Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2013

Onnistunut ostosmatka

Shoppailu ei kuulu harrastuksiini, päinvastoin. Menen kauppaan tietoisena siitä mitä tarvitsen. Tänään sorruin heräteostoksiin eikä edes hävetä.

Aikomuksena oli ostaa pakkaskeliin sopivat housut ja pitkähelmainen flanellipaita. Löysin nopeasti molemmat, ja housuihin olen erityisen tyytyväinen. Ne ovat taatusti lämpimät ja tuulenpitävät, niissä on henkselit ja vetoketjulliset taskut.

Malli lienee alkujaan suunniteltu laskettelijoille, mutta sopii yhtä hyvin minun tarpeisiini. Hinta oli perin kohtuullinen, kuusi euroa. Paita oli vielä edullisempi, 4 €.

Ostoksia maksaessani huomasin salin perällä kirjahyllyn. Sisältö yllätti positiivisesti, ja mukaan tarttui kaksi kirjaa: Raittilan Canal Grande ja Tuurin Kylmien kyytimies, hinnat 2,50 ja 3 €.

Olen toki lukenut nuo kirjat, mutta ajattelin panna hyvän kiertämään.

Jääkiekko ei sovi stadioneille

Tampereen ikioma talviklassikko ei ollut miltään osin erityinen merkkitapaus. Lyhyesti sanottuna: sää oli hyvä, pelin taso huono ja järjestelyt lähes ala-arvoiset.

Koska Ratinan stadionin katsomot ovat loivat ja toivottoman kaukana kaukalosta, ”hyviltäkään” paikoilta ottelua ei pystynyt kunnolla seuraamaan. Vahinko ei tosin ollut järin suuri, koska kiekon pomppiminen murenevalla jäällä pilasi pelin.

Pitkäkestoinen istuminen pakkasessa vaatii pilkkimiehen varusteet eikä sellaisia Ratinassa monella näkynyt. Suuri osa yleisöä poistui paikalta pitkäksi venyneen jäänpaikkaustauon aikana. Osa arvattavasti kylmissään, osa siksi että juttu oli jo nähty.

Suurten yleisömäärien tavoitteleminen on ainoa syy pelata jääkiekkoa stadionilla. On surkuhupaisaa, että oheismyynti takkuaa bisneksen ehdoilla järjestettävässä tapahtumassa. Ja miten kenellekään voi tulla yllätyksenä, että oluen anniskelu lisää vessojen tarvetta!

Minun mielestäni aito talviklassikko tarkoittaa paluuta perinteisille pelipaikoille, missä seisomakatsomot nousevat jyrkästi lähellä kaukaloa ja pelin näkee hyvin. Sopivassa tungoksessa tarkenee paremmin ja tunnelma syntyy itsestään, ilman kuuluttajan ohjeistusta.

* * *

Olin paikalla kun Jokerit ja HIFK kohtasivat liigaottelussa Helsingin stadionilla helmikuun viidentenä vuonna 2011. Itse peli ei niinkään kiinnostanut, mutta lajin ystävänä halusin osallistua historialliseen kiekkotapahtumaan.

Sitä Suomen ensimmäinen Talviklassikko kiistatta oli.

Harmaan päivän värikäs ilta

Saukkopäivä oli harmaa ja vähävaloinen, mutta kotiin kävellessäni taivas oli uskomattoman värikäs. Tällainen:

Seuraavana päivänä valoa olisi ollut enemmän, mutta saukot olivat jatkaneet kierrostaan. Vierailu jäi tällä kertaa vuorokauden mittaiseksi.

Vesa kertoi nähneensä pari viikkoa sitten Ounaskoskella kolme saukkoa, emon ja kaksi poikasta. Kyseessä oli ehkä sama kolmikko, jonka minä näin lokakuussa Koivusaaressa.

Jos emo oli sama kuin tiistaina näkemämme, se oli menettänyt toisen poikasistaan.

* * *

Metsäviikko toi Lordin aukiolle paljon nähtävää, esimerkiksi poroja ja taiteilijan, jonka työkaluna oli moottorisaha ja lopputuotteena karhu.

Torstaina paikalle ilmestyi kaivattu Ponssen mies. Saimme vastauksen kaikkiin keksimiimme kysymyksiin. Tiedämme nyt, että paikalla olleessa motossa on 300 litraa hydrauliöljyä.

Jälkikäteen harmittaa, että poliisiporo Artturin työpari jäi tenttaamatta. Kiinnostaisi tietää, rajoittuuko työnkuva pr-tehtäviin vai auttaako Artturi myös ottamaan rosvoja kiinni.

Rantaremmi koolla

Wednesday, December 23rd, 2009

Saukko oli päällimmäisenä puheenaiheena, kun rantojen miehet tapasivat pitkästä aikaa.

Eilen Rauno oli jo kaukaa huomannut, että sillalta näkyy jotain erityisen mielenkiintoista. Naapurin mieshän se siellä kuvasi saukkoa oikein urakalla.

