Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2014

Yllättäviä valintoja

Tuesday, September 30th, 2008

Jatkan sarjaani erikoisista varkauksista.

Kesäkuussa Rovaniemellä näpistettiin Siwasta siideriä ja kloriittia, heinäkuussa pääkaupunkiseudulla varastettiin sauna ja nyt Rovaniemellä kirkon katto!

Okei, monenlaisia seikkoja löytyy uutisten takaa. Siiderillä vauhditettiin siivoustapahtumaa, sauna oli pyörillä kulkevaa mallia, ja varastettu katto ei ollut paikallaan vaan varastossa neliömetrin suuruisina levyinä.

Mutta kun Lapin Radio säästi tapahtuman yksityiskohdat leipätekstiin, otsikosta saatiin poikkeuksellisen mehevä:

Rovaniemen pääkirkon vanha kuparikatto varastettiin.

Tietoa taivaalta

Sunday, September 1st, 2013

Kummastelin lauantaina Ounasjoen rantapensaikossa näkyneitä papereita. Markku kertoi niiden olevan lentolehtisiä, joissa mainostettiin elokuussa järjestettyjä Rovaniemen “Wanahoja Markkinoita”. Eilen kuvasin yhden.

Vanhojen markkinoiden mainostaminen uusvanhalla menetelmällä tuntuu hyvältä idealta. Tuuli voi tosin heikentää merkittävästi taivaalta annettavan tietoiskun osumatarkkuutta: tässäkin tapauksessa mahdollisesti iso osa lehtisistä on leijaillut vaikeakulkuisiin pensaikkoihin tai suoraan jokeen.

Mieleen tulvi muistumia lapsuusajoilta, muistin jopa lentolehtisten ominaishajun. Lentokoneen pöristessä kaupungin päällä me pikkukakarat kiljuimme täysin palkein:

Puottakaa lentolehtisiä!

Opimme pian, millaisista koneista lehtisiä pudotettiin. Matkustajakoneille ei tietenkään kannattanut huutaa, ei myöskään armeijan koneille eikä korkealla lentäville.

Aikuisia touhu nauratti, he väittivät että lentäjä ei voinut kuulla huutoamme. Vähänpä tiesivät. Lopputuloksesta päätellen joskus kuulivat, joskus eivät.

Kun tietynvärinen kaksitasoinen kone ilmestyi juhannuksen alla Nisulan taivaalle, ei tarvinnut edes huutaa. Silloin mainostettiin Luonetjärven lentokentän juhannusjuhlia.

Pöytäkone pimeänä

Tuesday, October 22nd, 2013

Monta vuotta ansiokkaasti palvellut tietokone ei enää käynnisty. Onneksi on sentään läppäri: pääsen nettiin ja voin kirjoitella, jos siltä tuntuu. Vähänkin vaativammat kuviin liittyvät askareet vaatisivat pöytäkoneen virkoamista.

Surkuteltavan tilanteen ansiosta sain eilen kokea onnistumisen elämyksen: vaihdoin itse koneen virtalähteen. Suoriuduin tehtävästä saatuani Jounilta puhelimitse kannustusta ja asiantuntevaa opastusta.

Istunto muistutti aika tavalla etänä annettua Photoshop-opetusta paitsi että minä olin tällä kertaa se tyhmiä kyselevä tumpelo.

Ikävä vain, että vika ei korjaantunut; nyt epäillään emolevyä. Jos löydämme samanlaisen kuin koneessa nyt on (Asus P5E-VM HDMI), käyttistä ja ohjelmia ei tarvitsisi asentaa uudelleen. Jounin viisi vuotta sitten kokoaman masiinan suorituskyky riittää edelleen mainiosti tarpeisiini.

Mikäli onni potkaisee ja oikeanlainen emolevy löytyy, se pitää saada paikalleen. Tehtävä on astetta tai kahta haasteellisempi kuin virtalähteen vaihtaminen, mutta Jounin arvion mukaan saattaisin silti onnistua. Luottamus lämmittää!

