Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Käänsin toisenkin posken

Aurinko paistoi tänään pilvettömältä taivaalta ja pitkään paistoikin, yli neljä ja puoli tuntia! Pakkasta oli viitisentoista astetta. Pysähdyin Kuusirinteentiellä selvittämään, joko auringon lämmön aistii.

Käänsin vasemman posken kohti aurinkoa ja odotin kymmenen sekuntia. Sitten oli oikean vuoro. Varmuuden vuoksi toistin menettelyn. Ei tuntunut vielä mutta ajattelin, että päivistä lienee enää kysymys. Kotona tarkistin, että kaksi vuotta sitten sama testi antoi 20.1. positiivisen tuloksen.

Evakkotiellä täti kopisteli pitkän kepin kanssa lumia pihapihlajasta ”että linnut pääsevät syömään”. Kysyin taviokuurnista, mutta laji ei ollut tuttu. Selitin mistä kuurnan tuntee ja mainostin samalla suosikkilintuani.

Sata metriä käveltyäni tuli mieleen, että olisin voinut näyttää kamerasta eilen ottamani kuvan:

Pakkaspäivän pohdiskeluja

Pukeuduin lämpimästi ja työnnyin pakkaseen, joka oli kireämpi kuin kertaakaan tänä talvena, yli 29 astetta. Puhelin pirahti ehdittyäni linja-autoaseman edustalle: Marko ja Rauno ilmoittivat löytäneensä Kukkolan kulmalta kottaraisen. Muutin suuntaa ja lisäsin vauhtia.

Totta se oli! Kottarainen piileskeli pihlajassa räkätin kanssa, napsi harvakseltaan marjoja, pörhisteli höyheniään mutta vaikutti normaalikuntoiselta. Lapissa kottarainen on melkoinen harvinaisuus eikä satu kohdalle läheskään joka vuosi, ei varsinkaan talvella.

Yllätysvierasta katsellessa heräsi kysymys, mistä lintu oli keksinyt saapua ihmeteltaväksemme juuri nyt? Jos se oli selviytynyt vuodenvaihteen yli hyvän ruokintapaikan turvin, mikä oli saanut sen lähtemään liikkeelle talven toistaiseksi kovimmalla pakkasella?

Seuraava kysymys koski linnun energiatasetta: millaiseksi jää hyötysuhde, kun joutuu kylmää vastaan kamppaillessaan käyttämään runsaasti energiaa umpijäisten marjojen sulattamiseen?

Pihlajanmarjoja kokonaisena nielevän pikkuruisen mustapääkertun tilanne on vielä haasteellisempi. Jotta tilanne olisi vertailukelpoinen, aikuisen ihmisen pitäisi niellä monta litraa grogijäitä. Millaiset olisivat tuntemukset mahassa ja miten olisi lämpötalouden ja yleisvoinnin laita?

Jatkoimme matkaa jokirantaan ja edelleen kirkon vaiheille, missä Marko oli nähnyt tullessaan taviokuurnia. Löysimme kuurnat terveyskeskuksen parkkipaikan reunalta, yhteensä 17 lintua. Useimmat söivät puiden alle pudonneita marjoja tai niiden osia.

Päättelimme siementen ”pureskelemisen” esille jäisestä marjasta olevan niin kovaa työtä, että kuurnat syövät kovalla pakkasella mieluummin muuta ravintoa. Koivuissa ruokailleet kuurnat näyttivät syövän silmuja.

Marko oli käynyt hautausmaalla edellisenä päivänä näkemättä yhtään kuurnaa, myös syöntijäljet olivat olleet vähissä. Outo juttu, sillä olen pitänyt Viirinkankaan hautausmaata Rovaniemen varmimpana taviokuurnapaikkana. Liittyneekö pakkasiin ja niiden aikana muuttuvaan ruokavalioon?

Kaksi päivää myöhemmin lämpötila oli nollassa. Kiersin Santamäentien kautta Kuusirinteentielle ja Poroelontien kautta kotiin. Näin reitillä vajaat sata tilheä, kymmenkunta räkättiä ja kymmenen taviokuurnaa vakiopaikallaan Jehovan todistajien rukoushuoneen lähellä.

Pakkasen lauhduttua kaikki taviokuurnat olivat pihlajissa ja mussuttivat innokkaasti marjoja. Otanta ei ole iso, mutta havainto tukee oivallisesti pakkaspäivänä syntynyttä johtopäätelmää. Siis sitä, että taviokuurna vaihtaa ravintoaan kun pakkanen kiristyy riittävän kovaksi.

Eilen pakkanen lähenteli taas kolmeakymmentä. Näin yhteensä viisikymmentä taviokuurnaa. Muutamat pihlajassa ruokailleet yksilöt eivät romuttaneet teoriaa ravinnon vaihtamisesta, sillä reilusti yli puolet linnuista ruokaili lumella, lehtikuusissa ja jopa männyissä.

