Aihearkisto: Linnut

Sorsalaskenta

Eilinen sorsalaskenta Ahvenisjärvellä sujui helposti, koska linnut olivat tällä kertaa yhteistyöhaluisia. Paikalle mentyäni pääosa linnuista siirtyi sulasta keskeltä järveä jäälle puron suuhun. Otin kuvan ja laskin linnut kotona. Sulaan jäänyt vähemmistö oli helppo laskea paikan päällä.

Kun lasken lintuparvia kuvasta, vaihdan täplän väriä aina kun sata tulee täyteen. Nyt lopputulos näytti tältä:

Kuten huomataan, jäällä on 219 sorsaa. Kun lisään sulasta lasketut 66 sorsaa ja purosta 4, lopputulokseksi tulee 289. Ilmoitin Tiiraan 290 lintua, joka on erittäin tarkka luku.

Talven sankareita

Ajoitan päivittäisen kävelylenkkini valoisaan aikaan siinä toivossa, että näkisin lintuja. Vähissä ovat, mutta täysin linnutonta päivää ei ole onneksi osunut kohdalle. Tämän päivän ulkoilusuoritus oli tyypillinen.

Suuntasin Ruskon tien vartta Sääksjärven suuntaan ja palasin Hervantajärven ja tien välissä kulkevaa polkua. Käpytikka ahkeroi pajallaan lähellä kääntöpaikkaa. Tarkkailin tilannetta sen aikaa, että lintu ehti hakea työstettäväkseen uuden kävyn. Lehtipuuvaltaisessa metsässä on seassa kuusia, joten käpyä ei tarvinnut hakea kovin kaukaa.

Palattuaan lintu irrottaa käsitellyn kävyn, pudottaa sen puun tyvelle ja asettaa uuden käsittelypisteeseen. Lyhyt talvipäivä kuluu työn merkeissä: lintu ehtinee käsitellä päivän aikana joitakin kymmeniä käpyjä. Nostan hattua omavaraiselle työn sankarille, jota talipötköt eivät houkuttele!

Jatkan polkua läpi lumisen metsän ja pysähtelen välillä, mutta muita lintuja ei kuulu. Kun polku laskeutuu Hervantajärven rantaan, oikaisen jäätä pitkin uimarannalle. Eilen paikalla olleen pilkkimiehen avannoista on noussut jäälle vettä, mutta en viitsi palata rannalle. Arvaan jään paksuudeksi kymmenen senttiä.

Uimarannan parkkipaikan reunassa tapaan retken toisen linnun, joka sekin on käpytikka. Ensin kuulen vain äänen, mutta sitten lintu lähtee lentoon kuusen latvasta. Lintuhavainnot lisääntyvät vielä ratikkapysäkin lähellä, missä kuuraisissa koivuissa kieppuu kymmenkunta urpiaista.

Onkimies ja varis

Viinikanlahti nostatti pakkassumua, mutta Ratinanrannan venelaitureilla ongittiin. Neljä miestä omana ryhmänään lähempänä rantaa ja yksi aivan laiturin päässä. Mahtoiko saaliista olla toivoa ja jos oli, millaisesta? Kaivoin kameran esiin ja jäin seuraamaan tilannetta.

Telellä kuvaa ottaessani huomasin, että laiturin nokassa onkineen miehen vieressä oli varis. Kavereita näyttivät olevan, vain metrin päässä toisistaan. Välillä lintu käväisi vielä lähempänä ottamassa miehen antaman pikkukalan.

Ohikulkija arveli, että tulee hyvä kuva. No jos ei hyvä niin ainakin ihan kiva!

Talvi yllätti kuikanpoikasen

Kun kaakkurit lähtivät elokuussa kotilammelta, otin seurantaan Suolijärven kuikat. Virikkeenä oli 13.8. Tiiraan ilmoitettu havainto emolinnuista ja kahdesta poikasesta.

Tein ensimmäisen oman poikashavaintoni Suolijärveltä 6.9., mutta poikasia oli enää yksi. Syyskuun aikana Tiiraan ilmoitettiin 4 havaintoa; toinen emolintu nähtiin poikasen lähettyvillä kolmesti, 11.9. molemmat emolinnut.

Lokakuussa havaintoja ilmoitettiin yhteensä 8, emo nähtiin viimeisen kerran 5.10. Kävin järvellä 17.10 näkemättä poikasta ja luulin sen lopultakin lähteneen.

