Monday, February 23rd, 2009
Jouni nousee Helsinki-Vantaalta 16.20 ja voi 9 tuntia 40 minuuttia koneessa kärvisteltyään lohduttautua sillä, että matkan puoliväli on jo ohitettu. Täpärästi tosin, mutta kuitenkin.
Jatkoyhteys Hong Kongista nousee reilun tunnin kuluttua ja on perillä Melbournessa reilun yhdeksän tunnin kuluttua. Juurikaan kauemmas Rovaniemeltä ei enää pääse.
Hyvää matkaa!
Olin kaupassa kun Rauno soitti Ounaskoskelta: täällä on kaksi saukkoa. Oli jo aikakin, edelliset nähtiin Koivusaaren rannassa melkein kaksi kuukautta sitten.
Vein ostokset kotiin ja lähdin koskelle. Tapasin Markon ja Raunon sillalla ja sain raportin tapahtuneesta. Rotevampi yksilö oli sukellellut aktiivisesti ja antanut toiselle ruokaa, kerran kokonaisen kalan. Päättelimme, että emo piti poikaselle selviytymiskurssia.
Pienen odottelun jälkeen minäkin pääsin kuvaamaan. Harmaa päivä alkoi jo hämärtyä, joten kameran turboruuvi piti kiristää ääriasentoon.
Eilen oli kirkas pakkassää, Lordin aukion näytössä miinus 28. Tänään pakkasta ei ole enää kymmentä enempää, ja huomiseksi luvataan lämpöasteita ja vesisadetta.
Tämä tuntuu olevan talven malli tällä kertaa.
Aurinko näyttäytyi eilen Ounaskoskella; piti tarkistaa kameran kellosta, oliko se nousemassa vai laskemassa. Laskemassa: 12.41.
Pyhiinvaeltajat ovat taas lähteneet liikkeelle päästäkseen tervehtimään joulupukkia. Sunnuntaina lennettiin Thomsonin väreissä.
Taannoin Rundella näin majapaikan ikkunasta Geirangervuonolle matkalla olleen risteilyaluksen, jonka korsteenissa oli Thomsonin logo. Mahtaa olla iso firma, jos lentokoneet ja laivat ovat omia!
Firewirekortti aiheutti syksyn tietokonehässäkän ainoan merkittävän paluuperän. Tilasin Englannista kortin, joka ei toiminut 64-bittisessä Win 7 -ympäristössä. Oma vika, ei tarkkaan ottaen luvattukaan. Onneksi kortti ei ollut kallis.
Vahingosta viisastuneena tutustuin tarjontaan tarkemmin ja tällä kertaa myös asiakkailta saatuun palautteeseen. Lainaan tähän alun (googlen saksankielestä kääntämästä) erityisen vakuuttavasta lausunnosta:
Koska 2 päivää minulla on tämä kortti:
Asennus toimii täydellisesti Windows 7 (64-bit): Vain säkissä kortti, alusta loppuun!
Hyvä niin.
Hinta oli Saksan Amazonilla 9.30 € plus postikulut, odotella piti vähän toista viikkoa. Kortti on nyt ollut muutaman päivän paikallaan ja toimii moitteettomasti. Hieno juttu!
Sen sijaan Nikonin skannaussoftaa en ole vielä saanut toimimaan. Netissä on yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten pitkän polun päähän vaihdetaan ajurin inf-päätteinen tiedosto.
Juuri ennen maalia kone ilmoittaa, että pääsy on estetty. No, onneksi on VueScan!
* * *
Blogi palautettiin illalla entiseen osoitteeseen, joten vanhat linkit toimivat taas.
Parasta näissä nyt toivottavasti voitetuissa loppusyksyn tietokone- ja blogikoettelemuksissa on se, että apu löytyi lähipiiristä eli omilta lapsilta.
Jouni auttoi rautapuolella ja Maarit blogin palauttamisessa. Iso kiitos kummallekin!
Saturday, August 23rd, 2008
Tuore tykkimies suunnitteli kokoonpanon, pani osat paikoilleen ja asensi käyttiksen. Sitten oli minun vuoroni. Kiinnosti nähdä, onko masiinassa vääntöä.
Asensin Photoshopin ja etsin koeponnistusta varten suurehkon kuvatiedoston, näyttelykäyttöön käsitellyn hieman yli 500 megatavun maisemakuvan. Näpsäytin nollatason, valitsin Free Transformin, vetelin sattumanvaraisesti kuvan nurkista ja annoin komennon.
