Olen käynyt päivittäin tarkistamassa joutsentilanteen.
Perjantaina lintuja oli 137, lauantaina illansuussa laskin 83 lintua ja eilen puolilta päivin 10. Ajattelin jo, että loputkin linnut olisivat lähteneet eilisen päivän aikana, mutta näin ei käynyt.
Tänään aamulla viivyttelijöitä oli vielä 28: kaksi lintua osittain sulaneen Ounasjoen suiston puolella, perhe (2+3) Koivusaaren matalikolla ja 21 aikuista lintua Saarenkylän puolella paikassa, jonka Tiiran mobiilisovellus nimesi Likasaareksi.
Joutsentilanne kiinnosti, ja kävelin jokirantaan. Sumu oli sen verran tiheä, että jotain nähdäkseen piti jatkaa Koivusaareen. Joutsenia oli 137, joista poikasia 28. Määrä on yllättävän suuri siihen nähden, että eletään jo marraskuuta.
Näin jo venerannasta, että varis nokki vaaleaa myttyä hiekkasärkän kärjessä Ounasjoen sillan pielessä. Poikkesin katsomassa lähempää: joutsenelle oli käynyt kalpaten. Tapaus oli aivan tuore ja kyseessä tämän vuoden poikanen.
Minulla on aiemmilta vuosilta riittävästi kuvia Rovaniemen kaupunkijoutsenista, mutta en malttanut olla ottamatta muutamaa lisäkuvaa. Yksinhuoltajaemolla oli neljä poikasta, jotka kaikki eivät mahtuneet rajaukseen. Käsitykseni mukaan yksikin emolintu pystyy opastamaan poikaset talvehtimispaikoille ja neuvomaan parhaat levähdysalueet matkan varrelta.
Retken toinen haaska löytyi Koivusaaren rantavedestä. Mahdollisesti heikkoihin jäihin sortunut hirvenvasa oli ajelehtinut virran mukana ja tarttunut Koivusaaren rantamatalikkoon.
Golden Globe Race -on purjehduskilpailu, jossa purjehditaan pallon ympäri – yksin ja ilman ulkopuolista apua. Jotta ei menisi liian helpoksi, vene ja teknologia ovat 50 vuoden takaa, ajalta jolloin kilpailu purjehdittiin ensi kerran. Hätätilanteiden varalta veneissä on satelliittipuhelimet, joita käytetään vain lyhyisiin veneestä kilpailukeskukseen annettaviin tiedonantoihin.
Vuosina 1968-69 purjehdittuun vastaavaan kilpailuun osallistui 9 purjehtijaa, joista maaliin pääsi vain yksi, Robin Knox-Johnston, sittemmin Sir. Hänen veneensä Suhaili näkyy lokikirjan mukaan lasketuin arvoin käynnissä olevan kilpailun trakkerissa.
Minua GGR kiinnostaa erityisesti siksi, että veneet ovat suunnilleen samaa koko- ja ikäluokkaa kuin äskettäisellä purjehdusretkellä tutuksi tullut 32-jalkainen Contessa. Valtamerille veneet ovat pieniä.
Puoliväliään lähestyvä purjehdus starttasi 1. heinäkuuta Ranskan rannikolta. Kilpailu seurailee taannoisten viljalaivojen reittiä: Hyväntoivonniemen ympäri Australiaan ja sieltä Kap Horn kiertäen takaisin Eurooppaan.
Kahdeksasta vielä mukana olevasta kipparista neljä on ohittanut Tasmanian; kilpailua ylivoimaisesti johtava ranskalainen Jean-Luc van den Heede (73 v!) seilaa Uuden Seelannin ja , Kap Hornin puolivälin tienoilla. Viimeisenä purjehtiva Igor Zaretskiy pinnistelee keskellä Intian valtamerta tasatahtia kuvitellun Suhailin kanssa. Suomalainen Tapio Lehtinen purjehtii kuudentena ja lähestyy Tasmaniaa.
Kilpailun kovuudesta kertoo se, että matkaan lähteneistä 18 kilpailijasta yli puolet on jo joutunut jättämään kisan kesken. Yleisimpänä syynä keskeyttämisiin ovat mastovauriot, joissa kipparit itsekin ovat olleet vaarassa. Toistaiseksi ehkä kriittisin tilanne oli syyskuussa, kun Abilash Tomy ja Gregor McGuckin ajelehtivat ilman mastoa Intian valtamerellä, Tomy parin päivän ajan liikuntakyvyttömänä. Veneet ajelehtivat edelleen, mutta miehet on pelastettu.
Kun erityisen kova myrsky koetteli kilpailijoita pari viikkoa sitten, kilpailun ainoa naiskippari Susie Goodall sai järjestäjiltä ohjeen tehdä väistöliike. Susie teki trakkerissa näkyvän silmukan, mutta joutui silti melkoisen kovaan keliin. Pahimmasta selvittyään Susie ihasteli, että 35 solmun tuuli tuntuu lähes tyveneltä. Niinpä varmaan, kun tuulta oli enimmillään yli 60 solmua! Metrijärjestelmässä lukemat ovat 18 ja 30 m/sek!
