Lähimetsän erikoisuuksiin kuuluu metsäkappeli, hiljentymispaikka pienelle ryhmälle sopivasti sivussa pääpoluilta. Seuraavat kaksi kuvaa ovat viime vuoden marraskuulta.
Syksyn aikana kappelia on ehostettu. Risti on entistä jykevämpi, penkkejä on lisätty ja rakennettu alttari. Onkohan tarkoitus järjestää metsäkappelissa oikea Jumalanpalvelus ehtoollisineen? Paikka sinällään on kaunis ja hartautta herättävä.
Intian Valtameri, perjantai 18.11.2022: Tapio heräsi kovaan rysähdykseen, joka tuntui kuuluvan paremminkin Asterian taka- kuin keulaosasta. Lainaus sivulta 129:
Kesti noin 20 sekuntia ennen kuin minun kaltaiseni vanha ja jäykkä äijä kiemurteli punkan jalkopään kautta suojaverkon alta ulos. Kun sain jalkani turkkilevyjen päälle, vettä oli melkein polveen asti. Käänsin katseeni perään: ei voi olla totta! Näky oli häkellyttävä. Vesi tulvi koskena sisään hytin rappujen alapäästä, konekopan päältä.
Aikaa rysähdyksestä Asterian uppoamiseen kului alle puoli tuntia. Tapio seurasi tilanteen loppuvaihetta pelastuslautalta, joka ajelehti hiljalleen poispäin. Lainaus sivulta 133:
Asteria alkoi upota perä edellä. Keula nousi ylös. Nousin aallokossa keinuvassa pelastuslautassa seisomaan. Vedin kyyneleet silmissä kättä lippaan hyvästellen rakkaan ystävän viimeiselle matkalleen.
Viimeiseksi näin keulakannen ja isopurjeen keltaisen huomiovärin. Sitten VHF- ja AIS-antennitkin katosivat näkyvistä. Jäljellä oli vain auringossa kimalteleva ja aaltoileva Intian valtameri.
Suomeen palattuaan Tapio pohdiskeli Asterian haveria yhdessä kolmen asiantuntijan kanssa ja päätyi johtopäätelmään, että syynä uppoamiseen oli törmääminen kovaan ja terävään esineeseen. Tällainen kova ja terävä esine voi olla esimerkiksi meressä kelluvan kontin nurkka tai joku muu kelluva esine. Lainaus sivulta 185:
Veneen törmääminen kelluvaan esineeseen niin, että vaurio tulee veneen keskikohtaan eikä keulaan, voi tuntua oudolta, mutta valtameren mainingeissa purjevene ei liiku suoraan eteenpäin kuin juna, vaan myös pysty- ja sivusuuntaan.
Pinnan alla kelluva esine on siihen verrattuna paikallaan tai sillä on oma liikemuotonsa. Lisäksi Asterian rungon muoto on sellainen, että kallistettuna kyljen vedenalainen osa on itse asiassa veneen uloin kohta sivusuuntaan.
Ari Pusa / Tapio Lehtinen: Selviytyjä : Asteria-veneen viimeinen matka. Tammi 2023
Huomasin uutisen, jonka mukaan kiinalainen jäänmurtaja Xue Long 2 kävi elokuussa Pohjoisnavalla. Kiinnostuin asiasta ja etsin aluksen sijainnin kahdesta laivatrakkerista. Marine Traffic näyttää murtajan pelkästään sinisenä erikoisaluksena ilman nimeä ja muuta dataa, mutta onhan myös Cruise Mapper. Se palvelee jäänmurtajista ja risteilyaluksista kiinnostuneita selvästi paremmin: näyttää sijainnin lisäksi myös tietoa aluksesta, suunnan ja nopeuden, jopa lämpötilan. XL2 etenee kohti Beringin salmea yhden asteen pakkasessa 13 solmun nopeudella.