Vanha kone olisi tiltannut, mutta uusi tehomylly jauhoi saamansa tehtävän kymmenessä sekunnissa!
Kehitys kehittyy. 20 vuotta sitten hankitussa ensimmäisessä tietokoneessamme oli 20 megan kovalevy. Suoritusteho riitti mainiosti tekstinkäsittelyyn, mutta ei mihinkään muuhun. Ei ollut tosin tarvettakaan. Olisikohan jaksanut pyörittää Tetristä!
Vietin itsenäisyyspäivän iltaa kotona ja seurustelin vieraiden kanssa.
Avasin television vasta vieraiden lähdettyä ja katsoin Suomen ja Ruotsin finaalipelin. Jakke ja Mikke häikäisivät ja muu joukkue säesti oivallisesti.
Noteerasin Tampereen katukiakkotapahtuman vasta tänä aamuna. Jutila-naamareista oli tosin ollut puhetta pitkin viikkoa, mutta luulin väen kokoontuvan harmittomaan ilonpitoon.
Kaikkea muuta! Happening lähti lapasesta pahemman kerran ja se lienee ollut tarkoituskin. Sekavassa uutisoinnissa väitettiin mm. hevosen talloneen mielenosoittajaa.
Videolta jokainen voi nähdä, että hevonen taklaa puhtaasti. Lisäksi kohteeksi joutunut pinkkipää on selvästi ”kiekollinen” pelaaja eli taklattavissa. Jos tunkee väkivaltaiseksi riistäytyvässä mellakassa eturiviin tai suorastaan lähestyvän poliisiratsun eteen, on turha tekeytyä sivulliseksi.
Kuten asiaan kuuluu, ”kiakkoilijat” olivat varustautuneet jääkiekkomailoilla. Niitä käytettiin surutta kaikkeen muuhun paitsi pelaamiseen: poliiseja yritettiin lyödä, hevonen piestiin verille, ja kaupunkikierroksella hakattiin rikki pankin ja Stockmannin ikkunoita.
Tolkutonta touhua. Olen harmissani jääkiekon, tamperelaisten ja hevosen puolesta.
Posted in , Jääkiekko | Edit | Comments Off
Tuesday, August 14th, 2012
Viime viikko kului kesäflunssan vuoksi sisäruokinnassa: katselin olympialaisia ja värkkäsin kuvien kanssa. Kun Arja lähti kirjastoon ja kysyi toivomuksia, pyysin tuomaan “jotain purjehdukseen liittyvää” ja jäin uteliaana odottamaan.
Tuomisina oli kaksi kirjaa, joista tartuin ensimmäiseksi Joshua Slocumin klassikkoon nimeltä Yksinpurjehdys maapallon ympäri. Slocum oli ensimmäinen yksin pallomme ympäri purjehtinut; merikarhu lähti matkalleen Bostonista huhtikuussa 1895 ja palasi samaan paikkaan kesäkuussa 1898.
Slocumin kirja on hyvin kirjoitettu ja käännetty (Eino Koivistoinen), paras mahdollinen valinta viime viikolla luettavaksi! Pidin kovasti Slocumin tavasta häivyttää oma roolinsa taka-alalle ja korostaa joka käänteessä purtensa Sprayn erinomaisuutta. Lukijan tehtäväksi jää sen tosiasian ymmärtäminen, että ilman Slocumin perusteellista ja monipuolista merikokemusta projekti olisi tökännyt alkuunsa.
Spray miehistöineen purjehti aluksi Atlantin yli Gibraltariin, palasi Etelä-Amerikan rannikolle ja jatkoi sitä seuraillen etelään. Jostain syystä kippari pyrki Tyynelle Valtamerelle Magalhaesin salmen kautta, vaikka Kap Hornin kiertäminen olisi tuntunut luontevammalta vaihtoehdolta. Näin varsinkin siksi, että salmessa odottivat koko matkan suurimmat ongelmat.
Myrskyjä oli tiedossa Kap Hornin vesilläkin, mutta tämä reitinvalinta olisi säästänyt kohtaamiselta salmessa saalista väijyneiden paikallisten merirosvojen kanssa.
