Harjulta Hippokselle – 60 vuotta jyväskyläläistä jääkiekkoilua

Helmikuun ensimmäisenä (2008) Hippoksen jäähallissa pelattu JYPin ja KalPan liigaottelu käynnistyi tavallista juhlavammissa tunnelmissa. Päivälleen 60 vuotta aiemmin pelattiin Jyväskylän ensimmäinen jääkiekko-ottelu, jossa kohtasivat Jyväskylän Palloilijat ja Kuopion Erä-Veikot.

Tapahtumapaikkana oli Harjun urheilukentälle pystytetty peliareena, jonka laidat olivat päädyistä suunnilleen nykyisen korkuiset, mutta sivuilta puolta matalammat. Suojaverkkoja ei ollut, joten lumivalleilta peliä seurannut runsaslukuinen yleisö joutui varmaankin väistelemään maalin yli lauottuja kiekkoja. Maalien runko oli tukevaa sahatavaraa, ei aivan kakkosnelosta mutta melkein.

Joukkueisiin kuului maalivahdin lisäksi vain kaksi puolustajaa ja kuusi hyökkääjää. Puolustajat joutuivat melkoisen koville, kun lepoaikaa sai vain pelikatkojen ja erätaukojen aikana. Koska varamaalivahteja ei ollut, joku hyökkääjä olisi tarvittaessa komennettu maaliin.

Vieraat voittivat ottelun numeroin 2-3. Kuopiolaisten tehomies oli hattutempun tehnyt kakkosketjun laitahyökkääjä, sittemmin aivan muissa yhteyksissä mainetta niittänyt Pertti ”Spede” Pasanen. Kotijoukkueen maalintekijät olivat Teuvo Niinisalo ja Olli Martikainen.

Hipposhallin käytävällä on kolme kuvaa Harjulla pelatusta ottelusta (kuvaajan nimeä ei mainita). Niistä voi nähdä ja päätellä yhtä ja toista.

1940-luvun lopulla pelaajat viilettävät ilman kypärää, avopäin tai pipo päässä. Poikkeuksena on JP:n maalivahti, jonka varustukseen kuuluu tyylikäs lippalakki.

Muutkin suojavarusteet ovat nykyisiin verrattuna niin huomaamattomia, että luistelijat tunnistaa kiekkoilijoiksi vain mailan perusteella. Tuon ajan mailoissa oli puuvarsi, johon oli liitetty suora vanerilapa. Erkkaa käytettiin vaihtelevasti.

Peli ei näytä erityisen vauhdikkaalta. Esimerkiksi kuvassa 1. tumma-asuisen Erä-Veikkojen joukkueen pakit eivät nouse mukaan hyökkäykseen, vaan seisoskelevat omalla siniviivallaan. Tällä tyylillä jaksaa pelata koko pelin ilman vaihtoja!

Kuvan 2. tilanne on vielä erikoisempi: kuopiolaishyökkääjä karkaa läpiajoon JP-pakkien välistä, eivätkä nämä yritä häiritä millään tavalla. Muut pelaajat seuraavat yhdessä yleisön kanssa, muuttuvatko numerot.

Hippoksen juhlaottelun itseoikeutettuja kunniavieraita olivat JYP:n joukkueen ykkösketjun sentterinä pelannut Pentti Barck (80) ja toisena puolustajana urakoinut Matti Jokinen (79).

Pentti Barck näkyi pitkään jyväskyläläisessä jääkiekkoilussa, sillä peliuransa päätyttyä hän vihelsi erotuomarina peräti 298 ottelua. Barckin aikana yksi mies hoiteli päätuomarin ja linjamiesten tehtävät.

Veteraanit pudottivat yhdessä avauskiekon, jonka jälkeen Tuomas Pihlman (JYP) ja Jiri Bicek (KalPa) saattoivat heidät huolekkaasti takaisin toimitsija-aitioon.

Kuuden vuosikymmenen aikana voimasuhteet ja isoveli-pikkuveli -asetelma ovat muuttuneet: juhlaottelussa JYP oli tyly isäntä ja voitti KalPan maalein 5-1. Tällä kertaa hattutempusta vastasi JYPin kultakypärä Jarkko Immonen.

Keskisuomalaisen artikkelissa muistellaan lajin alkuvaiheita Jyväskylässä.
2/2008