Vilkas kiekkolauantai

Eilinen kiekkopäivä oli vilkas, värikäs ja joidenkin mielestä ehkä dramaattinenkin. Maksukanavan asiakkana näen jääkiekkoa riittävästi, mutta en aivan: muutaman kerran kaudessa tekee mieli nauttia lajista livenä. Eilen tartuin Tapparan tekemään erikoistarjoukseen eli A-nuorten paikallisotteluun Nokiareenassa.

Ottelu oli vauhdikas ja vähämaalinen. Tappara hallitsi selkeästi ensimmäistä erää, toisessa osat vaihtuivat. Ilves painosti ja onnistui tasoittamaan; Tapparan mahdollista pukukoppimaalia tutkittiin videolta, mutta sitä ei hyväksytty. Ottelu oli siisti, mutta maalien edustoilla toki nähtiin kaikenlaisia hässäköitä.

Kolmaannessa erässä kumpikin onnistui maalinteossa kertaalleen, ja varsinaisen peliajan päättyessä tilanne oli 2-2. Kun jatkoajalla ei nähty maaleja, tarvittiin rankkarikisa. Näin sen aitiopaikalta, koska siirryin ensimmäisellä erätauolla päätykatsomoon.

Rankkarikisassa Ilves oli parempi maalein 2-1. Ipan voittomaalin viimeisteli Kalle Karttu, ja toinen onnistuja oli katsomossa istuneiden isänsä ja veljensä riemuksi Dan Harkimo.

Lauantain jääkiekkoherkkua riitti vielä, koska Liigassa pelattiin täysi kahdeksan ottelun kierros. Ottelut oli nimetty perhepeleiksi, ja Rauman Lukon sometiimi kunnioitti päivän teemaa julkaistessaan joukkueen kokoonpanot. Mainiota!

Minä keskityin luonnollisesti JYPin ja Vaasan Sportin otteluun. Kotijoukkue hankkiutui toisessa erässä jo 4-1 johtoon, mutta ilmeisesti liian helposti saavutettu reilu johto kostautui. Sport kavensi ja nousi kolmannessa erässä tasoihin erikoisella maalilla: Brad Hunt laukoi oman siniviivan tuntumasta tulisen lämärin kohti JYPin maalia, ja Sebastian Stålbergin keskialueella tekemä ohjaus yllätti totaalisesti JYPin maalilla pelanneen Oskari Salmisen.

Santeri Huovila ja Valtteri Ojantakanen tekivät voittomaalin jatkoajan toisella minuutilla, joten JYP jatkoi kotivoittoputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi. Voiton lisäksi JYPin kannattajia ilahduttivat Pekka Jormakan ja Huovilan kauden avausmaalit. Huovila nousi pistepörssin kärkeen tehoin 1+18!