Näin ei kuitenkaan ollut: kuikkanuorukainen nähtiin jälleen 28.10. Järvi oli alkanut jäätyä, ja lintu kierteli rantasulia. Seuraavana päivänä sulaa vettä oli enää niukasti, ja linnun ilmoitettiin kiertäneen ympyrää ja yrittäneen välillä nousta lentoon. Havainnon tekijä kiinnitti huomiota vasemman siiven jonkinasteiseen epäkuntoisuuteen.

Kun menin paikalle 30.10. lintu ui edestakaisin vain viiden metrin levyiseksi kutistuneessa sulassa, oli virkeän oloinen ja teki joitakin sukelluksia. Lintu nousi myös vaivalloisesti jäälle ja yritti kerran siivilleen. Jää oli kuitenkin liukas eikä vauhtia saanut nimeksikään. Lintu palasi veteen.

Linnun räpyttäessä siipiään paljastui, että vasemman siiven uloimmat käsisulat olivat pelkkiä ruotoja. Päivittäin paikalla käynyt ulkoilija kertoi nähneensä ennen jäätymistä useita kertoja, että lintu oli noussut siivilleen ja lentänyt lyhyitä matkoja.

Kuulin paikalla olleilta lintuharrastajilta, että linnusta oli ilmoitettu pelastuslaitokselle. Tilannehuoneen tiedotteessa on samalta päivältä kirjaus ”eläimen pelastaminen” klo 13.34.

Kurjet liikkeellä

Kaunis ja heikkotuulinen sää innosti kurjet syksyn toiseen muuttoaaltoon, josta minäkin pääsin nauttimaan.

Puolilta päivin kaupasta tullessani taivaalta kuului kurkien ääniä, ja Hervannan kampuksen yli etelään lensi kaksi parvea. Otin kuvia taskusta löytyneellä pokkarilla toivoen, että parvi osuu kuvaan ja tarkennus on kohdallaan. Takanäytöltä ei näkynyt mitään. Olin jo melkein kotona, kun seuraava parvi ilmoitti tulostaan. Vielä kahta parvea sain ihailla parvekkeelta.

Laskin linnut kuvista vakiomenetelmälläni. Ensimmäisessä näkemässäni parvessa oli 202 kurkea ja suurimmassa lähes 400; kaikkiaan näin 40 minuutin aikana 833 kurkea.

Kuten ensimmäisessä aallossa (14.9.), muutto oli taas vilkkainta Pirkanmaalla: Nokialla nähtiin päivän aikana yli 14 000 kurkea ja Tampereella yli 8 000. Etelärannikon tuntumasta suurimmat määrät ilmoitettiin Raaseporista, yli 8 000.

Mökkiviikolla nähtyä

Koska sain vapautuksen sienten poimimisesta, vein rantaan tuolin ja keskityin katselemaan järvelle. Varusteina oli kiikari, kaukoputki ja kamera. Niin, sieniä oli aivan mahdottomasti ja lintujakin ihan mukavasti.

Heti ensimmäisenä päivänä selvisi, että kolme isokoskeloa oli ottanut urakakseen järven kiertämisen. Kolmikko näyttäytyi kahdesti joka päivä. Vielä näkyvämpi vesilintulaji oli kuikka, joita seilasi selällä enimmillään 20. Ensimmäisenä aamuna yksinäinen kuikka viihtyi kotilahdella niin hyvin, että pelkäsin sen kumppanin joutuneen katiskaan. Ei onneksi sentään, ehkäpä katiska pikkukaloineen oli linnulle uusi ilmiö jota piti tutkia tarkemmin. Muita nähtyjä vesilintuja olivat laulujoutsen, sinisorsa ja telkkä.

Järven päällä lentäneistä linnuista on mainittava varpushaukka, ruskosuohaukka, harmaahaikara, korppi, närhi ja palokärki. Käpytikan ääntä kuului yhtenään, pikkulinnuista äänessä olivat esimerkiksi rastaat, punarinta ja peukaloinen. Koska sää oli enimmäkseen kesäinen, korennot ja ampiaiset pörräsivät ahkerasti, ja järveltä liihotteli amiraaliperhonen. Se istahti veneen airolle ehkä kyytiä odottelemaan.

Pitkään jatkunut eteläinen ilmavirtaus kääntyi hetkeksi, kun torstaille ennustettu pohjoistuuli toteutui ja käynnisti kurkien muuton. Seurasin tilannetta Tiiran sivuilta ja mökin rannasta.

Muuttava kurkiparvi ilmoitettiin Tiiraan Oulusta heti aamulla, minun näköpiiriini ensimmäinen parvi ehti vähän myöhemmin, klo 10.30. Linnut ottivat korkeutta järven yläpuolella, järjestäytyivät auraksi ja lähtivät kohti etelää. Laskin kurjet kuvasta, niitä oli 44.

