Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Kuulumisia kaakkurilammelta, osa 2

Kirjoitin kuulumisista kolme viikkoa sitten, pian sen jälkeen kun poikaset olivat kuoriutuneet. Poikasia oli todellakin aluksi kaksi. Kävi kuitenkin niin kuin kaakkureilla usein käy, että toinen poikanen menehtyi tavalla tai toisella. En ole nähnyt sitä 2.7. jälkeen.

Ainokainen kasvaa hyvää vauhtia ja näytti tältä kahden viikon ikäisenä. Kokoa on jo aika mukavasti eikä nokka ei ole enää huvittava töpö.

Keskiviikkona lammella vietettiin poikasen 3-viikkoissynttäreitä. Sopivasti paikalle sattunut seurue tarjosi kahvit ja tykötarpeet, minä tietopuolisen osuuden ja mahdollisuuden katsoa lintuja kaukoputkella. Oli taas kerran mukava tavata kaakkureista kiinnostuneita kulkijoita!

Käyn lammella joka päivä. Toisinaan jään suustani kiinni, joskus taas istun ja toivon näkeväni vahdinvaihdon. Eilen onnisti. Kalavesiltä tulijalla oli kala nokassaan, mutta poikasella ei ollut mitään kiirettä mennä ottamaan sitä. Kovin nälkäinen se ei selvästikään ollut.

Tänään istuin lammella puolitoista tuntia. Nyt en nähnyt vahdinvaihtoa, mutta poikanen esitteli oppimansa uuden tempun! Se ojensi toisen räpylänsä korkealle takaviistoon, taisipa vähän ravistaakin sitä. Räpylä oli yllättävän iso.

Poikaselta menee kaakkureille tärkeimpien taitojen oppimiseen vielä monta viikkoa. Järjestys on sellainen, että lentäminen opitaan ensin, jotta pääsee kalaisammille järville harjoittelemaan kalojen pyydystämistä.

Päivä höyrylaiva Tarjanteella

Voiko kauniin kesäpäivän viettää mukavammin kuin matkustamalla HL Tarjanteella Tampereelta Virroille? No ei! Edellytyksenä kuitenkin on, että pitää vesillä olemisesta ja maisemien katselemisesta. Matka nimittäin kestää täydet kahdeksan tuntia. (Vietin päivän Tarjanne-laivalla 29.6.2022)

Runoilijan tieksi nimetyllä vesireitillä vuorottelevat selkävedet, salmet ja kapeikot. Heti matkan alkuvaiheessa Tarjanne ylittää suurimmat selkävedet, Näsiselän ja Koljonselän. Kuulutuksissa kerrotaan näkyviin ilmestyvistä kohteista ja niihin liittyvistä historiallisista tapahtumista.

Ensimmäinen etappi päättyy Muroleen kanavalle, missä voi tulla kyytiin tai jäädä maihin ellei halua matkustaa koko matkaa. Pyöräilijät voivat ottaa ajokin laivaan ja palata maita myöten lähtöpaikkaan. Laivan saapumiset kanavalle lienevät lähiseudun kesäasukkaille viikon kohokohtia. Matkustajille yksisulkuinen kanava on kiinnostava kokemus.

Toisen kerran maihin poiketaan Ruovedellä. Laivarannan alue on kaunis ja täynnä toimintaa. Ohi kulkeneesta laivasta näki, kuinka pojat hyppivät veteen kerroksista. Ainakin yksi hyppääjä piti suorituksen aikana nenästään kiinni.

Reitin toinen kanava on suluton Kautun avokanava. Se on kaivettu siksi, että vieressä sijaitseva Kautunvuolle osoittautui laivoille liian haasteelliseksi. Seurasin matkan edistymistä Navionics-sovelluksesta, joka näyttää kanavan seudun näin:

Loppumatkan ehkä kiinnostavimmat kohteet olivat kauko-ohjattava Visuveden kääntösilta ja HL Kurun runko. Kuvassa purjevene pääsee sillan ohi Tarjanteen kanssa samalla avauksella. Paluumatkalla bussimme ylitti salmen takaisin paikalleen käännettyä siltaa pitkin.

