Aihearkisto: Matkailu

Nähtävyyksiä

Ajettavaa tänään riitti, mutta myös ihmeteltävää. Ensimmäinen kuuluisa nähtävyytemme oli Godafoss-putous. Koska joki tulee jäätiköiltä, vettä riittää koko kesäksi eikä kukaan joudu pettymään. Minuun väen paljous teki ehkä putoustakin suuremman vaikutuksen.

Myvatn-järven nähtävää olivat vesilinnut ja hyönteiset, joita kumpiakin oli todella paljon. Hyönteiset eivät onneksi purreet, ja vesilinnut jäivät pääosin määrittämättä. Ehkä pitää tulla joskus uudellen paremmalla ajalla keväällä tai alkukesällä?

Päivän ehdottomasti kovin juttu oli tuliperäinen alue kappaleen matkaa Myvatnilta itään. Jouni kiteytti tuntemuksemme toteamalla, että tällaista ei näe Norjassa. Huikea elämys!

Iltakuudelta paikallista aikaa saavuimme Höfniin. Sää oli muuttumassa sateisenharmaaksi, mutta ehdimme nähdä Vatnajökullin mereen valuvat liepeet. Toiveena on, että huomiseksi poutaa lupaava sääennuste toteutuu ja saamme ihailla jäätikköä aamulla hyvässä myötävalossa.

Siglufjördur

Saavuimme Islantiin lauantaina ja jäimme ensimmäiseksi yöksi Grindavikiin melko lähelle lentokenttää. Sää oli aurinkoinen ja heikkotuulinen. Majapaikan emäntä kertoi, että huhtikuun jälkeen yhtä kauniita päiviä oli ollut kuusi. Nyt maanantaina aamulla sää on edelleen hieno; illaksi ja yöksi on luvattu sadetta.

Kierrämme saarta myötäpäivään. Eilen ajoimme pohjoisrannikolle, missä pääkohteemme oli taannoisen sillinpyynnin keskuspaikka Siglufjördur. Teollinen jalostustoiminta päättyi vuonna 1993, nyt silloisissa toimitiloissa pitää majaa hieno sillimuseo.

Kirjoitan tätä Olafsfjördurissa, joka on viehättävä pikkukylä kappaleen matkaa Siglufjördurista Akureyriin päin. Kolmen tunnin aikaero haittaa sillä tavoin, että aamupallalle pääsyä joutuu odottelemaan.

Kahdenasianmies

Venäjän ja Kroatian välisen puolivälieräottelun varsinainen peliaika on lopuillaan, tilanne tasan 1-1. Kroatia on hallinnut ottelun toista puoliaikaa, ja pallon perässä juokseminen alkaa tuntua Venäjän pelaajien jaloissa. Toivon Kroatiaa jatkoon.

Tämä ottelu ei herätä suuria tunteita. Toisin oli eilen kun Brasilia ja Belgia taistelivat välieräpaikasta. Fanitan Belgiaa, joka on tehnyt positiivisen vaikutuksen: pelataan eikä pelleillä.

Neymar on loistava pelaaja, mutta valitettavasti vielä loistavampi näyttelijä. Kuvan kaatuminen on toiselta puoliajalta, jolloin Belgia johti vielä kahdella maalilla. Hidastus paljasti kaikille Neymarin kalastelleen rankkaria filmaamalla. Brasilian valmentaja halusi videotarkastusta, mutta Neymar ei. Hän todennäköisesti tajusi, että mahdollinen varoitus tilanteesta olisi tullut nimenomaan hänelle. (Hups, Kroatia teki maalin!)

Filmaaminen on jalkapallon vitsaus, jonka kitkemiseen odotin – näköjään turhaan – apua videotarkastuksesta. Kirjoitin asiasta neljä vuotta sitten. Kun kortti pitäisi nostaa tähtipelaajalle, tuomarin kantti ei yleensä riitä.

Neymarin loikka palautti mieleen tilanteen vuoden 1998 turnauksesta. Ottelussa Englantia vastaan Romanian tähtipelaaja Gheorghe Hagi kalasteli rankkaria aivan kuin Neymar eilen. Tuomari nosti keltaisen, ja kun se oli toinen samassa pelissä, väri vaihtui punaiseksi. Täydet pisteet sille tuomarille!