Sandy Pointin (Punta Arenas) satamakapteeni varoitti heistä ja neuvoi Slocumia palkkaamaan miehiä, jotka taistelisivat salmen läntisessä osassa asustavia intiaaneja vastaan. Hän yritti myös suostutella purjehtijaa viipymään satamassa, kunnes jokin tykkivene ajaisi salmen kautta ja hinaisi Sprayn perässään. Kun Slocum piti päänsä eikä halunnut jäädä odottamaan, satamakapteeni
neuvoi minua ampumaan kohti ja ajoissa, mutta välttämään mikäli mahdollista villien tappamista, jos nämä yrittäisivät piirittää minut kanooteillaan, ja tämän neuvon lupasin ottaa varteen.
Kippari selviytyi tiukoista tilanteista henkilövahinkoja aiheuttamatta, koska keihäin ja jousipyssyin asestautuneet “villit” eivät uskaltautuneet winchesterillä ja revolverilla varustautuneen purjehtijan ulottuville.
Sprayn ilmiömäinen kyky pysyä suunnassa ruori sidottuna oli matkan onnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Kippari pystyi keskittymään muuhunkin kuin ohjaamiseen ja purjeiden hoitoon, esimerkiksi nukkumaan riittävästi tai vaikkapa lueskelemaan hereillä ollessaan.
Intian Valtamerta ylittäessään Slocum teki ylittämättömän ennätyksen purjehtimisessa ruoriin koskematta:
Noiden kahdenkymmenen kolmen vuorokauden aikana en ollut oleillut kauempaa kuin yhteensä kolme tuntia ruorissa, mihin sisältyi luoviminen Keelingin satamaan. Sidoin ruorin kiinni ja annoin purren mennä; eipä väliä, oliko tuuli sivulta tai suoraan perästä: pursi kulki aina suuntaansa.
Kuulostaa helpolta: 2700 meripeninkulmaa “automaattiohjauksella”! Ei ihme, että Sprayn mallin mukaan on rakennettu sadan vuoden aikana suuri määrä aluksia, uusimmat tietenkin nykyaikaisista materiaaleista.
Kirja on julkaistu piirroksin kuvitettuna netissä nimellä Sailing Alone Around The World.
Posted in , Matkailu, Taide, kulttuuri | Edit | Comments Off
Törmäsin kesällä 2002 sattumoisin Sami Köykän Pinseri-blogiin, joka oli avattu saman vuoden huhtikuussa. Päätin siltä istumalta aloittaa omani, ja kirjoitin ensimmäisen postauksen 16.8.2002.
Poimin merkkipäivän kunniaksi loppuvuoden 2002 jokaiselta kuukaudelta yhden postauksen ja liitin siihen aiheeseen sopivan kuvan.
* * *
Suunnitellun Vuotoksen altaan alueella parhaillaan retkeilevältä KHO:lta odotetaan päätöstä, joka lopettaisi Lappia kohtuuttoman pitkään jäytäneen riidan.
Maan hallitus oli tekevinään lopullisen ratkaisun, kun se syyskuussa 1982 päätti ettei allasta rakenneta. Mutta radikaalisti ympäristöä muuttavista hankkeista puhuttaessa vain rakentamispäätös voi olla sanan täydessä merkityksessä lopullinen, koska se on peruuttamaton.
Itse allasalueella on toimittu kulloisenkin tilanteen mukaan. On istutettu metsää ja raivattu altaan pohjaa. Hyvä esimerkki kahtaalle vetämisestä tulee Savukosken Viitarannalta, missä rakennettiin elvytysvaroin silta yli Kemijoen. Lossi jäi törmälle kuivumaan.
Jos Vuotoksen allas lopulta rakennetaan, lossista tulee yhteiskunnallisen farssin kelluva muistomerkki. Toivottavasti kalat keksivät myös sillalle uuden käyttötarkoituksen.
(28.8.2002)
* * *
Lähipiirissä viljelty puolileikillinen luonnehdinta pönttöpää on saanut uutta sisältöä, kun Frodo kahistelee näyttävä muovitötterö päässään. Kyseessä on sukupuolenloivennusleikkauksen jälkeinen varotoimi, joka estää asianomaista repimästä auki leikkausarpea.
Operaation toivotaan auttavan ns. yhdenasianmiestä havaitsemaan, että maailmassa on muutakin kuin se yksi asia.
(9.9.2002)
* * *
Eiliset kuvauspuuhat eivät rajoittuneet pistäytymiseen ensilumen koristelemalla rannalla ja Arktikumin kukkuloilla. Nousimme Jukan kanssa illan kähmässä Ounasvaaran näkötorniin odottamaan kaupungin valojen syttymistä.
