Kun lähdin etelään viikko sitten, lumi oli vähissä jopa Jängislahden lumenkaatopaikalla. Suopöllökuva on sieltä; pitkään paikalla viihtyneen pariskunnan toivotaan jääneen pesimään.

Jäidenlähdöstä ei kannata puhua, mutta tulvavesi kävi keskimääräistä korkeammalla. Ounaskoski kohisi komeasti ja vaahtoa syntyi. Kuvasin vaahtokylvystä nautiskelevan haapanan Kirkonjyrhämän rannassa.

Tänään keli oli kesäinen: lämpötila käväisi kuudessatoista asteessa, koivunlehdet kasvoivat silmissä ja kesälinnut lauloivat. Kuvassa pajulintu.

Sää oli tänään poutainen, mutta kolea. Pyöräilin Jängislahteen siinä toivossa, että pikkutrapista johtuneet liikkumisrajoitukset on peruttu ja palattu normaalioloihin.

Mitä vielä, tilanne oli eskaloitunut entisestään. Läheltä pikkutrapin suosikkipaikkaa oli löytynyt nummikirvinen, joka on myös kovan luokan rari. Tarkkailimme tilannetta kaukoputkilla. Pikkutrappi näyttäytyi hetkittäin, mutta häipyi sitten taas korkean kuloheinän sekaan.

Nummikirvinen oli useimmilta näkemättä, mutta lähestyminen ei tullut kuuloonkaan ilman pelkoa jälkipuheista tai kutsusta Eeppisen Neuvoston puhutteluun. Erikoinen tilanne näillä leveyksillä: rari vaikeutti toisen rarin bongaamista!

Aikamme odotettuamme pikkutrappi päätti keventää tunnelmaa. Se ponkaisi oma-aloitteisesti siivilleen, lensi melkoisen lenkin joen yläpuolella ja palasi tarkasti lähtöruutuun. Maassa vaatimattoman värinen lintu osoittautui lentäessään riemunkirjavaksi kuin riekko.

Kaverit jäivät arpomaan taktiikkaa, minä poistuin paikalta. Nummikirvispinnan menettäminen ei harmittanut vähääkään mutta se kieltämättä pikkuisen, että en päässyt katselemaan suokukkoja niin läheltä kuin olisin halunnut. Ne kun ovat niin hauskoja seurattavia.

Ajatuksiani bongauksesta.

Finnmarkissa Vardøn edustalla sijaitsevan Hornøyan lintusaaren web-kamerat ovat välittäneet kuvaa läpi talven, mutta nähtävää on ollut niukasti. Nyt tilanne on muuttumassa.

Toinen kameroista on suunnattu pystypahtaan, jota asuttavat pikkukajavat saapuivat pesimäpaikalleen jo helmikuun puolella. Sen sijaan lunneja joudutaan odottelemaan toisen kameran näkymään vielä viikon ajan. Tämä on oma veikkaukseni.
Lisäys: Näin kuvassa kaksi lunnia 19.3. klo 13.00.

Näin 4.3. lunnikameran kuvassa lepäilevän ruokin. Havainto on sikäli mielenkiintoinen, että sen tekohetkellä pohjoisimmat Fennoscandia Birds -sivuston tietoon tulleet ruokit oli nähty Trondheimin lähistöllä Keski-Norjassa.

Saman sivuston mukaan tämän kevään ensimmäinen ruokki nähtiin Hornøyalla vasta 13.3. Olisin tarjonnut havaintoani Norjan ”Tiiraan”, mutta valtuudet eivät riitä.

Kaksi vuotta sitten saman web-kameran kuvassa näyttäytyi grönlanninlokki.

Kun Ounaskoskella ei ole tänä talvena näkynyt saukkoja eikä juuri muutakaan mainittavaa, olen suunnannut päivittäiset kävelylenkkini muualle. Seurannassa ovat olleet marjalinnut.

