Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Tampereen derby

Menin uteliaana hallille kauden toiseen paikallisotteluun. Minulle derby oli ensimmäinen, koska olen nähnyt aiemmin vain elokuussa pelatun harjoitusottelun. Eilen lisämausteena oli Ilveksen valmentajanvaihdos, mestaruustavoitteen kannalta ehkä ymmärrettävä, mutta valitettavan tyylittömästi junailtu. Odotin tasokasta peliä ja ennen kaikkea kiihkeää tunnelmaa. Kumpaakin oli lupa odottaa, sillä loppuunmyydyssä hallissa kohtasivat sarjaa johtava Ilves ja hallitseva mestari Tappara.

Ilta oli jonkinasteinen pettymys. Tunnelmaa nostattivat vasta kolmannessa erässä Tapparan tekemä kavennusmaali ja muutamat kovat taklaukset. Tapparan fanikatsomo jaksoi kannustaa omiaan loppuun asti, ei kuitenkaan niin railakkaasti kuin keltavihreät näkemissäni Ilveksen kotiotteluissa. Pelin taso oli hyvän ja keskinkertaisen välimailla ja sitäkin lähinnä Ilveksen ansiosta.

Yksittäisistä pelaajista on mainittava Ilveksen onnistujat: kapteeni Eemeli Suomi, kaksi maalia iskenyt Les Lancaster ja maalilla loistanut Marek Langhamer. Joukkueiden kultakypäristä Ilveksen Petri Kontiola jätti mielestäni varjoonsa Tapparan Jori Lehterän. Näin siitä huolimatta, että ”Konna” Kontiola ei saanut tililleen tehopisteitä. Isot minuutit urakoinut Lehterä merkkautti syöttöpisteen Tapparan kavennusmaaliin, mutta otti sen vastapainoksi kaksi miinusta tasakentällisin.

Ilves on kulloisistakin sarjasijoituksista riippumatta hallinnut viime vuosien keskinäisiä kohtaamisia. Tämän kauden otteluissa maaliero on nyt Ipalle 7-1; Tapparan ainokainen syntyi kahden miehen ylivoimalla.

Tuomarit selviytyivät tehtävästään varsin hyvin. Keskustelua herättäneestä Salmelan ja Moilasen törmäämisestä maalin kulmalla ei kuulunutkaan antaa jäähyä, mutta Thomasin taklaus tuomittiin mielestäni väärin. Se oli mielestäni puhdas eikä siis osunut pään tai niskan alueelle.

Pesäpalloa Tallinnassa

Tallinna 18.9.

Tulin hotellille puoli kahden aikoihin ja sain avainkortin varttia vaille. Olisin voinut jäädä katsomaan läppäriltä Kirittärien ja Mansen neljättä loppuottelua, mutta en jäänyt.

Mestaruus oli katkolla Kirittärille, joka oli ryöstänyt kotiedun runkosarjan voittaneelta Manselta, voittanut kotonaan ja hävinnyt toisen vierasottelun. Tilanne muistutti kolmen vuoden takaista, jolloin vastassa oli Porin Pesäkarhut. Silloin sarja alkoi ryöstöretkellä Poriin, jatkui Hippoksen kotivoitolla ja vierastappiolla Porissa. ”Tilasin” kolmospelin tappion ehtiäkseni purjehdusretkeltä neljänteen finaalipeliin Jyväskylään.

Suuntasin Vanhaankaupunkiin. Venäjän lähetystön edessä jatkui hiljainen mielenosoitus, ja poliisiauto päivysti paikalla. Raatihuoneentorilla oli jokin yleisötapahtuma, nainen lauloi lavalla venäjäksi. Yleisöä oli niukanlaisesti. Uteliaisuus voitti ja tarkistin tilanteen: toinen vuoropari lopuillaan ja numerot edelleen 0-0. Jatkoin matkaa kohti Vabamu-museota.

Matkailuinfon risteykseen oli edellisen käyntini jälkeen pystytetty Jaan Krossin näköispatsas; mestari katseli entistä asuntoaan kirjakaupan talon ylimmässä kerroksessa. Otin kuvia patsaasta ja lopuksi selfien. Vapauden aukion laidalla talon seinään oli kiinnitetty rinnakkain Ukrainan ja Viron liput. Kirittäret oli voittanut ensimmäisen jakson niukasti mutta riittävästi 1-0.