Jäätilanteesta Cruise Mapper ei kerro, mutta juuri nyt merenkulku on pohjoisimmilla merialueilla helpoimmillaan. Läpi talven Siperian rannikolla operoivat venäläiset ydinkäyttöiset murtajat näyttäisivät olevan satamissa, mutta Huippuvuorten ja Grönlannin väliseltä alueelta löytyy norjalaismurtaja Kronprins Haakon. Huippuvuorten vesillä liikkui aiemmin kesällä jopa kaksikymmentä risteilyalusta, nyt enää neljä. Yksi niistä on minulle tuttu Hurtigruten-varustamon perinnealus Nordstjernen.
Tarkistin samalla tilanteen Luoteisväylällä. Amundsenin Gjøa-aluksen taannoisen talvehtimispaikan länsipuolella oli liikkeellä kolme risteilyalusta. Kaksi niistä noudatti Amundsenin 1903 löytämää reittiä, mutta yksi oli oikaissut Kuningas Williamin saaren länsipuolitse ja kulkenut läheltä paikkaa, missä Franklinin retkikunnan alukset Erebus ja Terror 1800-luvun puolivälissä haaksirikkoutuivat ja yli 160 vuotta myöhemmin löytyivät.
Tampereen varttunut väki muistaa Hervannan erämaisena retkikohteena ja Ahvenisjärven suosittuna leiripaikkana. Peruskarttaan vuodelta 1960 ”Ahvenusjärven” rantaan on merkitty maja ja sauna; Kantosen tila pienine peltotilkkuineen sijaitsi nykyisen paloaseman ja Duon välimailla, ja minulle kovin tärkeäksi tullut Makkarajärvi näkyy kartan oikeassa alakulmassa.
Nopea muutos alkoi 1970-luvun alussa, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat kerrostaloon Orivedenkadun varrelle loppukesällä 1973. Kymmenen vuotta myöhemmin Hervannassa oli jo 17 000 asukasta.
Hervannan viisikymppisiä on juhlittu monin tavoin kuluvalla viikolla. Tein asiaan liittyen pienen kierroksen Hervannan vanhimmassa osassa. Reittini varrelle osui Hervannan kauas näkyvä maamerkki, v. 1983 valmistunut vesitorni, joka on jo pitkään ollut yleisöltä suljettu.
Varsinainen kohteeni oli vuotta vesitornia myöhemmin syvälle maan uumeniin valmistunut jäähalli, joka oli kuitenkin tilapäisesti kiinni. Eräällä aiemmalla käynnillä pääsin sisään, mutta tyrmäävä pukukopin haju käännytti takaisin eteistiloista. Ilman kylttiä pienen rakennuksen katolla sivullinen ei tietäisi jäähallista mitään.
Koska Hervannan vanhin rakennuskanta on laatikkoarkkitehtuuria masentavimmillaan, kaupungin päättäjät tilasivat arkkitehtipariskunta Reima ja Raili Pietilältä piristystä näkymiin. Vuonna 1989 valmistui Keskusakseli: kaarevia linjoja ja söpöjä punatiilirakennuksia.
Käsittääkseni Pietilöiden ehdotuksesta tai vaatimuksesta toimintakeskuksen ja vapaa-ajankeskuksen väliin säästettiin Käärmekallio, jonne riittävän laihat voivat nousta kaupungin kapeimpia portaita pitkin.
Meitä oli iso joukko kokoontuneena Vaherin koululle viettämään Matin synttäreitä. Vaikka useimmat paikallaolijat olivat minulle ventovieraita, tunsin olevani omieni joukossa.
Olisi typerää yrittää panna Suomen järviä paremmuusjärjestykseen, mutta oma suosikkijärvi on lähes jokaisella. Jos sitä olisi kysytty Vaherissa, ylivoimainen ykkönen olisi varmasti ollut Päijänne. Se on minunkin suosikkini, järven perusmalli johon muita vertaan. Myönnän mielihyvin, että Suomessa on vaikka kuinka monta melkein yhtä hienoa järveä!
