Aihearkisto: Yhteiskunta

Erihenkiset kirkot

Pääkohteitani Tallinnassa olivat taidemuseo Kumu ja Lentosataman viikinkinäyttely, mutta maanantaina oli mukavasti aikaa tutustua aiemmin käymättömiin paikkoihin. Tällaisia olivat esimerkiksi Kansalliskirjasto, TV-torni ja Patkulin portaat. Lisäksi kävin  Pyhän Hengen kirkossa ja Aleksanteri Nevskin katedraalissa.

Balthasar Russowin taannoinen työpaikka,  Pyhän Hengen kirkko Raatihuoneentorin lähellä rakennettiin jo 1300-luvulla. Kirkkohistorian kannalta on merkittävää, että tässä köyhän väen kirkossa saarnattiin ensi kertaa maarahvaan omalla kielellä. Tämä tapahtui uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvulla.

Pyhän Hengen kirkko on useimpiin Vanhankaupungin kirkkoihin verrattuna puitteiltaan varsin vaatimaton, mutta silti äärimmäisen vaikuttava. Sisään mennään suoraan jalkakäytävältä vähän niin kuin alueen moniin krouveihin. Opas/lipunmyyjä kertoi hyvällä suomenkielellä, että nykyinen penkkijärjestys on 1700-luvulta. Varmaa tietoa kirkon lämmittämisestä varhaisina aikoina ei ole; vesikiertoinen keskuslämmitys on huomattavan myöhäistä perua.

Aleksanteri Nevskin katedraali valmistui v. 1900 eli aikana, jolloin Viro oli osa Venäjää. Sipulikupolikatedraali on venäläisellä tavalla komea ulkoa ja sisältä. Näin VisitTallinn-sivusto:

Kirkko oli kaavailtu symboloimaan imperiumin poliittista ja uskonnollista ylivaltaa tähän uppiniskaiseen Baltian kolkkaan. (…) Kirkon sijaintipaikka Tallinnassa ei ole sattumaa, vaan se rakennettiin tarkoituksella vastapäätä Toompean linnaa, siihen missä oli ollut Martti Lutherin patsas.

Vierailuni tässä kirkossa jäi lyhyeksi. Ehdin ottaa kaksi kuvaa ennen kuin tultiin kieltämään. Outo juttu: Iisakinkirkossa Pietarissa sai kuvata, täällä jostain syystä ei. Kirkkoa katsellessa nousi mieleen periluterilainen kysymys: missä vaiheessa komeuden ja koreuden tavoitteleminen voidaan luokitella synniksi?

Tallinna päev

Viroon saapuessani juhlittiin Tallinna-päivää. Raatihuoneentorilla oli musiikki- ja tanssiesityksiä ja matkalla Viru-keskuksen kirjakauppaan osuin toiseenkin esiintymislavaan. Jäin kuuntelemaan loistavaäänistä laulajatyttöä.

Vietin omaa Tallinnapäivääni retken päätteeksi vasta viikkoa myöhemmin. Harkitsin Tallinna-kortin hankkimista, mutta valitsin kuitenkin hop-on-hop-off -kiertoajelut ja vierailun kahdessa kohteessa. Vaihtoehtoina olivat Lentosatama, Kumu, ulkoilmamuseo ja TV-torni.

Reittejä oli kolme, selostukset antoisia ja kielivaihtoehtoja kymmenen. Koska sää suosi, bussin avoimessa yläkerrassa oli mukava istua ja ottaa kuvia. Täyden kattauksen nautittuani tiedän Tallinnasta yhtä ja toista. Paketin hintakaan ei ollut paha, 35/25 €.

Lentosataman merimuseo on Viron suosituin museo. En ihmettele: aiheesta kiinnostuneille riittää nähtävää. Satavuotiaan, jo pahasti rapistuneen lentokonehallin ottaminen edustavaan uusiokäyttöön on sinällään kulttuuriteko! Näyttelyn varsinainen vetonaula on sukellusvene Lembit, johon pääsee sisälle.

Rocca al Maren ulkoilmamuseon erikoisuutena oli ajanmukaisiin asuihin pukeutunut henkilökunta, jolta sai kysellä kaikkea mieleen tulevaa. Ajokkinsa vieressä päivystänyt hevosmies olisi tosin pitänyt ensin herättää.

