Pihabongaus

Pihabongaus on mainio keksintö. Se esimerkiksi aktivoi suuren joukon kansalaisia ja tuottaa kattavaa tietoa hetkellisestä talvilintutilanteesta. Tänä vuonna havaintoja kertyi viikon ajalta 17000 havaintopisteestä 100 lintulajista ja 800000 yksilöstä. Bongata sai muuallakin kuin pihapiirissä, mikä selittää yllättäviltä tuntuvat lajit tyyppiä harmaalokki tai merikotka.

Birdlifen tulossivulta näkee talitiaisen säilyttäneen asemansa todellisena jokapihan lajina. Hyvänä kakkosena tulee sinitiainen ja kolmosena harakka. Kuluvan talven erikoisuutena on lähelle kärkiryhmää kiilannut mustarastas. Eteläisen Suomen hyvä pihlajanmarjatilanne selittää myös räkättirastaan ja tilhen hyvän sijoituksen. 50 kärkilajista esitetään numerotietojen lisäksi kuva lajista, havaintopisteet kartalla ja trendi vuodesta 2006 alkaen.

Esimerkkilaji pikkuvarpunen kuuluu linnustomme menestyjiin: se on levittäytynyt parinkymmenen vuoden aikana jopa pohjoisimpaan Lappiin ja ajanut ”tavallisen” varpusen ohi.

Koska omalta pihalta ei ole juurikaan ilmoitettavaa, en osallistunut tapahtumaan. Tarkkailen kyllä lintuja päivittäin, viime aikoina varsinkin puluja Harjulammen suunnalla. Pulut istuskelevat Kemintien katuvalolamppujen päällä näköjään täysin piittaamatta kovasta pakkasesta tai purevasta viimasta.

Mitä ihmettä linnut odottavat? Sitäkö, että alkaisi janottaa ja pääsisi juomaan? Harjulampeen laskevan putken suulla on pieni sula, josta janon voi sammuttaa. Myös Ounaskosken sula houkuttelee puluja läpi talven.

Viking Glory jo Välimerellä

Olen seurannut Viking Linen uutuusalus Viking Gloryn 11.1. alkanutta neitsytmatkaa Xiamenin telakalta Kiinasta kohti Suomea. LNG-tankkausta varten Glory on pysähtynyt neljä kertaa: ensin Singaporessa, sitten Sri Lankalla, kolmannen kerran Djiboutissa ja viimeksi Kyproksella.

Singaporen satama-alue on ruuhkainen. Punaisella merkityt ovat tankkereita, vihreät rahtialuksia. Matka jatkui Malakan salmen läpi Sri Lankaan, missä tehtiin seuraava tankkaus. Arabianmeren ylityksen jälkeen tankkauspaikkana oli pieni rannikkovaltio Djibouti. Laivojen kulkua seuratessa oppii maantietoa.

Djiboutista Glory jatkoi Suezin kanavan kautta Kyprokselle, ja tänä aamuna Glory oli jo ohittanut Italian. Viking Glory korvaa maaliskuun alussa Turun ja Tukholman väliä pitkään liikennöineen Amorellan.

Kuten näkyy, tilanteen Välimereltä välitti CruiseMapper, joka on joiltakin ominaisuuksiltaan parempi kuin MarineTraffic. Alusten nimet ja sijainnit näkyvät varmemmin ja ohessa tarjotaan kiinnostavaa tietoa aluksista ja esim. vallitsevasta säästä. CruiseMapper soveltuu erityisen hyvin risteilyalusten ja jäänmurtajien seuraamiseen, joista toisella kertaa enemmän.

Monet ovat ihmetelleet, miksi Viking Line tilasi uusimman aluksensa Kiinasta eikä Suomesta. Varustamon mukaan syitä oli kolme: Raumalla rakennettuna Glory olisi ollut liian kallis, Turussa toimituskirjat olivat täynnä ja Helsingin telakan halliin Gloryn kokoiset alukset (222.6 m) eivät mahdu. Mainittakoon, että Tallinkin pian aloittava uusin alus MyStar tulee Rauman telakalta.

Nähtävää Arktikumissa

Arktikumissa Rovaniemellä riittää nähtävää monelle käyntikerralle. Itse rakennuskin on näkemisen arvoinen ulkoa ja sisältä. Tuubin alla on pitkä käytävä, jonka molemmin puolin sijaitsevat kahdessa kerroksessa näyttelyt, vasemmalla Arktisen keskuksen ja oikealla Lapin maakuntamuseon.

Vielä työelämässä ollessani osallistuin maakuntamuseon perusnäyttelyn rakentamiseen, ja aina talossa käydessäni katselen ympärilleni hyvillä mielin. Näyttelyistä löytyy runsaasti kuviani, maakuntamuseosta yksi aivan erityinen. Kirjoitin aikanaan sivuston puolelle kertomuksen sen ottamisesta.