Syksyn ja alkutalven tilanne muistutti kahden vuoden takaista huipputalvea, mutta nyt ero on selvä. Pihlajissa olisi vielä syötävää, mutta marjojen laatu näyttää heikolta. Taviokuurnat ovat menneet muualle, pieniä tilhiparvia ja yksittäisiä räkättirastaita näkyy sentään vielä.

Aloin kiertää tammikuun alkupuolella vakiolenkkiä Karhunkaatajantieltä Santamäen kautta Kuusirinteelle ja takaisin. Eilinen, järjestysnumeroltaan 20. lenkki oli ensimmäinen, jonka aikana en havainnut ainuttakaan marjalintua.

Tapasin seurannan aikana räkättirastaan (1-8 yks.) 19 päivänä, tilhiä 14 päivänä ja taviokuurnia 4 päivänä, kaikki kuurnat tammikuun puolella. Räkätit juroivat suosikkipihlajissaan ja hävisivät marjojen loputtua. Muutama taisi jäädä varpushaukan kynsiin.

Kuvan räkätti on kuvattu Kuusirinteentiellä tiistaina.

Pukeuduin lämpimästi ja työnnyin pakkaseen, joka oli kireämpi kuin kertaakaan tänä talvena, yli 29 astetta. Puhelin pirahti ehdittyäni linja-autoaseman edustalle: Marko ja Rauno ilmoittivat löytäneensä Kukkolan kulmalta kottaraisen. Muutin suuntaa ja lisäsin vauhtia.

Totta se oli! Kottarainen piileskeli pihlajassa räkätin kanssa, napsi harvakseltaan marjoja, pörhisteli höyheniään mutta vaikutti normaalikuntoiselta. Lapissa kottarainen on melkoinen harvinaisuus eikä satu kohdalle läheskään joka vuosi, ei varsinkaan talvella.

Yllätysvierasta katsellessa heräsi kysymys, mistä lintu oli keksinyt saapua ihmeteltaväksemme juuri nyt? Jos se oli selviytynyt vuodenvaihteen yli hyvän ruokintapaikan turvin, mikä oli saanut sen lähtemään liikkeelle talven toistaiseksi kovimmalla pakkasella?

Seuraava kysymys koski linnun energiatasetta: millaiseksi jää hyötysuhde, kun joutuu kylmää vastaan kamppaillessaan käyttämään runsaasti energiaa umpijäisten marjojen sulattamiseen?

Pihlajanmarjoja kokonaisena nielevän pikkuruisen mustapääkertun tilanne on vielä haasteellisempi. Jotta tilanne olisi vertailukelpoinen, aikuisen ihmisen pitäisi niellä monta litraa grogijäitä. Millaiset olisivat tuntemukset mahassa ja miten olisi lämpötalouden ja yleisvoinnin laita?

Jatkoimme matkaa jokirantaan ja edelleen kirkon vaiheille, missä Marko oli nähnyt tullessaan taviokuurnia. Löysimme kuurnat terveyskeskuksen parkkipaikan reunalta, yhteensä 17 lintua. Useimmat söivät puiden alle pudonneita marjoja tai niiden osia.

Päättelimme siementen ”pureskelemisen” esille jäisestä marjasta olevan niin kovaa työtä, että kuurnat syövät kovalla pakkasella mieluummin muuta ravintoa. Koivuissa ruokailleet kuurnat näyttivät syövän silmuja.

Marko oli käynyt hautausmaalla edellisenä päivänä näkemättä yhtään kuurnaa, myös syöntijäljet olivat olleet vähissä. Outo juttu, sillä olen pitänyt Viirinkankaan hautausmaata Rovaniemen varmimpana taviokuurnapaikkana. Liittyneekö pakkasiin ja niiden aikana muuttuvaan ruokavalioon?

Kaksi päivää myöhemmin lämpötila oli nollassa. Kiersin Santamäentien kautta Kuusirinteentielle ja Poroelontien kautta kotiin. Näin reitillä vajaat sata tilheä, kymmenkunta räkättiä ja kymmenen taviokuurnaa vakiopaikallaan Jehovan todistajien rukoushuoneen lähellä.