Isäni synnyinkoti, Kukkarosalo, sijaitsee Kukkaro-nimisessä Päijänteen saaressa. Koulupoikana ennen kesätöiden aloittamista ehdin viettää monta mukavaa mökkikesää pienessä Mertasaaressa ison Kukkaron kyljessä. Niinä kesinä tutustuin Mattiin.
Vaherissa ylistettiin Päijännettä unohtamatta järven taannoista alennustilaa: Jämsän ja Jämsänkosken puunjalostustehtaiden jätevedet saastuttivat pahoin Tiirinselän ja vaikuttivat Keski-Päijänteen suurille selkävesille saakka. Onneksi vesistöjen suojelutyö tuotti tulosta ja järvet pelastuivat – Päijänne muiden mukana.
* * *
Tässä vielä kesäkuussa 2000 kirjoitettu Päijänne-aiheinen kirja-arvostelu:
Päijänne jylhä
Näköispainoksena julkaistu Aaro A. Nuutisen ”Terveisiä Päijänteeltä” (WSOY 2000) on kertomus heinäkuisesta risteilystä höyrylaiva Tehillä. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi v.1938.
Tehi-laivan rakennutti v.1875 legendaarinen jämsäläispatruuna Severus Konkola. Liikematkoillaan patruuna liikkui kansanomaisesti pukeutuneena mukanaan riittävä määrä rahaa – tuohikonttiin pakattuna. Käteisellä ostetun Tehin pituus oli 100 jalkaa ja konetehoa löytyi kunnioitettavat 45 hv. Ei ihme, että se oli aikanaan Päijänteen nopein höyrylaiva.
Nuutisen teksti välittää oivallisesti upean suurjärven herättämän innostuksen ja letkeän lomatunnelman. Kun matkustajat haluavat ihailla kalasääksen pesää kaikessa rauhassa, laiva pysäytetään. Olutta tarvitaan tunnelman nostattamiseen vain kerran, silloinkin löylynheittoon savusaunassa.
Seurue ei tyydy ihailemaan Päijännettä pelkästään laivasta käsin, vaan kiipeilee väsymättä näköalapaikoilla ja tutustuu paikallisen väen elämänmenoon. Lukijalle tarjotaan mittava määrä oheistietoa ja tarinoita alueen luonnosta ja rantapitäjien historiasta.
Kirjaan sisältyy 70 valokuvaa, jotka esittelevät Päijännettä ja sen ranta-alueita monipuolisesti ja kohtuullisen tasokkaasti. Tarkkasilmäinen Päijännefani panee merkille, että hakkuuaukot eivät nykytyyliin pykälöi rantametsiä ja saarten siluetteja. Huviloita on niin vähän, että niiden omistajat tiedetään ja kiinnostavimmat esitellään lukijalle.
Tämän päivän kaukomatkaajille Nuutisen kirja antaa ajattelemisen aihetta. Lontoon Maantieteellisen Seuran pääsihteeri, professori Arthur Hinks kirjoitti 1930-luvulla Tehin vieraskirjaan mm:
…on liian paljon sellaisia suomalaisia, jotka lähtevät merta edemmäksi kalaan, matkustavat ulkomaille, vaikka heillä on suurenmoinen matkailujärvi aivan läheisyydessään.
Hinksin ranskalainen virkaveli Charles Nicolle puolestaan hehkuttaa:
Jo yksistään Päijänteen takia kannattaa Ranskasta matkustaa Suomeen.
Roskajuoksija nosti 25.6. Twitterissä esiin Jukolan viestiin liittyvän minulle uuden ongelman, roskaantumisen. Sittemmin Iltapäivälehdet ja HS ovat tarttuneet asiaan, esimerkiksi IS tänään hyvinkin näyttävästi:
Olen yllättynyt ja pettynyt, koska olen pitänyt suunnistusväkeä fiksuna joukkona. Kun Jukolan viesti järjestettiin v. 1994 Sodankylän-Pelkosenniemen maisemissa, seurasin tapahtumia kilpailun aikana ja sen jälkeen. Muistan hyvin, kuinka siistiin kuntoon alue jäi massatapahtuman jäljiltä. Edes kilpailukeskuksessa roskia ei näkynyt, maastosta nyt puhumattakaan.