Museolla sain kuulokkeet ja puhelimen näköisen laitteen, jonka avulla sain tietoa näyttelystä suomeksi. Vierailu oli näyttelyn uusimisen jälkeen jo kolmas, mutta yhtä vaikuttava kuin aina ennenkin. Museon wifiverkko toimi hienosti, ja jäin seuraamaan ottelun loppuvaiheita.

Juoksut olivat edelleen tiukassa. Kolmannen tasoittavalla Emma Körkkö onnistui lyömään Kirittäret 1-0 johtoon, eli Manselta vaadittiin supervuoroon pääsemiseksi vähintään kaksi juoksua.

Manse aloitti viimeisen sisävuoronsa kärjestä. Henna Peltokangas meni kentälle, mutta Venla Karttunen poltti hänet kakkoselle. Nopea Saaga-Angelia Raudasoja pääsi kentälle ja Virpi Hukka järjesti hänet kolmoselle. Hukalla itsellään oli kuitenkin liian kiire kakkoselle, ja loistavan pelin pelannut Kirittärien lukkari Mari Mantsinen teki taktisella väärällä kärpäsen.

Elli Kattelus ja Siri Eskola täyttivät pesät, ja ajoa purkamaan asettui Anna Ala-Kauhaluoma. Hän onnistui kertaalleen ja tilanne oli 1-1. Lyömään tuli Lina Olenius. Ratkaisu jäi viimeisen lyönnin varaan: kumura epäonnistui matalaksi ja jäi etulukijana pelanneen Venla Karttusen räpylään. Venla juoksi ykköspesään, ja juhlat alkoivat.

Kausi oli Kirittärille vaikea ja siksi mestaruus maistui erityisen hyvältä. Lisää makua antoi se, että Emma Körkkö ja Susanne Ojaniemi saivat päättää loistavat uransa tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla.

Ajatuksia lajin vaihtuessa

On taas aika vaihtaa lajia. Jääkiekkoliiga käynnistyi tiistaina, ja pesäpallokausi on päättymäisillään. Naisten ja miesten finaalien kolmannet osaottelut pelataan lauantaina.

Kirittäret on onnistunut yllättämään pitkäaikaisen faninsa etenemällä voiton päähän mestaruudesta. Puolivälierävaiheen 3-0 voitto Rauman Ferasta oli odotettu, mutta yhtä puhdas 3-0 voitto Pesäkarhuista oli ainakin minulle jonkinasteinen yllätys. Koska Pesäkarhuilla oli kotietu, Kirittäret voitti Porissa kahdesti viime kauden mestarin.

Manse PP:n naisten vahvuutena finaalisarjassa piti olla ylivertainen kotiuttajaosasto, kirkkaimpana tähtenään suvereeni tilastokärki Siri Eskola. Toisaalta ns. asiantuntijoiden mukaan Kirittäret lähti tavoittelemaan mestaruutta täysin ilman varteenotettavaa kotiuttajajokeria.

No, Kirittäret on voittanut kaksi ensimmäistä finaalipeliä ja lyönyt juoksuja reilusti enemmän kuin Manse! Pelit ovat pelejä ja tilastot tilastoja. Sarja on edelleen kesken, mutta voittaakseen mestaruuden Mansen pitäisi voittaa kolme peliä putkeen. Siihen harva uskoo.

Jääkiekkoliiga avattiin tiistaina viime kauden finalistien eli Tapparan ja TPS:n ottelulla, jota edelsi mestaruusviirin nostaminen Nokia Areenan kattoon. Varsinkin puolustamisen osalta peli oli kauden avaukseksi hämmästyttävän tasokas. Ihastelin Tapparan otteita jo harjoitusturnauksessa.

Yleisömääräksi ilmoitettiin 6331, mitä voitaneen pitää vähintään tyydyttävänä. Tappara ja Ilves hinnoittelevat pääsyliput maltillisesti. Kiitollisena tästä ostin liput (eläkel+opisk) tänään pelattavaan Tapparan ja HIFK:n otteluun yläparven eturivistä hintaan 2×14€.

