Urheilukaupunki Jyväskylän johtavat palloilujoukkueet mittelivät torstaina 6.6. paremmuudesta Hippoksen pesäpallostadionilla: normaalisti luistimet jalassa esiintyvä JYP haastoi Hippoksen emännät pesäpallossa! Kirittärien näkökulmasta katsottuna poikkeuksellista oli vastustajan lisäksi se, että pelattiin miesten rajoilla.
Tapahtuma oli täydellinen suksee, jonka kulmakiviä olivat täydellinen sää, tuhatpäinen yleisö, mainio tunnelma ja se, että JYP pystyi antamaan Kirittärille uskottavan vastuksen. Ensimmäisen jakson Kirittäret voitti selvin numeroin 5-1, mutta toisella näytti pitkään siltä, että paremmuus ratkeaa vasta kotareissa. Lopulta Kirittäret kuitenkin nousi Tinja Töyrylän kunnarin ansiosta 2-4 -tappioasemasta niukkaan voittoon.
JYPin joukkueesta löytyi pesistaustaa ja lajitaitoa sen verran, että Kirittäret joutui enimmäkseen pelaamaan melkein tosissaan. Ottelun luonteeseen toki kuului, että osa pelaajista nähtiin yllättävissä rooleissa: Tinja Töyrylä nosteli toisella jaksolla hirmutolppaa lautasen äärellä, ja koppareina ahkeroivat puolestaan yllätysnimet Sara Kujanen ja ensimmäisen jakson lukkaroinut Oona Tuuri.
JYPin avainpelaaja oli Ravintola Hurrikaanista saatu vahvistus Joni Karppanen, joka nähtiin Kirissä vielä kaudella 2023. Karppanen pelasi kolmoskopparina, loisti mailan varressa ja hoiteli kaarella tosiasiallisen pelinjohtajan tehtäviä. Virallisesti viuhkaa piteli Tomi Pettinen. Vahvasti pesistaustaustaisia jyppiläisiä olivat myös lukkarina erinomaisia otteita esittänyt Noel Koivu ja 15-vuotiaaksi pesistä pelannut Jere Lassila. Jere sai nimiinsä JYPin kaikkien aikojen ensimmäisen lyödyn juoksun.
Mikko Kaltevan pesistaustasta en tiedä, mutta hän säesti onnistuneesti Joni Karppasta vaativalla kopparin tontilla. Sama koskee kakkospesällä esiintynyttä Seppo Väliheikkiä, joka on JYPin viestintäpäällikkö eli toimistotason vahvistus. Osa JYPin aktiivipelaajista on varmaankin pelannut pesistä vain kouluaikoinaan, sen verran hupaisalta mailan käsittely ja heittäminen näytti. Jos ensimmäinen lyöntiyritys oli huti, seuraavaksi yritettiin yleensä pystymailanäppiä. Se onnistui kaikilta ihan mukavasti. Puutteellisesta heittotekniikasta huolimatta pallo päätyi yleensä ennemmin tai myöhemmin pesävahdin tai lukkarin räpylään, pilli soi ja ulkovuoro saatiin päätökseen.
Onnistunut tapahtuma saanee jatkoa tulevaisuudessa enkä ihmettelisi, vaikka konsepti otettaisiin käyttöön muuallakin, esimerkiksi Raumalla tai Porissa. Ottelua olisi mahdollista muokata erikoissäännöillä vielä nähtyäkin yleisöystävällisemmäksi. Ainakin kotarit voitaisiin pelata varsinaisen ottelun päätteeksi tilanteesta riippumatta.