Mitä sitten on tapahtunut vuoden 1994 jälkeen? Ainakin energiageelit ovat tulleet ja tapahtuman osanottajamäärä on kasvanut valtavasti. Keskustelun aloittanut Kaisu Paulanto nostaa tikun nokkaan puulaakiporukat, joilla ”ei ole käytöstapoja”. Herää kysymys, näkyykö tämä muutenkin kuin roskaamisena.
Ongelman ratkaisukeinoksi on esitetty esim. sitä, että geelipusseihin pitäisi merkitä käyttäjän nimi. Merkintää valvottaisiin pistokokein lähtöpaikalla, ja maastosta löytyvä pussi johtaisi joukkueen hylkäämiseen tai vähintäänkin tuntuvaan sakkoon.
* * *
Vuonna 1994 Jukolan viestin voitti Turun Suunnistajat ankkurinaan jo pitkään tv-kommentaattorina loistanut Janne Salmi. Suomeen tuli kolmoisvoitto, ja kymmenen parhaan joukkoon mahtui viisi suomalaisjoukkuetta.
Venlojen viestin voitti Tampereen Pyrintö, ja kymmenen parhaan joukkoon kiilasivat myös Angelniemen Ankkuri (6.) ja Rastikarhut (9.).
Vietin lippujuhlaviikonlopun Jyväskylässä eikä ajoitus ollut sattumaa. Kävin paikan päällä Lutakonaukion kalustonäyttelyssä ja Lounaispuiston Miljazz-konsertissa, mutta paraatia seurasin telkkarista. Vastoin ennusteita sää poutaantui sen verran, että ylilento voitiin suorittaa. Sen sijaan Hawk-taitolentoesityksestä luovuttiin, koska se olisi mennyt harakoille. Kun ylilentoon osallistuneet helikopterit jatkoivat ulos tv-kuvasta, siirryin parvekkeelle ja otin tämän kuvan:
Kalustoa esitelleet varusmiehet ja -naiset olivat aivan huippuja, asiaa tuntevia ja sanavalmiita. Esitin paljon kysymyksiä ja sain kaikkiin vastaukset. Yllättävän vaikeaksi osoittautui aamujen määrän muistaminen niissä tapauksissa, kun oltiin vielä sadan pahemmalla puolella. Järeää kenttäkanuunaa esitelleellä kersantilla aamuja oli enää 11!
Koleaksi ja epävakaiseksi muuttunut sää verotti Lounaispuiston konsertin yleisömäärää, mutta ei haitannut soittamista. Ilmavoimien Big Band koostuu musiikin täysammattilaisista, jotka soittavat monenlaista musiikkia aina tilanteen mukaan.
Ensimmäinen setti koostui lähinnä jazz-klassikoista. Kuuntelin niitä mielikseni, vaikka en musiikista mitään ymmärräkään. Pienen väliajan jälkeen lavalle nousi ”Soulin Kummisedäksi” tituleerattu Sami Saari, joka kehaisi lavalla ollutta kokoonpanoa genressään maan parhaaksi.
Vaikka Samin ja bandin yhteissointi oli nautittavaa, jouduin luovuttamaan ja siirtymään kuiviin ja lämpimiin sisätiloihin. Toivoin parempaa säätä tiistaiksi Tampereelle. Toive toteutui, ja konsertti jatkui suunnilleen siitä mihin se minun osaltani Lounaispuistossa jäi.
