Ensimmäinen erä ei ollut Suomelta kovin kummoinen, mutta toisen erän pelillinen hallinta palautti täyden luottamuksen joukkueen mahdollisuuksiin. Ja lopussa kiitos seisoi.

Olen seurannut jääkiekkoa pitkään ja riemukkaita voittoja on tullut nähdyksi ennenkin. Niitä ovat vuorollaan tarjonneet miesten, naisten ja nuorten maajoukkueet ja oma seurajoukkueeni JYP. Tunneasteikolla mitattuna kovimpia juttuja ovat olleet ensimmäiset mestaruudet: A-maajoukkueen ikimuistoinen vuoden 1995 mestaruus, nuorten finaalivoitto vuodelta 1998 ja JYPin selkävoitto Kärpistä keväällä 2009. Jos Torinossa olisi tullut olympiakultaa, se olisi varmasti listan ykkönen.

Pelitapahtumana eilisillan ottelu nousee kuitenkin omalle tasolleen: draaman kaari ei olisi ollut yhtään huikeampi, vaikka olisin saanut laatia käsikirjoituksen itse. Viime minuutin tasoitus tarvittiin, jotta huipennus säästyi jatkoerään. Ratkaisijan rooli oli varattu  minun ja monen muun kiekkojännärin papereissa Kasperi Kapaselle. Ja millaisen ratkaisun! Täydellistä.

Eilen päättynyt turnaus oli sikäli poikkeuksellinen, että maaleja mätettiin urakalla, ja suomalaispelaajat valtasivat pistepörssin kärkipaikat. Sen sijaan perinteiset vahvuutemme, joukkuepuolustaminen ja maalivahtipeli loksahtivat kohdalleen vasta välieräpelissä Ruotsia vastaan. Loistokasta se ei ollut vieläkään, mutta onneksi riittävän hyvää. Kiitos, Leijonat!