Tasan vuosi sitten kirjoittamani postauksen aiheena oli jääkiekkokauden päättyminen. Iloitsin erityisesti siitä, että Kimmo Timonen sai nostaa urheilumaailman arvostetuimpiin kuuluvaa pokaalia pitkän ja komean uransa päätteeksi.

Viime viikolla Stanley Cup -pokaalia nostelivat Pittsburgh Penguinsin pelaajat, heidän joukossaan suomalaispuolustaja Olli Määttä. Määttä (21) on mestarijoukkueen nuorin pelaaja ja toivottavasti vasta uransa alussa. Timonen päätti maajoukkueuransa Sotshin olympialaisissa, joissa Määttä puolestaan nousi loistavilla otteillaan jääkiekkoyleisön tietoisuuteen.

Yhteistä Timoselle ja Määtälle on se, että kumpikin on joutunut kamppailemaan vakavien terveysongelmien kanssa. Niistä selviytyminen lisää urheilusuorituksen arvoa – ja auttaa ymmärtämään, että urheilu ei sittenkään ole tärkeintä elämässä.

Penguinsin sympaattinen logo muistuttaa samantyyppisestä asiasta: urheillaan tosissaan, mutta ei ryppy otsassa.

Olli Määttä on 12. suomalainen Stanley Cup -voittaja ja samalla ensimmäinen JYP-taustainen. Lämpimät onnitteluni!

Suomi ja Ruotsi valmistautuvat perjantaina alkaviin jääkiekon MM-kisoihin kovin erilaisissa tunnelmissa. Suomi voitti Moskovassa tiukoissa ja tasokkaissa otteluissa Venäjän kahdesti, mutta Tsekki nöyryytti Ruotsia runsasmaalisen tuplamaaottelun jälkimmäisessä osassa 7-1.

Kari Jalosella oli edessään ns. positiivinen ongelma, mutta päävalmentaja Pär Mårts järjesti joukkueelleen krismöten. Asenneongelmien lisäksi  naapurin huolena on usein ennenkin nähty tilanne: kun seurajoukkueen kausi päättyy, monet Ruotsin tähdet karkaavat lomaparatiisien golfkentille.

Meillä vastataan kutsuun. Suomen joukkueessa on NHL-apuja enemmän kuin moniin vuosiin. Kun harjoituspelit ovat ilman heitäkin olleet iloista katsottavaa, kisoista on lupa odottaa menestystä.

Valinnat eivät tällä kertaa aiheuttaneet kummoisia soraääniä, pari rajatapausta olisi toki voinut ratkaista toisinkin. Itse olisin ottanut joukkueeseen Ilari Melartin ja Liigan pudotuspeleissä vakuuttaneen Kristian Kuuselan.

Taistelu naisten MM-kisojen pronssimitaleista muistutti aika tavalla kuukausi sitten näkemääni JYP:n ja HPK:n kolmatta finaalipeliä. Vaikka kummallakin joukkueella oli loistavia paikkoja muutamaan maaliin, illan ainokainen syntyi vasta voittomaalikilpailussa. Ja sen teki valitettavasti Venäjä.

Näytti siltä, että edellisillan kova ja loppuun saakka jännittävä Kanada-ottelu painoi Suomen ratkaisupelaajien jaloissa. Sen sijaan Venäjän pelaajat pystyivät säästelemään voimiaan USA:n ratkaistua finaalipaikkansa jo varhaisessa vaiheessa. Ottelun lopputulos ei ole jättiyllätys, sillä Venäjä näytti vaarallisuutensa jo alkusarjan ottelussa. Onkohan niin, että itänaapuri on syrjäyttämässä Ruotsia mitalikahinoista?

Lehdistön edustajat valitsivat Meeri Räisäsen ja Jenni Hiirikosken kisojen all stars -kentälliseen; Hiirikoski sai jo viidennen kerran direktoraatin palkinnon MM-kisojen parhaana puolustajana. Ansiolistaan on lisättävä vastaava tunnustus Shotsin talviolympialaisista. Suomen joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeen kiilasi ikinuori Riikka Välilä ja eniten maaleja teki ketjukaveri Michelle Karvinen.

