Lokikirja 2

Vuoden 2017 elo- syyskuussa Tukholman saaristoon tehty purjehdusretki sai jatkoa jo seuraavana syksynä. Tällä kertaa lähtöpaikka oli avomeren äärellä sijaitseva Kapellskärin pienvenesatama. Käytössämme oli Contessa 32, brittiläinen klassikkopursi 1970-luvulta, pykälää edellisvuotista IF-venettä suurempi  ja tätä paremmin varusteltu. Keula- ja isopurje oli uusittu äskettäin ja molemmat olivat rullautuvaa mallia. Koneena oli Volvo Penta diesel.

sunnuntai 16.9.2018
Lautan saavuttua Kapellskäriin menimme katsomaan varaamaamme venettä. Ensi näkemältä Adequate vaikutti suurelta ja sitähän se olikin verrattuna edellisvuoden veneeseen ja varsinkin Kipparin omaan 23-jalkaiseen Amigoon.

Ennen veneen omistajan tapaamista meillä oli hyvää aikaa käydä Gräddön vierasvenesatamassa. Gräddö oli lähin paikka, missä veneen tankkeja saattoi täyttää ja tyhjentää. Asialla oli merkitystä paluuta ajatellen.

Kun veneeseen oli tutustuttu ja pieni koepurjehdus tehty, iltapäivä oli jo pitkällä. Arvelimme aloituspäivän jatko-ohjelmaksi riittävän, että purjehdimme  kymmenkunta kilometriä Kapellskäristä kaakkoon ja jäämme yöksi sopivaan luonnonsatamaan.

Tuuli kävi kohtalaisen navakasti etelän ja lounaan suunnalta, ja samanlaista säätä ennustettiin koko viikoksi. Vidinge-nimisen saaren pohjoisrannalta löytyi suojaisa lahti ja hyvä kiinnittymispaikka. Lähellä oli useita kesämökkejä, mutta tähän aikaan syksystä asukkaita ei enää näkynyt. Sen sijaan rannalta lehahti siivilleen iso parvi variksen sukuisia haaskalintuja.

Veneessä oli kaksi ankkuria, perässä Bengtin kovasti kiittelemä mushroom. Mutta niin vain kävi, että yöllä tuuli hieman kääntyi, ankkuri lähti laahaamaan ja heräsimme keulan kolahdukseen. Kippari laski otsalampun valossa kumiveneen vesille ja kävi pudottamassa toisen ankkurin. Se oli perinteistä mallia ja piti hyvin. Käytimme sitä jatkossa.

maanantai
Yöllä satoi, mutta aamulla oli poutaa. Tuuli jatkui navakkana entisestä suunnastaan, siitä johon olimme menossa. Moni olisi ajanut moottorilla, mutta me olimme tulleet purjehtimaan. Contessa näytti hyvät luoviominaisuutensa, nousi hyvin tuuleen ja vauhti pysyi hyvänä. Ja kun veneellä oli mittaa lähes kymmenen metriä, nyökkiminen korkeassa vasta-aallokossa pysyi siedettävänä. Pärskeisiin olin varautunut täysillä sadekamppeilla.

Lintuja näkyi harvakseen, mukavimmista havainnoista vastasivat merikotka ja hylje. Näin jo kaukaa merikotkan, joka istahti kulkusuunnassamme loiston päälle ja istui paikallaan vielä kun menimme ohi. Pian tämän jälkeen vanavedessä pintaan nousi hylkeen pyöreä pää.

Suunniteltu yöpymispaikka oli Stora Nassan saaristo, mistä Navionicsin ansiosta löytyi helposti hyvä kiinnittymispaikka Stora Bonden -saaren kaakkoispuolelta. Saarella oli joukko rakennuksia, mahdollisesti vanha kalastajakylä.  Keski- ja loppukesän iltoina tämän luonnonsatamistaan kuuluisan saariston rannoille kerääntyy kymmeniä veneitä, nyt muita veneitä ei näkynyt ainuttakaan koko päivänä.

Iltalukemisina oli kesäkuisella Näsijärvi-Toisvesi -purjehduksella kesken jäänyt Melvillen Lumotut saaret. Tuuli soi vanteissa läpi yön, mutta vene oli suojassa kallion takana.

tiistai
Tiukkaa luovimista koko iltapäivä. Tuuli oli niin navakka, että kippari reivasi isopurjeen. Ajatuksena oli ehtiä illaksi Nämdön pohjoisrannan lahteen, mutta Sandhamnin tasalla kova merenkäynti pakotti muuttamaan suunnitelmaa. Jäimme yöksi Kroksön saaren etelärannan lahdelmaan pari kilometriä vierasvenesatamasta itään.

Ilta oli kaunis, ja tuuli tuntui hieman laantuvan yötä kohti. Kaakosta Sandön takaa kuului laivan ääniä ja pian näkyviin ilmestyi suuri valaistu matkustaja-alus. Se oli vaikuttava näky pimenevässä illassa. Laivatrakkerista näin, että kyseeessä oli Tallink-varustamon Isabelle matkalla Riikaan. Tuttu alus, joka kulki pitkään Vikingin väreissä Turun ja Tukholman väliä. Silloin nimi oli Isabella.

