Lippujuhla Jyväskylässä, jatkot Tampereella

Vietin lippujuhlaviikonlopun Jyväskylässä eikä ajoitus ollut sattumaa. Kävin paikan päällä Lutakonaukion kalustonäyttelyssä ja Lounaispuiston Miljazz-konsertissa, mutta paraatia seurasin telkkarista. Vastoin ennusteita sää poutaantui sen verran, että ylilento voitiin suorittaa. Sen sijaan Hawk-taitolentoesityksestä luovuttiin, koska se olisi mennyt harakoille. Kun ylilentoon osallistuneet helikopterit jatkoivat ulos tv-kuvasta, siirryin parvekkeelle ja otin tämän kuvan:

Kalustoa esitelleet varusmiehet ja -naiset olivat aivan huippuja, asiaa tuntevia ja sanavalmiita. Esitin paljon kysymyksiä ja sain kaikkiin vastaukset. Yllättävän vaikeaksi osoittautui aamujen määrän muistaminen niissä tapauksissa, kun oltiin vielä sadan pahemmalla puolella. Järeää kenttäkanuunaa esitelleellä kersantilla aamuja oli enää 11!

Koleaksi ja epävakaiseksi muuttunut sää verotti Lounaispuiston konsertin yleisömäärää, mutta ei haitannut soittamista. Ilmavoimien Big Band koostuu musiikin täysammattilaisista, jotka soittavat monenlaista musiikkia aina tilanteen mukaan.

Ensimmäinen setti koostui lähinnä jazz-klassikoista. Kuuntelin niitä mielikseni, vaikka en musiikista mitään ymmärräkään. Pienen väliajan jälkeen lavalle nousi ”Soulin Kummisedäksi” tituleerattu Sami Saari, joka kehaisi lavalla ollutta kokoonpanoa genressään maan parhaaksi.

Vaikka Samin ja bandin yhteissointi oli nautittavaa, jouduin luovuttamaan ja siirtymään kuiviin ja lämpimiin sisätiloihin. Toivoin parempaa säätä tiistaiksi Tampereelle. Toive toteutui, ja konsertti jatkui suunnilleen siitä mihin se minun osaltani Lounaispuistossa jäi.

Varusmiessoittokunta oli minulle uusi tuttavuus, fiksu mahdollisuus suorittaa asevelvollisuus taipumuksiaan vastaavalla tavalla. Kyseessä on Hämeenlinnaan sijoitettu tarkoin valittu noin sadan nuoren joukko, johon kuuluu soittajien ja laulajien lisäksi esimerkiksi esitystekniikan ja viestinnän osaajia. Soittajista kootaan kokoonpanoja kulloiseenkin tarpeeseen. Show Band esittää kevyttä musiikkia, jos kohta rokki voi olla melko heviäkin.

Edelleen vajavaisella ymmärrykselläni arvioituna Show Band piti tapahtuman musiikillisen tason korkealla. Erityisesti solistit ihastuttivat; he olivat todennäköisesti siviilipuolella jo kannuksensa ansainneita esiintyjiä. Erityiskiitokset saa vakinaisesta väestä vieraillut kosketinsoittaja illan poikkitaiteellisesta piristysruiskeesta.