Pesistä koko rahalla

Käväisin Jyväskylässä, ja ohjelmaan kuului tutustuminen Hippoksen pesäpallostadioniin. Kotijoukkue Kirittäret oli saanut vieraakseen kauden pirteästi aloittaneen Rauman Feran. Lämmin sää houkutteli paikalle 742 katsojaa.

Lähes kolme tuntia kestänyt ottelu oli tasokas ja jännittävä. Kahden tasatulokseen päättyneen jakson jälkeen voittaja ratkesi vasta kotiutuslyöntikilpailussa: Kirittärien viidestä suorittajaparista onnistui neljä, raumalaisista kaksi.

Viime kesänä valmistunutta Hippoksen pesisstadionia on haukuttu kaukaloksi, missä läpilyönnit ovat mahdottomia. Pallo on kuitenkin löytänyt aukot aidasta ja vierinyt parhaimmillaan Köyhälammen rantaan asti. Näin kävi Kirittärien ja JoMan välisessä ottelussa. Tuloksena oli kotarit ratkaissut ottelun toinen kunnari; ensimmäisen löi toista superpesisotteluaan pelannut Kirittärien huippulahjakas Selina Similä (18v). Myös perjantain ottelussa nähtiin kunnari.

Kaiken kaikkiaan Hippoksen ilta oli mukava, katsomo erinomainen ja ”kaukalo” selvästi mainettaan parempi. Kaikkien pesiskenttien ei tarvitse olla samanlaisia!

Kaakkurilammen kuulumisia

Vielä vappuaattona pesälammen jäät näyttivät lujilta, mutta sitten tapahtui ihme. Vappupäivänä avovettä oli jo niin pitkästi, että arvelin sulan riittävän kaakkureiden tarpeisiin. Illalla lintuja ei kuitenkaan vielä näkynyt, mutta seuraavana aamuna puoli seitsemältä tuttu pari oli paikalla.

Olin suorastaan pettynyt, kun linnut käyttivät ensimmäiset paluunsa jälkeiset tunnit pääosin nukkumiseen. Yli lentäneiden lajitovereiden kaakatukseen kuitenkin vastattiin kiljumalla: ”Älä edes suunnittele laskeutuvasi tälle lammelle!” Tulkinta voisi olla tällainenkin: ”Laskeudu ihmeessä jos haluat kunnolla turpiisi!”

Viesti meni perille ja yksinäiset linnut jatkoivat matkaansa. Mutta sitten lammelle laskeutui kaksi kaakkuria, luultavasti sama pari, joka ”valtasi” lammen elokuussa vakioasukkaiden siirryttyä poikasineen muihin maisemiin. Koiraslinnut mittelivät voimiaan alustavasti jo silloin, joten jatkoa oli odotettavissa. Tappelu alkoikin heti.

Koiraat tappelivat keskenään ja puolisot kannustivat vieressä. Välillä nekin tosin kävivät hetkeksi toistensa kimppuun. Kiljunta oli kova ja vesi pärskyi niin voimakkaasti, että yksi osanottaja pääsi huomaamattani livahtamaan kahakasta. Koska en nähnyt lentoonlähtöä, oletan irtautumisen tapahtuneen pitkällä sukelluksella rannan tuntumaan. Tappion kärsinyt koiraslintu poistui taistelusta yhtä huomaamattomasti. Lammen omat linnut juhlistivat torjuntavoittoaan näyttävällä ”voimauinnilla”.

Kaksi päivää tappelun jälkeen linnut tulivat tervehtimään niin lähelle, että tappelun jäljet näkyivät yksityiskohtaisesti koiraslinnun vasemmassa poskessa. Silmäkin oli ollut vaarassa. Missähän kunnossa hävinnyt osapuoli mahtoi olla!