Päivän aikana näimme kolme muuta purjevenettä, jotka kaikki viilettivät myötätuulessa kohti pohjoista. Toivoimme tuulen suunnan säilyvän samana koko viikon, jotta pääsemme itsekin paluumatkalla nautiskelemaan vauhdikkaasta myötätuulipurjehduksesta.

Koska veneemme oli ruotsalaisomistuksessa, perässä liehui kuningaskunnan sinikeltainen lippu. Siihen tottui yllättävän nopeasti kun aina lippua katsoessaan ajatteli enemmän prinsessoja kuin kuningasta…

keskiviikko 
Aamulla ajoimme moottorilla vierasvenesatamaan ja kävimme suihkussa ja kaupassa. Purjeveneitä oli alle kymmenen, muuta liikennettä selvästi enemmän. Toisin kuin vuosi sitten, meidän veneemme ei ollut sataman pienin vaan toiseksi pienin.

Sandhamnin länsipuolella sattui hupaisa tilanne: olimme hetken aikaa törmäyskurssilla lentokoneen kanssa! Vaara oli toki vain teoreettinen: hetkeä myöhemmin vesitaso pöristeli ylitsemme etelään.

Tämäkin päivä luovittiin niin pitkään kuin tilaa riitti, sitten jatkettiin moottorilla. Päivämatka Nämdön tuttuun yöpymispaikkaan oli selvästi lyhyempi kuin maanantaina ja tiistaina. Pääsimme hyvissä ajoin nauttimaan kauniista illasta.

Kun Kippari laski vesille keulakannella pidetyn kumiveneen, huomasimme veneessä jäniksenä matkustaneen isokokoisen hämähäkin hyväksyneen sen uudeksi olinpaikakseen. Alkumatkasta hämähäkki oli kutonut verkkonsa ahteriin kahteen paikkaan. Koska tuuli oli ollut koko ajan navakka, pyyntitulos lienee jäänyt vaatimattomaksi.

Illan aikana saimme naapurin, kun lähistölle kiinnittyi meidän venettämme kookkaampi ja uudempi vene. Kahden hengen miehistö siinäkin näytti olevan.

torstai 
Pääsimme odottamiimme myötätuuliin nauttimaan miellyttävästä menosta. Pelkkä keulapurje takasi riittävän vauhdin, 5-6 solmua. Muutamia purjeveneitä oli liikkeellä, joukossa yksi suomalainenkin. Vaivalloiselta näytti ponnistelu vastatuuleen, vaikka konevoimalla liikuttiinkin. Vastaan tuli myös ruotsalainen sotalaiva.

Tavoitteenamme oli Möjan saarten itäinen osa, mistä arvelimme löytyvän hyviä kiinnittymispaikkoja.

Ensimmäinen tutkimamme lahti oli uskomattomien rantakallioiden ympäröimä. Erityisen hienoon paikkaan oli pystytetty soma käymälä. Yhdellä rannalla oli pystykallio, johon oli arvattavasti jäiden aikaan kiinnitetty neljä telkänpönttöä.

Ympäristö vaikutti meidän makuumme turhan asutulta, joten jatkoimme eteenpäin. Päätimme yrittää kiinnostavan näköiseen lahteen, mihin mentiin kapean ja matalan salmen läpi. Navionicsin mukaan vettä oli 1.8 metriä, ja veneen kaiku ilmoitti saman lukeman. Reilusti siis mahduttiin, koska veneen köli yltää ”vain” 1.65 metrin syvyyteen.

Lahden rannoille oli merkitty useita kiinnittymispaikkoja; myös ankkuriin jääminen olisi ollut mahdollista. Kiersimme rannat ja valitsimme parhaan. Tällä kertaa Kippari vei kumiveneellä köyden rantaan ja veti veneen keulan sopivaan paikkaan.

Lahdella pesineellä kyhmyjoutsenpariskunnalla oli kolme potraa poikasta. Perheidylli häiriintyi kun paikalle laskeutui vieras pariskunta, jota koiraslintu lähti karkottamaan: ensin uhkaavassa asennossa kohti uimalla, lopuksi lentämällä. Tilanne päättyi yllättäen siihen, että tulokasparin koiras sai henkisen yliotteen ja enemmistä vihollisuuksista luovuttiin. Alkukesällä tällainen sopuratkaisu ei varmaankaan olisi ollut mahdollinen.