Vihreä reitti suuntautui ydinkeskustan koillispuolelle, Lasnamäen kaupunginosaan ja Piritan suunnalle. Lasnamäe on neuvostotyyliin rakennettu jättimäinen lähiö, jossa asuu kolmasosa Viron asukkaista. Reitin varrella sijaitsevat mm. Kadriorgin puisto, laululava, televisiotorni ja Piritan luostarin rauniot.

Kuulin bussissa järkeenkäyvän selityksen kaikkialla Virossa silmiinpistävään ilmiöön, heikossa kunnossa olevien rakennusten runsauteen. Kun miehitysaikana kansallistettua omaisuutta palautettiin alkuperäisille omistajilleen, näillä ei useinkaan ollut varoja sijoitettavaksi kiinteistöjen korjaustöihin. Toisaalta omistukseltaan kiistanalaisiin kohteisiin ei haluta sitoa senttiäkään oikeusprosessien ollessa kesken.

Museossa ja museon takana

Sunnuntaina luovutin auton ja vaihdoin vielä kerran majapaikkaa. Huoneen vapautumista odotellessani tutustuin Miehitysmuseoon. Vaikuttava ja tarpeellinen paikka, jos kohta neuvostomiehityksen kaikkialla näkyvät jäljet pitävät tämän ankean ajanjakson museoita tehokkaammin matkailijoiden tietoisuudessa.

Miehittäjät milloin mistäkin suunnasta ovat koetelleet sukulaiskansaa niin pitkään ja perusteellisesti, että Viro voisi olla julisteessa Hitlerin paikalla. Jaan Kross antoi Uppiniskaisuuden kronikalle Viron asemaa kuvaavan nimen Kolme katku vahel. Kirjaimellisesti katku tarkoittaa ruttoa, mutta asian voi nähdä laajemmin. Museossa keskitytään kuitenkin uudempiin asioihin eli Natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon.

Koska kirjallisuus oli matkani keskeinen innoittaja, luettelo kielletyistä kirjoista vuodelta 1980 oli erityisen riipaiseva näyttelyesine.

Surkuhupaisten kulutustavaroiden seasta jäi mieleen kuvan laite, jonka ainoana käyttötarkoituksena on kirjeiden höyryttäminen auki tarkempia tutkimuksia varten. Salakuuntelulaitteet edustavat alan uudempaa tekniikkaa.

Päivän toinen museo/taide-elämys on sikäli erikoinen, että Viron historiallisen museon takapihan ”näyttelyä” ei mainosteta turisteille. Ei toisaalta kielletä menemästäkään: työmaa-alueen aitaan oli jätetty miehen mentävä aukko…

.

Kross, Jyväskylä ja Neuvostoliitto

Kirjailija Jaan Kross kertoo kaksiosaisissa muistelmissaan Rakkaat kanssavaeltajat ensimmäisestä matkastaan länteen kesällä 1965. Kohteena oli Jyväskylä ja siellä järjestetty kääntäjäseminaari.

Kross matkusti Tallinnasta Suomeen junalla Leningradin kautta, missä seurue täydentyi muutamilla osanottajilla. Lisäksi joukkoon liittyi Puolueen tarkkailija, jota Kross nimittää Luotto-Lasseksi. ”Lasse” valmensi seuruetta kertomalla näkemyksensä siitä, miksi seminaari järjestettiin nimenomaan Jyväskylässä. Näin Kross:

Toisin sanoen suomalaiset olivat suunnanneet kääntäjäseminaarinsa muka mahdollisimman syrjäiseen paikkaan. Se johtui tietysti siitä, että niin monet osanottajat tulivat Neuvostoliitosta.
(…)
Mutta mitä Luotto-Lasseen tuli – hän oli parin päivän päästä hiljaista poikaa tutustuttuaan Jyväskylän yliopistoon, jossa seminaarimme pidettiin, ja seminaarin käyttöön annettuihin tiloihin ja Jyväskylän arkkitehtuuriin ja ylipäätänsä kaupungin järjestykseen. Sehän oli ylivertainen ja, mikä tärkeintä, ihmisen huomioon ottava, toisin kuin koko Neuvostoliiton niin sanottu hyvinvointi.