Tapio Lehtinen ei joutunut aivan vastaaviin tuuliin, mutta myrskystä voitaneen hänenkin osaltaan puhua. Twiitissään Tapio kommentoi tilannetta suomeksi: ”Tuulee niin että lutinat lähtee pullatta”! Pelihuumoria tuntuisi toistaiseksi riittävän.
PS
Kirjoitin sivuston puolelle raportin syyskuisesta purjehdusretkestä Tukholman saaristossa: Lokikirja 2.
Kovan luokan urheilusuoritukset sykähdyttävät, olipa laji mikä hyvänsä. Onneksi olkoon Petra Olli!
Lappajärvi lienee murtautunut yleiseen tietoisuuteen ennen muuta urheilijoiden ansiosta, lähinnä Petra Ollin ja Elmo Savolan. Mutta maailmankartalle Lappajärvi tuli jo 76 miljoonaa vuotta sitten, ja ryminällä tulikin!
Kun läpimitaltaan 1.5 km:n meteoriitti törmäsi Maahan, vapautuneen energian arvioidaan vastanneen 17 miljoonaa Hiroshiman atomipommia. Vaikutukset tuntuivat satojen kilometrien etäisyydellä. Jos Helsinki olisi ollut olemassa, paineaalto olisi repinyt irti talojen katot!
Törmäyksessä syntyi kraatteri, jonka halkaisija oli 22 kilometriä ja syvyys 750 metriä. Paikalle syntynyt Lappajärvi on Pohjanmaan suurin järvi, laaja mutta verrattain matala. Syvin kohta on 38 metriä.
Koska olen lähtöisin Järvi-Suomesta, arvostelen järviä tiukalla asteikolla. Lappajärvi on toki ollut listoilla, mutta lähinnä erikoisen syntyhistoriansa ansiosta. Tilanne muuttui kertaheitolla, kun pääsin kesällä 2016 käymään järvellä. Kyseessä on upea suurjärvi!
Järveltä palattuani katselin vaakunaviiriäkin uusin silmin: se taitaa olla lajissaan Suomen kaunein!
Tänään on erityisen hyvä päivä kirjoittaa pari sanaa liputtamisesta.
Koska veneemme oli ruotsalaisomistuksessa, perässä liehui kuningaskunnan lippu. Tilanteeseen tottui yllättävän nopeasti, kun lippua katsoessaan muisti ajatella enemmän prinsessoja kuin kuningasta. Näillä mentiin ensimmäiset kolme päivää.
Mukana oli myös Suomen lippu mutta puuttui tieto siitä, mitä liputussäännöt sanovat ylimääräisen lipun käytöstä. Onneksi kippari löysi netistä Suomen Purjehtijaliiton liputusohjeet vuodelta 2009. Kohta ”Kansallisuuden ilmaiseminen” on kuin meitä varten kirjoitettu:
Purjehtiessaan vieraan maan lipun alla esimerkiksi vuokraveneellä, voi suomalainen osoittaa kansallisuutensa nostamalla Suomen pienoiskansallislipun vasempaan saalinkiin. Veneseuralippua ei käytetä tähän tarkoitukseen.
Viime ajat olen nauttinut kotona olemisesta. Päivällä ei ole tarvinnut luovia eikä yöllä kuulostella, kolahtaako veneen keula rantakallioon.
Tänään Markon tekstari toi aamuun aksioonia: kirkolla on kalliopääsky. Hyppäsin pyörän selkään ilman kummoistakaan käsitystä, millainen vieras on kyseessä. Pian asia selvisi, lintu oli putkessa.
Paikallaan kyyhöttäessään kalliopääsky oli mitäänsanomaton harmaavarpunen, mutta lennossa selvä pääsky. Ismo Pyhtilä löysi linnun eilen, sai siitä hyvän tunnistuskuvan ja ilmoitti havainnon Tiiraan.
Lintu istuskeli kirkon seinustoilla ja pyrähti välillä siivilleen vain todetakseen, että lentäviä hyönteisiä oli harvassa. Lämpötila oli pari astetta nollan yläpuolella eikä hyvältä näytä jatkossakaan. Voi lintuparkaa!
Kyseessä on superrari, sillä kalliopääsky on tavattu Suomessa vain neljä kertaa.
Torstain ja perjantain saimme purjehtia navakassa myötätuulessa. Vedossa oli pelkkä keulapurje eikä sekään kokonaan auki; silti nopeutta oli hetkittäin yli kahdeksan solmua, keskinopeuskin varmasti lähelle kuutta. Koska myötätuuli on keulapurjeen käytön kannalta hieman hankala, Kippari viritti spinnupuomin avulla toimivan systeemin.
Navigoiti tapahtuu Navionicsin avulla, toki perinteiset merikortitkin ovat mukana. Näyttöjä on kaksi: täppäri sisätiloissa ja puhelin perämiehen käytössä. Kuvassa näkyy eilisen päivämatkan loppuosa.
