Tallinnan Pyhän Hengen kirkon seinään kiinnitetyssä kilvessä kerrotaan, että Balthasar Russow toimi seurakunnan pappina/kirkkoherrana vuodesta 1563 vuoteen 1600. Russow oli epäilemättä hyvä pappi, mutta historiaan hän jäi kronikkansa ansiosta.
Tutustuin Pyhän Hengen kirkkoon viime vuoden joulukuussa. Pois lähtiessäni kysyin lippuja myyneeltä mieheltä, puhuuko hän suomea. – Kyllä minä puhun, kuului vastaus. Jäin pitkiin puheisiin, joiden päätteeksi sain suosituksen lukea Russowia.
Liivinmaan kronikka julkaistiin suomeksi 2004, ja klassikkoteoksen voi sanoa saaneen arvoisensa kohtelun. Toimitustyöstä ja käännöksestä vastaa Timo Reko ja typografiasta Timo Jaakola. Loistavaa työtä kummaltakin: kaiken muun hyvän lisäksi kirja on tavattoman kaunis.
Kronikan sivu 254 olkoon näytteenä ulkoasusta. Sivun numero on alhaalla ja iso numero ilmoittaa, minkä vuoden tapahtumista puhutaan. Erityisesti minua miellyttää, että tyylikkäästi tekstiin upotetut kuvat selitetään asianmukaisesti (kuten tässä kirjan kansikuva). Sattumanvaraisesti mukaan osunut teksti paljastaa syyn siihen, miksi kronikka on raskasta luettavaa. Kaikki kunnia Russowille, mutta sotimista ja kauheuksia ei jaksa määräänsä enempää.
Toisaalta lainaukset tekstistä osoittavat, että Russow oli sujuvakynäinen kirjoittaja enkä ihmettele, että Jaan Kross innostui asiasta. Tuloksena oli Russowin elämästä kertova upea suurromaani, monien mielestä Krossin pääteos. Vuonna 2003 julkaistu Uppiniskaisuuden kronikka loi osaltaan paineita alkuperäisen kronikan suomentamiselle.
Jaan Kross on todennut, että hänen romaaniensa henkiloistä Balthasar Russowissa on eniten kirjailijaa itseään. Tinkimättömiä ja tarvittaessa uppiniskaisia Viron puolustajia ainakin ovat kumpikin, sekä Russow että Kross!
Sitten tekstinäytteisiin. Russow kirjoittaa nuorallakävelykohtauksesta, joka aloittaa Uppiniskaisuuden kronikan:
Vuonna 1547 tuli Italianmaasta Liivinmaalle seikkailijoita, jotka olivat nuorallatanssijoita ja temppujen tekijöitä. Kun he tarjosivat palveluksiaan Tallinnan kaupungille, antoi kaupunginraati vetää tavattoman pitkän ja paksun köyden Pyhän Olavin kirkon korkeasta tornista aina Köysimäelle asti. ja kun köysi oli vedetty tiukaksi ja sidottu lujasti kiinni, suljettiin kaikki muut kaupungin portit paitsi Iso rantaportti, josta kaikki kaupunkilaiset, niin nuoret kuin vanhatkin, menivät ulos katsomaan tätä nuorallakävelijöiden näytöstä. Kun väki oli kokoontunut kaupungin ulkopuolelle, esitti yksi temppujen tekijöistä köydellä korkealla maan yläpuolella kaupunginmuurin ulkopuolella ja lähellä sen torneja vallan harvinaisen ja uskomattoman näytöksen, joka herätti ihmetystä ja ihastusta, mutta myös kauhistutti ja pelotti, koska köysi oli niin korkealla. Kun tämä ensimmäinen oli kyllin kauan esittänyt ihmeellisiä taitijaan, kulki toinen köyttä pitkin joutuisasti ja kevyesti ja kuin kiitäen poikki kaikkien kaivantojen ja lammikoiden ja yli kaupungin muurien aina Köysimäelle saakka. Tällaisen samanlaisen näytöksen he esittivät myös muissa Liivinmaan kaupungeissa. (s. 119)
Russow ei liiemmin arvosta paremman väen elämäntyyliä:
Mitä taas tulee ritarikunnan herrojen, tuomioherrojen ja aatelisten työhön ja toimiin, siitä ei tuohon aikaan ollut nähtävissä juurikaan muuta kuin riistanajo ja metsästys, noppa- ja korttipelit, ratsastaminen ja kulkeminen häistä häihin, yksistä komeista ristiäisistä toisiin, vakkajuhlilta toisille ja yksiltä markkinoilta toisille. Hyvin vähän oli niitä, jotka suostuivat lähtemään palvelukseen herras- tai ruhtinaskartanoihin maan ulkopuolelle tai sotaan. (v. 1549, s. 123)
Kronikassa liikutaan paikoilla, jotka ovat tuttuja Virossa matkustelleille. Esimerkiksi Piritassa sijainnut luostari tuhottiin nykyiselleen näin:
1. helmikuuta [1577] tuhosivat venäläiset täysin Pyhän Birgitan järjestön kauniin luostarin Mariendalissa, rikkoivat alttarin ja hakkasivat kookkaimmista kivistä suuren määrän kivikuulia. He repivät alas kauniin katon ja sen kattotuolit ja veivät ne mukanaan leiriinsä. Samana päivänä he hajottivat varkaiden hirsipuun Tallinnan ulkopuolella ja purkivat sen parrut maahan ja veivät leiriinsä. (s. 299)
Tallinna lienee ollut oman aikansa parhaiten linnoitettuja kaupunkeja. Toisaalta tykeillä ammuttiin rautakuulia ja jopa kiviä ja tuhot jäivät vaatimattomiksi verrattuna niihin, joita myöhemmin saatiin aikaan räjähtävillä ammuksilla.
1. maaliskuuta [1577] tappoi kivikuula varhain aamulla erään talonpojan, tämän vaimon ja heidän kaksi lastaan kaikki yhtaikaa Munkkienpihan saunarakennuksessa, mikä oli suurin yhden kivikuulan yhdellä kertaa aiheuttama vahinko. (s. 305)
Sotiminen on kronikan pääsisältöä, mutta Russow on merkinnyt muistiin myös erikoisia tapahtumia ja luonnonilmiöitä. Ne ovat kuin sanomalehden pikku-uutisia isojen ja ”tärkeiden” asioiden joukossa. Tähän tapaan:
25. heinäkuuta vuonna 1580 puhkesi Liivinmaalla ja varsinkin Järvamaalla hirvittävä rajuilma. Ukkonen jyrisi, salamat löivät ja rakeita satoi aivan kuin maa ja taivas olisivat olleet tuhoutumassa. Silloin satoi niin suuria ja raskaita rakeita, että ne eivät tuhonneet ja lyöneet maahan vain kaikkea viljaa Paiden ympäristössä aivan kuin sitä ei olisi koskaan kylvettykään eikä muutaman peninkulman alueelta sinä vuonna saatu minkäänlaista satoa, vaan rakeet löivät kuoliaaksi ja tappoivat metsissä ja pelloilla myös villieläimiä ja lintuja, joita talonpojat myöhemmin keräsivät kasapäin ruoakseen. Kun talonpojat toivat sitten isännilleen Paiden venäläisille jäniksiä ja peltopyitä, eivät venäläiset halunneet ottaa niitä vastaan vaan sanoivat, että heidän ei ollut soveliasta syödä sellaista, minkä Jumala oli tappanut. (s. 347)