Sitten selitys otsikkoon. Viikon ajan päällimmäisenä ajatuksissani on ollut kaksi asiaa, jotka Hugleikur Dagsson yhdistää nerokkaasti tässä piirroksessa. Olemme Jounin kanssa lähdössä Islantiin elokuun lopulla.

PS Venäjä tasoitti jatkoajalla, mutta Kroatia voitti rankkarit. Hieno peli!

Vesireittiä Tampereelta pohjoiseen

Nelipäiväinen veneretki Tampereelta Virroille on alkukesäni kohokohta. Sää oli aurinkoinen, poutainen ja lämmin. Miinusta tulee vain heikoista tuulista ja niistäkin vain siksi, että tarkoitus oli liikkua tuulen voimalla. Nyt meni moottorilla ajeluksi; onneksi yhtenä päivänä päästiin kunnolla purjehtimisen makuun.

Vesireitti oli upea kokemus. Selkävedet seurasivat toistaan, kanavat ja kapeikot rytmittivät menoa. Yritimme kuvitella, mitä kyytiin osunut suuren maailman cityihminen olisi sanonut näkemästään. Ehkä ihmetellyt, onko kaikki vesi ympärillä todellakin makeaa! Ei kai sentään juomakelpoista?

Yövyimme veneessä: kolmesti luonnonsatamassa ankkurissa tai keula maissa, kerran laiturin ja poijun välissä. Sääskien paljous tuli ikävänä yllätyksenä. Myös joutsenten määrä yllätti, koska järvet olivat karuja ja kalliorantaisia. Yhdestäkään pesinnästä ei tosin saatu varmuutta. Kuikkia näkyi ilahduttavan runsaasti, alkumatkalta ilmoitettiin Tiiraan merimetso ja neljä kanadanhanhea.

Kanavat ja kääntösillat olivat minulle uutta. Murolen kanava oli miehitetty, mutta Herraskoskella toimittiin itsepalveluperiaatteella. Narusta nykäisemällä sulku avautui ja silta kääntyi pois edestä. Paluumatkalla yövyimme kanavan suulla ja vierailimme kanavamuseossa. Myös se oli miehittämätön.

Herraskoskella on myös kaarisilta, jonka alituskorkeudeksi Liikenneviraston sivuilla ilmoitetaan 7 metriä. Toisvesi oli vähällä jäädä näkemättä, sillä veneemme masto yltää 8.5 metriin. Päätimme kuitenkin kokeilla, ja alitus onnistui. Maston tyveltä oli mahdotonta arvioida, paljonko pelivaraa jäi.

Ruovedellä hyödynsimme kulkutapaamme ja poikkesimme Kalelassa, mihin autolla ei pääse. Tämä Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1895 valmistunut erämaa-ateljee on vaikuttava oman aikansa kulttuurimuistomerkki.

Virroilla pääsimme näkemään kuuluisan höyrylaiva Tarjanteen, joka on kulkenut Tampereen ja Virtain väliä yli sadan vuoden ajan. Aluksesta purkautuneet matkustajat olivat kauttaaltaan varttuneempaa väkeä; kaikki näyttivät nauttineen kiireettomästä päivästä Runoilijan tiellä. Bussi odotti rannassa, ja suuri osa jatkoi välittömästi matkaansa – ehkä takaisin Tampereelle.

Viron kuuluisin suo ja putous

Viron matkamme maaseutuosuus käynnistyi Lennart Meren mukaan nimetyltä lentoasemalta, mistä vuokrasimme auton. Golfin keula suunnattiin kohti Lahemaan kansallispuistoa ja Viron kuuluisinta suota.

Viru raba on metsien ympäröimä räme, jonka keskellä on kaunis keidassuo. Viru raban suosio perustuu osaltaan saavutettavuuteen ja hyviin rakenteisiin: tunnin ajoaika Tallinnasta ja perillä hyväkuntoinen pitkospolku. Lämmin kevätpäivä innosti rohkeimmat käväisemään allikossa.

Seuraava kohteemme oli Lahemaan kansallispuiston opastuskeskus, joka on rakennettu Palmsen moision entiseen talli- ja vaunurakennukseen.