Sain kimmokkeen tämän blogitekstin kirjoittamiseen Tiina Itkosen valokuvanäyttelystä, joka on nähtävillä Arktikumissa vielä tämän kuun ajan. Itkonen on kulkenut kuvaamassa Grönlannissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja koonnut uusimmista kuvistaan näyttelyn Piniatoq – Hunter. Näyttelyn nimi on sikäli harhaanjohtava, että esillä on upea ja monipuolinen sarja elämästä Grönlannissa. Metsästyskuvien lisäksi on kuvia ihmisistä, koirista, taloista ja maisemista. Lasken ansioksi sen, että kuvaaja on pitänyt päänsä kylmänä eikä ole hurahtanut revontuliin.

Itkosen kuvista välittyy luottamuksellinen suhde kuvattaviin. Kuvaaja on hyväksytty osaksi yhteisöä ja hän on luontevasti läsnä pyyntiretkillä ja ihmisten arjessa. Kuva koirien piirittämästä jääkarhusta on perinteinen miehen näkemys asiasta, mutta kuva hylkeestä keittiössä olisi saattanut jäädä useimmilta miehiltä ottamatta. Sama koskee ihastuttavaa kuvaa Williamin kylvettämisestä.

Näyttelyn taustat selviävät lyhyistä tekstitauluista, kuvien yhteydessä mainitaan vain paikka ja vuosiluku. Kuvauspaikat sijaitsevat Grönlannin länsi- ja itärannikolla kaukana turistien suosimista kohteista. Asiasta kiinnostuneet löytävät lisää tietoa Tiina Itkosen verkkosivuilta ja Instagram-tililtä.

Haluan kiittää Tiina Itkosta vaikuttavasta näyttelystä!

Paannejäätä

Kiipesin eilen Ounasvaaralle. Luontopolkua kelpasi kävellä ja keli oli mainio: Urheiluopiston mittarissa -15, tuuli heikko ja aurinko paistoi nätisti.

Ennen Välirakan laavua kulkijoita varoitettiin jäisestä polusta. Syytä olikin, sillä kaltevaa paannejäätä oli laajalti. Minulle ilmiö on tuttu, mutta osalle polun käyttäjistä paannejää tulee varmaankaan eräänlaisena bonuksena.

Laavulla on hyvin huollettu lintujen ruokintapaikka, jonka ansiosta toivoin heikon lajitilanteeni kohentuvan merkittävästi. Niin tapahtuikin. Kahvinjuonti keskeytyi, kun kuusen latvasta viereeni putosi käpy. Asialla oli hieman yllättäen pähkinähakki, joita lenteli paikalla ainakin kolme.

Lisäksi laavulla näyttäytyivät tali- ja hömötiainen, töyhtötiainen, käpytikka ja puukiipijä. Tiiraan ilmoitettua harmaapäätikkaa en onnistunut näkemään.

Tielle kävellessäni ihastelin auringon valoa lumisten puiden latvuksissa.

Missä muistitikku?

Googlailin tietoa suurista merinisäkkäistä ja jouduin sivupoluille. Itse asiassa olin aikanaan nähnyt HS:n kolme vuotta sitten julkaiseman artikkelin, mutta kokonaan unohtanut.

Uusseelantilaiset tutkijat löysivät vuoden pakastettuna olleesta merileopardin ulostenäytteestä muistitikun ja tikulta kajakista kuvatun videon. Kuvaaja ilmoittautui nähtyään telkkarissa esitetyn videon.

Tikun arveltiin päätyneen petohylkeen mahaan välivaiheen kautta: lintu oli nielaissut muistitikun ja leopardihylje puolestaan linnun. Kiinnostavaa tietysti on, että erikoisten vaiheiden jälkeen tikku toimi edelleen moitteettomasti.

* * *

Jokin aika sitten kadotin monista muistitikuistani sen, jota olin viimeksi käyttänyt. Luulin etsineeni sitä joka paikasta, mutta en sitten kuitenkaan. Tikku löytyi paidan taskusta siinä vaiheessa kun pyykkiä ripustettiin kuivamaan. Pesuohjelma oli 40 asteen eko.

Viikkoa tai kahta myöhemmin saman pesuohjelman läpikäyneiden toppahousujen taskusta löytyi järkkärikameran akku. Se oli vara-akku, jota en ollut pitkään aikaan tarvinnut.

Tikku ei ollut pesusta moksiskaan, mutta akku ei suostunut enää toimimaan.

Nenät ja nokat

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Otsikko liittyy 7000 askeleen kävelylenkkiin, jonka tein tänään raikkaassa 17 asteen pakkassäässä. Arvaatko montako lintua, lentokonetta ja hiihtäjää näin lenkillä? No et, mutta mitä niistä eniten?

Ennen ensimmäistäkään lintua ylitseni oli suhissut jo kolme lentokonetta, Finnairin vuorokone ja kaksi charterkonetta. Chartereista toinen oli kuvan Easyjet, tulossa luultavasti Italiasta.

Pian koneen mentyä näin ensimmäiset linnut, variksen ja harakan. Kirkkolammella lisäsin listaan kaksi varista ja talitiaisen, joka oli minulle vuoden ensimmäinen. Eilisellä retkelläni näin varisten ja harakoiden lisäksi joitakin puluja, naakkoja ja kaksi viherpeippoa. Vuodenpinnoja on koossa vaatimattomat kuusi.

