Avainsana-arkisto: Tampere

Hervanta 50 vuotta

Tampereen varttunut väki muistaa Hervannan erämaisena retkikohteena ja Ahvenisjärven suosittuna leiripaikkana. Peruskarttaan vuodelta 1960 ”Ahvenusjärven” rantaan on merkitty maja ja sauna; Kantosen tila pienine peltotilkkuineen sijaitsi nykyisen paloaseman ja Duon välimailla, ja minulle kovin tärkeäksi tullut Makkarajärvi näkyy kartan oikeassa alakulmassa.

Nopea muutos alkoi 1970-luvun alussa, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat kerrostaloon Orivedenkadun varrelle loppukesällä 1973. Kymmenen vuotta myöhemmin Hervannassa oli jo 17 000 asukasta.

Hervannan viisikymppisiä on juhlittu monin tavoin kuluvalla viikolla. Tein asiaan liittyen pienen kierroksen Hervannan vanhimmassa osassa. Reittini varrelle osui Hervannan kauas näkyvä maamerkki, v. 1983 valmistunut vesitorni, joka on jo pitkään ollut yleisöltä suljettu.

Varsinainen kohteeni oli vuotta vesitornia myöhemmin syvälle maan uumeniin valmistunut jäähalli, joka oli kuitenkin tilapäisesti kiinni. Eräällä aiemmalla käynnillä pääsin sisään, mutta tyrmäävä pukukopin haju käännytti takaisin eteistiloista. Ilman kylttiä pienen rakennuksen katolla sivullinen ei tietäisi jäähallista mitään.

Koska Hervannan vanhin rakennuskanta on laatikkoarkkitehtuuria masentavimmillaan, kaupungin päättäjät tilasivat arkkitehtipariskunta Reima ja Raili Pietilältä piristystä näkymiin. Vuonna 1989 valmistui Keskusakseli: kaarevia linjoja ja söpöjä punatiilirakennuksia.

Käsittääkseni Pietilöiden ehdotuksesta tai vaatimuksesta toimintakeskuksen ja vapaa-ajankeskuksen väliin säästettiin Käärmekallio, jonne riittävän laihat voivat nousta kaupungin kapeimpia portaita pitkin.

Keissutie

Lähimetsäni Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualueen polkuverkko on hyvin huollettu ja kulkijaystävällinen. Pitkospuut ovat ehkä parasta mitä olen nähnyt, ja viitoitus opastaa kulkijan alueen nimikkokohteisiin. Kartta kannattaa ottaa mukaan joka tapauksessa.

Mutta mitä ihmettä tarkoittaa viitassa esiintyvä termi keissutie? Maastossa ”tie” osoittautuu niin selvästi polkua leveämmäksi kulku-uraksi, että sitä pitkin voisi ajaa mönkijällä. Lapissa vastaavat kulkuväylät ovatkin mönkijäuria. Täällä Tampereella mönkijän jälkiä ei kuitenkaan näy.

Entisinä aikoina keissutietä pitkin on kuljetettu tavaraa hevosvetoisilla ajoneuvoilla, talvisin luonnollisesti reellä. Jos tie on ollut sulan maan aikana liian epätasainen kärryillä ajettavaksi, on turvauduttu hevosen vetämiin purilaihin, joita esimerkiksi Hämeessä ja Satakunnassa nimitetään keissuiksi. Jos purilaat/keissut tehdään kuusesta ja jätetään latva karsimatta, saadaan eräänlainen jousitettu deluxe-malli!

Haluaisin nähdä ajonäytöksen Lorunkorven keissutiellä jo ensi kesänä, esimerkiksi osana Hervannan 50-vuotisjuhlia tai Tampereen päivän happeninkeja!

Laivauutinen Tampereelta

Kuulin kesällä Tarjanne-laivan kapteenilta, että laivayhtiössä harkitaan vakavasti laivan muuttamista halkokäyttöiseksi. En oikein uskonut, mutta nyt muutostyö on käynnissä. Asiasta kerrottiin kuluvalla viikolla Ylen sivuilla ja Aamulehden Morossa. Tarjanne ehti käydä polttoöljyllä lähes 60 vuoden ajan.

Muutos tuo halkopinot Tampereen ja Virtain laivarantoihin, täydennystä voidaan ottaa myös matkan varrelta. Polttoaineena käytetään metrisiä (koivu?)halkoja, joita laivaan mahtuu kerrallaan kolmekymmentä mottia. Määrä riittää matkaan Tampereelta Virroille ja takaisin.

Puuta on heitettävä pannun alle sen verran taajaan, että laivaan tarvitaan lämmittäjä. Toivottavasti myös matkustajille järjestetään mahdollisuus lisäelämyksiin konehuoneen lämpimässä ilmapiirissä.