Toinen, hieman pienempi parvi näyttäytyi puolelta päivin ja sen jälkeen kurkia vain kuului, iltaan mennessä neljän parven ääntelyä. Tiiraan ilmoitettiin päivän aikana satoja kurkihavaintoja. Yli 10 000 kurkea havaittiin kuudella paikkakunnalla, jotka ovat Nokia, Kangasala, Ylöjärvi, Raasepori, Tampere ja Hämeenlinna. Monissa havaintopisteissä muutto oli vilkkaimmillaan vasta illan suussa.

Torstain jälkeen tilanne rauhoittui, ja Tiiraan ilmoitetut kurkihavainnot koskevat enimmäkseen paikallisia lintuja.

Retkellä erämaassa

Luontoon.fi -sivustolla todetaan osuvasti, että pienehkön Tsarmitunturin erämaa-alueen kauniista maisemista löytyvät kaikki Lapin luonnon piirteet, joita kulkija etsii.

Täydellisessä säässä tehty retkemme kesti viisi vuorokautta ja kilometrejä kertyi nelisenkymmentä. Se ei kuulosta paljolta, mutta lenkki oli kelpo suoritus valtaosin poluttomassa maastossa. Koska sopivia leiripaikkoja oli niukasti, jäimme Kyörtisjärvelle kolmeksi yöksi. Päiväretket suuntautuivat Vanhapäälle ja Artankämpälle, yhdelle alueen harvoista tuvista.

Kyörtisjärven leiripaikalta löytyi kaikki tarvittava: riittävästi tasaista varvikkoa teltoillemme, vettä maun mukaan järvestä tai purosta ja tervasjuurakoita poltettavaksi. Maisema oli mukava ja savun ansiosta polttiaisten kanssa tuli jotenkin toimeen. Toisena iltana huomasimme yllättäen, että yhdellä puhelimella sai yhteyden ihmisten ilmoille. Muut puhelimet toimivat vain Vanhapäällä.

Heti paluumatkan aluksi pääsimme Kyörtisjärven itärannalla ihmettelemään erikoista nikkarointitaidon ja viitseliäisyyden riemuvoittoa. Riukukeloista kyhätty sohva oli mitoitettu viidelle ja sen katteena oli ollut huopanauloilla tukirakenteisiin kiinnitetty kevytpeite. Tulisijan toiselle puolelle oli järjestetty lisää istumapaikkoja lapiolla kaivetun kuopan ja kahden veistetyn hirren avulla.

Facebookin Vaellus-ryhmään lähetetty tiedustelu käynnisti vilkkaan keskustelun, mutta ei tuottanut lisätietoa rakennelman alkuperästä.

Retken kaksi mukavinta lintuhavaintoa ilmoitettiin Tiiraan. Tässä niistä toinen:

Oppimisen ylistys – kaakkurilammen kesä

Kaakkureiden kesä oli hyvä. Pesintä onnistui, ja poikaset ovat lähteneet kotilammelta suuremmille vesille, vanhempi viime viikon perjantaina ja nuorempi tämän viikon tiistaina. On todistettu oppimisen ihmettä: kaakkurit oppivat lentämään ja minä opin lajista paljon uutta!

Palataan ajassa heinäkuun loppupuolelle. Vanhempi poikanen teki 19.7. ensimmäisen näkemäni lentoyrityksen: emo näytti mallia ja poikanen räpisteli parhaansa mukaan perässä. Ilmaan se ei vielä noussut, mutta pärske oli mahtava. Tuloksena oli poikaselle voimaannuttava kokemus ja lammen pintaan kymmenen metrin kuplavana.

Viikkoa myöhemmin sama poikanen nousi viiden metrin korkeuteen ja lensi lammen toiseen päähän. Hetkeä myöhemmin suoritus oli vielä mykistävämpi: poikanen teki vastarannalla tyylikkään kaarroksen ja palasi lähelle lähtöpaikkaa! Lennolle kertyi mittaa monta sataa metriä.

Lammen maine kasvoi, ja seuraavan päivän (28.7.) aamuna lammella nähtiin peräti kahdeksan aikuista kaakkuria. Emolinnut eivät pitäneet tilanteesta ja ohjeistivat poikaset piiloon rantaveteen ja rahkamättäille. Ilmiö oli minulle uusi: viime kesänä poikanen oli aina avovedessä, silloinkin kun emolinnut lähtivät yhdessä kalastamaan. Lentoharjoittelu luonnollisesti kärsi paljosta piilossa olemisesta.