HL Kurun runko ruostuu rannalla vähän matkaa kääntösillalta Virroille päin. Alus upposi Näsijärveen syyskuussa 1929 pian lähdettyään Mustalahden satamasta. Suomen sisävesien pahin onnettomuus vaati 136 kuolonuhria; 22 veden varaan joutunutta pelastui.  HL Tarjanne osallistui pelastustoimiin.

Kuulumisia kaakkurilammelta

Keskiviikko (29.6.)
Kymmenen tunnin istuminen laivassa ja bussissa väsytti sen verran, että lammelle lähtöä piti illalla hetki arpoa. Koska poikasten kuoriutumisaika alkoi olla käsillä, päätin kuitenkin lähteä.

Ilta oli kaunis ja tyyni, emo istui pesässä kuten aina ennenkin. Jäin odottamaan, josko jotain tapahtuisi. Pian tapahtuikin: koiraslintu laskeutui keskelle lampea ja lähti välittömästi uimaan kohti pesämätästä. Ilman kiikariakin näin, että linnulla oli pikkukala nokassa. Arvelin ensin kalaa tuliaiseksi puolisolle, mutta kalan taisikin saada poikanen! Luovutusta en nähnyt.

Torstai
Heti rantaan päästyäni kiikaroin pesälle ja näin emolinnun. Jatkoin matkaa pesän kohdalle, ja pesämättään vesirajassa oli kaksi ruskeaa untuvapalloa!

Kotvasen odoteltuani koiraslintu laskeutui melko lähelle pesää. Toinen poikasista, varmaankin se nälkäisempi, lähti välittömästi uimaan kohti kalantuojaa. Poikasen kokoon nähden kala näytti suurelta, mutta nieleminen onnistui hyvin. Toista poikasta ruokailumahdollisuus ei kiinnostanut, se ehkä sulatteli kylläisenä aiemmin saamaansa kalaa.

Palasin kotiin iloisena ja onnellisena. Tunsin saaneeni palkinnon toukokuun alkupuolelta asti jatkuneesta seurannasta, kyseessä oli käynti numero 30.

Perjantai
Menin lammelle aamupäivällä. Poikaset uskaltautuivat jo pitkille uintiretkille ja todistivat osaavansa sukeltaa!

Koiras ilmoitti saapumisestaan, mutta vastoin odotuksiani sillä ei ollutkaan kalaa tuomisinaan. Naaras tarkkaili etäämpää kun koiras ui suoraan pesälle ja otti poikaset valvontaansa. Varmaankin näkemäänsä tyytyväisenä naaras lensi ruokailemaan suuremmalle järvelle. Sain kuvan, jossa näkyy koko perhe, taustalla siivilleen nouseva naaras.

Vahtivuoron vaihtaminen kävi niin tottuneesti, että sitä on varmastikin tehty koko haudonnan ajan. En vain ollut päässyt näkemään vaihtoa aiemmin. Jos naaras syö kyllikseen esimerkiksi aikaisin aamulla, tarvetta toiseen ruokailuun saman päivän aikana tuskin on.

Kaakkureiden kesän tärkeä välietappi on nyt saavutettu, mutta urakka on vasta puolivälissä. Huoli poikasten selviytymisestä koskettaa myös minua. Linnut eivät näytä piittaavan ihmisistä, mutta yhtään uimaan päästettyä koiraa en haluaisi enää lammella nähdä!

Santalahdessa tänään

Jos veneet osaisivat puhua, olisin kuullut  Santalahdessa monta tarinaa. Jotenkin tähän tapaan ne enimmäkseen menivät:

– On ootettu täällä koko pitkä talvi jäiden sulamista ja vesillelaskua. Nyt on (voimasana) jo juhannus ja vieläkin ollaan pukeilla!

Kurjaan tilanteeseen on päteviäkin syitä, mutta niitä pitäisi kysyä veneiden omistajilta. Minulla ei ole omaa venettä, mutta pääsen sukulaismiehen veneellä vesille koska vain haluan. Nyt juhannuksena en halunnut, mutta heti kuumimman sesongin mentyä lienee taas aika lähteä. Jos Minicoy olisi hevonen eikä vene, se olisi varmaankin hirnahtanut minut nähdessään.

