Vielä vappuaattona pesälammen jäät näyttivät lujilta, mutta sitten tapahtui ihme. Vappupäivänä avovettä oli jo niin pitkästi, että arvelin sulan riittävän kaakkureiden tarpeisiin. Illalla lintuja ei kuitenkaan vielä näkynyt, mutta seuraavana aamuna puoli seitsemältä tuttu pari oli paikalla.

Olin suorastaan pettynyt, kun linnut käyttivät ensimmäiset paluunsa jälkeiset tunnit pääosin nukkumiseen. Yli lentäneiden lajitovereiden kaakatukseen kuitenkin vastattiin kiljumalla: ”Älä edes suunnittele laskeutuvasi tälle lammelle!” Tulkinta voisi olla tällainenkin: ”Laskeudu ihmeessä jos haluat kunnolla turpiisi!”

Viesti meni perille ja yksinäiset linnut jatkoivat matkaansa. Mutta sitten lammelle laskeutui kaksi kaakkuria, luultavasti sama pari, joka ”valtasi” lammen elokuussa vakioasukkaiden siirryttyä poikasineen muihin maisemiin. Koiraslinnut mittelivät voimiaan alustavasti jo silloin, joten jatkoa oli odotettavissa. Tappelu alkoikin heti.

Koiraat tappelivat keskenään ja puolisot kannustivat vieressä. Välillä nekin tosin kävivät hetkeksi toistensa kimppuun. Kiljunta oli kova ja vesi pärskyi niin voimakkaasti, että yksi osanottaja pääsi huomaamattani livahtamaan kahakasta. Koska en nähnyt lentoonlähtöä, oletan irtautumisen tapahtuneen pitkällä sukelluksella rannan tuntumaan. Tappion kärsinyt koiraslintu poistui taistelusta yhtä huomaamattomasti. Lammen omat linnut juhlistivat torjuntavoittoaan näyttävällä ”voimauinnilla”.

Kaksi päivää tappelun jälkeen linnut tulivat tervehtimään niin lähelle, että tappelun jäljet näkyivät yksityiskohtaisesti koiraslinnun vasemmassa poskessa. Silmäkin oli ollut vaarassa. Missähän kunnossa hävinnyt osapuoli mahtoi olla!

Hurjaa tappelua seuratessani toivoin, että lintujen välit tulisivat kerralla selviksi. Niin näyttää käyneen. Viikko on eletty rauhassa eikä lammella ole kertaakaan näkynyt ylimääräisiä kaakkureita. Linnut myös uskaltavat viipyä kalavesillä yllättävän pitkään (ilman pelkoa joutumisesta uuteen taisteluun). Muninta tapahtunee ehkä jo viikon kuluttua, jonka jälkeen yhteistä vapaa-aikaa ei käytännössä ole ennen elokuun loppua.

Kaakkureiden kesä oli hyvä. Pesintä onnistui, ja poikaset ovat lähteneet kotilammelta suuremmille vesille, vanhempi viime viikon perjantaina ja nuorempi tämän viikon tiistaina. On todistettu oppimisen ihmettä: kaakkurit oppivat lentämään ja minä opin lajista paljon uutta!

Palataan ajassa heinäkuun loppupuolelle. Vanhempi poikanen teki 19.7. ensimmäisen näkemäni lentoyrityksen: emo näytti mallia ja poikanen räpisteli parhaansa mukaan perässä. Ilmaan se ei vielä noussut, mutta pärske oli mahtava. Tuloksena oli poikaselle voimaannuttava kokemus ja lammen pintaan kymmenen metrin kuplavana.

Viikkoa myöhemmin sama poikanen nousi viiden metrin korkeuteen ja lensi lammen toiseen päähän. Hetkeä myöhemmin suoritus oli vielä mykistävämpi: poikanen teki vastarannalla tyylikkään kaarroksen ja palasi lähelle lähtöpaikkaa! Lennolle kertyi mittaa monta sataa metriä.

Lammen maine kasvoi, ja seuraavan päivän (28.7.) aamuna lammella nähtiin peräti kahdeksan aikuista kaakkuria. Emolinnut eivät pitäneet tilanteesta ja ohjeistivat poikaset piiloon rantaveteen ja rahkamättäille. Ilmiö oli minulle uusi: viime kesänä poikanen oli aina avovedessä, silloinkin kun emolinnut lähtivät yhdessä kalastamaan. Lentoharjoittelu luonnollisesti kärsi paljosta piilossa olemisesta.

Kun häiritsijät perjantaina poistuivat, emo järjesti poikasille lentoharjoituksen. ”Kiitoradan” päässä linnut keskittyivät hetken ja sitten emo lähti liikkeelle veden roiskuessa. Vanhempi poikanen ampaisi perään ja nousi vaivattoman näköisesti monen metrin korkeuteen ja lensi lammen toiseen päähän. Nuorempi poikanen seurasi toisten esimerkkiä, mutta lento jäi vielä vaatimattoman mittaiseksi. Yritystä oli kiitettävästi.