Tampereen derby

Menin uteliaana hallille kauden toiseen paikallisotteluun. Minulle derby oli ensimmäinen, koska olen nähnyt aiemmin vain elokuussa pelatun harjoitusottelun. Eilen lisämausteena oli Ilveksen valmentajanvaihdos, mestaruustavoitteen kannalta ehkä ymmärrettävä, mutta valitettavan tyylittömästi junailtu. Odotin tasokasta peliä ja ennen kaikkea kiihkeää tunnelmaa. Kumpaakin oli lupa odottaa, sillä loppuunmyydyssä hallissa kohtasivat sarjaa johtava Ilves ja hallitseva mestari Tappara.

Ilta oli jonkinasteinen pettymys. Tunnelmaa nostattivat vasta kolmannessa erässä Tapparan tekemä kavennusmaali ja muutamat kovat taklaukset. Tapparan fanikatsomo jaksoi kannustaa omiaan loppuun asti, ei kuitenkaan niin railakkaasti kuin keltavihreät näkemissäni Ilveksen kotiotteluissa. Pelin taso oli hyvän ja keskinkertaisen välimailla ja sitäkin lähinnä Ilveksen ansiosta.

Yksittäisistä pelaajista on mainittava Ilveksen onnistujat: kapteeni Eemeli Suomi, kaksi maalia iskenyt Les Lancaster ja maalilla loistanut Marek Langhamer. Joukkueiden kultakypäristä Ilveksen Petri Kontiola jätti mielestäni varjoonsa Tapparan Jori Lehterän. Näin siitä huolimatta, että ”Konna” Kontiola ei saanut tililleen tehopisteitä. Isot minuutit urakoinut Lehterä merkkautti syöttöpisteen Tapparan kavennusmaaliin, mutta otti sen vastapainoksi kaksi miinusta tasakentällisin.

Ilves on kulloisistakin sarjasijoituksista riippumatta hallinnut viime vuosien keskinäisiä kohtaamisia. Tämän kauden otteluissa maaliero on nyt Ipalle 7-1; Tapparan ainokainen syntyi kahden miehen ylivoimalla.

Tuomarit selviytyivät tehtävästään varsin hyvin. Keskustelua herättäneestä Salmelan ja Moilasen törmäämisestä maalin kulmalla ei kuulunutkaan antaa jäähyä, mutta Thomasin taklaus tuomittiin mielestäni väärin. Se oli mielestäni puhdas eikä siis osunut pään tai niskan alueelle.

Ajatuksia lajin vaihtuessa

On taas aika vaihtaa lajia. Jääkiekkoliiga käynnistyi tiistaina, ja pesäpallokausi on päättymäisillään. Naisten ja miesten finaalien kolmannet osaottelut pelataan lauantaina.

Kirittäret on onnistunut yllättämään pitkäaikaisen faninsa etenemällä voiton päähän mestaruudesta. Puolivälierävaiheen 3-0 voitto Rauman Ferasta oli odotettu, mutta yhtä puhdas 3-0 voitto Pesäkarhuista oli ainakin minulle jonkinasteinen yllätys. Koska Pesäkarhuilla oli kotietu, Kirittäret voitti Porissa kahdesti viime kauden mestarin.

Manse PP:n naisten vahvuutena finaalisarjassa piti olla ylivertainen kotiuttajaosasto, kirkkaimpana tähtenään suvereeni tilastokärki Siri Eskola. Toisaalta ns. asiantuntijoiden mukaan Kirittäret lähti tavoittelemaan mestaruutta täysin ilman varteenotettavaa kotiuttajajokeria.

No, Kirittäret on voittanut kaksi ensimmäistä finaalipeliä ja lyönyt juoksuja reilusti enemmän kuin Manse! Pelit ovat pelejä ja tilastot tilastoja. Sarja on edelleen kesken, mutta voittaakseen mestaruuden Mansen pitäisi voittaa kolme peliä putkeen. Siihen harva uskoo.

Jääkiekkoliiga avattiin tiistaina viime kauden finalistien eli Tapparan ja TPS:n ottelulla, jota edelsi mestaruusviirin nostaminen Nokia Areenan kattoon. Varsinkin puolustamisen osalta peli oli kauden avaukseksi hämmästyttävän tasokas. Ihastelin Tapparan otteita jo harjoitusturnauksessa.

Yleisömääräksi ilmoitettiin 6331, mitä voitaneen pitää vähintään tyydyttävänä. Tappara ja Ilves hinnoittelevat pääsyliput maltillisesti. Kiitollisena tästä ostin liput (eläkel+opisk) tänään pelattavaan Tapparan ja HIFK:n otteluun yläparven eturivistä hintaan 2×14€.