Markku ilmestyi paikalle pitkän onkensa kanssa ja rengasti muutamia lintuja.

Korvaamaton aarre

Suomi on sananvapauden kärkimaa, ainakin jos kysytään Helsingin Sanomien toimituksesta. No kysytään:

Meillä Suomessa, sananvapauden kärkimaassa on käsissämme korvaamaton aarre, josta meidän tulee pitää hyvää huolta. Mutta jos emme oikeasti usko siihen – sen jakamattomuuteen ja sen universaaliin tavoiteltavuuteen – mitätöimme itse aarteemme arvon.

Antero Mukka kirjoittaa näin Helsingin Sanomissa. Mukka on päätoimittaja ja tietää vielä rivitoimittajiakin paremmin, mitä mieltä asioista kuuluu olla.

Iltalehti kertoo suomalaisten sanomalehtien pilapiirtäjien tarttuneen kynään sananvapauden puolesta. Lehden julkaisema kuvakimara löytyy täältä.

Kaikki piirrokset ovat ”vastuullisia”, mutta jotenkin varovaisen oloisia. Oma suosikkini on alla, piirtäjänä Kerberos Etelä-Suomen Sanomista.

Pidän edesmennyttä Kari Suomalaista Suomen kaikkien aikojen merkittävimpänä pilapiirtäjänä. Käynnissä olevan sananvapaushurskastelun tiimellyksessä on hyvä muistaa, miten Helsingin Sanomat kohteli omaa ”aarrettaan”.

JK
Suomalaisen sananvapauden rajat tulevat pian vastaan, jos sattuu olemaan toimittajan kanssa asioista eri mieltä.

Kirjoitan omista havainnoistani blogissa Matin ja Maijan sananvapaus.

Kääntäjä pulassa – miten murretta suomennetaan?

Varasin joulunpyhiksi luettavaa sellaiset pinot, että sain urakan päätökseen vasta eilen.

Lukupaketin runkona oli länsinaapurin historiaan kiinnostavalla tavalla porautuva Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogia. Avausosan tapahtumat käynnistyvät vuodesta 1916, ja kolmannen osan lopulla eletään 1990-lukua.

Tapahtumien päänäyttämönä on Jämtlannin syrjäseutu, mutta avainhenkilöiden mukana liikutaan muuallakin, esimerkiksi Tukholmassa, Oslossa ja Berliinissä. Pitkä aikajänne ja tarkka kerronta tuottavat väistämättä muhkean sivumäärän (1533), mutta sitä ei kannata kavahtaa.

Lukuelämys oli väkevä ja mieleenjäävä, ehdottomasti päättyneen vuoden parhaita. Yksi varaus on kuitenkin pakko tehdä. Loistava kokonaisvaikutelma kärsii kääntäjän oudosta ratkaisusta: alkuteoksen luullakseni ”puhdas” murre on käännettynä omituista sekakieltä, jollaista on vaikea kuvitella kenenkään puhuvan. Siinä on tunnusmerkkejä ja/tai yksittäisiä sanoja ainakin viidestä Suomen murteesta.

Hyvin kirjoitettua murretta on nautinto lukea. Joulun alla lukemani Rosa Liksomin uusin, lyhytproosaa sisältävä Väliaikainen tuli monta kertaa mieleen tuskaillessani sekamurteen kanssa. Mielestäni Kerstin Ekmanin hieno trilogia olisi ansainnut murretta osaavan kääntäjän. Jos minä olisin saanut valita, jamskan vastine olisi ollut meänkieli.

Lukemissani arvioissa käännöksestä ei yhtä poikkeusta lukuun ottamatta puhuta mitään. Lainaan Minna Ilselän blogitekstiä, joka voisi olla omasta kynästäni:

Suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen laittanut pohjoisen ihmiset puhumaan omituista sekamurretta, jossa yhdistyvät peräpohjalainen h, eteläpohjalainen notta ja lounainen sanojen lyheneminen, ja välillä kieli kuulostaa kaakkoissuomalaiselta. Dialogin lukeminen oli hetkittäin tuskallista, mutta yritin kyllä kovasti keksiä, mistä tämä suomentajan valinta voisi johtua. (…)
Puhekielen ongelmista huolimatta olen varma, että luin juuri yhden syksyn helmistä, ja olen iloinen, että tätä herkkua on tiedossa vielä trilogian kahden viimeisen osan verran!

Tuohon ei ole muuta lisättävää kuin että onhan sekakieleen sotkettu savoakin!

