Patarei

Vuonna 1840 valmistunut Patarei Tallinnan kupeessa oli alkujaan linnoitus, sitten kasarmi ja vuodesta 1920 vankila, missä käytössä se oli vuoteen 2002. Katselin monet vuodet laivasta massiivista rakennuskompleksia tietämättä mitään sen synkästä historiasta. Tilanne muuttui kun tartuin Jaan Krossin kirjoihin.

Aloitin novellikokoelmasta Silmien avaamisen päivä (WSOY 1989, suom. Juhani Salokannel). Kokoelman kahdessa novellissa Kross kertoo ajastaan Patarein sellissä, ensin Natsi-Saksan miehityksen aikana ja sitten Neuvostoliiton. Jälkimmäisen tutkintavankeuden päätteeksi kirjailija passitettiin kahdeksaksi vuodeksi Siperiaan.

Jo pelkästään Krossin vuoksi olen halunnut käydä Patarein vankilassa, mutta opastetut kierrokset eivät ole sopineet aikatauluihini. Tuorein takaisku on toukokuulta: olisin voinut lykätä viikolla matkaani, jos olisin kuullut ajoissa Patarein avaavan kesän ajaksi ovensa kiinnostuneille. Osa vankilaa ja näyttely ovat avoinna syyskuun loppuun saakka.

Näin joka tapauksessa Vabamu-museon uuden, erittäin kovatasoisen näyttelyn. Miehitysajan historiasta kiinnostuneiden kannattaa lisäksi vierailla autenttisissa tiloissa toimivissa NKVD/KGB:n tutkintavankiloissa
Tallinnassa ja Tartossa.

PS
Kirjoitin sivuston puolelle tekstin kolmen virolaiskirjailijan kokemuksista ja kohtelusta miehitetyssä kotimaassaan: Kross, Smuul, Meri ja Neuvostoliitto