Manse PP on lähtenyt hinnoittelussa täysin toisenlaisille linjoille: eläkeläislippu naisten finaaliin maksaa 23€. Näillä hinnoilla valitsin jääkiekon. Tulkoon vertailun vuoksi mainituksi, että eläkeläisen lippu Kirittärien sunnuntaina mahdollisesti pelattavaan kotiotteluun maksaa kohtuulliset 15€.

Kiekkokausi käyntiin

Tampereen kiekkokausi polkaistiin käyntiin viime viikon perjantaina, kun Nokia Areenalla pelatussa Tampere Cupin avausottelussa kohtasivat HPK Hämeenlinnasta ja JYP Jyväskylästä. Vaikka Kerho lopulta voittikin virheiden täyttämän ottelun, rajusti uusiutuneen JYPin esitys oli lupauksia antava.

Mansen kiekkoväkeä ottelu ei juurikaan kiinnostanut, koska myöhäisillassa odotti herkkupala, Tapparan ja Ilveksen paikallisottelu. Avausottelun yleisömääräksi ilmoitettiin 2150, ja puolityhjä halli tuntui hyytävän kylmältä.

Olen nähnyt Tampereella käydessäni useita Tapparan ja Ilveksen liigapelejä, mutta perjantain keskinäinen oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Yleisö (5168) eli vahvasti mukana ja voin hyvin kuvitella millainen on tunnelma, kun pelataan pisteistä ja halli on loppuunmyyty.

Tappara teki kaikki kolme maaliaan jo ensimmäisessä erässä ja keskittyi loppupelin ajan estämään Ilveksen maalintekoyritykset. Ilveksen viime minuuteilla tekemä kavennus tuli tunnelman kannalta turhan myöhään. On kyllä sanottava, että ajankohtaan nähden Tapparan peli oli ihmeen valmista.

Kiekkokaupungin kuuluisa jakolinja näkyi ja kuului. Edessäni istui isä Ilves-paidassa ja tytär Tappara-väreissä: oikean tai väärän joukkueen onnistuessa reagoitiin voimakkaasti perhesovun tästä kärsimättä. Ilveksen maalilaulun soidessa tytär tunki sormet korviinsa.

Ilveksen ja JYPin pelin katsottuani kiekkoviihde riitti sillä erää. Matkalla ratikkapysäkille sain kuvan kaveruksista, joiden ystävyyttä erilaiset fanipaidat eivät selvästikään vaaranna:

Entiset nuoret juhlivat Ratinassa

Eilen toteutui koronan vuoksi kahteen kertaan siirretty Hassisen kone – 40 vuotta myöhemmin -juhlakonsertti. Yleisöä oli paikalla täysi tupa, mikä konserttitapahtumissa tarkoittaa 30000 katsojaa. Kun kenttätaso on urheilijoiden käytössä, yleisökapasiteetti on ”vain” 16500.

Tuomari Nurmion kokoonpano Dumari & Spuget & Blosarit käynnisti tapahtuman noin klo 17.30. Tyylikkäästi harmaantunut Nurmio oli hyvässä iskussa ja bändi soitti nautittavasti.

Toinen lämppäri Litku Klemetti on nuoremman sukupolven edustaja, minulle ja uskoakseni monille muillekin uusi tuttavuus. Hänen epäkiitollisena tehtävänään oli vetää esiintyjien keski-ikä alle 50 vuoden; katsojilla se lienee ollut lähempänä kuuttakymmentä. Energisesti esiintyvä ja hyvin laulava Litku sai varmasti uusia ystäviä.

Kun Hassisen kone aloitti osuutensa kahdeksan maissa, stadion oli täyttynyt ääriään myöten. Ismo Alangon mukana lavalle asteli Hassisen koneen kolmannella levyllä soittanut kokoonpano. Avausbiisinä kuultiin albumin nimikappale Harsoinen teräs ja toisena oma suosikkini Levottomat jalat, upeina sovituksina kumpikin.

Seitsemän soitetun biisin jälkeen lavalle saapui juhlabändin alkuperäinen kokoonpano. Toisen albumin tuttujen suosikkibiisien myötä tunnelma alkoi nousta: kuultiin esimerkiksi upea Jurot nuorisojulkkikset ja 40 vuoden jälkeenkin hämmästyttävän ajankohtainen Führerin puolesta. Tämän jakson aikana bändin kaikki soittajat pääsivät näyttämään taitojaan, ja erityisesti jäivät mieleen Reijo Heiskasen kitarasoolot.

Ennen siirtymistä ykkösalbumin materiaaliin Ismo Alanko muistutti aiheellisesti, että esitetään nuorisomusiikkia. Kun Hassisen Kone vuonna 1982 hajosi, sen johtohahmo Ismo Alangolla oli ikää 21 vuotta ja basisti Jussi Kinnusella vielä vähemmän, vain 19! Bändin ura oli lyhyt ja loistelias.