Manse PP on lähtenyt hinnoittelussa täysin toisenlaisille linjoille: eläkeläislippu naisten finaaliin maksaa 23€. Näillä hinnoilla valitsin jääkiekon. Tulkoon vertailun vuoksi mainituksi, että eläkeläisen lippu Kirittärien sunnuntaina mahdollisesti pelattavaan kotiotteluun maksaa kohtuulliset 15€. 

Kiekkokausi käyntiin

Tampereen kiekkokausi polkaistiin käyntiin viime viikon perjantaina, kun Nokia Areenalla pelatussa Tampere Cupin avausottelussa kohtasivat HPK Hämeenlinnasta ja JYP Jyväskylästä. Vaikka Kerho lopulta voittikin virheiden täyttämän ottelun, rajusti uusiutuneen JYPin esitys oli lupauksia antava.

Mansen kiekkoväkeä ottelu ei juurikaan kiinnostanut, koska myöhäisillassa odotti herkkupala, Tapparan ja Ilveksen paikallisottelu. Avausottelun yleisömääräksi ilmoitettiin 2150, ja puolityhjä halli tuntui hyytävän kylmältä.

Olen nähnyt Tampereella käydessäni useita Tapparan ja Ilveksen liigapelejä, mutta perjantain keskinäinen oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Yleisö (5168) eli vahvasti mukana ja voin hyvin kuvitella millainen on tunnelma, kun pelataan pisteistä ja halli on loppuunmyyty.

Tappara teki kaikki kolme maaliaan jo ensimmäisessä erässä ja keskittyi loppupelin ajan estämään Ilveksen maalintekoyritykset. Ilveksen viime minuuteilla tekemä kavennus tuli tunnelman kannalta turhan myöhään. On kyllä sanottava, että ajankohtaan nähden Tapparan peli oli ihmeen valmista.

Kiekkokaupungin kuuluisa jakolinja näkyi ja kuului. Edessäni istui isä Ilves-paidassa ja tytär Tappara-väreissä: oikean tai väärän joukkueen onnistuessa reagoitiin voimakkaasti perhesovun tästä kärsimättä. Ilveksen maalilaulun soidessa tytär tunki sormet korviinsa.

Ilveksen ja JYPin pelin katsottuani kiekkoviihde riitti sillä erää. Matkalla ratikkapysäkille sain kuvan kaveruksista, joiden ystävyyttä erilaiset fanipaidat eivät selvästikään vaaranna:

Hienoa Leijonat, huikeaa!

Olympiakultaa oli jo, mutta kiekkoleijonat halusivat enemmän ja päättivät hienon kautensa maailmanmestaruuteen kotikisoissa. Kiekkokansa sai makeaa mahan täydeltä.

Loppuottelu meinasi mennä turhankin jännittäväksi. Luottoa Leijoniin vahvisti entisestään toisella erätauolla taivaalle kuin ennusmerkiksi ilmestynyt sateenkaari. Se pysyi paikallaan lähes koko kolmannen erän ajan.

Suomi ei Ruotsin tavoin lannistunut Kanadan viime hetken tasoitusmaalista, vaan tuli jatkoerään voitto mielessä. Kanadan jäähy helpotti merkittävästi mestaruusjahtia ja pani kysymään, onko oikein ratkaista mestaruus pelaamalla jatkoerä kolmella kolmea vastaan tai kuten kävi, neljällä kolmea.

Jäähyn viheltävän tuomarin rooli nousee kohtuuttoman suureksi. Ylivoimalla ei tarvinnut pitkään pelata, ja Sakari Manninen sai viimeistellä voittomaalin Mikael Granlundin millintarkasta tarjoilusta. Loistava turnaus kummaltakin!

Suomen joukkue oli tarkoin roolitettu ja hyvin sitoutunut kooste monen ikäisiä pelimiehiä. Varmaa tietoa ei vielä ole, mutta kolme veteraania sattoi päättää maajoukkueuransa parhaalla mahdollisella tavalla: kapteeni Filppula, luottopakki Hietanen ja kansansuosikki ”Mörkö” Anttila.