Joukkueen junioriosasto sai ansaitsemaansa tunnustusta päävalmentaja Pasi Mustoselta ja joukkueen kapteenilta Jenni Hiirikoskelta. Erikseen tekee mieli mainita ykkösketjussa hyvät kisat pelannut tulevaisuuden tähti, vasta 16-vuotias Petra Nieminen. (linkki pelaajaesittelyihin)

* * *

Myös äärimmäisen hyvätasoinen ja vauhdikas finaali oli yhden maalin peli, onneksi sentään pelitilannemaalin. Sen teki jatkoerässä USA ja uusi näin viimevuotisen mestaruutensa. Kisojen MVP oli jälleen USA:n Hilary Knight.

Löysin kiekkokevääseen sopivan kuvan vuodelta 1899, yli sadan vuoden takaa. Mistä tyttö haaveilee?

Luultavasti mieli tekee pelaamaan. Koska tyttö on Kanadasta, pelikavereita löytyi helposti, joukkueitakin!

Kuva Queensin yliopiston (Kingston, Ontario) naisjoukkueesta on vuodelta 1917. Edustusasuun kuului hame ja muuhun varustukseen luultavasti jonkinlaiset pelikäsineet.  Kovalla pakkasella käytettiin varmaankin päähinettä, ei kuitenkaan kypärää. Mailoissa oli suora lapa.

Koska kuvan joukkueeseen kuuluu vain seitsemän pelaajaa, pelaaminen oli melkoista urakointia. Pokaalista päätellen kunto on kuitenkin riittänyt. Myös miesten joukkueissa oli tavallista, että vaihtopelaajia ei yleensä ollut edes kokonaista kentällistä.

* * *

Ensimmäiset naisten jääkiekkojoukkueet perustettiin Suomessa 1970-luvun alussa ja SM-sarjaa on pelattu kaudesta 1982-1983 lähtien. Naiset pelasivat ensimmäisen maaottelunsa joulukuussa 1988. Vastassa oli Norja ja loppunumerot 6-0.

Naisten MM-kisoja on pelattu vuodesta 1990 alkaen, ja talviolympialaisten ohjelmassa naisten jääkiekko oli ensi kertaa Naganon kisoissa v. 1998. Parhaillaan käynnissä olevissa kisoissa Suomen ykkössentterinä pelaava Riikka Välilä oli mukana jo Naganossa ja voitti silloin kisojen pistepörssin.

Kamloopsissa Suomi aloitti voittamalla Venäjän numeroin 5-3. Peli oli hermostunutta ja ajoittain suorastaan huonoa. Maalivahtipeliäkään ei voi kehua: Meeri Räisäselle merkittiin 22 torjuntaa prosentilla 88.00.

Toisessa ottelussa vastassa oli hallitseva mestari USA. Suomelta nähtiin loistavaa puolustus- ja maalivahtipeliä, mutta voittoon asti tämä ei riittänyt, loppunumerot 2-1. Ongelmana oli maalipaikkojen vähyys, josta kertovat karut torjuntaluvut: 49-7.

USA-peli osoitti naiskiekon voimasuhteiden säilyneen entisellään. Voitto jäi numeroista huolimatta kauas, mutta jos Suomi olisi onnistunut huippupaikastaan kolmannessa erässä, sinänsä historiallinen arvokisatasuri olisi ehkä saatu. Niinpä, ensin haaveillaan, sitten jossitellaan.

Kolmannessa pelissä avaustappiostaan sisuuntunut Kanada teki avausmaalin ensimmäisessä vaihdossa eikä jatkokaan sujunut Suomelta sen paremmin. USA-pelissä loistanut puolustus oli suuren osan aikaa pahasti levällään, ja ärhäkkäästi maalille nousseet kanadalaiset pääsivät viimeistelemään avopaikoista.

Suomen pelaajien teholukemat jäivät rumasti miinukselle. Koskahan esimerkiksi Jenni Hiirikoski on viimeksi löytänyt sarakkeestaan lukeman -4! Torjuntaluvut (18-35) olivat selvästi tasaisemmat kuin USA -pelissä, mutta päätösnumerot siitä huolimatta selkeät 6-1. Tyly esitys Kanadalta.

Nyt haaveet ovat haihtuneet ja tavoitteet tarkistettu: Suomi tavoittelee pronssimitaleita kuten aina ennenkin. Sitä vain ihmettelen, miksi naisten jääkiekossa Kanadan ja USA:n ylivoima on kiveen hakattu, mutta miesten ja juniorien puolella tilanne on aivan toinen.