Lapin maakuntamuseon uudessa perusnäyttelyssä tarvitaan 18-metrinen jättikuva. Se on tarkoitus yhdistää kolmesta rinnakkain kuvatusta 9×12 cm:n ruudusta.
Kesken valotusten torniin nousseet tytöt seurasivat kiinnostuneina valokuvaajasetien touhuja. Hengittää sai mutta ei liikkua, sillä valotusaika täydellä aukolla (8) oli puoli minuuttia.
(15.10.2002)
* * *
Juha Suonpää oli alun alkaenkin erikoislaatuinen tapaus luontovalokuvaajien joukossa. Kun muu porukka hakeutui “koskemattomaan” luontoon kuvaamaan uljaita ja harvinaisia eläimiä, Juhaa kiinnostivat kaatopaikat. Viisas mies mutta vähän outo, monet ajattelivat. Kyllä minäkin ihmettelin, kun Juha yhteisellä retkellämme ilmoitti tavoittelevansa epäterävää kuvaa jäniksestä.
Jatkossa kuvaaminen jäi vähemmälle ja Juha keskittyi pohdiskelemaan suomalaisen luontokuvan kirjoittamattomia sääntöjä ja yhteiskunnallista merkitystä. Tänään tarkastettavaa väitöskirjaansa Petokuvan raadollisuus. Luontokuvan yhteiskunnallisten merkitysten metsästys Juha luonnehtii pitkiksi jäähyväisiksi luontokuvaajataustalle.
“Minulla on takanani tulevaisuus luontokuvaajana”, Juha sanoo Vihreän langan (45/02) haastattelussa ja jatkaa: “Kuvia, joita minä haluan ottaa, ei kukaan halua ostaa.”
Lämpimät onnitteluni tohtorille!
(9.11.2002)
* * *
Toivottavasti joulupukki ei pahastu: korkkasin eilen saapuneen paketin välittömästi, panin akun latautumaan ja lueskelin käyttöohjeita. Nyt on jo muutama kuvakin otettu. Uskomattoman monipuolinen vehje kokoisekseen tuo geekolmonen.
(22.12.2002)
Saturday, November 22nd, 2008
Olin jo kävelemässä ohi, kun puistosta huudettiin:
Tule ottamaan meistä kuvia!
Kehotus tuli lintujen äänellä ja kielellä, mutta ymmärsin aivan hyvin. Pihlajassa mussutti viisi taviokuurnaa nokat törsteessä mutta muuten edustavina. Kaksi punaista ja kolme kellertävää.
Näppäilin aluksi kauempaa ja linnut poseerasivat mallikkaasti. Syytä olikin, kun kerran itse ehdottivat kuvaamista. Valoa oli niukanlaisesti, mutta se taas ei ollut kuvattavien vika.
Käytin kameran pikkusalamaa, vaikka piireissä sellainen lienee jyrkästi kiellettyä tai ainakin paheksuttua. Pääasia sentään kai, ettei kuvan ainoa valo ole peräisin salamasta.
Linnut laskeutuivat alemmas ja piti säätää kolmesatasen lyhyin tarkennusetäisyys kolmesta puoleentoista metriin. Viimeiset kuvat otin laajakulmazoomilla puolesta metristä.
Taviokuurnat ovat lintuja kuvaavan parhaita kavereita.
Friday, October 24th, 2008
Täällä Suomessa on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten ja missä suomalaiset tulevaisuudessa asuvat. Vanhasella on asiasta omat ajatuksensa ja Soininvaaralla omansa, mutta en ole huomannut kummankaan erityisesti painottavan asumisympäristön turvallisuutta.
Ruotsissa tässäkin asiassa ollaan askel tai kaksi edellä. Tuoreen selvityksen mukaan 33 prosenttia ruotsalaisista asuisi mieluiten aidatulla alueella, jonne pääsyä valvotaan.
Yhteiskuntasuunnittelun professori Göran Carsin mukaan “amerikkalaistyyppiset vartioidut ja aidatut asuinalueet tulevat yleistymään myös Ruotsissa”.
YLE:n sivuilla julkaistu uutinen kertoo karulla tavalla kansankodin nykytodellisuudesta.
Uutisesta ei selviä, millaisissa taloissa siellä sähköaidan takana sitten asuttaisiin. Onko perinteinen ykkössuosikki vielä voimissaan: rantasaunalla varustettu omakotitalo rauhallisella paikalla keskellä kaupunkia?
Posted in , Politiikka, yhteiskunta | Edit | Comments Off