Varusmiessoittokunta oli minulle uusi tuttavuus, fiksu mahdollisuus suorittaa asevelvollisuus taipumuksiaan vastaavalla tavalla. Kyseessä on Hämeenlinnaan sijoitettu tarkoin valittu noin sadan nuoren joukko, johon kuuluu soittajien ja laulajien lisäksi esimerkiksi esitystekniikan ja viestinnän osaajia. Soittajista kootaan kokoonpanoja kulloiseenkin tarpeeseen. Show Band esittää kevyttä musiikkia, jos kohta rokki voi olla melko heviäkin.
Edelleen vajavaisella ymmärrykselläni arvioituna Show Band piti tapahtuman musiikillisen tason korkealla. Erityisesti solistit ihastuttivat; he olivat todennäköisesti siviilipuolella jo kannuksensa ansainneita esiintyjiä. Erityiskiitokset saa vakinaisesta väestä vieraillut kosketinsoittaja illan poikkitaiteellisesta piristysruiskeesta.
Lehmillä ei sentään ratsastettu, mutta ensi kertaa laitumelle päästetyt lehmät osaavat innostuksissaan pukittaa melkein kuin rodeohevoset!
Sää suosi tapahtumaa, ja Aamulehden arvion mukaan paikalle oli saapunut viitisentuhatta katsojaa. Laitumelle pääsy oli päivän kohokohta, mutta ohjelmassa oli paljon muutakin.
Oli ilo katsoa onnellisia eläimiä. Arvioimme Jounin kanssa, että ”kyllä tämä huonon kiekkopelin voittaa”. Esimerkiksi sellaisen kuin Suomen ja Itävallan tämänpäiväinen kohtaaminen.
Todennäköisesti tällä viikolla, ehkä jo torstaina, saadaan päätökseen kaksi syyskuun alusta asti seurannassa ollutta urheilutapahtumaa: GGR-purjehdus ja jääkiekkoLiiga.
Yksinpurjehduskilpailuun maapallon ympäri starttasi 5.9. Les Sables-d’Olonnesta Ranskasta 16 venettä, joukossa Tapio Lehtisen Asteria. Juuri nyt nopeimmat veneet ovat ehtineet Biskajanlahdelle. Ensimmäisenä maalilinjalle ehtinee maissa käynnin vuoksi turistiluokkaan pudotettu Simon Curwen ja hänen jälkeensä Kirsten Neuschäfer ja Abhilash Tomy tiiviissä tuntumassa. Kolmas kilpailussa vielä mukana oleva vene pinnistelee keskellä Atlanttia.
Kuten muistetaan, hyvissä asemissa olleen Tapio Lehtisen Asteria upposi marraskuussa Intian Valtamerellä. Pelastusoperaatioon osallistunut Kirsten saa maalissa aikahyvityksen, mutta näillä näkymin hän tulee voittamaan kilpailun ilman sitäkin. Suoritus on hieno ja historiallinen.
* * *
Tappara etenee vakuuttavasti kohti Suomen mestaruutta ja tarvitsee vielä yhden voiton Pelicansista. Veikkaan että se tulee torstaina. Tappio finaalisarjan 3. ottelussa lauantaina herätti joukkueen, ja nelospelissä Pelicans oli vailla mahdollisuuksia.
Mahdollinen mestaruus olisi historiallinen tupla, sillä Tappara on jo voittanut CHL-mestaruuden. Päävalmentaja Jussi Tapolalle mestaruus olisi neljäs.
Edit
Kuten vähän arvelin ja toivoin, ratkaisut nähtiin jo torstaina. Tappara voitti huimien vaiheiden jälkeen ja Kirsten pääsi maaliin. Onnittelut kummallekin!
Hervantajärven kaupunginosaa rakennetaan vauhdikkaasti. Viimeisetkin Makkarajärvenkadun pohjoispuolelle tulevat kerrostalot ovat jo harjakorkeudessa, ja kesällä naapuritontille pystytetty nosturi purettiin eilen.
Makkarajärvenkadun eteläpuolelle rakennetaan pienkerrostaloja, rivitaloja ja omakotitaloja. Saattaa olla niin, että kiinteitä nostureita ei enää pystytetä.