Pakkasen lauhduttua kaikki taviokuurnat olivat pihlajissa ja mussuttivat innokkaasti marjoja. Otanta ei ole iso, mutta havainto tukee oivallisesti pakkaspäivänä syntynyttä johtopäätelmää. Siis sitä, että taviokuurna vaihtaa ravintoaan kun pakkanen kiristyy riittävän kovaksi.

Eilen pakkanen lähenteli taas kolmeakymmentä. Näin yhteensä viisikymmentä taviokuurnaa. Muutamat pihlajassa ruokailleet yksilöt eivät romuttaneet teoriaa ravinnon vaihtamisesta, sillä reilusti yli puolet linnuista ruokaili lumella, lehtikuusissa ja jopa männyissä.

Markku ilmestyi paikalle pitkän onkensa kanssa ja rengasti muutamia lintuja.

Joulunpyhien kirkas pakkassää on lauhtumassa tyypilliseksi tämän talven keliksi: pakkasta on enää puolitoista astetta. Puut ovat paksun kuuran ja lumen vallassa ja toivottavasti pysyvätkin.

Kolmenlajisia marjalintuja näkee joka päivä. Tilhiparvissa sirisee edelleen satoja lintuja, ja suurimmissa näkemässäni räkättirastasparvessa 50 lintua. Etelän suurparviin verrattuna se ei ole mitään, mutta Lapin joulukuiseksi määrä on suuri.

Viime päivien muista siivekkäistä mainittakoon urpiainen, kanahaukka ja käpytikka.

Torstai-aamuna olin aikeissa kävellä suoraan jokirantaan, mutta tein mutkan nähtyäni tilhiä kirjastorakennuksen ja Hallituskadun välisessä puistossa. Marko oli jo paikalla ja jäimme seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Lintuja oli todella paljon: parvi näytti reilusti suuremmalta kuin kaksi päivää aiemmin näkemäni, jossa siinäkin oli yli tuhat tilheä. Pääosa linnuista istui koivuissa kadun molemmin puolin, osa tyhjensi marjoista muutamaa pihlajaa.

Toivoimme haukkaa paikalle, jotta parvi olisi järjestäytynyt taivaalle helpommin laskettavaksi. Näin tapahtui päivälleen kaksi vuotta sitten, jolloin ihailinne Olli-Pekan kanssa jättiparvea torin laidalla. Siinä parvessa oli 2215 tilheä.

Haukkaa ei näkynyt eivätkä kaikki linnut mahtuneet rajaukseen. Laskin tilhet varmuuden vuoksi kahdesta kuvasta: Markon ottamassa oli 2800 tilheä ja tässä omassani 2650.

Kyseessä on oma ennätys ja suurin tänä syksynä Tiiraan ilmoitettu tilhiparvi.

Rovaniemen pihlajissa on mukavasti marjoja, ja toiveet hyvästä marjalintutalvesta ovat korkealla. Tilanne muistuttaa kahden vuoden takaista: tilhiparvet pörräävät ja taviokuurnat vaeltavat.

Näin eilen talven ensimmäiset taviokuurnat tutuilla paikoilla eli Viirinkankaan hautausmaalla ja Ruokolammentiellä. Parvissa oli 16 ja 13 yksilöä.

Kävin tänäänkin hautausmaalla, mutta taviokuurnia ei nyt näkynyt. Sen sijaan näin matkalla talven toistaiseksi suurimman tilhiparven. Lintujen määrän arvioiminen oli tavanomaisen hankalaa.

Otin kuvan parven lehahtaessa lentoon ja arvelin, että rajaukseen mahtui vähän yli puolet linnuista. Laskin linnut kuvasta ja sain tulokseksi 541. Ilmoitin Tiiraan varovaisesti 800 tilheä; todennäköisesti lintuja oli jonkin verran enemmän.

Ounaskosken sulassa useiden päivien ajan viihtyneitä mustalintua ja isokoskeloa ei enää näkynyt, mutta tilalle oli ilmestynyt uusi, hieman epäsuhtainen parivaljakko: pilkkasiipi ja alli.