PS
Muut joulunpyhinä luetut:
Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea / Hannu Raittila: Nollapiste / Jyrki Vainonen: Askelia – kirjoituksia kävelemisestä / Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Keskitalven siivekkäitä

Joulunpyhien kirkas pakkassää on lauhtumassa tyypilliseksi tämän talven keliksi: pakkasta on enää puolitoista astetta. Puut ovat paksun kuuran ja lumen vallassa ja toivottavasti pysyvätkin.

Kolmenlajisia marjalintuja näkee joka päivä. Tilhiparvissa sirisee edelleen satoja lintuja, ja suurimmissa näkemässäni räkättirastasparvessa 50 lintua. Etelän suurparviin verrattuna se ei ole mitään, mutta Lapin joulukuiseksi määrä on suuri.

Viime päivien muista siivekkäistä mainittakoon urpiainen, kanahaukka ja käpytikka.

Aurinko näyttäytyi

Vuoden lyhyimmät päivät eivät ole olleet vuoden pimeimpiä, kaukana niistä. Kun taivas on pitkästä aikaa ollut pilvetön, valoa tuntuu olevan ruhtinaallisesti. Pakkasta on ollut sopivasti, tänään 20 astetta.

Kuva on otettu tänään kahdeltatoista. Aurinko kurkistaa ujosti Kemijokivarren vaarojen takaa.

Hyvää Joulua!

Osloon

Adam Russ esittelee erikoislaatuisessa matkaoppaassaan 101 kohdetta, joihin ei kannata matkustaa. Norjaa ja maan pääkaupunkia mollataan näin:

Oslo on niin kompakti ja pieni kaupunki, että sen saattaa kadottaa silmänräpäyksessä. Ja jos pitää silmänsä koko ajan tiukasti kiinni, saattaa hyvällä onnella jäädä koko Norja näkemättä.

Onnensa kullakin. Olen käynyt Norjassa liki kolmekymmentä kertaa, pitänyt silmäni auki ja nauttinut näkemästäni. Finnmark on tyydyttävästi koluttu, mutta suurin osa Norjan eteläistä osaa on näkemättä, myös Oslo. Ei kuitenkaan kauan: matkat ja majoitukset on varattu pääsiäiseksi.

Minua vetävät Norjaan ennen kaikkea linnut, maisemat ja laivat. Kun matkustan Osloon, joudun unohtamaan linnut kokonaan eikä se ole helppoa! Maisemista ei tarvitse tinkiä, ja pääsen katselemaan niitä uudesta näkökulmasta ilman kameraa.

Nasjonalmuseet lienee paras paikka selvittää, miten norjalaistaiteilijat ovat käsitelleet maailman kauneimpia maisemia. Erityisesti vanhojen maalausten värit kiinnostavat ja niistä voi varmistua vain paikan päällä.

Matkan ykkösasia ovat Bygdøy-niemen museot ja historialliset laivat: Fram, Gjøa ja hivelevän kaunislinjaiset viikinkilaivat.

Kuvassa Osebergin laiva ja Neil Oliver, BBC:n kolmeosaisen Viikingit-dokumentin asiantuntijajuontaja.

Koillisväylä

Kolmemastoinen, pienellä höyrykoneella varustettu Vega oli ensimmäinen alus, joka onnistui purjehtimaan Koillisväylän v. 1878-79. Vähältä piti, ettei väylää selvitetty yhden purjehduskauden aikana.

A.E. Nordenskiöldin johdolla toteutettu uroteko jäi merenkulun historiaan, mutta pohjoinen meritie Aasiaan pysyi pitkään hiljaisena. Heikki Haapavaaran ja Jarmo Vehkakosken Koillisväylä (Auditorium 2014) on tietopaketti siitä, mitä Koillisväylällä tapahtuu reilut sata vuotta jälkeen ensipurjehduksen.

Jarmo Vehkakosken hyytävät kaamoskuvat ovat Beringin salmen suunnalta ja matkalta Koillisväylää Kirkenesiin.

Saattueeseen kuuluivat ydinkäyttöiset venäläismurtajat Rossija ja Vaigats sekä suomalaiset monitoimimurtajat Fennica ja Nordica; neljästä murtajasta kolme on valmistettu Suomessa. YLE:n toimittaja Risto Makkosen tunnelmia matkalta esitettiin Ajankohtaisessa kakkosessa 18.12.2012.

Novaja Zemljan länsipuolella meri lainehti jäättömänä, ja venäläismurtajat jäivät odottamaan uusia tehtäviä. Nordican matkalaisten taival oli lopuillaan:

Otamme suoran suunnan Norjan Kirkkoniemeen, jossa jäämme kauas merelle. Hyppäämme lankongilta ja pois laivasta pikkualukseen. Se on melkein liian mutkatonta. Tuntuu haikealta. Emme aja murtajalla lähellekään Kirkkoniemen satamaa. Syy on selvä – kippari ei halua lähemmäksi, jottei pohjoisen vesillä laivan ympärille synny ympäristöhässäkkää tai näyttäviä provokaatioita. Näin kauas aktivistit eivät osaa tulla. Tuntuu viistolta, että rehellistä työtä tekevän laivaväen tarvitsee pelätä tuollaista.