Tanskalaiset sanoivat ei

Tanskassa järjestettiin menneellä viikolla kansanäänestys maan EU-politiikasta. Lainaus HS:n uutisesta:

Yksinkertaistaen kansanäänestyksessä oli kyse siitä, haluavatko tanskalaiset lähentyä EU:ta ja lisätä ylikansallista päätöksentekoa vai säilyttää tilanteen nykyisellään. Ei-äänten voittaessa nykytilanne säilyy.

Tanskalaiset torjuivat EU:n vaikutusvallan lisääntymisen. Äänestystulosta suurempi uutinen on kuitenkin se, että Tanskassa – toisin kuin meillä Suomessa – kansalaisilla on päätösvaltaa EU-asioissa.

Kaikesta huolimatta; hyvää itsenäisyyspäivää!

 

 

Suomi ei ansainnut Tiinaa

Tiina Rosenberg, jatkossa TR, purkaa pahaa oloaan uusimman HS-kuukausiliitteen haastattelussa.

TR toimi jonkin aikaa Helsingin Taideyliopiston rehtorina, mutta joutui jättämään tehtävän ennen aikojaan. Tarkkaa syytä ei paljasteta, mutta kultaista kenkää taisi tulla. Koska Suomessa ”ei olisi ollut tulevaisuutta”, TR palasi Tukholmaan. Siellä odottivat professorin virka ja asunto rauhallisella alueella.

En odottaisi 58-vuotiaalta professorilta pissistason ajattelua. Näin tunneäly säkenöi (boldaukset omat):

… miehiä mielistelevät naisjohtajat, jotka kieltävät naisten rakenteellisen syrjinnän ja tarjoavat siitä todisteeksi vain omaa urakehitystään.

Ei minua ole koskaan ammuttu Malmössä. Käsittääkseni Suomessakin joskus ammutaan, eivätkä ampujat ole mistään muualta tulleita.

Ennen ulkomaille lähtöään TR vaikutti Itä-Helsingissä ja oppi tunnistamaan duunarin; jatko-opintoja on suoritettuna mm. DDR:n Karl Marx -yliopistossa. Tiinan tiedeuraan on kuulunut plagiointisyytösten lisäksi ainakin sukupuolentutkimusta ja teatteritiedettä.

Toimittaja on välillä ihmeissään, mutta antaa haastateltavan paasata turhia kyselemättä. On ehkä kiinnostavaa tietää, miten TR ”keskusteli” keväällä prof. Janne Saarikiven ja kansanedustaja Oras Tynkkynen kanssa. Tynkkysen osuus löytyy Henry Laasasen asiaa käsitelleestä blogipostauksesta.

TR arvioi HS-haastattelussa, että Suomi voisi ottaa vastaan 1 000 000 pakolaista. Perustelu puhuu puolestaan: ”Metsiä ja kyliä kyllä riittää”.

* * *

Luin loppukesän aikana kaikki Samuli Parosen kirjat. Urakan aikana pohdiskelin, onko Parosella vastinetta nykykirjailijoiden joukossa. Ei tullut mieleen. Sen sijaan Parosen vastakohta löytyy helposti, julkisuushakuinen, muodikkaasti ajatteleva, itseriittoinen ja isoääninen: Jari Tervo.

Kirjoitin Parosesta sivuston puolelle.

Aihetta rehvasteluun?

”Eurooppaa ilman Suomea ei ole vaikea kuvitella, kun taas Eurooppa ilman Kreikkaa on mahdoton ajatus.”
Guardian

”Opettaja piti pohjalaista sellaisena ihmisenä, joka liian herkästi oli huutamassa oikeuden ja totuuden perään; muiden heimojen ihmiset ja varsinkin ulkomaalaiset taas ymmärsivät, että asiat oli hoidettava niin, että hyöty itselle oli aina suurin ja haitta pienin.”
Antti Tuuri: Lakeuden kutsu s. 245

Ääniharavat

Veteraanitoimittaja Unto Hämäläinen on tehnyt HS-kuukausiliitteeseen ison artikkelin eduskuntavaalien ääniharavista. Tarkastelu alkaa vuoden 1970 vaaleista.