Vesa puolestaan kertoi, että saukko oli asustellut Ounaskoskella jo melkein viikon.

Tänään saukkoa ei enää näkynyt, puluja sentään. Jano oli päässyt yllättämään.

Vanhalla torilla luisteltiin

Sunday, December 27th, 2009

Pakkanen oli lauhtunut eilisestä yli kymmenellä asteella ja eron kyllä huomasi.

Lapinaukean kentälle oli eilen uskaltautunut vain yksi luistelija, tänään kolme. Ilmeisesti pureva viima piti enemmät paikkakuntalaiset pirtissä.

Vanhalla torilla oli toinen meininki, mutta luistelijat olivatkin etelästä tulleita matkailijoita. Reipasta väkeä!

Monet olivat varmistaneet pystyssä pysymisensä kätevällä apukehikolla, jollaisia en muista aiemmin nähneeni. Muuan mies lykkäsi edellään tuolia.

Kuudes päivä pulkassa

Saturday, November 21st, 2009

Viime sunnuntaina Rovaniemen Ounaskoskella havaittu pikku-uikku on edelleen paikalla. Se sukeltelee aktiivisesti ja näyttää aina välillä löytävän jotain syötävää.

Keskiviikosta asti uikulla on ollut kaverina mustalintu. Välillä linnut ovat hyvinkin lähekkäin, mutta tänään ne eivät juurikaan näyttäneet piittaavan toisistaan.

Pikku-uikku on harvinainen vieras missä ja milloin tahansa; mustalintu on erikoisuus Ounaskoskella marraskuussa.

Unohtumaton merimatka

Monday, November 23rd, 2009

Mediassa esiintyy ristiriitaista tietoa siitä, miten Silja Europan ohjattavuusongelmasta kerrottiin matkustajille.

Joku mukana ollut kehui tiedotusta riittäväksi, Turun Sanomien uutisesta välittyvä vaikutelma on aivan toinen. Sen mukaan matkustajat kuulivat puskaradiosta pyörivänsä ympyrää Sottungan länsipuolisella merialueella.

Ainoa, mitä matkustajille ilmoitettiin noin neljän aikaan iltapäivällä, että laiva on kaksi tuntia myöhässä aikataulusta. Siinä kaikki. Kukaan ei hoksannut edes sitä, että tässähän kierretään ympyrää.

Oli vielä valoisaa, kun Silja Europan ongelmat alkoivat. Tämä uutinen ja omat havaintoni Suomenlahden matkustaja-aluksilta viittaavat vahvasti siihen, että verrattain harvat matkustajat ovat kiinnostuneita laivan kurssista tai ympäröivistä maisemista. Pysähtyminen ehkä huomattaisiin!

Jos töihin tai muualle ei ollut kiirettä, risteily lienee ollut useimpien mielestä poikkeuksellisen onnistunut ja mieleenjäävä.

Parasta asiassa on toki se, että ohjausongelmista ei aiheutunut missään vaiheessa todellista vaaraa.

Yarkko Immonen – miehemme Venäjällä

Wednesday, October 28th, 2009

Keväällä JYPissä liigamestaruuden voittanut ja hyvät MM-kisat pelannut Jarkko Immonen kiekkoilee nykyisin KHL-liigassa Ak Bars Kazanin joukkueessa ketjukavereinaan Niko Kapanen ja Janne Pesonen.

Koko tähänastisen uransa sentterinä pelannut “Yarkko” – suomalaisittain Jakke – vasta totuttelee laitahyökkääjän rooliin, mutta on silti aloittanut kauden hyvin: on tehoin 3+8 toistaiseksi Kazanin suomalaisista tehokkain ja joukkueensa viidenneksi paras pistemies.

KHL:n tasosta kertoo se, että sarjan 18 suomalaispelaajasta vain kaksi mahtuu pistepörssin sadan parhaan joukkoon. Minskin Hannes Hyvönen on pistein 8+6 sijaluvulla 24, ja Immonen löytyy sijalta 75. Miesten pelityylin erosta kertoo osaltaan se, että tehotilastossa Immosen lukema on +-0, mutta Hyvösen -7.

Immonen luonnehtii liigaa Keskisuomalaisen haastattelussa näin:

Pelaajat viihtyvät kiekon kanssa ja haastavat jatkuvasti vastustajan yksi yhtä vastaan -tilanteissa. Ottelut ovat aika lailla erilaisia kuin SM-liigassa. Taitotaso on huima, mutta intensiteetti matalampi kuin suomalaiskaukaloissa.

Suomessa Immonen opittiin tuntemaan paitsi taitopelaajajana ja pelintekijänä, myös hyvänä taklaajana. Kazanin valmennusjohto on kehottanut pelaamaan fyysisesti, mutta tästä on seurannut yllättävältä kuulostava ongelma:

En uskalla viedä taklauksia loppuun. Täällä fyysinen peli on vierasta. Useissa tilanteissa näkee, että vastustaja ei ole valmis ottamaan kovaa tööttiä vastaan, AK Bars Kazania edustava Immonen kertoo.
Monta kertaa käy niin, että taklausta on pakko pehmentää. Tulee mietittyä, että jos täräyttäisi loppuun saakka, jälki voisi olla pahannäköistä. Siinä taas ei ole mitään mieltä.

