Matkustin Jyväskylään sillä mielellä, että pääsen Kirittärien juhliin. Mestaruus oli ratkeamaisillaan jo lauantaina Hippoksella, mutta loistavan alun jälkeen kotijoukkueen pelaajien ajatukset karkasivat tapahtumien edelle. Lapuan Virkiä onnistui voittamaan ottelun ja sai ensimmäisen kiinnityksensä.
Pettymys oli katkera mutta luotin siihen, että pelaajat osaavat käsitellä tilanteen kannattajia paremmin. Lisäksi Kirittärillä oli edelleen yksi voitto enemmän.
Tänään jatkettiin Lapualla. Kotijoukkue voitti ensimmäisen jakson, Kirittäret toisen. Supervuoro palattiin juoksuitta, mutta kotiutuskisan aloittanut Kirittäret onnistui täydellisesti: viisi paria, viisi juoksua.
Lapuan ensimmäisen parin epäonnistuttua Kirittärien pelaajat vetäytyivät kentän rajoille estämään kunnareiden synnyn. Ilman niitä Lapua ei voinut voittaa. Taktiikka toimi ja juhlat saattoivat alkaa.
Etäfani onnittelee!
PS
JYP Naiset oli keväällä vastaavassa tilanteessa, lajina jääkiekko. Näin paikan päällä finaalisarjan kaikki kolme ottelua ja kirjoitin tämän tekstin.