Kävin vuoden 2018 toukokuussa toisen kerran Koguvan kylämuseossa Muhun saarella Virossa. Kesän 2005 vierailusta yli kymmenen vuoden takaa oli parhaiten jäänyt mieleen loistavaa suomea puhunut opas ja rakennusten ruokokatot. Uusintavierailun ykkösasiaksi nousi kirjailija Juhan Smuul, jonka syntymäkodin pihapiiriin museo on perustettu.

En tiennyt kirjailijasta mitään, mutta olinkohan törmännyt nimeen Jaan Krossin muistelmissa? Kotiin palattuani tarkistin asian. Kaksiosaisen teoksensa Rakkaat kanssavaeltajat ensimmäisessä osassa Kross kirjoittaa:

Eräänä päivänä varmaankin toukokuussa 1958 Juhan Smuul tuli taas kerran minua kadulla vastaan. […] Hän viittasi minulle:
   ”Tulkaapa hetkeksi tänne…”
   Minä menin. Tietysti. En alkanut tehdä ongelmaa siitä, että hän oli minua tismalleen kaksi vuotta nuorempi. Nousin torinpuoleiset portaat ja laskeuduin Viru-kadun puoleiset portaat. Pidin vain huolen siitä, että mahdollinen tarkkailija ei havaitsisi minun erityisemmin kiirehtivän vaan liikkuvan tavalliseen tahtiin.
   ”Kuulkaas, hallitus pohti juuri ajankohtaisia asioita. Päätettiin, että te tulette huomenna Toompealle ja jätätte meidän naisillemme jäsenhakemuksen kirjailijaliittoon. Me harkitsemme asiaa torstaina ja hyväksymme teidät jäseneksi.
   ”Mutta eihän minulta ole ilmestynyt mitään! Minun runokokoelmani julkaiseminen seisoo ja seisoo.”
   ”Kuulkaas nyt, minä en vastaa kustantamon toiminnasta, vaan liiton hallituksen toiminnasta. Joten pankaa töpinäksi. Ja olkaa torstaina paikalla. Kello neljä.”

Edellä kerrotun tapaamisen aikaan Juhan Smuul (1922-1971) oli asemansa vakiinnuttanut kirjailija, joka oli julkaissut useita runo- ja proosateoksia. Lisäksi hän oli Viron kirjailijaliiton hallituksen puheenjohtaja. Jaan Kross (1920-2007) vasta odotti päätöstä runokokoelmansa julkaisemisesta. Krossin esikoisteos, runokokoelma Söerikastaja (Hiilenrikastaja) julkaistiin v.1958.

Jatkossa Krossin asema kirjailijana toki helpottui, mutta hänen piti koko neuvostomiehityksen ajan miettiä tarkoin sanottavansa. Smuul sen sijaan saattoi kirjoittaa ja julkaista mielensä mukaan, koska oli vakaumuksellinen kommunisti, puolueen jäsen vuodesta 1951. Viron kirjailijaliiton johtoon Smuul nousi vuonna 1954. Mikä sattuma: Kross pääsi samana vuonna palaamaan kotimaahan oltuaan kahdeksan vuotta Siperiassa vankileireillä ja karkotettuna!

Smuulin ainoa suomennettu proosateos on v. 1959 julkaistu Jäine raamat, josta hänelle myönnettiin Lenin-palkinto vuonna 1961. Kirja julkaistiin suomeksi v. 1964 nimellä Jäätikkökirja ja luin sen pian Virosta palattuani. Teoksessa kerrotaan Smuulin matkasta Etelämantereelle: ihan kelpo kirja, jos aihepiiri kiinnostaa eikä päälleliimattu aatteellisuus häiritse.

Kirjailija Smuuliin pätee se, mitä Yhdysvaltoihin v. 1978 emigroitunut ja nopeasti kansainväliseen maineeseen noussut neuvostokollega Sergei Dovlatov kirjoittaa mainiossa sukutarinassaan Meikäläiset:

Kuusivuotiaana tiesin, että Stalin tappoi isoisäni. Ja koulun päättyessä olin perillä jo aivan kaikesta. 

Tiesin että sanomalehdissä kirjoitetaan valheita. Tiesin että ulkomailla tavalliset ihmiset elävät paremmin ja onnellisemmin. Tiesin että on häpeällistä mutta hyödyllistä olla kommunisti.

Lyhennetty 24.1.2023