Hyvin mies on malttanut pidätellä, koska sarakkeessa on vasta yksi kaksiminuuttinen.

KHL-liigan tapahtumia on voinut seurata englanninkielisiltä verkkosivuilta vasta tällä kaudella. Sivut ovat selkeät, informatiiviset ja nopeasti latautuvat – kaiken kaikkiaan erinomaiset.

Oppirahoja

Thursday, September 24th, 2009

Historiansa ensimmäistä Mestis-kautta pelaava Rovaniemen Kiekko sai eilen tylyn oppitunnin jyväskyläläiseltä D Teamilta. Laukausten määrällä ja maalivahtien torjunnoilla mitattuna ottelu oli tasaväkinen, mutta loppunumerot kertovat aivan muuta: 1-7.

Rovaniemeläiset pelasivat ensimmäisessä erässä kahdeksan minuuttia ylivoimaa, mutta D Team teki silti erän ainoan maalin. Toisessa ja kolmannessa erässä vieraat sitten menivät menojaan. RoKi teki ainokaisensa ottelun jo ratkettua.

Illan harvoja rovaniemeläisonnistujia oli aloituskiekon tyylikkäästi pudottanut Lanko-Pekka.

Aikansa kutakin – Kodachrome 1935-2009

Wednesday, June 24th, 2009

Kodak Company ilmoitti 22.6. lopettavansa Kodachrome-diafilmin valmistuksen:

Sales of KODACHROME Film, which became the world’s first commercially successful color film in 1935, have declined dramatically in recent years as photographers turned to newer KODAK Films or to the digital imaging technologies that Kodak pioneered. Today, KODACHROME Film represents just a fraction of one percent of Kodak’s total sales of still-picture films.

Kodachrome oli klassikko hyvässä ja pahassa, vuosikymmenien ajan se diafilmi, johon muita verrattiin. Parhaimmillaan se oli terävä, väreiltään neutraali, projisoituna komea ja kilpailijoitaan paremmin säilyvä. Toisaalta se oli jyrkkä ja hidas ja se oli pakko kehityttää ulkomailla. Viimeksi mainittu oli monille ammattikuvaajille suuri ongelma.

Kun Kodak ja sen vakavaksi kilpailijaksi noussut Fuji alkoivat tosissaan panostaa E-6 -prosessin diafilmeihin, Kodachrome putosi vääjäämättä kyydistä. Epätoivoinen korjausliike oli 200-asaisen tyypin tulo markkinoille mielestäni täysin keskeneräisenä v. 1986. Filmi oli järkyttävän rakeinen ja sen värit olivat aivan mitä sattuu, ehkä osin kehitysongelmistakin johtuen. Tämä tyyppi jäi lyhytaikaiseksi ja poistui markkinoilta jo v. 2004.

Ostin ensimmäisen Kodacrome-rullani keväällä 1970. Laatu teki vaikutuksen, niin myös hinta. Se oli muistaakseni lähes kaksinkertainen harrastelijoiden suosimiin filmeihin verrattuna. Myöhemmin käytin Kodachromea kinokoon kameroissa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, 1990-luvun puolivälin paikkeille. Laakakoossa siirryin Agfachromesta Fujichromeen heti kun se oli mahdollista.

Monet pitävät erityisestä Kodachrome-vaikutelmasta, jota on saatu pitkään ihailla esimerkiksi National Geographic -lehden sivuilla. Ymmärrän oikeinkin hyvin haikeat fiilikset, joita Kodakin ilmoitus monissa kuvaajissa herättää.

Oma Kodachrome-kauteni osui aikaan, jolloin filmin ja/tai kehityksen laatu vaihteli aivan liikaa. Parhaimmillaan se saattoi edelleen olla loistelias (KRP 25), keskimäärin keskinkertainen ja usein törkeän huono. Nykyisin Kodachrome tuottaa ylimääräistä vaivaa skannauksen ja käsittelyn yhteydessä. En jää suremaan Kodachromen poistumista, aikansa kutakin.

* * *

Ensimmäinen esimerkki on mainitsemaltani rullalta, kuvattu Oulangan biologisen aseman kenttäkurssilla kesäkuussa 1970. Filminä Kodachrome II tai X, värit korjaamatta hyvin kohdallaan, terävyys aikansa huippua: kurssikaveri Pertti Väyrysen Zenza Bronica -kameran objektiivin numero on luettavissa filmiltä. Otin kuvan käsivaralta 200 mm:n Nikkorilla.

Wimme Saari joikasi (ja Oula Näkkäläjärvi äänitti) Inarissa vihreiden väentapaamisessa kesäkuussa 1988. Filminä Kodachrome 200, värejä on korjattu ja rakeisuutta hillitty kohinanpoisto-ohjelmalla. Valo tulee jättiläislaavun laajasta savuaukosta.