Katselin Näsijärven rannalla veneiden lisäksi myös hanhia. Näin Santalahdessa ja Onkiniemessä yhteensä 32 valkoposkihanhea,  joista 9 poikasia. Santalahdessa valkoposkien joukkoon oli lyöttäytynyt yksi kanadanhanhi.

Hyvää Juhannusta!

Onnea on

Polku polveilee kuusivaltaisessa, paikoin järeytyneessä metsässä. Pohjantikka on käynyt kopistelemassa pystyyn lahoavia runkoja. Pitkostus helpottaa kulkemista kosteiden paikkojen ja puiden kohollaan olevien juurten yli.

Kauan sitten kaatunut suurikokoinen kuusi on sammaloitunut kauttaaltaan.

Pian puiden välistä pilkottaa vettä. On makuasia, onko metsän ja kapean suon saartama vesialue järvi vai lampi. Kartan mukaan se on järvi, tavattoman kaunis joka tapauksessa. Pohjoisrannalta löytyy tulipaikka ja laituri.

Luonnonystävän onnen uudesta ympäristöstä täydentää lammella pesivä kaakkuri. Mikä parasta, kaikki tämä alle kilometrin etäisyydellä kotoa!

Hienoa Leijonat, huikeaa!

Olympiakultaa oli jo, mutta kiekkoleijonat halusivat enemmän ja päättivät hienon kautensa maailmanmestaruuteen kotikisoissa. Kiekkokansa sai makeaa mahan täydeltä.

Loppuottelu meinasi mennä turhankin jännittäväksi. Luottoa Leijoniin vahvisti entisestään toisella erätauolla taivaalle kuin ennusmerkiksi ilmestynyt sateenkaari. Se pysyi paikallaan lähes koko kolmannen erän ajan.

Suomi ei Ruotsin tavoin lannistunut Kanadan viime hetken tasoitusmaalista, vaan tuli jatkoerään voitto mielessä. Kanadan jäähy helpotti merkittävästi mestaruusjahtia ja pani kysymään, onko oikein ratkaista mestaruus pelaamalla jatkoerä kolmella kolmea vastaan tai kuten kävi, neljällä kolmea.

Jäähyn viheltävän tuomarin rooli nousee kohtuuttoman suureksi. Ylivoimalla ei tarvinnut pitkään pelata, ja Sakari Manninen sai viimeistellä voittomaalin Mikael Granlundin millintarkasta tarjoilusta. Loistava turnaus kummaltakin!

Suomen joukkue oli tarkoin roolitettu ja hyvin sitoutunut kooste monen ikäisiä pelimiehiä. Varmaa tietoa ei vielä ole, mutta kolme veteraania sattoi päättää maajoukkueuransa parhaalla mahdollisella tavalla: kapteeni Filppula, luottopakki Hietanen ja kansansuosikki ”Mörkö” Anttila.

En nähnyt Nokia Arenalla yhtään Suomen peliä, mutta osallistuin Hakametsän hallin paikoitusalueella järjestettyyn kansanjuhlaan. Meitä kiekkoihmisiä oli saapunut paikalle yli 30 000! Tapahtumat lavalla näkyivät ja varsinkin kuuluivat kaikkialle riittävän hyvin!

Tunteet nousivat pintaan kun tapasin yllättäen Jounin ja ajattelin, kuinka onnekas olenkaan: sain juhlia poikani kanssa Suomen tuplamestaruutta samassa paikassa, missä näin koulupoikana ensimmäiset MM-kisaotteluni keväällä 1965!

Topin debyytti

Penkkiurheilijalla on juhlapäivä, kun pikkujuniorista asti seurannassa ollut pelaaja esiintyy ensi kerran aikuisten ylimmällä sarjatasolla. Rovaniemen pesiskoulun kasvatti, 19-vuotias Topi Still pelasi eilen Pattijoen Urheilijoiden lukkarina Kempeleessä paikallista Kiriä vastaan.