Ilari Leppäniemi kirjoittaa Aamulehdessä julkaistussa (maksumuuri) arviossaan:

Esikoislevyn kappaleiden aikana lavalla oli täysin yhtenäinen nelikko, jonka yhtä jäsentä ei voinut katsoa näkemättä kaikkia. Erityisen hienoa oli nähdä Ismo Alanko tällä tavalla yhtenä muista, rockyhtyeen palasena eikä majesteettisena hahmona, joka säestää itse itseään Tavastian spottivalossa.

Santalahdessa tänään

Jos veneet osaisivat puhua, olisin kuullut Santalahdessa monta tarinaa. Jotenkin tähän tapaan ne enimmäkseen menivät:

– On ootettu täällä koko pitkä talvi jäiden sulamista ja vesillelaskua. Nyt on (voimasana) jo juhannus ja vieläkin ollaan pukeilla!

Kurjaan tilanteeseen on päteviäkin syitä, mutta niitä pitäisi kysyä veneiden omistajilta. Minulla ei ole omaa venettä, mutta pääsen sukulaismiehen veneellä vesille koska vain haluan. Nyt juhannuksena en halunnut, mutta heti kuumimman sesongin mentyä lienee taas aika lähteä. Jos Minicoy olisi hevonen eikä vene, se olisi varmaankin hirnahtanut minut nähdessään.

Katselin Näsijärven rannalla veneiden lisäksi myös hanhia. Näin Santalahdessa ja Onkiniemessä yhteensä 32 valkoposkihanhea, joista 9 poikasia. Santalahdessa valkoposkien joukkoon oli lyöttäytynyt yksi kanadanhanhi.

Hyvää Juhannusta!

Onnea on

Polku polveilee kuusivaltaisessa, paikoin järeytyneessä metsässä. Pohjantikka on käynyt kopistelemassa pystyyn lahoavia runkoja. Pitkostus helpottaa kulkemista kosteiden paikkojen ja puiden kohollaan olevien juurten yli.

Kauan sitten kaatunut suurikokoinen kuusi on sammaloitunut kauttaaltaan.

Pian puiden välistä pilkottaa vettä. On makuasia, onko metsän ja kapean suon saartama vesialue järvi vai lampi. Kartan mukaan se on järvi, tavattoman kaunis joka tapauksessa. Pohjoisrannalta löytyy tulipaikka ja laituri.

Luonnonystävän onnen uudesta ympäristöstä täydentää lammella pesivä kaakkuri. Mikä parasta, kaikki tämä alle kilometrin etäisyydellä kotoa!

Hienoa Leijonat, huikeaa!

Olympiakultaa oli jo, mutta kiekkoleijonat halusivat enemmän ja päättivät hienon kautensa maailmanmestaruuteen kotikisoissa. Kiekkokansa sai makeaa mahan täydeltä.

Loppuottelu meinasi mennä turhankin jännittäväksi. Luottoa Leijoniin vahvisti entisestään toisella erätauolla taivaalle kuin ennusmerkiksi ilmestynyt sateenkaari. Se pysyi paikallaan lähes koko kolmannen erän ajan.

Suomi ei Ruotsin tavoin lannistunut Kanadan viime hetken tasoitusmaaleista, vaan tuli jatkoerään voitto mielessä. Kanadan jäähy helpotti merkittävästi mestaruusjahtia ja pani kysymään, onko oikein ratkaista mestaruus pelaamalla jatkoerä kolmella kolmea vastaan tai kuten kävi, neljällä kolmea.

Jäähyn viheltävän tuomarin rooli nousee kohtuuttoman suureksi. Ylivoimalla ei tarvinnut pitkään pelata, ja Sakari Manninen sai viimeistellä voittomaalin Mikael Granlundin millintarkasta tarjoilusta. Loistava turnaus kummaltakin!

Suomen joukkue oli tarkoin roolitettu ja hyvin sitoutunut kooste monen ikäisiä pelimiehiä. Varmaa tietoa ei vielä ole, mutta kolme veteraania sattoi päättää maajoukkueuransa parhaalla mahdollisella tavalla: kapteeni Filppula, luottopakki Hietanen ja kansansuosikki ”Mörkö” Anttila.

En nähnyt Nokia Arenalla yhtään Suomen peliä, mutta osallistuin Hakametsän hallin paikoitusalueella järjestettyyn kansanjuhlaan. Meitä kiekkoihmisiä oli saapunut paikalle yli 30 000! Tapahtumat lavalla näkyivät ja varsinkin kuuluivat kaikkialle riittävän hyvin!

Tunteet nousivat pintaan kun tapasin yllättäen Jounin ja ajattelin, kuinka onnekas olenkaan: sain juhlia poikani kanssa Suomen tuplamestaruutta samassa paikassa, missä näin koulupoikana ensimmäiset MM-kisaotteluni keväällä 1965!