Takaisin lähtöruutuun

Thursday, October 24th, 2013

Otsikon tilannetta pidettäneen yleensä nöyryyttävänä takaiskuna, mutta minä koen saaneeni hienon osavoiton taistelussa tietokoneen kanssa.

Purin konetta niin pitkälle kuin uskalsin ja löysin ihan oikean vian. Panin osat ja kaapelit paikoilleen ja painoin reset-nappia (johdot oli vaihdettu).

Kuinka ollakaan, koomaan vaipunut kone hyrähti käyntiin. Valitettavasti vain ropelit pyörivät, ohjelmat eivät. Oltiin lähtöruudussa.

Tunnustin tappioni, irrotin kovalevyt ja lähetin kopan Tampereelle, missä Jouni saa asentaa paikalleen uudet sisuskalut. Toivottavasti lopputulos toimii yhtä hyvin ja pitkään kuin edeltäjänsä. Koneen aika tuli täyteen enkä muistele pahalla.

Näillä näkymin uuden kokoonpanon käyttöjärjestelmä on sama kuin vanhankin: 64 bittinen Windows Vista. Ratkaisun saa nähdä vastalauseena Microsoftille, joka kehittää käyttöjärjestelmiään minun kannaltani väärään suuntaan.

Suosikkikäyttikseni on Vistan edeltäjä eli XP Professional. Sen kanssa ei koskaan ollut ongelmia.

Teorbi

Friday, May 10th, 2013

Ennen tämän viikon torstai-iltaa minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä on teorbi. Nyt on.

Lapin kamariorkesteri soitti barokkimusiikkia, ja lavalla nähtiin kaksi erikoisempaa soitinta: cembalo ja teorbi. Nicholas Kraemer soitti cembaloa ja johti orkesteria, teorbia soitti Solmund Nystabakk.

Illan säveltäjänimistä kolme oli minulle ennestään tuttuja: G.F.Händel, G.P.Telemann ja J.S.Bach. Uusia tuttavuuksia olivat Georg Muffat ja Carl Heinrich Graun.

Barokkimusiikista on helppo nauttia, vaikka ei klassisesta musiikista mitään ymmärtäisikään. Minulle aivan erityinen elämys oli Graunin Trio ex D-duuri. Pidin siitä, että pienellä kokoonpanolla soitettaessa yksittäiset soittimet erottuivat eivätkä puhaltimet häipyneet viulujen äänivalliin.

Käsiohjelman teos- ja säveltäjäesittelyt olivat soittajien kirjoittamia. Lainaan Ilkka Puputin Graun-tekstiä:

Orpo piru teosluetteloissa on Graunin Trio ex D-dur viululle, torvelle ja basso continuolle, jossa torvea käytetään tasavertaisesti jousisoittimien kanssa. (…)
D-duuritrio on kolmiosainen myöhäisbarokkiteos. Uhkeaan barokkiestetiikkaan sopii mainiosti, että viiden soittajan esitystä kutsutaan edelleen trioksi. Sen tarkkaa syntyaikaa ei tiedetä, mutta teos on taitavan ja omaäänisen säveltäjän työtä.

Tekstin sävy selittyy osin sillä, että Ilkka Puputin oma soitin on käyrätorvi. Sen kaunis ääni pääsi oikeuksiinsa soolo-osuuksissa. Lisäksi maallikkoa viehätti ylimääräinen koreografia, jolla Puputti turvasi työkalunsa virheettömän soinnin.

Tähän loppuun haluan todeta, että kyllä hyvä konsertti aina huonon jääkiekko-ottelun voittaa. Torstaina Suomella ei ollut peliä, joten en joutunut valitsemaan. Eilen oli peli, mutta ei konserttia. Sattuipa sopivasti!

Tetrapodi

Tuesday, June 4th, 2013

Kymmenentenä toukokuuta postauksen otsikkona oli teorbi, tänään tetrapodi. Edellinen on soitin, jälkimmäinen ei soi.