Kun kävin seuraavana päivänä tarkistamassa tilanteen, lammella oli enää nuorempi poikanen.

Sunnuntai-iltana (30.8.) emolintu kierteli pitkään lammen yläpuolella ja motivoi kuuluvasti poikasta harjoittelemaan. Kun mitään ei tapahtunut, emo laskeutui ja nousi uudelleen ilmaan. Tällä kertaa poikanen seurasi mukana ja paransi ennätystään, tulos lupaavat 70 metriä.

Tiistai, elokuun ensimmäinen oli nuoremman poikasen suuri päivä ja muutenkin tapahtumarikas. Aamulla ylimääräisiä lintuja oli jälleen kosolti, ja poikanen pysytteli piilossa. Kerran se tosin ilmestyi lähelleni kuin turvaa hakemaan, mutta piiloutui uudelleen pitkän sukelluksen päätteeksi.

Lammella liiankin hyvin viihtyneen haastajaparin koiras järjesti isännän kanssa näyttävän kahinan. Terävät nokat eivät onneksi olleet käytössä eivätkä linnut aiheuttaneet toisilleen todellista vaaraa. Keväällä on ehkä toisin.

Rauhan palattua lentoharjoitukset käynnistyivät. Poikanen nousi ilmaan kolmesti, ja pisin lento jatkui yhtäjaksoisesti kolme lammen mittaa. Suoraksi oikaistuna se olisi melkein riittänyt lähimmälle isolle järvelle. Emolinnut kannustivat raivokkaasti, toinen ilmasta ja toinen lammen pinnalta. Suoritus oli lupaava mutta niin rasittava, että sen jälkeen piti nousta rannalle lepäämään. Lopullinen lähtö näytti olevan lähellä.

Illalla emoa ja poikasta ei enää näkynyt, ja haastajapari oli ottanut lammen hallintaansa.

Hammastunturin erämaa on sillä tavoin nimensä veroinen, että puhelin toimi viiden päivän aikana vain oikukkaasti jos ollenkaan. Sain kuitenkin kotoa hartaasti odottamani viestin:

Ti iltana kävin lammella, kovalla kaakatuksella yksi lintu laskeutui, en nähnyt muita. Teekkareita tulilla lauma, kaakatus kova heilläkin.

Viesti tarkoittaa sitä, että toukokuun alusta seurannassa olleiden kaakkureiden pesintä onnistui ja perhe lähti muihin maisemiin. Laskeutunut lintu oli todennäköisesti naapurilammen kaakkuri tai joku muu tarinaan liittymätön lintu. Kerroin asian retkikavereille, ja nostimme juurakkotulilla pokaalin.

Ennen Lappiin lähtöäni ehdin nähdä, että poikanen ui lammen itäisen lahden pohjukkaan, juoksi vettä pitkin ja nousi siivilleen. Suoritus oli kokonaisuudessaan noin 50 metrin mittainen ja hämmästyttävän hallittu.

Kävin seuraavan päivän aamuna hyvästelemässä linnut ja näin poikasen tekevän parin tunnin aikana kolme nousua, kaikki lupauksia antavia. Tarkastuskäynnin järjestysnumero oli 89.

Tuntui mukavalta, kun myös poikanen halusi heittää hyvästit minulle: se ui oma-aloitteisesti lähemmäksi kuin kertaakaan koko kesänä.

Poikanen on saanut nuoren linnun puvun ja on jokseenkin emolintujen kokoinen, ehkä jopa hieman näitä painavampi. Lintukäsikirjan mukaan kaakkurit oppivat lentämään suunnilleen kuusiviikkoisina, ja sen rajapyykin poikanen saavutti tänään.

Lammella harjoitellaan ahkerasti. Vesi roiskuu kun poikanen viuhtoo siivillään, välillä paikallaan, toisinaan jaloilla auttaen. Joitakin päiviä sitten näin poikasen jäljittelevän emolinnun rinnalla oikeaa lentoonlähtöä noin kymmenen metrin matkan. Emo nousi ilmaan, poikanen ei vielä.

Postauksen kuvat on otettu 4.8. Siivet ovat jo yllättävän kehittyneet, mutta poikasen lihaskunnossa ja painoindeksissä lienee toivomisen varaa.

Toivon historiallisen lentoonlähtöpäivän koittavan ennen ensi viikon perjantaita, koska lähden silloin viikoksi pohjoiseen. Lentämään opittuaan poikanen ei enää palaa pesälammelle, vaan keskittyy emojen opastuksella harjoittelemaan kalastamista jossakin siihen tarkoitukseen paremmin sopivssa paikassa.

