään joukkueeseen en kuulunut. Kiinnostus lajiin on tullut sillä tavoin sukuperintöna, että äitini pelasi pesistä jo 1920-luvun puolivälin tienoilla. Jämsän yhteiskoulussa oli tuohon aikaan asiasta innostunut opettaja. Äidillä oli ikää jo yli kahdeksankymmentä, kun me lapset onnistuimme houkuttelemaan hänet pesisharkkoihin Kortepohjan kentälle.

Pesiskausi päätökseen

Viimeiset finaalipelit päättyivät hetki sitten, ja samalla saatiin vuoden 2021 pesiskausi pakettiin. Onnittelut mestareille, joita olivat Rauman Fera (B-tytöt), Sotkamon Jymy (B-pojat), Porin Pesäkarhut (naiset) ja Manse PP (miehet).

Lainasin asiaan liittyvän kuvan selityksineen Napa-Pesiksen naisjoukkueen Instagramista elokuun alkupuolelta:

 

Uljasta menoa

Tamperelaiset ovat ylpeitä ratikoistaan, jotka kuuluvat olevan paljon hienompia kuin Helsingin vastaavat. Kokeilematta vielä jäivät; Helsingissä ratikat seisoivat kuskien lakon vuoksi juuri niinä päivinä kun tarvetta olisi ollut.

Ylivoimaisesti sykähdyttävin Tampereella näkemäni kulkuneuvo oli katettu kärry, jota veti uljas parivaljakko.

Kannatti käydä Turussa

Käyn Turussa pari kertaa vuodessa, mutta yleensä läpikulkumatkalla. Perjantaina jäin yöksi. Matkasuunnitelmani olivat muuttuneet, ja saavuin kaupunkiin jo aamulaivalla. Tuli tarve tappaa aikaa ennen museoiden aukeamista. Ihan ensin piti päästä eroon matkatavaroista.

Olin valinnut majapaikakseni minulle entuudestaan tutun hostellilaiva Boren, joka oli ja on Suomen paras hostelli. Sinne siis. Tiedustelin varovaisesti, olisiko mitään mahdollisuutta saada hytti käyttöön etuajassa. Kyllä oli: pikkuruinen hytti kannella 2 tarjosi sen mitä juuri silloin eniten kaipasin, vessan ja sängyn.

Lepäilin hetken ja lähdin Aurajoen vartta kohti kaupungin keskustaa. Purjealus Sigynin kohdalla nousin Läntiselle Rantakadulle ja pian näkyviin ilmestyi Turun puhutuin nähtävyys. Käyttöhäiriöistä ei ollut tietoakaan, kun funikulaari kipusi ylös Kakolanmäen rinnettä. Ei ihme, että Tampereella ollaan kateellisia!

Siirryin Martinsiltaa pitkin tois pual jokke, ja nyt tavoitteena oli Aboa Vetus -museo. Kävellessäni katselin Aurajoen vettä ja ihmettelin, miten kalat tulevat toimeen niin savisessa ympäristössä.

Aboa Vetus (Ars Nova jäi odottamaan vuoroaan) oli mykistävän hieno elämys. Aitoon ympäristöön perustetut laadukkaat museot ovat aina miellyttäneet, ja tämä oli juuri sellainen. Tutkin näyttelyn tarkasti kaikessa rauhassa.

Kansantajuinen ja hauska kertomus Aurajoen varresta kaupunkiin muuttaneen Matin vaiheista auttoi sisäistymään keskiaikaisen Turun elämänmenoon. Piirretyt kuvat elävöittivät mainiosti tarinaa, esimerkiksi tämä piirros oman aikansa ”kurakenkiin” sonnustautuneesta turuttaresta.

Paluumatkalla ylitin Aurajoen pienoislossi Förillä, joka on tietääkseni turkulainen erikoisuus.

Illalla katselin läppäriltä JYPin ja HIFK:n pelin. Boren nopea WiFi ei ryppyillyt kertaakaan, ja JYP kaiken lisäksi voitti!

Erämaan laidalla

Tein viime viikolla pienoisvaelluksen Muotkatuntureille. Telttaöitä kertyi viisi ja kilometrejä viitisenkymmentä, jos päiväretket lasketaan mukaan. Sää oli hyvä ja retkiryhmä loistava.

Muotkatuntureilla on helppo tavoittaa aito erämaatunnelma, koska puhelin ei toimi eikä muita ihmisiä näe. Karigasniemen tieltä kuuden kilometrin päästä kuului yhteen leiripaikkaan rekan ääni.

Mukavin lintuhavainto oli kotka, joka kaarteli yläpuolellamme pitkän tovin. Näimme myös isokäpylintuja, lapintiaisia ja riekon. Pienemmistä siivekkäistä on mainittava polttiaiset ja ampiaiset, joita kumpiakin oli ajoittain haitaksi asti.

Kaikki mukana olleet vakuuttuivat siitä, että tervasjuurakko on maailman paras nuotiopuu – niin hyvä, että jokivarsien suosituimpien leiripaikkojen lähistöltä niitä oli turha hakea. Tilanne parani, kun työntyi syvemmälle metsään.

Koska rinkka painoi vähintään yhtä paljon kuin viimeksikin, päätimme perustaa kaksi kahden yön leiriä. Luppopäivinä nousimme tunturiin ja kiertelimme ympäristössä kevein kantamuksin.

Mustikoita ja variksenmarjoja oli mukavasti, mutta sieniä syötäväksi asti vain viimeisen leiripaikan lähistöllä. Voissa paistettuja herkkutatteja riitti vielä aamuksikin.

Tielle kävellessämme arvuuttelimme, onko auton katolle unohtunut kamera paikallaan. Olihan se, ja pääosin poutaisesta säästä johtuen vieläpä täysin toimintakuntoisena!