Tila oli upea ja näyttely tyylikäs, samaan aikaan moderni ja vanhanaikainen. Moision päärakennus on itsessään nähtävyys, samoin sitä ympäröivä puisto. Lammessa polskahtanut kala saattoi olla karppi.

Vierastalo olisi ollut mieluisa majoituspaikka, mutta koska huomasimme asian liian myöhään, yövyimme Vosu-nimisessä pikkukylässä Suomenlahden rannalla. Oikein mukava paikka sekin, ja hiekkaranta oli rankattu Visit Estonia -sivustolla Viron kymmenen parhaan joukkoon.

Aamulla jatkoimme Haapsaluun ja Hiidenmaalle. Poikkesimme matkalla Jägala-joen putoukselle, joka oli vähävetisenäkin mainittava nähtävyys. Pystypudotusta on kahdeksan metriä ja leveyttä vielä enemmän.

Sata vuotta, kahdeksan lintua

Vietin itsenäisyytemme satavuotisjuhlaa Jyväskylässä asiaankuuluvin menoin. Tarjonta paikan päällä ja televisiossa oli runsas ja elämyksellinen, mutta yksi ohjelmanumero nousi ylitse muiden. Sen tarjosivat joutsenet.

Olimme tiistaina kiertämässä Rantaraittia, kun näimme rannassa pikkuparven laulujoutsenia. Linnut osoittautuivat yllättävän luottavaisiksi, ja pääsimme ihailemaan kansallislintuja viiden metrin etäisyydeltä: emolintuja ja kuutta poikasta.

Sama joukko oli nähty Tuomiojärvellä aiemmin samana päivänä; kyseessä oli todennäköisesti jo vuosien ajan Eerolanlahdella pesinyt pariskunta, jolla on tapana tuottaa suuria poikueita. Veljeni kertoi nähneensä enimmillään kahdeksan poikasta.

Olimme iloisia tapaamisesta ja sitä olivat myös muut paikalle osuneet. Ajoitus oli siinäkin mielessä täydellinen, että seuraavana päivänä havaintopaikka oli jäässä.

Sam the koala

Matkalainen kotiutui Melbournesta aamupäivällä matkustettuaan liki vuorokauden yhteen putkeen: alkumatkan Quantas-yhtiön koneella Singaporeen ja sieltä Finnairin siivin Rovaniemelle.

Matkat ovat pitkiä perilläkin, varsinkin jos pysyttelee maan pinnalla. Kartalta katsottuna käyntikohde Canberra näyttää melkeinpä Melbournen esikaupungilta, mutta sijaitsee todellisuudessa kahdeksan tunnin bussimatkan päässä.

Kyseessä oli Arjan kolmas matka Ausseihin. Ensimmäisen matkan (2005) tuloksena oli kuvitettu matkapäiväkirja. Tällä kertaa kiinnostavinta antia ovat näkemistäni kuvista päätellen tarjonneet museot, galleriat ja kasvitieteelliset puutarhat. Kuva Sam-koalasta on otettu Melbourne-museossa.

Sam the koala nousi maailmanmaineeseen helmikuussa 2009. Metsäpalot raivosivat Victorian osavaltiossa, ja villieläimiä yritettiin pelastaa savun keskeltä. Kaikkialle maailmaan levinneessä Mark Pardenin ottamassa kuvassa palomies David Tree antaa juotavaa janoiselle koalalle.

Sam selviytyi metsäpalosta, mutta menehtyi saman vuoden elokuussa koaloilla yleiseen vakavaan sairauteen.

Epäkirjallisissa maisemissa

”Tämä on ollut meille epäkirjallisiin maisemiin etsiytyneille mukava kirja”

SKS:n kirjallisuuspalkinnon eilen Aleksis Kiven päivänä saanut Eeva Kilpi (onnittelut!) retkeili edesmenneen ex-miehensä Mikon kanssa Koilliskairassa heinäkuussa 1960 ja kirjoitti Muorravaarakan Ruoktun vieraskirjaan edelle lainatun tunnustuksen. Epäkirjallisuus on tässä yhteydessä syytä ymmärtää kirjaimellisesti.