Hurjaa tappelua seuratessani toivoin, että lintujen välit tulisivat kerralla selviksi. Niin näyttää käyneen. Viikko on eletty rauhassa eikä lammella ole kertaakaan näkynyt ylimääräisiä kaakkureita. Linnut myös uskaltavat viipyä kalavesillä yllättävän pitkään (ilman pelkoa joutumisesta uuteen taisteluun). Muninta tapahtunee ehkä jo viikon kuluttua, jonka jälkeen yhteistä vapaa-aikaa ei käytännössä ole ennen elokuun loppua.

Oikeaan suuntaan

”Olen ollut yli 40 vuotta jääkiekossa ammattilaisena mukana. Erilaiset taktiset trendit tulevat ja menevät. Ihmisten olisi hyvä muistaa, että erilaisilla tyyleillä voi aina voittaa. Tämä Tapparan mestaruus manifestoi sitä.”
Raimo Summanen, Aamulehti 30.4.2024

”Mielestäni tämä on tervettä suomalaiselle jääkiekolle, että voi voittaa erilaisella tyylillä. Se tuo lisää dynaamisuutta lajiin. Haluan nähdä, että pelaajat yrittävät täysillä, luistelevat täysillä ja saavat korkean taitotasonsa parhaiten näkyville. Se ei näy pelaamalla hitaasti.”
Rikard Grönborg, Aamulehti 30.4.2024

Takatalven lintukuulumisia

Ajattelen myötätunnolla takatalven koettelemuksien kanssa kamppailevia pikkulintuja. Pakkasen kanssa vielä jotenkin pärjäisi, mutta tilanne paheni kun ruoka jäi lumen alle. Tänään tuuli henkäili etelän puolelta ja lämpötila nousi pitkästä aikaa reilusti plussalle, mutta pysyvää muutosta joudutaan vielä odottamaan. Tänään tapaamani punarinta oli ilokseni säilyttänyt pelihuumorinsa.

Pasi kertoi lopettaneensa ruokinnan jo kahdesti ja aloittaneensa uudelleen yhtä monta kertaa. Pitkäaikaisasiakkaat kuten tiklit ja urpiaiset ovat saaneet seurakseen peippoja, järripeippoja ja vielä yllättävämpiä ruokavieraita.

Isokokoiset linnut kestävät paremmin arktisia oloja. Ahvenisjärven lokit eivät ole pakkasista moksiskaan. Esimerkiksi selkälokkeja on ollut paikalla parhaimmillaan kuusi ja naurulokkeja lähes sata. Laajaksi levittäytynyt ilmastussula on kutistunut aarin kokoiseksi.

Keskelle takatalvea mahtuu myös iloinen perhetapahtuma: voimalinjan pylvääseen pesänsä rakentaneen korppipariskunnan neljä poikasta kuoriutui ehkä viikko sitten.

Raunistulan kautta Naantaliin

En kuitenkaan jäänyt kylpemään, vaan jatkoin satamaan päästäkseni lounaiselle merialueelle katselemaan lintuja ja laivoja.

Juna saapui Turkuun ajallaan, mutta ratapihan väärälle laidalle. Aseman seutu oli suuri rakennustyömaa, ja keskikaupungille mentiin Logomon siltaa pitkin. Sillalta jatkoin Kauppatorille, mistä matka jatkui kohti Naantalia.

Toisin kuin Tampereella bussissa kelpasivat kolikot, joilla muuan nuorimies maksoi matkansa. Kilinä oli kova. Tottumattomana pelästyin aina kun joku halusi bussin pysähtyvän, sillä merkkiääni oli kova ja kammottava. Nyssessä riittää kaksi terävää kilahdusta. Naantalin keskustassa bussin numero ja matkustusvyöhyke vaihtuivat. Muut matkustajat poistuivat, ja jatkoin matkaa kuljettajan kanssa kahdestaan.

Satamassa meidät autottomat matkustajat kuljetettiin terminaalista pikkubussilla suoraan Finncanopuksen autokannelle – uusi elämys tämäkin.

Mitä otsikkoon tulee, se on syytä nähdä kunnianosoituksena Juice Leskiselle. Juice sanoitti Popedan käyttöön The Sensational Alex Harvey Bandin tunnetuksi tekemän kappaleen Tomahawk Kid. Kyseessä on vanha merimieslaulu, jonka suomalainen versio  tunnetaan löyhästi jääkiekkoaiheisena rallatuksena Mää ja Tapparan mies.

