Suomi on menestynyt päättymäisillään olevissa Olympiakisoissa jokseenkin odotusten mukaisesti. Kultaa ei tällä kertaa tullut, mutta muutkin mitalit lämmittävät, erityisesti yhdistetyn miesten henkilökohtaisten pronssimitalien kirkastuminen joukkuekisan hopeaksi. Onneksi olkoon, Eero ja Ilu!
Minulle kisojen kiinnostavinta antia on jääkiekko. Peräti 12 vuotta ehti kulua siitä, kun oikeasti parhaat pelaajat edellisen kerran kohtasivat täysimittaisessa turnauksessa. Tapahtuma on vastannut odotuksia, ollut huikea! Halutessaan on voinut nähdä kaikki pelit ja mikä parasta, ilman mainoksia. Ongelmia tosin syntyi, kun yritti seurata samaan aikaan kahta pudotuspeliä ja JYPin liigapeliä. YLE ansaitsee kiitokset myös hyvistä selostuksista ja asiantuntevista kommentaattoreista.
Suomi pelasi parhaan pelinsä alkusarjassa Ruotsia vastaan ja voitti ansaitusti 4-1. Puolivälieräottelu Sveitsiä vastaan oli jatkoajalle venynyt jännitysnäytelmä. Välieräottelussa Kanadaa vastaan ensimmäinen erä oli hyvä, mutta jatkossa Kanada myllytti materiaalietunsa turvin 3-2 voiton. Toivottavasti näemme vielä tasokkaan pronssipelin.
Kisojen ehkä muistettavin hetki oli Nazgul-keventäjäkoiran esiintyminen naisten sprinttiviestin loppusuoralla. Maalikameran käyttäjä oli hereillä ja otti urheilun historiaan jäävän kuvan.
Edit
Leijonat päätti turnauksen vakuuttavalla voitolla Slovakiasta. Kiitos ja onnittelut pronssista!