Kun häiritsijät perjantaina poistuivat, emo järjesti poikasille lentoharjoituksen. ”Kiitoradan” päässä linnut keskittyivät hetken ja sitten emo lähti liikkeelle veden roiskuessa. Vanhempi poikanen ampaisi perään ja nousi vaivattoman näköisesti monen metrin korkeuteen ja lensi lammen toiseen päähän. Nuorempi poikanen seurasi toisten esimerkkiä, mutta lento jäi vielä vaatimattoman mittaiseksi. Yritystä oli kiitettävästi.

Kun kävin seuraavana päivänä tarkistamassa tilanteen, lammella oli enää nuorempi poikanen.

Sunnuntai-iltana (30.8.) emolintu kierteli pitkään lammen yläpuolella ja motivoi kuuluvasti poikasta harjoittelemaan. Kun mitään ei tapahtunut, emo laskeutui ja nousi uudelleen ilmaan. Tällä kertaa poikanen seurasi mukana ja paransi ennätystään, tulos lupaavat 70 metriä.

Tiistai, elokuun ensimmäinen oli nuoremman poikasen suuri päivä ja muutenkin tapahtumarikas. Aamulla ylimääräisiä lintuja oli jälleen kosolti, ja poikanen pysytteli piilossa. Kerran se tosin ilmestyi lähelleni kuin turvaa hakemaan, mutta piiloutui uudelleen pitkän sukelluksen päätteeksi.

Lammella liiankin hyvin viihtyneen haastajaparin koiras järjesti isännän kanssa näyttävän kahinan. Terävät nokat eivät onneksi olleet käytössä eivätkä linnut aiheuttaneet toisilleen todellista vaaraa. Keväällä on ehkä toisin.

Rauhan palattua lentoharjoitukset käynnistyivät. Poikanen nousi ilmaan kolmesti, ja pisin lento jatkui yhtäjaksoisesti kolme lammen mittaa. Suoraksi oikaistuna se olisi melkein riittänyt lähimmälle isolle järvelle. Emolinnut kannustivat raivokkaasti, toinen ilmasta ja toinen lammen pinnalta. Suoritus oli lupaava mutta niin rasittava, että sen jälkeen piti nousta rannalle lepäämään. Lopullinen lähtö näytti olevan lähellä.

Illalla emoa ja poikasta ei enää näkynyt, ja haastajapari oli ottanut lammen hallintaansa.

Kevättä kaakkurilammella

Kaakkurilammen kevät etenee reilusti etuajassa. Vuosi sitten lampi oli vappuna kantavassa jäässä, nyt jäät sulivat jo huhtikuun puolella. Seuraava kuva on otettu 24.4. ja jäätön alue on melko laaja. Kaakkuria ei vielä näkynyt, mutta naapurit olivat pareina paikalla: tavi, haapana, sinisorsa ja telkkä.

Seuraavana päivänä lampi oli lähes jäätön ja kuinka ollakaan, yksi kaakkuri oli saapunut lammelle. Hartaasti odottamani pari näyttäytyi ensi kerran kaksi päivää myöhemmin, 27.4. Viime vuonna tein ensihavainnon vasta 9.5.

Kaakkureiden käyttäytyminen on viime keväästä muuttunut siten, että pesä vetää puoleensa selvästi enemmän. Olen nähnyt toisen linnun jopa nousevan pesälle ikään kuin harjoittelemaan hautomista. Oletan, että pesälle noussut lintu on naaras. Koirasoletettu puolestaan hätistelee loitommaksi turhan tuttavalliseksi heittäytynyttä telkkää. Vuosi sitten pesällä elvistellyt haapana ei herättänyt kaakkureissa minkäänlaisia tunteita, mutta nyt pesälle erehtynyt tavi sai äkäisen lähdön.

Taisi olla niin, että kokemattomuus leimasi vuosi sitten parin käyttäytymistä. Siksi oli iloinen yllätys nähdä kesäkuun alkupäivinä hautova emolintu pesässä. Lopputulos – yksi lentokykyinen poikanen – oli joka tapauksessa hyvä.

Edit 14.5.
Kaakkuri nukkui keskellä lampea, mutta puolisoa ei näkynyt. Sitten huomasin, että lintu oli pesässä hautomassa! Parin tunnin tarkkailujakson päätteeksi vaihdettiin haudontavuoroa. Kuva on otettu puhelimella kaukoputken läpi.