Sunday, March 30th, 2008

Olen käyttänyt toimittaja Katja Marteliusta (HS) esimerkkinä suhteellisuudentajunsa kadottaneesta toimittajasta, joka toitottaa estottomasti omaa poliittista sanomaansa valtakunnan ykköslehdessä.

Eilen Martelius kauhisteli kolumnissaan poliisia, joka rohkenee kysellä ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä heidän henkilötodistuksiaan ja oleskeluoikeuksiaan Suomessa.

Martelius päättelee poliisin toimivan rasistisesti keskittyessään ulkomaalaisvalvontatyössään ulkomaalaisilta vaikuttaviin asiakkaisiin. Aivan samaa epäili äskettäin vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, ikään kuin virkansa puolesta hänkin.

Asiasta käytiin HS:n palstoilla laaja keskustelu, jossa myös järjen ääni pääsi kuuluville. Torstaina 13.3.2008 Päivän kysymykseen vastanneista yli 8800 lukijasta selvä enemmistö piti poliisin toimintaa asianmukaisena.

Marteliuksen eilinen kolumni palautti mieleen viime joulukuussa samalla kolumnipalstalla julkaistun kiukuttelun. Sillä kertaa aiheena oli se, että Suomen viranomaiset (aiemmista kokemuksista viisastuneina) eivät päästäneet yli tuhatta (1000) nigerialaista Haaga-Helian ammattikorkeakouluun “opiskelemaan” liiketaloutta ja tietotekniikkaa. Näin Martelius:

Ollaanko tässä enää siinä asemassa, että on varaa nirsoilla? Luulisi pikemminkin, että työministeri olisi nigerialaisia vastassa Helsinki-Vantaalla ja puristaisi jokaisen kättä henkilökohtaisesti, ilon kyyneleet silmissään.

Marteliuksen työtoveri Maija Aalto esitti 20.3. HS:n uutistoimittajien yhteisblogissa kuuman kysymyksen: “Saako toimittaja olla poliitikko?” Aikansa pyöriteltyään Aalto muotoilee:

Kun pyritään objektiivisuuteen (uutiset), toimittajan kanta ei saa näkyä. Kun ote on henkilökohtaisempi (kolumnit), kantaa pitää ottaa. On ammattitaidosta kiinni, kuinka tässä onnistutaan.

Kaikki kriittisesti Hesaria lukevat tietävät, että Aallon linjauksesta ei pidetä kiinni. Kantaa saa ottaa uutisissakin, kunhan on “oikeaa” mieltä asioista. Ikään kuin auttaakseen lähisokeudesta kärsivää Maija Aaltoa JSN oli edellisenä päivänä tulkinnut, että työtoveri Tanja Aitamurrolta toimittajan ja poliitikon roolit olivat päässeet hämärtymään.

Poliittisia palopuheita ja räikeää yksisilmäisyyttä ei kannattaisi suosia kolumneissakaan, ei ainakaan jos Hesari haluaa pitää kiinni ohenevasta maineestaan poliittisesti riippumattomana laatulehtenä. Jos toimittajan on aivan pakko päästää valloilleen poliittiset intohimonsa, puolue- ja mielipidelehdet tarjoavat Hesaria sopivamman foorumin.

Mutta kuten Maija Aalto muistuttaa, toimittajatkin ovat ihmisiä. Suurilevikkinen Helsingin Sanomat on täydellinen työpaikka kirjoitustaitoisille, jotka haluavat parantaa maailmaa hyvällä kuukausipalkalla.

Palaan vielä nigerialaisiin maahanpyrkijöihin, joille Katja Martelius toivoo avoimia ovia ja ministeritasoista vastaanottokomiteaa. Lainaus Iltalehden 19.3.2008 julkaisemasta uutisesta, jossa kerrotaan nigerialaisryhmän puuhista laittoman maahanmuuton toimialalla:

Oppilaitosten opiskelijahakuun liittyen ryhmän epäillään laatineen valheellisiin ja väärennettyihin todistuksiin perustuen satoja hakemuksia kymmeniin oppilaitoksiin eri puolilla Suomea.

Lasitalon valaistunein väki ei tunnetusti halua tietää tai uutisoida tämäntyyppisestä rikollisuudesta, mutta nigerialaisten moniosaajien maine lienee sentään tuttu muista yhteyksistä.

Posted in , Media | Edit | Comments Off

Thursday, March 14th, 2013

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen arvioi 7.3. eduskunnan kyselytunnilla poliittista lähihistoriaa ja omaa rooliaan tavalla, joka tullaan muistamaan:

Suomella on ollut eurokriisin hoidossa Euroopan tiukin linja. Ei ole varmaan liioiteltua sanoa, että minut tunnetaan Euroopassa Täti Tiukkana.

Heh heh, vai Euroopan tiukin linja! Onko esimerkiksi Britannialla tai naapureillamme Ruotsilla ja Norjalla eurokriisin hoidossa tiukempi vai löysempi linja kuin Suomella? Niinpä, vai eivätkö kuulukaan Eurooppaan?

Onko se tiukkuutta, että yhteisön tunnollisin nettomaksaja on lopultakin alkanut kysellä rahojensa perään? Mielestäni ei. Jutta Urpilainen on Täti Tiukka vain jos häntä verrataan Mari Kiviniemeen.

Eilen Hesarin Hyvät Siskot riensivät apuun: eipäs naureskella, kyllä Jutta on oikeasti tiukka ja ihan haitaksi asti. Toimittaja Anna Karismo toteaa EU:n mallioppilaan muuttuneen “räyhähengeksi”:

Räyhähengen imagon Suomi on saanut siitä, että se on vetänyt “itsepäistä ja joskus lyhytnäköistä” linjaa velkakriisin hoidossa.

Karismon kollega Katja Boxberg kertoo omassa jutussaan suomalaispoliitikkojen arvioivan

…että Suomen saama räyhähenkimaine on seurausta hallituksen EU-linjan muutoksesta. Kaikki HS:n tavoittamat poliitikot sanovat, että linja on muuttunut.

Epäselväksi jää, montako poliitikkoa toimittaja oli onnistunut tavoittamaan. Ei varmaankaan viittä enempää; tärkeintä oli saada aikaan räväkät ja lehden linjaan sopivat otsikot.

Sattumoisin samana räyhäotsikoiden päivänä luin uutisen väitöstutkimuksesta, joka käsitteli Helsingin Sanomien, Postimees-lehden ja Dagens Nyheterin vuosina 2000-2006 harjoittamaa EU-journalismia. Näin väittelijä Katri Vallaste:

Tutkimukseni osoittaa, että euroskeptisiä argumentteja ei juuri koskaan käsitellä suurimpien sanomalehtien pääkirjoituksissa. Vaikka sanomalehdet vaativat laajempaa julkista EU-keskustelua, euroskeptikoiden leimaaminen ongelmalliseksi ryhmäksi keskittymällä argumenttien sijasta henkilökohtaisuuksiin käytännössä estää hedelmällisen keskustelun aiheesta.

Hesarin tykityksen vastapainoksi on hyvä seurata, mitä muut EU-asioista kirjoittavat. Esimerkiksi Jan Hurri Taloussanomissa.

Posted in , Media, Yhteiskunta | Edit | Comments Off