Tetrapodi on nelisakarainen betonijärkäle, jonka käyttötarkoituksena on aallonmurtajan vahvistaminen erityisen haasteellisissa oloissa. Ideana on, että tetrapodivalli taltuttaa aaltojen voiman päästämällä läpi osan sitä vastaan vyöryvästä vedestä.

Loistava näyte tetrapodin toimivuudesta on Berlevågin satama Finnmarkissa.

Perjantai-ilta Berlevågissa oli heikkotuulinen ja lämmin, ja satamassa olisi odottanut näkevänsä enemmänkin väkeä. Aallonmurtajilla seisoskeli laivoja odottamassa vain neljä paikallista ihmistä ja kaksi turistia. Lisäksi paikalla oli viisi merisirriä ja ainakin tuhat vuoden ikäistä pikkukajavaa.

Hurtigruten-alukset saapuivat ajallaan, idästä MS Richard With ja lännestä MS Finnmarken. RW on kuuluisan rannikkolinjan perustaja, jonka muistomerkki on pystytetty Stokmarknesin satamaan. Samassa paikassa sijaitsee erinomaisen tasokas ja mielenkiintoinen Hurtigruten-museo.

Richard With tuli satamaan ensin, ja Finnmarken odotteli vuoroaan merellä. Kun alukset myöhemmin kohtasivat ja tervehtivät toisiaan, saimme kuulla veret seisauttavan sumutorvisinfonian.

PS
Kaveri kävi kesällä Berlevågissa ja löysi satama-alueelta blogitekstiä täydentävän tiedon. Aallonmurtajan vahvistamiseen on käytetty 11 000 tetrapodia ja 6 000 suurta kallionlohkaretta.

Käpysavotta etuajassa

Monday, July 15th, 2013
Keskikesän ajan lamassa ollut lintuharrastukseni aktivoituu, kun pähkinähakit ilmestyvät kaupunkiin. Ajankohta vaihtelee vuosittain ja riippuu sembrankäpyjen “kypsymisestä”.

Kuluvana kesänä kaikki kasvien elämään liittyvä on reilusti etuajassa eikä sembramänty ole poikkeus. Niinpä Rovaniemen hakeilla on täysi rähinä päällä reilusti aikaisemmin kuin viime kesänä.

Kiersin eilen tietopaikat ja näin varmaankin toistakymmentä eri hakkia. Todellista määrää on vaikea arvioida, koska linnut lentelevät vilkkaasti hyvien ruokailupaikkojen väliä.

Toisaalta hautausmaan hakit jäisivät helposti huomaamatta, jos puissa touhuavat linnut malttaisivat pitää nokkansa kiinni. Mutta eivät malta! Eilen jopa epäilin, että poikasten äänekäs kerjääminen saattaa käydä emolintujen hermoille. Jatkoksi ajattelin mitä tekisin, jos olisin hakkiemo ja vastuussa poikueen ruokahuollosta.

Antaisin jokaiselle poikaselle oman kävyn, käskisin nokkimaan sitä ja olemaan hiljaa.

Poikaslinnut näyttävät saavan – ehkä tuurilla – maassa olevasta kävystä irti vähintäänkin yksittäisiä siemeniä. Kävyn irrottamiseen puusta taidot eivät tässä vaiheessa vielä riitä. Aikuiset linnut käsittelevät käpyjä taidokkaasti oksien päällä ja ihan millaisella alustalla hyvänsä.

 

Parikymmentä vuotta sitten pähkinähakkeja havaittiin Rovaniemellä vain loppukesän vaellusten yhteydessä eikä siis läheskään joka vuosi. Nykyisin hakki pesii täällä ja lintuja näkee läpi vuoden, talvella varmimmin Ounasvaaran ruokintapaikalla.

Pesintäaikana hakit piileskelevät ja silloin niitä tavataan vain satunnaisesti. Kesäkuukausien, lähinnä heinä-elokuun aikana Rovaniemellä tehtyjen pähkinähakkihavaintojen kokonaismäärä nousi kaksinumeroiseksi vasta kesällä 2008, jolloin ilmoitettiin 31 havaintoa. Sitä ennen Tiiraan ilmoitettiin hakkihavaintoja seuraavasti: 2004 3 hav / 2005 0 / 2006 2 / 2007 6.