Kippari souteli pitkän lenkin kumiveneellä, minä kävin maissa. Metsä oli vanhaa ja näyttävää, kallioilla mäntyjä ja sisempänä lehtoa. Löysin luonnonvaraisen vaahteran ja tammen. Joutsenten suosikkipaikalla oli hieno sammaleinen rantakallio ja valtavan korkea järviruokokasvusto.

perjantai 
Aamulla selvitimme kapeikon ja söimme puurot vasta Kalliolahdessa. Kippari kävi tutustumassa rantakalliolle pystytettyyn söpöön hyyssikkään. Kaikki oli täydellistä, mutta ikkuna puuttui. Olisin halunnut tietää, olivatko verhot purjehdusaiheiset kuten Fifångissa vuosi sitten. Kippari oli illalla selvittänyt liputussäännöt ja veti paapuurin saalinkiin Suomen lipun. Sitten jatkoimme matkaa.

Taas mentiin pelkällä genualla ja koska suunta oli tarkasti myötätuuleen, spiirapuomin tarve oli huutava. Kippari otti käyttöön spinnupuomin ja sai sen avulla purjepinnan valtavan kokoiseksi: paikallaan puomi oli sopivan kokoinen, mutta todelliset mittasuhteet paljastuvat viritysvaiheessa otetusta kuvasta. Ratkaisun ansiosta veneen keskivauhti nousi lähelle kuutta solmua ja hetkellisesti päästiin yli kahdeksaan.

Purjehdimme ensimmäisen yöpymispaikkamme ohi Tjöckön saaren pohjoispuolelle, mistä olimme katsoneet suojaisen lahden. Ennen sinne saapumista Kippari kävi kovan kamppailun saadakseen puomisysteemin puretuksi. Saaren suojassa se lopulta onnistui.

Lahdessa oli valmiina kaksi venettä, purjevene ja moottorilla liikkuva. Purjeveneen puheesta päätelleen umpiruotsalainen kippari ei antanut saalingin sinivalkoisten värien häiritä, vaan meni parhaaseen paikkaan ottamaan vastaan kiinnittymisköyttä.

Koska säätiedotus oli lupaillut kovaa tuulta lauantaiksi, olimme pyrkineet  lähelle veneen kotisatamaa. Illaksi ennustettiin tuulta, sadetta ja ukkosta. Suomen puolella odotettiin syysmyrskyä Maurinpäivän kunniaksi, ja saimme siihen liittyen huolestuneita viestejä. Uutisissa oli sanottu, että Ruotsinlaivat joutuivat jättämään Maarianhaminan väliin kovan tuulen takia.

Sade ja ukkonen alkoivat illalla ennustettuun aikaan, sade niin suurilla pisaroilla että jouduimme kiireen kaupalla siirtymään sisätiloihin. Salamat välkehtivät aika taajaan, mutta jyrinää kuului vain kerran. Luimme Melvilleä ja nautimme tunnelmasta.

lauantai 
Tuuli jatkui kovana ja kävi nyt suoraan lännestä. Alkumatkasta pärskytti aika tavalla, mutta mantereen suojassa kulku helpottui. Gräddössä sieppasimme poijun; vieressä oli kylki laiturissa hollantilainen teräsvene, jonka kippari tuli avustamaan kiinnittymisessä. Toisella puolella oli jonkinasteisen takilavaurion kärsinyt pieni purjevene, jonka perään oli unohtunut Ruotsin lippu.

Suomessa oli mitattu myrskylukemia esimerkiksi Kuuskajaskarissa ja Tahkoluodossa 20 metriä, puuskissa enimmillään 24. Täällä korkein lukema taisi olla Sandhamnin itäpuolen majakkasaarelle ennustettu 18 metriä. Mistään syysmyrskystä ei siis todellakaan voinut puhua.

Illalla ihmettelimme kovaa kitinää, jonka syyksi paljastui mastonlaskuoperaatio. Niitä varten paikalla oli lihasvoimin toimiva nosturi. Vierasvenesatama ei ollut enää virallisesti auki, mutta palvelut olivat käytettävissä. Sehän sopi meille, maksuakaan ei peritty. Joku olisi ehkä tarvinnut sähköä, mutta me emme sitäkään. Vähäisestä koneen käytöstä huolimatta veneen akuissa oli riittänyt virtaa käynnistyksiin ja sähkölaitteisiin. Osaltaan auttoi, että emme käyttäneet jääkaappia.

sunnuntai 23.9.
Viimeisen purjehduspäivän sää oli aivan täydellinen. Länsituulta alle 5 metriä ja aurinko paistoi. Nyt isopurje oli ylhäällä ja genua auki sen verran, että alta näki kulkusuuntaan. Muitakin purjehtijoita oli liikkeellä, parhaimmillaan näkyvissä puolenkymmentä samaan aikaan. Kaunis sää ja viikonloppu houkuttelivat päiväpurjehdukselle.

Kippari arveli, että vene saattoi nauttia tilanteesta aivan yhtä paljon kuin miehistökin. Talvella senkin on mukava muistella mahtavassa säässä tehtyä siirtymistä Gräddöstä kotisatamaan.

Kun tavarat oli kannettu autoon ja vene siivottu luovutuskuntoon, kannella näyttäytyi hämähäkki…

Kuvia kahdelta purjehdukselta:

Tukholman saaristo – retkipurjehtijan paratiisi