En nähnyt Nokia Arenalla yhtään Suomen peliä, mutta osallistuin Hakametsän hallin paikoitusalueella järjestettyyn kansanjuhlaan. Meitä kiekkoihmisiä oli saapunut paikalle yli 30 000! Tapahtumat lavalla näkyivät ja varsinkin kuuluivat kaikkialle riittävän hyvin!

Tunteet nousivat pintaan kun tapasin yllättäen Jounin ja ajattelin, kuinka onnekas olenkaan: sain juhlia poikani kanssa Suomen tuplamestaruutta samassa paikassa, missä näin koulupoikana ensimmäiset MM-kisaotteluni keväällä 1965!

Topin debyytti

Penkkiurheilijalla on juhlapäivä, kun pikkujuniorista asti seurannassa ollut pelaaja esiintyy ensi kerran aikuisten ylimmällä sarjatasolla. Rovaniemen pesiskoulun kasvatti, 19-vuotias Topi Still pelasi eilen Pattijoen Urheilijoiden lukkarina Kempeleessä paikallista Kiriä vastaan.

Palataanpa Topin pelaajauran alkuvaiheisiin. Asuin Rovaniemellä lähellä pesäpallokenttää ja tapanani oli käydä kurkkimassa, mitä kentällä tapahtuu. Jäin usein seuraamaan junnujen pelejä tai harjoituksia. Huomasin heti, että toiminta oli laadukasta ja että kasvamassa oli lupaava pelaajasukupolvi. Stillin veljekset Topi ja Vili olivat ryhmän kantavia voimia ja heidän isänsä Veli-Pekka keskeinen taustahahmo paikkakunnan pesiksessä.

Kamera oli yleensä mukana, ja Topi ikuistui ruutuun ensi kerran heinäkuussa 2012. Napapesiksen miehet pelasivat Lapinaukean hiekkakentällä miesten suomensarjan ottelua Pattijoen Urheilijoiden kakkosjoukkuetta vastaan. Topi hoiteli tulostaulua ja kun mittaa ei vielä ollut kovin paljon, avuksi tarvittiin tuoli.

Seuraava kuva on kaudelta 2019, jolloin Topi pelasi miesten edustusjoukkueen lukkarina. Kuva on ottelusta Sotkamon Jymyn kakkosjoukkuetta vastaan, jonka Jymy voitti vasta kotareiden jälkeen. Pelin nähtyäni olin aivan varma, että jos vain harjoittelu maistuu, Topi menee vielä pitkälle.

Neljäs kuva on kesäkuulta 2021 poikien superpesisottelusta Napapiirin Pesis-Team vastaan Joensuun Maila. Joukkuekaverit onnittelevat kunnarin kumauttanutta Topia. Kotijoukkue oli iskussa ja voitti 2 -0, jaksonumerot 4-1 ja 11-0. Topi löi kunnarin lisäksi kaksi juoksua ja toi 4; tilastoon merkittiin 7 kärkilyöntiä. Hyvät lukkarit ovat usein vaatimattomia sisäpelaajia, mutta Topi on loistava poikkeus.

Topi esiintyi miehekkäästi debyyttiottelussaan eilen Kempeleessä, tänään Topi oli lukkarina Kiteellä Napapesiksen poikien superpesisjoukkueessa. Pisteet lähtivät pohjoiseen numeroin 0 – 2.

* * *

Lisäys 16.10.2022
Topin ensimmäinen kausi Superpesiksessä meni nappiin. Sen lisäksi että Topi vakiinnutti paikkansa Pattijoen pelaavassa yhdeksikössä, hänet palkittiin kauden päätösgaalassa Superpesiksen vuoden tulokkaana.
Lämpimät onnitteluni!

Kisakokemuksia

Pitkään jääkiekkoa seuranneiden tavoin muistan Tampereen MM-kisat vuodelta 1965, varsinkin ottelun Neuvostoliitto-Tsekkoslovakia. Lopputuloksesta ei ole hajuakaan, mutta tunnelma oli mieletön. Meitä katsojia oli ahtautunut Hakametsän vasta valmistuneeseen halliin yhteensä 10200, huomattava osa seisomapaikoille.

