Tuesday, October 22nd, 2013
Monta vuotta ansiokkaasti palvellut tietokone ei enää käynnisty. Onneksi on sentään läppäri: pääsen nettiin ja voin kirjoitella, jos siltä tuntuu. Vähänkin vaativammat kuviin liittyvät askareet vaatisivat pöytäkoneen virkoamista.
Surkuteltavan tilanteen ansiosta sain eilen kokea onnistumisen elämyksen: vaihdoin itse koneen virtalähteen. Suoriuduin tehtävästä saatuani Jounilta puhelimitse kannustusta ja asiantuntevaa opastusta.
Istunto muistutti aika tavalla etänä annettua Photoshop-opetusta paitsi että minä olin tällä kertaa se tyhmiä kyselevä tumpelo.
Ikävä vain, että vika ei korjaantunut; nyt epäillään emolevyä. Jos löydämme samanlaisen kuin koneessa nyt on (Asus P5E-VM HDMI), käyttistä ja ohjelmia ei tarvitsisi asentaa uudelleen. Jounin viisi vuotta sitten kokoaman masiinan suorituskyky riittää edelleen mainiosti tarpeisiini.
Mikäli onni potkaisee ja oikeanlainen emolevy löytyy, se pitää saada paikalleen. Tehtävä on astetta tai kahta haasteellisempi kuin virtalähteen vaihtaminen, mutta Jounin arvion mukaan saattaisin silti onnistua. Luottamus lämmittää!