Viidenkymmenen suurimman äänipotin listasta pistää silmään kiinnostava seikka: joukkoon on kiilannut peräti 19 kokoomuksen ehdokasta! En voi välttyä ajatukselta, että taustalla haiskahtaa raha. Samalla ihmettelen, että Hämäläinen ei sivua sanallakaan asian tätä puolta.

Pelkästään massiivinen ja ammattimaisesti toteutettu vaalikampanja ei takaa kenenkään läpimenoa, mutta auttaa ihmeesti jos ehdokkaalla on eväitä omastakin takaa.

Katselin viime kevään EU-vaalien alla vaalimainontaa Helsingin ja Jyväskylän katukuvassa, ja Sirpa Pietikäinen tuntui tulevan vastaan joka paikassa. Eikä ihme, sillä Pietikäisen kampanja oli koko porukan kallein.

Hyvä päivä riehua?

Anarkistit viettivät itsenäisyyspäivää eilisiltana Helsingissä samaan tapaan kuin vuosi sitten Tampereella.

Poliisin ensiarvioiden mukaan näyteikkunoita ja muuta omaisuutta rikottiin ainakin 100 000 euron edestä. Yhdessä asiassa oli kuitenkin tapahtunut myönteistä kehitystä: hevosia ei tällä kertaa hakattu.

Katuhulinoissa ennenkin mukana ollut Minna Mentula ihmettelee Ilta-Sanomissa, mitä riehumisella saavutetaan:

En mä sinänsä vastusta voimakkaampienkin keinojen käyttöä, jos sillä edistää jotain asiaa. Mutta mä en oikein tiedä, onko se tässä mittakaavassa mitenkään järkevää, edes sen huomion saamiseksi.

Helsingin Sanomat todisti äskettäin, että anarkistit voivat saada julkisuutta muutenkin kuin riehumalla ja hajottamalla paikkoja. Toisaalta eilinen näytös oli omiaan täydentämään valtakunnan ykköslehden antamaa kuvaa fiksusti keskustelevista luomulimpparin lipittäjistä.

Vuosi sitten Mentula osallistui Tampereella Kiakkovieras-tapahtumaan – ja pääsi kertomaan näkemyksiään YLE:n toimittajalle. Mentulan mielestä Tampereella ”kyseessä ei ollut mellakka vaan rauhanomainen mielenosoitus”.

Oulussa opeteltiin äänestämään

Oulun valtuusto päätti eilen, että kaupunki menee mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen. Sen sijaan kh:n esitys Sanginjoen ulkometsän suojelemiseksi kaatui tiukassa äänestyksessä.

Suojeluhankkeesta äänestettäessä ”väärää” nappia painanut keskustan Anna-Kaisa Lepistö sai ryhmätoveriltaan ohjeistusta äänestystapahtuman ollessa vielä kesken. Lepistön äänestämiseen sekaantui puolueen politrukki, keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Matias Ojalehto.

Anna-Kaisa Lepistö kertoo äänestämisestään YLE Oulun verkkosivuilla:

Minä äänestin oman mielipiteeni mukaisesti suojelun puolesta. Kun ryhmän toiset jäsenet totesivat, miten olin äänestänyt, niin Matias Ojalehto tuli ehkä äkkipikaisuuksissaan ja vähän säikähtäneenä aika vahvasti ohjeistamaan minua. Päädyin siinä sitten äänestämään tyhjää, jotta tilanne rauhoittuu.

Siinä syntyi tosi voimakas häly, kun muu väki tajusi, mitä oli tapahtunut. Hetken mietin ja puheenjohtaja totesi, että äänestys on vielä käynnissä ja ajattelin sitten palauttaa oman alkuperäisen mielipiteeni voimaan, enkä anna vaikuttaa sen, mitä minulle käytiin sanomassa.

Tilanne oli tosi hämmentävä ja äänestysrauha oli rikkoutunut. Olin sen verran hämmennyksissäni, että painoin koneesta väärää nappia. Näin mielipiteekseni jäi suojelun vastustaminen.

Näin pääsi käymään: vahingossa annettu ei-ääni ratkaisi käsiteltävän asian.