Näin pähkinähakin ensi kerran elokuussa 1989. Olin kolmevuotiaan Maaritin kanssa kävelyllä VR:n puuvaraston alueella, kun ylitsemme räpytti pähkinähakki lajinomaisella tyylillään. Pysähdyin niille sijoilleni ja hihkaisin: mikä tuo on?

Kysymys oli retorinen, mutta Maarit vastasi silti: harakka!

Jäniskevennys

Wednesday, July 17th, 2013

Toissailtana naapurissa rakenteilla olevan kerrostalon pihalla pökkelehti jänis. Se tunsi olonsa niin turvalliseksi, että uskalsi pysähtyä pitkäksi aikaa avoimelle hiekkakentälle miettimään jotain tärkeää asiaa.

Aikansa tuumailtuaan eläin teki ratkaisun ja jatkoi matkaansa. Otin toisen kuvan juuri ennen kuin se hävisi rakennuksen taakse:

Vein kameran pois, ja sarjaan kuuluva kolmas kuva jäi saamatta.

Juuri kun ehdin takaisin ikkunaan, jänis tuli kuin ammuttuna nurkan takaa ja juoksi pihan poikki yhtä hurjaa vauhtia kuin urheiluaiheisen viihdeohjelman keventäjänä mainetta niittänyt lajitoveri.

Tässä postauksessa ei ollut tarkoitus sivuta jääkiekkoa, mutta niin vain pääsi käymään. Anteeksi.

Jänis toi nimittäin mieleeni Hjallis Harkimon, ja houkutus nurkan takana oli rahaliiga KHL. Aika näyttää, sisältyikö tapahtumaan ennustuksellista elementtiä.

Kansikuvapoika katveessa?

Kirjoitin Alex Stubbin medialta saamasta veto- ja työntöavusta tammikuussa 2013 otsikolla Näytenumero. Postaus häipyi bittiavaruuteen blogin tietomurron yhteydessä. Tänään on hyvä päivä palauttaa teksti.

* * *

Puolitoista viikkoa sitten postiluukusta kopsahti Suomen Kuvalehden näytenumero (2/2013). Tartuin lehteen uteliaana: mitä kuuluu lukusalissa satunnaisesti selailemalleni paremman väen viikkolehdelle?

Huomasin pian, että toimitus ei yritä piilotella poliittisia mieltymyksiään: Alexander Stubb, kansikuva ja neljä aukeamaa, komissaari Olli Rehn kaksi, Juhana Vartiainen kaksi, Jaakko Iloniemi puolitoista aukeamaa.

Kaikki raskaan sarjan toimijoita ja vaikuttajia, ei siinä mitään. Mutta eikö yksisuuntainen tykitys olisi vaatinut vastapainokseen edes kommenttitekstiä joltain eri linjoilla olevalta? Voisi jopa ajatella, että tällainen tapa toimia kuuluu laatujournalismin tunnusmerkkeihin.

Toimittaja Silja Lanas Cavadan kolumnista voi aistia kevyttä nokittelua Lasitalon suuntaan. Aiheena on Helsingin Sanomissa poikkeuksellisen näyttävästi julkaistu Umayya Abu-Hannan teksti.

HS:n kirjoituksen jälkimauksi jääkin se, että se on taitava julkisuustemppu aikana, jolloin kirjojen myyntiluvut eivät hivo taivaita.

Tässä kyllä pata soimaa kattilaa: Hesari mainostaa UA-H:n kirjaa, Suomen Kuvalehti Olli Rehnin teosta. Erona on se, että HS mainitsee kirjan heti Abu-Hannan tekstin jälkeen, mutta SK:n päätoimittaja mainostaa Rehnin hengentuotetta omalla kolumnipalstallaan.