Palataanpa Topin pelaajauran alkuvaiheisiin. Asuin Rovaniemellä lähellä pesäpallokenttää ja tapanani oli käydä kurkkimassa, mitä kentällä tapahtuu. Jäin usein seuraamaan junnujen pelejä tai harjoituksia. Huomasin heti, että toiminta oli laadukasta ja että kasvamassa oli lupaava pelaajasukupolvi. Stillin veljekset Topi ja Vili olivat ryhmän kantavia voimia ja heidän isänsä Veli-Pekka keskeinen taustahahmo paikkakunnan pesiksessä.

Kamera oli yleensä mukana, ja Topi ikuistui ruutuun ensi kerran heinäkuussa 2012. Napapesiksen miehet pelasivat Lapinaukean hiekkakentällä miesten suomensarjan ottelua Pattijoen Urheilijoiden kakkosjoukkuetta vastaan. Topi hoiteli tulostaulua ja kun mittaa ei vielä ollut kovin paljon, avuksi tarvittiin tuoli.

Seuraava kuva on kaudelta 2019, jolloin Topi pelasi miesten edustusjoukkueen lukkarina. Kuva on ottelusta Sotkamon Jymyn kakkosjoukkuetta vastaan, jonka Jymy voitti vasta kotareiden jälkeen. Pelin nähtyäni olin aivan varma, että jos vain harjoittelu maistuu, Topi menee vielä pitkälle.

Neljäs kuva on kesäkuulta 2021 poikien superpesisottelusta Napapiirin Pesis-Team vastaan Joensuun Maila. Joukkuekaverit onnittelevat kunnarin kumauttanutta Topia. Kotijoukkue oli iskussa ja voitti 2 -0, jaksonumerot 4-1 ja 11-0. Topi löi kunnarin lisäksi kaksi juoksua ja toi 4; tilastoon merkittiin 7 kärkilyöntiä. Hyvät lukkarit ovat usein vaatimattomia sisäpelaajia, mutta Topi on loistava poikkeus.

Topi esiintyi miehekkäästi debyyttiottelussaan eilen Kempeleessä, tänään Topi oli lukkarina Kiteellä Napapesiksen poikien superpesisjoukkueessa. Pisteet lähtivät pohjoiseen numeroin 0 – 2.

* * *

Lisäys 16.10.2022
Topin ensimmäinen kausi Superpesiksessä meni nappiin. Sen lisäksi että Topi vakiinnutti paikkansa Pattijoen pelaavassa yhdeksikössä, hänet palkittiin kauden päätösgaalassa Superpesiksen vuoden tulokkaana.
Lämpimät onnitteluni!

Kisakokemuksia

Pitkään jääkiekkoa seuranneiden tavoin muistan Tampereen MM-kisat vuodelta 1965, varsinkin ottelun Neuvostoliitto-Tsekkoslovakia. Lopputuloksesta ei ole hajuakaan, mutta tunnelma oli mieletön. Meitä katsojia oli ahtautunut Hakametsän vasta valmistuneeseen halliin yhteensä 10200, huomattava osa seisomapaikoille.

Tuohon aikaan Suomi tavoitteli voittoa lajin suurmaista. Vielä Tampereella ei ihan onnistunut, mutta Mölli Keinosen johdolla saavutettu tasapeli Ruotsia vastaan nostatti tunteita ja odotuksia.

Joukkueen tamperelaisia kärkipelaajia olivat Lasse Oksanen ja Jarmo Wasama, kesken uransa auto-onnettomuudessa menehtynyt huippupakki.

En ole enää kisaturisti, kun mestaruus ”taas” ratkaistaan Tampereella. Tunnelmat hallissa jäävät tosin enimmäkseen kokematta, koska Suomen pelien seuraaminen paikan päällä on minulle liian kallista lystiä. Mutta on muitakin pelejä! Aatetta kannattaakseni kävin sunnuntaina katsomassa Norjan ja Iso-Britannian ottelun.

Kahden erän ajan tapahtuma näytti urheilijoiden ja puulaakitason höntsäilijöiden kohtaamiselta. Mutta tilanteessa 3-0 Iso-Britannia onnistui tekemään maalin, joka sytytti sekä joukkueen että yleisön. Mentiin pitkän kaavan mukaan, ja Norja voitti vasta rankkarikisan jälkeen.