Teksti hetkistä merellä löytyy täältä.

Pelit jatkuvat böndellä – nosto 11 vuoden takaa

Löysin pöytälaatikosta julkaisematta jääneen blogitekstin, jonka aika olkoon nyt. Linkki Vesa Rantasen osuvaan tekstiin ei valitettavasti enää toimi.

Thursday, March 28th, 2013

Jääkiekon SM-liigan neljäs välieräjoukkue varmistui tänä iltana. Runkosarjassa kymmenenneksi sijoittunut Rauman Lukko lähetti kesälomalle Jokerit, runkosarjan ykkösen. Heinähatut pelaavat keskenään mitaleista.

Vesa Rantanen käsittelee tilannetta Ilta-Sanomissa ja päättää juttunsa näin:

Tämä kevät on ollut virkistävän hieno osoitus, ettei jääkiekossa ole yhtä totuutta tai yhtä oikeaa pelitapaa. Ja että jos osaa pelata vastustajan mukaan, voi lilliputtikin kaataa jättiläisen.

Olisi houkuttelevaa syyttää Jokereiden mahalaskusta pelkästään maalivahtia, mutta en sorru siihen. Mielestäni suurin vastuu katastrofista kuuluu valmentajille.

Lukko pelasi sarjan katkaisupelin viidellä pakilla, joista osa oli kaiken lisäksi liigatasolla kokemattomia junnuja. Jokerit ei ymmärtänyt/osannut käyttää tilannetta hyväkseen, ja peli eteni täysin Lukon haluamalla tavalla eikä minkäänlaista loppukiriä nähty.

Lisäksi ihmettelin intensiteetin laimeutta ja fyysisyyden puuttumista; ero JYPin ja HPK:n ottelusarjaan verrattuna oli räikeä. Lukko taisteli, mutta mitä teki Jokerit? Odotteli kesälomaa?

Kokenut Risto Dufva kyykytti tylysti Jokereiden keltanokkavalmentajia ja ns. Meidän peliä. Näin Vesa Rantanen:

Millaisella jääkiekolla sitten mentiin neljän joukkoon? Fyysisellä, pystysuunnan pelillä, jossa tilaa pyritään voittamaan aina ja sumeilematta.
[…]
Päävalmentaja Risto Dufvalle voidaan huoletta antaa vuoden valmentajan palkinto ainakin siitä, ettei kukaan ole niin ohuin eväin vienyt joukkuettaan välierään.

* * *
Jälkikirjoitus 5.4.2024

Keväällä 2013 Rauman Lukko passitti aikaiselle kesälomalle Helsingin Jokerit. Lukon peräsimessä oli valmennushommista tänä keväänä eläkkeelle siirtynyt Risto Dufva ja muu joukkue näytti tältä.

Jokereiden rosteri oli todella kova. Joukkueen päävalmentajana toimi Tomi Lämsä.

Määkö Tapparan mies?

Liigan pudotuspelit ovat hyvässä vauhdissa, ja tiistaina selviää neljäs välieräjoukkue. Mestariehdokkaaksikin nimetty Ilves lähti laulukuoroon ensimmäisenä, mutta muut sarjat ovat olleet hyvinkin tasaisia. Tästä kertoo kuvakaappaus lauantain kierroksen loppuhetkiltä.

Lauantain jatkoerät ratkesivat nopeasti: Jukurit ja TPS lähtivät kesälomalle, mutta HIFK yrittää nousta seiskapelissä sarjan voittoon oltuaan jo 3-0 tappiolla. Ottelu pelataan Lahdessa ja veikkaan Pelsujen selviytyvän välieriin Kärppiä vastaan.

Tappara saa siis vastaansa KalPan Kuopiosta. Lauantaina hattutempun tehnyt Anton Levtchi on nähnyt Ilveksen ja KalPan otatuksia ja pannut merkille kuopiolaisten luisteluvoiman. KalPa pelasi todella hyvää kiekkoa ja sen voitto aneemisesta Ilveksestä oli täysin ansaittu.