Tuohon aikaan Suomi tavoitteli voittoa lajin suurmaista. Vielä Tampereella ei ihan onnistunut, mutta Mölli Keinosen johdolla saavutettu tasapeli Ruotsia vastaan nostatti tunteita ja odotuksia.

Joukkueen tamperelaisia kärkipelaajia olivat Lasse Oksanen ja Jarmo Wasama, kesken uransa auto-onnettomuudessa menehtynyt huippupakki.

En ole enää kisaturisti, kun mestaruus ”taas” ratkaistaan Tampereella. Tunnelmat hallissa jäävät tosin enimmäkseen kokematta, koska Suomen pelien seuraaminen paikan päällä on minulle liian kallista lystiä. Mutta on muitakin pelejä! Aatetta kannattaakseni kävin sunnuntaina katsomassa Norjan ja Iso-Britannian ottelun.

Kahden erän ajan tapahtuma näytti urheilijoiden ja puulaakitason höntsäilijöiden kohtaamiselta. Mutta tilanteessa 3-0 Iso-Britannia onnistui tekemään maalin, joka sytytti sekä joukkueen että yleisön. Mentiin pitkän kaavan mukaan, ja Norja voitti vasta rankkarikisan jälkeen.

Oli mukavaa seurata ilman paineita ottelua, jonka lopputuloksella ei ollut suurta väliä. Kannatin ensin Norjaa, mutta loppuvaiheessa altavastaajaa. Laji näytti parhaat puolensa: kun tunnetaso napsahtaa kohdalleen, mitä vain voi tapahtua hyvinkin nopeasti.

Täällä Hervannan takamailla kisat näkyvät vain ratikan kyljessä…

…mutta kaupungin keskustassa meno on värikästä. Eilen iltapäivällä tapasin asioilla käydessäni mölyävän ruotsalaisen faniryhmän ja runsaasti yksittäisiä asianharrastajia. Hämeensillan kiviveistokset on puettu kisojen ajaksi Suomen pelipaitoihin. Numerolla 95 ”pelaava” Timo Jutila löytyy Teatterin nurkalta.

Aloittelua tamperelaisena

Matkustin perjantaina Rovaniemeltä Tampereelle, tällä kertaa jäädäkseni. Avaimen saatuani kävin Hervantajärvellä tutustumassa uuteen kotiini. Talo näytti hyvältä sisältä ja ulkoa, muuttohässäkkä oli hyvässä vauhdissa. Sitten piti kiirehtiä Tapparan kultajuhliin.

Muuttoauton kuljettaja soitti Orivedeltä: tunti menee vielä. Tilanne oli rauhallinen, mutta pian alkoi ilmestyä muitakin muuttajia. Puljulan iskuryhmä hoiti hommansa hienosti, ja viiden tunnin uurastuksen jälkeen kuorma oli purettu. Kiusallisen suuri osa aikaa kului hissin odotteluun.

Vappupäivän aamuna suuntasin Iidesjärvelle. Lintutornia lähestyessäni rantakaislikossa puhalteli kaulushaikara. Näin ja kuulin parin tunnin aikana suuren määrän mukavia lajeja ja sain paikallisilta orneilta hyviä neuvoja vastaisen varalle.

Illan kähmässä tein pienen kierroksen läheisellä luonnonsuojelualueella. Lapin väljiin metsiin tottuneelle näkymät tuntuivat turhan peitteisiltä, mutta maasto oli mukavan vaihtelevaa ja polut hyviä. Makkarajärvellä tapasin västäräkin ja koiranulkoiluttajan.

Tulipaikan jälkeen viitta neuvoi suunnan ratikkapysäkille ja Hervantajärven asuinalueelle. Eipä tarvinnut pelätä eksyvänsä!

Uusi asunto on tilava ja nykyaikainen, ja talo vaikuttaa rauhalliselta. Parveke saisi olla korkeammalla kuin viidennessä kerroksessa. Tämä parantaisi mahdollisuuksia saada Tampereen kautta muuttavia lintuja kaukoputken näkökenttään.

Tavoitteena torijuhlat

Panin kiertoon Jääkiekkolehden kausiennakkonumerot tältä vuosituhannelta. Mainoskuvan kansikuvapojaksi päätyi Timo Pärssinen, jonka lehden toimitus rankkasi liigan ykköspelaajaksi syksyllä 2004.

