Hervanta 50 vuotta

Tampereen varttunut väki muistaa Hervannan erämaisena retkikohteena ja Ahvenisjärven suosittuna leiripaikkana. Peruskarttaan vuodelta 1960 ”Ahvenusjärven” rantaan on merkitty maja ja sauna; Kantosen tila pienine peltotilkkuineen sijaitsi nykyisen paloaseman ja Duon välimailla, ja minulle kovin tärkeäksi tullut Makkarajärvi näkyy kartan oikeassa alakulmassa.

Nopea muutos alkoi 1970-luvun alussa, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat kerrostaloon Orivedenkadun varrelle loppukesällä 1973. Kymmenen vuotta myöhemmin Hervannassa oli jo 17 000 asukasta.

Hervannan viisikymppisiä on juhlittu monin tavoin kuluvalla viikolla. Tein asiaan liittyen pienen kierroksen Hervannan vanhimmassa osassa. Reittini varrelle osui Hervannan kauas näkyvä maamerkki, v. 1983 valmistunut vesitorni, joka on jo pitkään ollut yleisöltä suljettu.

Varsinainen kohteeni oli vuotta vesitornia myöhemmin syvälle maan uumeniin valmistunut jäähalli, joka oli kuitenkin tilapäisesti kiinni. Eräällä aiemmalla käynnillä pääsin sisään, mutta tyrmäävä pukukopin haju käännytti takaisin eteistiloista. Ilman kylttiä pienen rakennuksen katolla sivullinen ei tietäisi jäähallista mitään.

Koska Hervannan vanhin rakennuskanta on laatikkoarkkitehtuuria masentavimmillaan, kaupungin päättäjät tilasivat arkkitehtipariskunta Reima ja Raili Pietilältä piristystä näkymiin. Vuonna 1989 valmistui Keskusakseli: kaarevia linjoja ja söpöjä punatiilirakennuksia.

Käsittääkseni Pietilöiden ehdotuksesta tai vaatimuksesta toimintakeskuksen ja vapaa-ajankeskuksen väliin säästettiin Käärmekallio, jonne riittävän laihat voivat nousta kaupungin kapeimpia portaita pitkin.