Odotan Tapparan ja KalPan välieräsarjaa suurella mielenkiinnolla enkä panisi pahakseni, vaikka KalPa kouluttaisi myös kestomenestyjää. Ihan parasta olisi saada finaaliin joukkueet, joilla ei ole vielä ensimmäistäkään mestaruutta.

Sitten otsikon kysymykseen. Tampereelle muutettuani jouduin määrittelemään kantani kaupungin tärkeimpään jakolinjaan ja ilmoittauduin Ilveksen kannattajaksi. Koska Tapparakin on hieno joukkue ja organisaatio, nimesin sen kolmossuosikikseni. Ykkönen on edelleen JYP, jota ei ole sattuneista syistä nähty pitkäään aikaan näissä kevään kahinoissa.

Minulla ei ollut pelillisiä syitä nostaa Ilvestä Tapparan edelle, ajattelin vain vaihtelun virkistävän. Mutta Ilveksen pelillä on ikäva taipumus sakata kevään ratkaisuhetkillä, kun sen pitäisi olla parhaimmillaan. Krediittiä on vaikea jakaa muistakaan ratkaisuista. En ole unohtanut tyylitöntä valmentajanvaihdosta Myrrä>Pennanen, joka vei Ilveksen ojasta allikkoon. Myrrän peluuttama vauhtikiekko vaihdettiin menestyksen toivossa Pennasen edustamaan virheidenvälttelykiekkoon, jossa kiekollisesti taitavat hankinnat eivät päässeet pelaamaan omilla vahvuuksillaan.

Loistava esimerkki tästä on kesken kautta JYPistä isolla rahalla Ilvekseen siirtynyt puolustajien runkosarjan pistepörssin voittanut Sami Niku, jonka suorittaminen keltavihreissä on ollut tuskallista katsottavaa. JYPissä Niku ja Turkulainen mättivät ylivoimamaaleja liukuhihnalta, mutta KalPa-sarjassa Ilves ei onnistunut kertaakaan ylivoimalla. KalPan av oli loistavaa ja Ilveksen yv hidasta ja ennalta arvattavaa. Kun Niku syötti viivasta Nymanille, odotettavissa oli pelkästään laukaus, mutta JYPissä vastaavassa tilanteessa Turkulaiselta saattoi odottaa ihan mitä tahansa.

Tappara joutui yllättävän koville TPS:n kanssa, mutta onnistui varmistamaan jatkoon pääsyn joutumatta raastavaan seiskapeliin. Kuutospelin päätöshetket olivat Tapparaa parhaimmillaan: tasoitus viime minuutilla ja kliininen ratkaisu jatkoerässä. Ruotsalaisvalmentaja Rikard Grönborg on tuonut Tapparaan ja Suomen kiekkoiluun uusia tuulia, mistä TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen kiitti kollegaa pressissä ottelusarjan ratkettua. Kiitokset tulivat kaiken lisäksi ruotsiksi! Tyyliä ja tyylittömyyttä: kuten muistetaan, Ilveksen Pennanen jätti vastustajat kättelemättä.

Lopuksi muistikuva mestareiden liigan finaalipelistä viime vuodelta. Kun Tappara johti Luulajaa vastaan ensimmäisen erän jälkeen 2-0, ajattelin että voiko tätä peliä enää paremmin pelata. Kolmannen erän puolustustaistelun aikana ajattelin, voiko maalivahti pelata paremmin kuin Heljanko siinä ottelussa?

Pennanen vertasi Ilvestä Toronton mahtiseuraan. Yhtäläisyys todellakin löytyy: Ilveksen edellisestä mestaruudesta on kulunut 39 vuotta, Torontolla vieläkin kauemmin. Muinaiset mestaruusviirit pölyttyvät hallien katossa.

Filmi ja digi

Ostin muistikortin ja muistelin aikoja, jolloin kuvattiin filmille. Olihan nysväämistä, ja kallista kaiken lisäksi!