JYP Naiset julkaisi joskus talvella Twitterissä vaikuttavan kuvan Sanni Hakalasta pikkujuniorina. Tyttö oli ilmiselvästi päättänyt, että hänestä tulee isona jääkiekkoilija.

Ei Sanni vieläkään kovin iso ole, mutta yksi tavoite toteutui keskiviikkona. Muistin kuvan ja siitä välittyvän asenteen, kun tuli Sannin vuoro nostaa pokaali ja lähteä kierrokselle.

Sannilla on ilo ja kunnia pelata Riikka Välilän ketjukaverina. Se on paras mahdollinen paikka kehittyä entistä paremmaksi kiekkoilijaksi. Tsemppiä jatkoon ja lämpimät onnittelut mestaruudesta!

Teksti finaalipeleistä sivuston puolella.

Eilinen oli Jyväskylässä oikea talvipäivä, kaunis ja kylmä. Iltaseitsemältä oli pakkasta 23.5 astetta, kymmenen astetta enemmän kuin Rovaniemellä. Lähdin uteliaisuuttani katsomaan Oikeita Talviurheilijoita.

Viitaniemen urheilupuiston jäällä pelattiin jääpalloa, vastakkain paikallinen JPS ja Mikkelin Kampparit. Pelaajille heikkotuulinen pakkanen on luultavasti tuiskua mieluisempi; katsojista en ole aivan yhtä varma.

Ottelupöytäkirjaan ei ollut merkitty maksaneiden katsojien määrää. Nopeasti arvioituna heita saattoi olla viitisenkymmentä. Vierasjoukkue voitti ottelun numeroin 3-4 ja sama mies, Juho Liukkonen, teki kaikki Kamppareiden maalit.

Jääkiekkomiehenä nostan hattua jääpalloväelle, pelaajille, toimareille ja katsojille. Kaikki ylimmän sarjatason joukkueet harjoittelevat ja pelaavat nykyisin tekojäällä, mutta muuten sään armoilla. Suomessa ei ole ensimmäistäkään lajille sopivaa hallia, Ruotsissa niitä on peräti 14 ja Venäjällä 6 .

Innostuin jääkiekosta koulupoikana Jyväskylässä. JyPn kotikaukalo oli Nisulan montussa eilisen peliareenan paikalla. Joskus pelattiin kovallakin pakkasella.

Kaksi muistelusta:
Pakkina ja lukkarina
Harjulta Hippokselle – 60 vuotta jyväskyläläistä jääkiekkoilua

Ensimmäinen erä ei ollut Suomelta kovin kummoinen, mutta toisen erän pelillinen hallinta palautti täyden luottamuksen joukkueen mahdollisuuksiin. Ja lopussa kiitos seisoi.

Olen seurannut jääkiekkoa pitkään ja riemukkaita voittoja on tullut nähdyksi ennenkin. Niitä ovat vuorollaan tarjonneet miesten, naisten ja nuorten maajoukkueet ja oma seurajoukkueeni JYP. Tunneasteikolla mitattuna kovimpia juttuja ovat olleet ensimmäiset mestaruudet: A-maajoukkueen ikimuistoinen vuoden 1995 mestaruus, nuorten finaalivoitto vuodelta 1998 ja JYPin selkävoitto Kärpistä keväällä 2009. Jos Torinossa olisi tullut olympiakultaa, se olisi varmasti listan ykkönen.

Pelitapahtumana eilisillan ottelu nousee kuitenkin omalle tasolleen: draaman kaari ei olisi ollut yhtään huikeampi, vaikka olisin saanut laatia käsikirjoituksen itse. Viime minuutin tasoitus tarvittiin, jotta huipennus säästyi jatkoerään. Ratkaisijan rooli oli varattu  minun ja monen muun kiekkojännärin papereissa Kasperi Kapaselle. Ja millaisen ratkaisun! Täydellistä.

Eilen päättynyt turnaus oli sikäli poikkeuksellinen, että maaleja mätettiin urakalla, ja suomalaispelaajat valtasivat pistepörssin kärkipaikat. Sen sijaan perinteiset vahvuutemme, joukkuepuolustaminen ja maalivahtipeli loksahtivat kohdalleen vasta välieräpelissä Ruotsia vastaan. Loistokasta se ei ollut vieläkään, mutta onneksi riittävän hyvää. Kiitos, Leijonat!