Merkintä löytyi etsiessäni taannoin UK-kansallispuiston vanhimpien autiotupien vieraskirjoista kiinnostavia merkintöjä käytettäväksi Tankavaaran opastuskeskuksen näyttelyssä. Mieleen se tuli äskettäisellä purjehdusretkellä Tukholman saaristossa: veneessä oli kaksi kirjaa ja niistäkin vain toista tarvittiin.

Luimme iltaisin ääneen Joshua Slocumin kertomusta 1890-luvulla tekemästään purjehduksesta maapallon ympäri. Kirja on hyvä ja Slocumin suoritus ensimmäinen lajissaan. Slocum ylistää joka välissä Spray-purttaan, mutta myös kipparilla itsellään oli omat ansionsa retken onnistumisessa…

Yövyimme saariston hienoissa luonnonsatamissa, mutta lauantain ja sunnuntain välisen yön vietimme Tukholman keskustassa Wasahamnenin vierasvenesatamassa. Muutamien veneiden näkeminen sykähdytti, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen vessa.

Riemullani ei ollut rajoja, kun ”epäkirjallisen” viikon päätteeksi luksustasoisen vessan nurkasta löytyi kirjasto ja sen helmenä Ulla-Lena Lundbergin upea laivatrilogia!

PS
Purjehdusretken kolmas kirja tallentui sanelimelle ja valmistui viikko sitten. Lokikirjan lyhennetty ja kuvitettu versio löytyy sivuston puolelta.

Fifång

Purjehdusretkemme ensimmäinen yöpymispaikka oli Fifång -niminen saari kymmenkunta kilometriä Landsortin majakalta luoteeseen. Saavuimme paikalle kun ilta alkoi jo hämärtyä; Tukholmasta lähdettyämme olimme olleet vesillä tuntia vaille kellonympäryksen.

Sää oli pitkälle iltapäivään aurinkoinen ja heikkotuulinen, ja ajoimme moottorilla ohi Södertäljen. Kanava oli mielenkiintoinen kokemus. Vasta kunnolla merelle päästyämme tuulta alkoi olla riittävästi, niin että saatoimme nostaa purjeet ja luovia loppumatkan.

Kartan perusteella valitsemamme yöpymispaikka osoittautui oikein hyväksi: lahti suojasi tuulelta, ja jyrkät kalliorannat tarjosivat hyviä kiinnittymispaikkoja. Vieressä olleen saksalaisveneen lisäksi kauempana oli ankkurissa kaksi isompaa venettä, joista toinen näkyi laivatrakkerissa.

Aamulla selvisi, että paikka ei ollut vain hyvä, se oli suurenmoinen. Saari oli luonnonsuojelualuetta, metsä vanhaa ja järeäpuustoista, rantakalliot komeita. Huoltorakennuksessa oli säiliöt roskille ja kaksi siistiä huusia, joiden pikkuruisia ikkunoita somistivat purjehdusaiheiset verhot.

Purjehdusoppia ja luonnonsatamia

Purjehdusretken viides yöpymispaikka sijaitsee jo Tukholman sisääntuloväylän tuntumassa, mutta on yhtä hieno kuin aiemmatkin. Veneitä on koolla jo 12 ja lisää saattaa vielä tulla. Useimmat ovat keula maissa, kolme lahdella ankkurissa.

Meikäläiselle maakravulle kaikki on ollut uutta, varsinkin monipäiväiseen purjehdusretkeen iittyvät käytännön asiat. Sää on vaihdellut sopivasti, kaikenlaista tuulta on koettu ja lisäksi yksi lähes tuuleton päivä.

Tukholman saaristo on osoittautunut maineensa veroiseksi, ja ihastuttavat luonnonsatamat ovat ylittäneet odotukset.

Olemme poikenneet Utön (Ruotsin Utö) ja Sandhamnin vierasvenesatamissa ja varsinkin jälkimmäinen on todella suuri ja vilkas. Tilaa tosin oli mukavasti keskellä viikkoa nyt kuumimman sesongin hellitettyä.

Kaikki näkyvissä olevat liput ovat sinikeltaisia lukuun ottamatta yhtä…