Oli mukavaa seurata ilman paineita ottelua, jonka lopputuloksella ei ollut suurta väliä. Kannatin ensin Norjaa, mutta loppuvaiheessa altavastaajaa. Laji näytti parhaat puolensa: kun tunnetaso napsahtaa kohdalleen, mitä vain voi tapahtua hyvinkin nopeasti.

Täällä Hervannan takamailla kisat näkyvät vain ratikan kyljessä…

…mutta kaupungin keskustassa meno on värikästä. Eilen iltapäivällä tapasin asioilla käydessäni mölyävän ruotsalaisen faniryhmän ja runsaasti yksittäisiä asianharrastajia. Hämeensillan kiviveistokset on puettu kisojen ajaksi Suomen pelipaitoihin. Numerolla 95 ”pelaava” Timo Jutila löytyy Teatterin nurkalta.

Sinivuokkoja ja kaakkureita

Alustavasti vaikuttaa siltä, että muuttaminen Tampereen Hervantajärvelle oli hyvä idea. Ratikan ja uuden talon lisäksi lähellä sijaitseva Makkarajärven-Hervantajärven osin suojeltu metsäalue oli keskeinen syy asettua nimenomaan tänne. Alue on ylittänyt odotukset esimerkiksi näin: Lapissa keväisin vuokkojen perään haikaillut Arja voi ihailla sinivuokkoja melkein porraspielessä!

Minulle ovat tuottaneet suurta iloa lähimetsän pohjoiset piirteet ja ”erämaisuus”, jonka tunnusmerkkejä ovat vaikkapa alueella viihtyvät pohjantikka ja korppi. Mikä parasta, olen päässyt seuraamaan kaakkureiden pariutumisseremonioita.

Aiemmin viikolla katselin kuikkaa Hervantajärven uimarannan laiturilta, ja kaukoputken läpi nähtynä lintu oli henkeäsalpaavan kaunis. Kuvat kuikasta jäivät ottamatta, mutta kaakkureita olen kuvannut senkin edestä. Linnut ovat tottuneet rantapitkoksilla liikkuviin ihmisiin, ja kuvaussopimus syntyi helposti.

Aloittelua tamperelaisena

Matkustin perjantaina Rovaniemeltä Tampereelle, tällä kertaa jäädäkseni. Avaimen saatuani kävin Hervantajärvellä tutustumassa uuteen kotiini. Talo näytti hyvältä sisältä ja ulkoa, muuttohässäkkä oli hyvässä vauhdissa. Sitten piti kiirehtiä Tapparan kultajuhliin.

Muuttoauton kuljettaja soitti Orivedeltä: tunti menee vielä. Tilanne oli vielä rauhallinen, mutta pian alkoi ilmestyä muitakin muuttajia. Puljulan iskuryhmä hoiti hommansa hienosti, ja viiden tunnin uurastuksen jälkeen kuorma oli purettu. Kiusallisen suuri osa aikaa kului hissin odotteluun.

Vappupäivän aamuna suuntasin Iidesjärvelle. Lintutornia lähestyessäni rantakaislikossa puhalteli kaulushaikara. Näin ja kuulin parin tunnin aikana suuren määrän mukavia lajeja ja sain paikallisilta orneilta hyviä neuvoja vastaisen varalle.

Illan kähmässä tein pienen kierroksen läheisellä luonnonsuojelualueella. Lapin väljiin metsiin tottuneelle näkymät tuntuivat turhan peitteisiltä, mutta maasto oli mukavan vaihtelevaa ja polut hyviä. Makkarajärvellä tapasin västäräkin ja koiranulkoiluttajan.

Tulipaikan jälkeen viitta neuvoi suunnan ratikkapysäkille ja Hervantajärven asuinalueelle. Eipä tarvinnut pelätä eksyvänsä!

Uusi asunto on tilava ja nykyaikainen, ja talo vaikuttaa rauhalliselta. Parveke saisi olla korkeammalla kuin viidennessä kerroksessa. Tämä parantaisi mahdollisuuksia saada Tampereen kautta muuttavia lintuja kaukoputken näkökenttään.