Golden Globe Race -on purjehduskilpailu, jossa purjehditaan pallon ympäri – yksin ja ilman ulkopuolista apua. Jotta ei menisi liian helpoksi, vene ja teknologia ovat 50 vuoden takaa, ajalta jolloin kilpailu purjehdittiin ensi kerran. Hätätilanteiden varalta veneissä on satelliittipuhelimet, joita käytetään vain lyhyisiin veneestä kilpailukeskukseen annettaviin tiedonantoihin.
Vuosina 1968-69 purjehdittuun vastaavaan kilpailuun osallistui 9 purjehtijaa, joista maaliin pääsi vain yksi, Robin Knox-Johnston, sittemmin Sir. Hänen veneensä Suhaili näkyy lokikirjan mukaan lasketuin arvoin käynnissä olevan kilpailun trakkerissa.
Minua GGR kiinnostaa erityisesti siksi, että veneet ovat suunnilleen samaa koko- ja ikäluokkaa kuin äskettäisellä purjehdusretkellä tutuksi tullut 32-jalkainen Contessa. Valtamerille veneet ovat pieniä.
Puoliväliään lähestyvä purjehdus starttasi 1. heinäkuuta Ranskan rannikolta. Kilpailu seurailee taannoisten viljalaivojen reittiä: Hyväntoivonniemen ympäri Australiaan ja sieltä Kap Horn kiertäen takaisin Eurooppaan.
Kahdeksasta vielä mukana olevasta kipparista neljä on ohittanut Tasmanian; kilpailua ylivoimaisesti johtava ranskalainen Jean-Luc van den Heede (73 v!) seilaa Uuden Seelannin ja , Kap Hornin puolivälin tienoilla. Viimeisenä purjehtiva Igor Zaretskiy pinnistelee keskellä Intian valtamerta tasatahtia kuvitellun Suhailin kanssa. Suomalainen Tapio Lehtinen purjehtii kuudentena ja lähestyy Tasmaniaa.
Kilpailun kovuudesta kertoo se, että matkaan lähteneistä 18 kilpailijasta yli puolet on jo joutunut jättämään kisan kesken. Yleisimpänä syynä keskeyttämisiin ovat mastovauriot, joissa kipparit itsekin ovat olleet vaarassa. Toistaiseksi ehkä kriittisin tilanne oli syyskuussa, kun Abilash Tomy ja Gregor McGuckin ajelehtivat ilman mastoa Intian valtamerellä, Tomy parin päivän ajan liikuntakyvyttömänä. Veneet ajelehtivat edelleen, mutta miehet on pelastettu.
Kun erityisen kova myrsky koetteli kilpailijoita pari viikkoa sitten, kilpailun ainoa naiskippari Susie Goodall sai järjestäjiltä ohjeen tehdä väistöliike. Susie teki trakkerissa näkyvän silmukan, mutta joutui silti melkoisen kovaan keliin. Pahimmasta selvittyään Susie ihasteli, että 35 solmun tuuli tuntuu lähes tyveneltä. Niinpä varmaan, kun tuulta oli enimmillään yli 60 solmua! Metrijärjestelmässä lukemat ovat 18 ja 30 m/sek!
Tapio Lehtinen ei joutunut aivan vastaaviin tuuliin, mutta myrskystä voitaneen hänenkin osaltaan puhua. Twiitissään Tapio kommentoi tilannetta suomeksi: ”Tuulee niin että lutinat lähtee pullatta”! Pelihuumoria tuntuisi toistaiseksi riittävän.
PS
Kirjoitin sivuston puolelle raportin syyskuisesta purjehdusretkestä Tukholman saaristossa: Lokikirja 2.