Katsotaanpa kustannuksia. 36 kuvan kasetti diadilmiä näyttäisi maksavan kolmisenkymmentä euroa, ja kuvattu filmi pitää vielä kehityttää (15€?) ennen kuin saa käsiinsä liuskan valmiita kuvia. Niitä voi ihailla valoa vasten, ja ruudulle kertyy hintaa yli 1€/kpl.

Kuvan muistikortti maksaa parikymppiä ja siihen mahtuu pitkästi yli tuhat täyden kennon raw-kuvaa ja samaan aikaan tallentuvaa isoa jpg-tiedostoa. Lopputulos käy suoraan käsittelyn ja käytön lähtökohdaksi. Siis 20€ jaettuna vaikkapa 1200:lla, onko se alle 2 senttiä?

Filmi- ja kehityskuluja ei enää ole, mutta säästyneillä rahoilla on taipumus upota kuvausvälineisiin, tietotekniikkaan ja Adoben kuukausimaksuihin. Mikään halpa harrastus valokuvaaminen ei digiaikanakaan ole!

Kiekkomuistelus Rovaniemeltä

Mestiksen pudotuspelit alkoivat eilen ja kun liigaa ei pelattu, katsoin jatkoerän Mestiksen puolivälieräottelusta IPK-RoKi. Mestiksen runkosarjan voittanut Iisalmen IPK joutui lujille sarjassa kahdeksanneksi sijoittuneen RoKin kanssa, mutta vei lopulta voiton jatkoerän maalilla.

Minulle ottelun kiinnostavin pelaaja oli RoKin veteraani-ikäinen ykkössentteri Antti Erkinjuntti, jota seurasin tarkasti Rovaniemellä asuessani. Antti on RoKin oma junioripelaaja, joka lähti jo varhain hakemaan kiekko-oppeja Oulusta. Hän pelasi yhden kauden Kärppien U16-joukkueessa ja kaksi U18-tasolla.

Valmennusuraansa Kärppien U20-joukkueen apuvalmentajana aloitellut Kai Suikkanen pani merkille Erkinjuntin poikkeukselliset kiekkotaidot ja kehityspotentiaalin, ja miesten yhteinen taival alkoi kaudella 2004-05 Rovaniemellä. Uuden Lappi-areenan ansiosta kaupungissa orasti kiekkobuumi, jota vauhdittamaan tunnettu kiekkopersoona Kai Suikkanen palkattiin. Minäkin innostuin ja hankin RoKin kausikortin – paljolti Erkinjuntin ansiosta.

Aikani kausikorttilaisena jäi kuitenkin lyhyeksi. Lainaus blogista 13.11.2005:

Yksi kausi RoKin kausikorttilaisena riitti minulle. Kotijoukkueen ylivoimaisuus Suomi-sarjan pohjoislohkossa teki otteluista yllätyksettömiä maali-iloitteluja, joiden päätteeksi valotaululla saattoivat komeilla esimerkiksi numerot 11-7. Tuollainen lopputulos ei kuulu siihen jääkiekkoon, jota minä haluan seurata.

”Juntista” näki heti, että edellytykset huipulle olivat riittävät. Parasta oli viiltävä peliäly ja sen mahdollistamat oivallukset, jollaisia niillä leveyksillä ei usein nähdä. Suikkanen puolestaan oli komeasta pelaajaurastaan huolimatta raakile aikuisten päävalmentajana. Puutteet puolustuspelaamisessa ja ylipäätään ohut kokemus kovista peleistä kostautui karusti kevään Mestiskarsinnoissa, kun vastaan asettui rutinoitunut ja kiekkokulttuurin kyllästämä etelän joukkue.

Mieleen on jäänyt erityisesti karsintaottelu Vermuntilan Tempoa vastaan. Ensimmäinen erä oli tasainen lähinnä siksi, että vastapuolen valmennusjohto vasta tarkkaili RoKin tapaa pelata. Kun oma peli sitten aloitettiin toisessa erässä, RoKi oli käytännössä aseeton. Jos oikein muistan, tulokseen pettynyt Suikkanen syytti tappiosta omaa maalivahtia. Mikä ihmeen Vermuntila, me muut ihmettelimme.