Haapavaara viittaa vuoden 2012 tapahtumiin keväällä Helsingissä ja syksyllä Barentsin merellä. Vappuna Greenpeace yritti vaurioittaa Nordicaa tarkoituksenaan estää aluksen lähtö avustustöihin Beaufortin merelle. Lainaus YLEn uutisesta:

Poliisin mukaan toukokuun vappupäivän mielenosoituksesta Helsingissä
jäänmurtaja Nordicalla jäänmurtajayhtiö vaatii rangaistuksia. Arctia Shipping –
jäänmurtajayhtiötä edustava lakimies vahvistaa, että vaateet ovat voimassa.
(…)

Jäänmurtaja Nordican lähtöä yritettiin estää vaijereiden ja betonin avulla. Jos
yritystä ei olisi huomattu ja jäänmurtaja olisi lähtenyt liikkeelle, aluksen
potkurijärjestelmä olisi vahingoittunut.

Poliisin tutkinta mielenosoituksen yhteydessä tehdystä vaijerointiyrityksestä
on edelleen kesken. Tutkintanimike on törkeä tuhotyön yritys.

Murtajakeissi nousi hetkeksi esiin lokakuussa 2013 tapaus Heidi Hautalan yhteydessä. Hautala joutui eroamaan ministerin tehtävästä menetettyään pääministeri Kataisen luottamuksen.

Mitä saatiin aikaan? Tietääkseni venäläiset jatkavat oljynporausta, Fennica ja Nordica lomailevat Raumalla, ja Greenpeace häiriköi vaihteeksi kuivalla maalla. Poliisi tutkii edelleen Nordican sabotointiyritystä…

Hyvä päivä riehua?

Anarkistit viettivät itsenäisyyspäivää eilisiltana Helsingissä samaan tapaan kuin vuosi sitten Tampereella.

Poliisin ensiarvioiden mukaan näyteikkunoita ja muuta omaisuutta rikottiin ainakin 100 000 euron edestä. Yhdessä asiassa oli kuitenkin tapahtunut myönteistä kehitystä: hevosia ei tällä kertaa hakattu.

Katuhulinoissa ennenkin mukana ollut Minna Mentula ihmettelee Ilta-Sanomissa, mitä riehumisella saavutetaan:

En mä sinänsä vastusta voimakkaampienkin keinojen käyttöä, jos sillä edistää jotain asiaa. Mutta mä en oikein tiedä, onko se tässä mittakaavassa mitenkään järkevää, edes sen huomion saamiseksi.

Helsingin Sanomat todisti äskettäin, että anarkistit voivat saada julkisuutta muutenkin kuin riehumalla ja hajottamalla paikkoja. Toisaalta eilinen näytös oli omiaan täydentämään valtakunnan ykköslehden antamaa kuvaa fiksusti keskustelevista luomulimpparin lipittäjistä.

Vuosi sitten Mentula osallistui Tampereella Kiakkovieras-tapahtumaan – ja pääsi kertomaan näkemyksiään YLE:n toimittajalle. Mentulan mielestä Tampereella ”kyseessä ei ollut mellakka vaan rauhanomainen mielenosoitus”.

Ennätysparvi

Torstai-aamuna olin aikeissa kävellä suoraan jokirantaan, mutta tein mutkan nähtyäni tilhiä kirjastorakennuksen ja Hallituskadun välisessä puistossa. Marko oli jo paikalla ja jäimme seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Lintuja oli todella paljon: parvi näytti reilusti suuremmalta kuin kaksi päivää aiemmin näkemäni, jossa siinäkin oli yli tuhat tilheä. Pääosa linnuista istui koivuissa kadun molemmin puolin, osa tyhjensi marjoista muutamaa pihlajaa.

Toivoimme haukkaa paikalle, jotta parvi olisi järjestäytynyt taivaalle helpommin laskettavaksi. Näin tapahtui päivälleen kaksi vuotta sitten, jolloin ihailinne Olli-Pekan kanssa jättiparvea torin laidalla. Siinä parvessa oli 2215 tilheä.

Haukkaa ei näkynyt eivätkä kaikki linnut mahtuneet rajaukseen. Laskin tilhet varmuuden vuoksi kahdesta kuvasta: Markon ottamassa oli 2800 tilheä ja tässä omassani 2650.

Kyseessä on oma ennätys ja suurin tänä syksynä Tiiraan ilmoitettu tilhiparvi.