Jäimme yöksi suojaiseen lahteen lähelle Kapellskäriä. Saimme sukulaisilta Mauri-myrskyyn liittyen huolestuneita yhteydenottoja, mutta täällä tuuli ei ole kiihtynyt myrskylukemiin. Eilisiltana tosin tuuli navakasti, satoi ja salamoi. Vetäydyimme sisätiloihin ja luimme ääneen Melvillen Lumottuja saaria.
Retkemme viimeisen yön vietämme Gräddön vierasvenesatamassa. Täällä voimme täyttää veneen kaksi tankkia ja tyhjentää yhden. Huomenna siirrämme Adequaten kotisatamaan, pakkaamme tavarat, siivoamme ja menemme satamaan odottamaan lautan lähtöä Naantaliin.
Terveiset Tukholman saaristosta. Neljännen purjehduspäivän jälkeen voin ilokseni kertoa, että toistaiseksi ei ole tarvinnut ajaa moottorilla. Tuulta on riittänyt ja kun se on ollut vastaista, olemme luovineet.
Huomenna käännymme paluumatkalle kohti Kapellskäriä. Jos ennusteet pitävät paikkansa, saamme lasketella mukavissa myötäisissä.
Maisemat ovat suurenmoisia, samoin luonnonsatamat eikä ruuhkaa enää ole. Sandhamnissa veneitä näkyi paljon, mutta esimerkiksi maanantaina ei ainuttakaan ja eilen vain kolme. Äsken saimme yöksi naapurin.
Veneenä on tällä kertaa 32-jalkainen Contessa, kaunotar 1970-luvulta. Purjeet ovat uudet ja vene kulkee mallikkaasti. Sisätilat ovat kahdelle hulppeat.
Vilkkaan loppukesän ja syksyn kolmas projekti käynnistyi eilen junamatkalla Turkuun. Yöpaikka oli persoonallinen ja purjehdusretken henkeen sopiva: hostellilaiva Bore.
Illalla ehdin tutustua Boren museo-osaan. Aluksen ollessa reittiliikenteessä matkustajat oli jaettu maksuluokkiin, mikä näkyi hyttien tasossa. Vielä erikseen oli ylellinen varustajan hytti, joka vastasi nykyisten Itämeren lauttojen parhaita sviittejä. Kävin luonnollisesti myös komentosillalla, ja kierroksen jälkeen nautin tunnelmasta Navigaressa.
Oma hytti on pieni mutta riittävän kokoinen. Nukuin yllättävän hyvin, ja ennen aamupalaa kävin saunassa. Nyt kirjoittelen ja odottelen viereisen Forum Marinumin aukeamista. Tutkin sen ja siirryn sitten kaupungin keskustaan. Ennen Kipparin saapumista ehdin tutustua kirjastokortteliin ja pariin museoon.
Näin 15.6. Kaupin urheilupuistossa Manse PP:n ja Kirittärien ensimmäisen kohtaamisen, jonka Kirittäret voitti antamatta kotijoukkueelle juoksuakaan (jaksot 0-3 ja 0-3). Kävin pelin jälkeen kiittämässä Virpi Hukkaa ja Marjukka Urpelaista hienosta pesiselämyksestä ja sanoin, että tällaisella pelillä mennään päätyyn asti. Huge ja Upi olivat samaa mieltä.
Samat joukkueet kohtasivat tänään kolmannessa finaaliottelussa, ja taaskaan Manse ei onnistunut löytämään aukkoja Kirittärien ulkokentästä: ottelu Kirittärille 2-0 (jaksot 2-0 ja 1-0). Tulos merkitsi sitä, että Kirittäret otti mestaruuden suoraan kolmella voitolla. Jossiteltavaa ei jäänyt.
Tampereen kesäkuisen ottelun sykähdyttävin hetki oli ensimmäistä Superpesisotteluaan pelanneen, vasta 15-vuotiaan Venla Karttusen kunnari. Tänään Venla loisti Kirittärien linjassa ja oli yksi niistä joukkueen kahdeksasta pelaajasta, jotka saivat ensimmäisen Superpesis-mitalinsa. Se oli heti kultainen.
Näin kauden aikana paikan päällä neljä Kirittärien ottelua ja melkein kaikki muut Ruutu-palvelun välittämänä. Voin sanoa nauttineeni näkemästäni erittäin paljon. On aika onnitella mestaruudesta ja kiittää loistavasta kaudesta kaikkia pelaajia, valmennusta ja muuta taustajoukkoa. Kiitos!
PS
Mestaruusmitalit jaettiin jo ja Taina kylvetettiin asianmukaisesti, mutta kauden parhaat pelaajat palkitaan vasta lokakuussa päätösristeilyllä. Minun mielestäni kauden 2018 paras naispesäpalloilija on Virpi Hukka ja paras lukkari Mari Mantsinen.
ul