Kirjoitin kuulumisista kolme viikkoa sitten, pian sen jälkeen kun poikaset olivat kuoriutuneet. Poikasia oli todellakin aluksi kaksi. Kävi kuitenkin niin kuin kaakkureilla usein käy, että toinen poikanen menehtyi tavalla tai toisella. En ole nähnyt sitä 2.7. jälkeen.

Ainokainen kasvaa hyvää vauhtia ja näytti tältä kahden viikon ikäisenä. Kokoa on jo aika mukavasti eikä nokka ei ole enää huvittava töpö.

Keskiviikkona lammella vietettiin poikasen 3-viikkoissynttäreitä. Sopivasti paikalle sattunut seurue tarjosi kahvit ja tykötarpeet, minä tietopuolisen osuuden ja mahdollisuuden katsoa lintuja kaukoputkella. Oli taas kerran mukava tavata kaakkureista kiinnostuneita kulkijoita!

Käyn lammella joka päivä. Toisinaan jään suustani kiinni, joskus taas istun ja toivon näkeväni vahdinvaihdon. Eilen onnisti. Kalavesiltä tulijalla oli kala nokassaan, mutta poikasella ei ollut mitään kiirettä mennä ottamaan sitä. Kovin nälkäinen se ei ilmeisesti ollut.

Tänään istuin lammella puolitoista tuntia. Nyt en nähnyt vahdinvaihtoa, mutta poikanen esitteli oppimansa uuden tempun! Se ojensi toisen räpylänsä korkealle takaviistoon, taisipa vähän ravistaakin sitä. Räpylä oli yllättävän iso.

Poikaselta menee kaakkureille tärkeimpien taitojen oppimiseen vielä monta viikkoa. Järjestys on sellainen, että lentäminen opitaan ensin, jotta pääsee kalaisammille järville harjoittelemaan kalojen pyydystämistä.

Keskiviikko (29.6.)
Kymmenen tunnin istuminen laivassa ja bussissa väsytti sen verran, että lammelle lähtöä piti illalla hetki arpoa. Koska poikasten kuoriutumisaika alkoi olla käsillä, päätin kuitenkin lähteä.

Ilta oli kaunis ja tyyni, emo istui pesässä kuten aina ennenkin. Jäin odottamaan, josko jotain tapahtuisi. Pian tapahtuikin: koiraslintu laskeutui keskelle lampea ja lähti välittömästi uimaan kohti pesämätästä. Ilman kiikariakin näin, että linnulla oli pikkukala nokassa. Arvelin ensin kalaa tuliaiseksi puolisolle, mutta kalan taisikin saada poikanen! Luovutusta en nähnyt.

Torstai
Heti rantaan päästyäni kiikaroin pesälle ja näin emolinnun. Jatkoin matkaa pesän kohdalle, ja pesämättään vesirajassa oli kaksi ruskeaa untuvapalloa!

Kotvasen odoteltuani koiraslintu laskeutui melko lähelle pesää. Toinen poikasista, varmaankin se nälkäisempi, lähti välittömästi uimaan kohti kalantuojaa. Poikasen kokoon nähden kala näytti suurelta, mutta nieleminen onnistui hyvin. Toista poikasta ruokailumahdollisuus ei kiinnostanut, se ehkä sulatteli kylläisenä aiemmin saamaansa kalaa.

Palasin kotiin iloisena ja onnellisena. Tunsin saaneeni palkinnon toukokuun alkupuolelta asti jatkuneesta seurannasta, kyseessä oli käynti numero 30.

Perjantai
Menin lammelle aamupäivällä. Poikaset uskaltautuivat jo pitkille uintiretkille ja todistivat osaavansa sukeltaa!

Koiras ilmoitti saapumisestaan, mutta vastoin odotuksiani sillä ei ollutkaan kalaa tuomisinaan. Naaras tarkkaili etäämpää kun koiras ui suoraan pesälle ja otti poikaset valvontaansa. Varmaankin näkemäänsä tyytyväisenä naaras lensi ruokailemaan suuremmalle järvelle. Sain kuvan, jossa näkyy koko perhe, taustalla siivilleen nouseva naaras.

Vahtivuoron vaihtaminen kävi niin tottuneesti, että sitä on varmastikin tehty koko haudonnan ajan. En vain ollut päässyt näkemään vaihtoa aiemmin. Jos naaras syö kyllikseen esimerkiksi aikaisin aamulla, tarvetta toiseen ruokailuun saman päivän aikana tuskin on.

Kaakkureiden kesän tärkeä välietappi on nyt saavutettu, mutta urakka on vasta puolivälissä. Huoli poikasten selviytymisestä koskettaa myös minua. Linnut eivät näytä piittaavan ihmisistä, mutta yhtään uimaan päästettyä koiraa en haluaisi enää lammella nähdä!