Kirkkolampea kiertävällä ladulla näin 7-8 hiihtäjää tositoimissa tai valmistautumassa suoritukseen. Yksi heistä oli ilokseni alle kouluikäinen juniori, tekniikka hyvin hallussa.
Kirkonjyrhämän jäällä oli kolme pakkasta pelkäämätöntä onkijaa.

Kun pari lentokonetta suhisi ylitseni, tilanne niiden ja hiihtäjien kilpailussa tasoittui, linnut pitivät perää. Odotin niiltä loppukiriä torin vaiheilla. Sellaista ei kuitenkaan tullut, joten jaetun kärkisijan valtasivat hiihtäjät ja lentokoneet.

Aamulla ensimmäisen havainnon Lapista Tiiraan ilmoitti Pekka omalta ruokinnaltaan Kolarista, 13 kuukkelia. Samaan nokkalukuun päästäkseni minun on laskettava yhteen kaikki vuoden aikana näkemäni linnut!

Edit
3.1. lintutilastoni kohentui hurjasti: näin 90 pulua, 9 naakkaa ja 20 tilheä,

Joulupostaus 15 vuoden takaa

Tilhet ovat lopultakin oivaltaneet, mitä varten pihlajat marjoja kasvattavat. Tällä viikolla Rovaniemen pihlajissa on nähty monen sadan yksilön parvia. Lisäksi kaupungissa on useita räkättirastaita, ja tiistaina näin kolme taviokuurnaa.

Suuri tilhiparvi syö hetkessä marjattomaksi valitsemansa pihlajan, mutta ei koske viereisen puun vähintään yhtä mehevän näköisiin marjoihin. Kumma juttu.

Maistoin lintujen hyljeksimiä marjoja, eikä niissä minun mielestäni ollut mitään vikaa. Mutta minähän olenkin ihminen enkä tilhi!

Työmaita ja -miehiä

Prisman lähellä jalkakäytävän reunaan oli asetettu kaupungissa harvoin nähtävä liikennemerkki, jossa varoitettiin käynnissä olevista metsätöistä. Menosuunnassa näkyi toinen, vastakkaisesta suunnasta tuleville tarkoitettu merkki. Kauempaa näytti siltä, että harmaisiin pukeutunut jalankulkija sitoo kengännauhojaan.

Pian selvisi, että käynnissä oli risusavotta. Työvoiman tarve oli nykytyyliin minimoitu: ainoa työntekijä istui monitoimikoneen puikoissa. Moto oli pieni ja niin äänetön, että käynnissä olemisesta todisti vain kumoon huiskahtanut koivu. Mietin jopa, onko kehitetty sähkökäyttöinen monitoimikone.

* * *

Kaiken ilkeilyn, nokittelun ja pöyristymisten lisäksi Twitteristä löytyy joskus positiivisiakin viestejä, jotka liittyvät usein lapsiin tai eläimiin. Äskettäin osui silmiin tällainen #ukkijuttu:

Tomera kolmevuotias Mauno toi mieleen oman poikani Jounin, joka oli innokas apumies isoissa ja pienissä remonttihommissa. Kiinnostus työkaluja kohtaan näkyy kuvasta; vähän vartuttuaan Jouni innostui sähköllä toimivista laitteista ja alkoi hankkia tienesteillään tarvitsemiaan työkaluja.

Costa Toscana

Tarkistin hetki sitten Marine Trafficista risteilyalus Costa Toscanan sijainnin: alus on saapumassa Gibraltarin salmeen. CT lähti Meyerin telakalta Turusta viime viikon perjantaina ja on edennyt noin 15 solmun nopeudella satamissa poikkeamatta kohti määränpäätään Barcelonaa.

Costa Toscanan rakentaminen oli suuri urakka, joka alkoi heinäkuussa 2019. CT on järkyttävän suuri (pituus 337 m) eikä mielestäni lainkaan kaunis. On kuitenkin niin, että matkustajille risteilyaluksen sisätilat ovat tärkeät, ja ulkonäön arvioiminen jää kateellisten rannalla olijoiden tehtäväksi.

Valoa pihalla ja Ounaskoskella

Päivä lyhenee täällä Rovaniemellä enää kahden viikon ajan, yhteensä reilun tunnin. Aika lyhyt se kieltämättä jo on: pihavalo sammuu kymmenen maissa ja syttyy jälleen kahdelta.

Kävin Ounaskoskella nauttimassa pakkassäästä ja ihastuttavista valoilmiöistä. Matalalta paistanut aurinko tuotti haloilmiön, värikkäät ”sivuauringot” kummallekin puolelleen. Tässä toinen:

Uskallan veikata, että kaikki kosken rannalle saapuneet olivat yhtä mieltä siitä, että kyllä kunnon pakkassää aina vesisateen voittaa!

Tänään pakkanen oli hieman kireämpi ja sivuauringot himmeämmät. Kiersin lyhyen siltojen lenkin ja otin kuvan Rautasillalta Kirkonjyrhämälle päin.