Kuten tiedetään, Timon poika Juuso johtaa Turin Palloseuran tulikuumaa ykkösketjua finaalisarjassa Tapparaa vastaan. Juusolle povataan menestyksekästä uraa NHL-kaukaloissa.

Jos finaalisarja pitkittyy, mahdollinen seitsemäs ottelu pelataan Tampereella toukokuun puolella. Koska olen pitkän linjan jääkiekkomies ja lisäksi tuore tamperelainen, menen luonnollisesti paikalle.  Tappara johtaa sarjaa 3-0 ja on mahdollista, että mestaruus ratkeaa jo tänään.

Tampereelle muuttava joutuu ensi töikseen valitsemaan puolensa: Ilves vai Tappara? Minun valintani näistä kahdesta on Ilves. Perusteluksi saa riittää, että ilves on hieno eläin ja tupsukorvalogo mahdottoman tyylikäs. Koska Ilveksestä ei vielä ollut haastajaksi, toivon Tapparan vievän mestaruuden. (Liigajoukkueista ykkössuosikki on edelleen JYP).

Päättymäisillään oleva kausi on ollut tamperelaisittain mainio: Ilves palasi mitalikantaan yllättävän pitkän tauon jälkeen (edellinen mitali vuodelta 2001)! Niinikään Ilvestä kannattava, jo toistakymmentä vuotta Tampereella asunut Jouni-poikani huomautti, että Tapparan ja Ilveksen välinen finaalisarja olisi koetellut ehkä liikaa perhesopuja ja ihmissuhteita. Eli ehkä hyvä näin.

Tampere on tehnyt väkevän paluun jääkiekon ykköskaupungiksi. Perinteitähän paikkakunnalla on vaikka kuinka. Muun Suomen kiekkoväki katselee kateellisena mestaruusviirien rivistöjä.

PS
Torijuhlilla tarkoitin alkujaan Leijonien juhlia. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että Tampereella saatetaan kevään aikana nähdä kahdet mestaruusjuhlat!

Muikku ja Mörkö

Matkustin Jyväskylästä Tampereelle lauantaina ja käväisin ensi töikseni uusilla kotinurkilla. Talo näytti hienolta, mutta ympäristö ei: se on vielä pitkään suuri rakennustyömaa. Plussaa voi antaa ratikasta ja lähellä sijaitsevasta luonnonsuojelualueesta. Hervantajärvi ja uimarantakaan eivät ole kaukana.

Iltapäivän päätteeksi hakeuduin Pirkkahalliin, missä näin naisten hallipesiksen välieräottelun Kirittäret vastaan Seinäjoen Mailajussit. Kirittäriltä puuttui useita avainpelaajia, mutta toisaalta Emma Körkkö ja Laura ”Muikku” Toikkanen palasivat kentille pitkältä tauota. Kumpikin onnistui kertaalleen kotiutuksessa.

Finaaliin menijä ratkottiin pitkän kaavan mukaan, ja vasta kotiutuslyöntien kahdeksas pari tuotti kiriläisittäin toivotun tuloksen. Sara Kujanen löi ja Viivi Partanen toi. Kotiutuksilla mitattuna ottelun tähtipelaajia olivat Sara Kujanen ja SMJ:n Aino-Kaisa Mantere.

Sunnuntain ohjelmassa oli tutustuminen Nokia Arenaan, missä pelasivat Ilves ja Vaasan Sport. Halli oli järkyttävän suuri ja upea, valoshow melkeinpä mykistävä.

Itse pelin taso oli vaatimaton, selvästi huonompi kuin samalla viikolla Jyväskylässä näkemässäni JYPn ja HIFKn kohtaamisessa. Kotiyleisön riemuksi ottelun ratkaisijaksi nousi  Jokereista Ilvekseen siirtynyt ”Mörkö” Anttila tehoin 1+1.

Saimme kohtuuhintaiset paikat yläparvelta Ilveksen fanikatsomon päältä. Fanit jaksoivat kannustaa kotijoukkuetta koko ottelun ajan, ja lopuksi maalivahti Langhamer könysi pömpelinsä päälle kiittämään.