Suikkanen opetteli valmentamista Rovaniemellä kahden kauden ajan, siirtyi astetta kokeneempana kahdeksi kaudeksi Kajaanin Hokkiin ja edelleen Turkuun TPS:n päävalmentajaksi. Valmentajauran kohokohtana on liigamestaruus TPS:n kanssa kaudella 2009-10. Erkinjuntti seurasi Turkuun saakka mukana ja on pelannut pitkän uran kovan tason ammattilaisena Suomessa, Sveitsissä ja Slovakiassa.

Roki nousi Mestikseen keväällä 2009, mutta ensimmäinen vierailu jäi kauden mittaiseksi. Toinen yritys on tuonut kiekkokartalle osaavan ja menestyvän joukkueen, jossa Erkinjuntin kelpaa aikanaan päättää uransa.

Pitkästä aikaa pesisasiaa

Menin paikalle lauantaina, kun viime kauden finalistit Manse PP ja Porin Pesäkarhut kohtasivat Pirkkahallissa Talvisuperin B-alkulohkon kärkiottelussa. Tasaista oli: eka jakso 2-2 ja toinen Manselle 1-0. Tilanne lohkossa on sellainen, että kumpikin joukkue jatkanee Seinäjoella 23-24.3. pelattavaan lopputurnaukseen.

Manse esiintyi parhaalla kokoonpanollaan, mutta Pesäkarhujen lukkarina pelasi minulle entuudestaan tuntematon juniori-ikäinen Sara Koivikko. Uusista pelaajista esittäytyivät kärkipelaaja Johanna Pirskanen ja Eveliina Lämsä. Kukaan mainituista ei loistanut mutta ei pettänytkään. Ottelun niukkajuoksuisuus kertoo ennen muuta joukkueiden hyvästä ulkopelistä.

Mansen voiton ratkaisi kotiuttajajokeri Maija Vastamäki hienolla kakkospuolen läpilyönnillään. Vastamäki on lupaava 19-vuotias pelaaja, jonka erikoista pelaajapolkua esitellään Aamulehden 1.3. julkaistussa artikkelissa (maksumuurin takana). Artikkelin ingressissä todetaan, että ”kova treenaaminen ja epäterve valmennuskulttuuri johtivat loppuunpalamiseen, masennukseen ja häiriintyneisiin syömistottumuksiin, joiden kanssa hän kamppailee edelleen.” Kahden vuoden tauon jälkeen Vastamäki palasi pesäpallon pariin ja pelaa toista kautta Manse PP:n superpesisjoukkueessa.

Epäterveestä valmennuskulttuurista syytetään suoraan ja vastapuolta kuulematta Jyväskylän Kirittäriä, joka on naispesäpallossa 2000-luvun menestynein joukkue. Nimeltä mainitaan Kirittärien pitkäaikainen päävalmentaja Jussi ”Nalle” Viljanen, joka on puolestaan naisjoukkueiden valmentajista ylivoimaisesti meritoitunein. Nimimerkki Juffa kommentoi artikkelia Supervuoro.com -foorumilla huomauttaen aiheellisesti, että pelaajien yksilölliset eroavaisuudet sivuutetaan kokonaan ja ongelmat pannaan valmennuksen piikkiin.

Maija Vastamäen kokemukset Kirittäristä ovat surullista luettavaa, mutta onneksi löytyy kosolti aivan toisenlaisiakin tarinoita. Esimerkiksi Maijan kanssa saman ikäisenä Kirittärissä aloittanut Venla Karttunen on nyt 21-vuotiaana neljä naisten mestaruutta voittanut Kirittärien kapteeni. Venla teki äskettäin kasvattajaseuransa kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Opiskelujakaan ei ole unohdettu: lähihoitajaksi valmistuttuaan Venla jatkaa opintoja tavoitteenaan sairaanhoitajan ammatti.