Näin Tallinnan Miehitysmuseossa ensimmäisen Neuvostoliitossa massatuotantoon tulleen television, muistaakseni vuodelta 1956. Ohjelman näkyminen pikkuruiselta kuvaruudulta oli varmistettu massiivisella suurennuslasilla.

Naureskelu oli ennenaikaista, koska siinä vaiheessa hotellihuoneeni telkkari oli vielä näkemättä: taulu-tv toki, mutta kuvaruutu oli naurettavan pieni ja kuvan laatu kehno. Mitä väliä muuten, mutta illalla pelattiin loppuottelu.

Sinnittelin ensimmäisen erän huoneessani. Sitten lähdin kaupungille siinä toivossa, että Suomella on vain käynnistymisvaikeuksia samaan tapaan kuin välierässä Venäjää vastaan. Suomalaispubiin olisi mahtunut sisäänkin, mutta seurasin toisen erän lopun jalkakäytävällä.

Näytti siltä, että suomalaiset olisivat mielellään tehneet maaleja, mutta Kanada ei antanut, puolusti hyvin ja johti erän päättyessä edelleen 1-0. Tunnelma kapakassa oli vaisu.

Antaapa olla, ajattelin. Hotellille kävellessä muistelin hyvillä mielin edellistä iltaa ja välieräottelua.