Rehnistä Stubbiin. Olin aivan ällistynyt, kun HS julkaisi viime viikolla Stubbista tyhjänpäiväisen puffijutun otsikolla Katveeseen jäänyt Stubb pyrkii esiin.

Jos kansikuvapoika Stubb on ”katveessa”, mitähän ilmausta toimittaja käyttää niistä poliitikoista, jotka media on tietoisesti unohtanut tai ottanut sylkykupikseen?

Stubb tarjosi lounaan ja sai kaipaamaansa julkisuutta. Kun opettaa vallan vahtikoiran syömään kädestä, saa kivan kaverin ja hyödyllisen pikku apulaisen.

Kansallispeli kiinnosti enemmän

Saturday, August 3rd, 2013

Koska sää oli eilen ihanteellinen ja otteluisännän sponsoroima pääsymaksu kohtuullinen, vakaa aikomukseni oli mennä katsomaan RoPSin peliä.

Edellisestä kerrasta on kulunut pian neljä vuotta: halusin olla paikalla RoPSin pelatessa ensimmäisen kotiottelunsa tekonurmella. Silloisen blogimerkinnän otsikkona oli Tasaista vain nurmi.

Suunnitelmat muuttuivat huomattuani, että alle puolet pelaajista oli (nimestä päätellen) suomalaisia. Tarkistin myös, että kotijoukkueen avauksessa ei ollut ainuttakaan omaa kasvattia. Surullinen tilanne, kun Rovaniemeä sentään pidetään jalkapallokaupunkina.

Antaapa olla, ajattelin. Kun katson kansainvälistä jalkapalloa, peli saa mieluummin olla huippujoukkueiden kohtaaminen tai maaottelu. Päätin mennä pesismatsiin.

Napa-Pesis oli saanut vieraakseen Iin Urheilijoiden joukkueen, jolle antoi ihan hyvän vastuksen, numerot 0-2 (2-6, 2-5). Meitä maksaneita katsojia oli 50, ja ainakin itse arvioin saaneeni kolmelle eurolle riittävästi vastinetta.

Pesäpalloa pelataan Rovaniemellä kahta pykälää alemmalla sarjatasolla kuin futista, mutta puhtaasti kotimaisin voimin. Kun lisäksi pesäpalloa pelataan huipputasolla vain Suomessa, voidaan hyvällä syyllä puhua kansallispelistä.

Suurin osa kotijoukkueen pelaajista lienee oman kylän poikia ja yksi heistä, lasteni taannoinen leikkikaveri, on käynyt meillä kylässäkin. Tämäntapaiset sidokset tuovat sarjatasosta riippumatta pelin seuraamiseen oman mukavan lisämausteensa.

Rovaniemen ensimmäistä kautta käytössä oleva pesäpalloareena on lisännyt ottelutapahtumien interaktiivisuutta. Kun aita ei enää pidättele läpilyöntejä, pallot karkailevat kauas kasvillisuuden sekaan. Osa jää noutavan pallokoiran etsittäväksi.

Kuvan tilanteessa pelipallot uhkasivat loppua, ja tehostettuihin etsintöihin osallistui pallopojan lisäksi pelaaja kummastakin joukkueesta (Rovaniemi ja Kempele), kolmospesätuomari ja katsoja. Pallo löytyi ja ottelu pääsi jatkumaan.

Yleisön ohjeistus tuomareille ja pelaajille kuuluu asiaan muissakin pallopeleissä, mutta havaintojeni mukaan alasarjan pesisotteluissa kommentit kulkevat kumpaankin suuntaan. Niin eilenkin. Lisäksi vierasjoukkueen jokeripelaaja käväisi pelin aikana katsomon puolella esittämässä minulle urheiluhenkisen ehdotuksen, jonka ilomielin hyväksyin.

Ai niin, RoPS ja Jaro tahkosivat keskuskentällä maalittoman tasurin. Lapin Kansan mukaan helteinen sää hyydytti hyökkääjät. Taisin valita oikean pelin!