Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Laivauutinen Tampereelta

Kuulin kesällä Tarjanne-laivan kapteenilta, että laivayhtiössä harkitaan vakavasti laivan muuttamista halkokäyttöiseksi. En oikein uskonut, mutta nyt muutostyö on käynnissä. Asiasta kerrottiin kuluvalla viikolla Ylen sivuilla ja Aamulehden Morossa. Tarjanne ehti käydä polttoöljyllä lähes 60 vuoden ajan.

Muutos tuo halkopinot Tampereen ja Virtain laivarantoihin, täydennystä voidaan ottaa myös matkan varrelta. Polttoaineena käytetään metrisiä (koivu?)halkoja, joita laivaan mahtuu kerrallaan kolmekymmentä mottia. Määrä riittää matkaan Tampereelta Virroille ja takaisin.

Puuta on heitettävä pannun alle sen verran taajaan, että laivaan tarvitaan lämmittäjä. Toivottavasti myös matkustajille järjestetään mahdollisuus lisäelämyksiin konehuoneen lämpimässä ilmapiirissä.

Tampereen derby

Menin uteliaana hallille kauden toiseen paikallisotteluun. Minulle derby oli ensimmäinen, koska olen nähnyt aiemmin vain elokuussa pelatun harjoitusottelun. Eilen lisämausteena oli Ilveksen valmentajanvaihdos, mestaruustavoitteen kannalta ehkä ymmärrettävä, mutta valitettavan tyylittömästi junailtu. Odotin tasokasta peliä ja ennen kaikkea kiihkeää tunnelmaa. Kumpaakin oli lupa odottaa, sillä loppuunmyydyssä hallissa kohtasivat sarjaa johtava Ilves ja hallitseva mestari Tappara.

Ilta oli jonkinasteinen pettymys. Tunnelmaa nostattivat vasta kolmannessa erässä Tapparan tekemä kavennusmaali ja muutamat kovat taklaukset. Tapparan fanikatsomo jaksoi kannustaa omiaan loppuun asti, ei kuitenkaan niin railakkaasti kuin keltavihreät näkemissäni Ilveksen kotiotteluissa. Pelin taso oli hyvän ja keskinkertaisen välimailla ja sitäkin lähinnä Ilveksen ansiosta.

Yksittäisistä pelaajista on mainittava Ilveksen onnistujat: kapteeni Eemeli Suomi, kaksi maalia iskenyt Les Lancaster ja maalilla loistanut Marek Langhamer. Joukkueiden kultakypäristä Ilveksen Petri Kontiola jätti mielestäni varjoonsa Tapparan Jori Lehterän. Näin siitä huolimatta, että ”Konna” Kontiola ei saanut tililleen tehopisteitä. Isot minuutit urakoinut Lehterä merkkautti syöttöpisteen Tapparan kavennusmaaliin, mutta otti sen vastapainoksi kaksi miinusta tasakentällisin.

Ilves on kulloisistakin sarjasijoituksista riippumatta hallinnut viime vuosien keskinäisiä kohtaamisia. Tämän kauden otteluissa maaliero on nyt Ipalle 7-1; Tapparan ainokainen syntyi kahden miehen ylivoimalla.

Tuomarit selviytyivät tehtävästään varsin hyvin. Keskustelua herättäneestä Salmelan ja Moilasen törmäämisestä maalin kulmalla ei kuulunutkaan antaa jäähyä, mutta Thomasin taklaus tuomittiin mielestäni väärin. Se oli mielestäni puhdas eikä siis osunut pään tai niskan alueelle.

Pesäpalloa Tallinnassa

Tallinna 18.9.

Tulin hotellille puoli kahden aikoihin ja sain avainkortin varttia vaille. Olisin voinut jäädä katsomaan läppäriltä Kirittärien ja Mansen neljättä loppuottelua, mutta en jäänyt.

Mestaruus oli katkolla Kirittärille, joka oli ryöstänyt kotiedun runkosarjan voittaneelta Manselta, voittanut kotonaan ja hävinnyt toisen vierasottelun. Tilanne muistutti kolmen vuoden takaista, jolloin vastassa oli Porin Pesäkarhut. Silloin sarja alkoi ryöstöretkellä Poriin, jatkui Hippoksen kotivoitolla ja vierastappiolla Porissa. ”Tilasin” kolmospelin tappion ehtiäkseni purjehdusretkeltä neljänteen finaalipeliin Jyväskylään.

Suuntasin Vanhaankaupunkiin. Venäjän lähetystön edessä jatkui hiljainen mielenosoitus, ja poliisiauto päivysti paikalla. Raatihuoneentorilla oli jokin yleisötapahtuma, nainen lauloi lavalla venäjäksi. Yleisöä oli niukanlaisesti. Uteliaisuus voitti ja tarkistin tilanteen: toinen vuoropari lopuillaan ja numerot edelleen 0-0. Jatkoin matkaa kohti Vabamu-museota.

Matkailuinfon risteykseen oli edellisen käyntini jälkeen pystytetty Jaan Krossin näköispatsas; mestari katseli entistä asuntoaan kirjakaupan talon ylimmässä kerroksessa. Otin kuvia patsaasta ja lopuksi selfien. Vapauden aukion laidalla talon seinään oli kiinnitetty rinnakkain Ukrainan ja Viron liput. Kirittäret oli voittanut ensimmäisen jakson niukasti mutta riittävästi 1-0.

Museolla sain kuulokkeet ja puhelimen näköisen laitteen, jonka avulla sain tietoa näyttelystä suomeksi. Vierailu oli näyttelyn uusimisen jälkeen jo kolmas, mutta yhtä vaikuttava kuin aina ennenkin. Museon wifiverkko toimi hienosti, ja jäin seuraamaan ottelun loppuvaiheita.

Juoksut olivat edelleen tiukassa. Kolmannen tasoittavalla Emma Körkkö onnistui lyömään Kirittäret 1-0 johtoon, eli Manselta vaadittiin supervuoroon pääsemiseksi vähintään kaksi juoksua.

Manse aloitti viimeisen sisävuoronsa kärjestä. Henna Peltokangas meni kentälle, mutta Venla Karttunen poltti hänet kakkoselle. Nopea Saaga-Angelia Raudasoja pääsi kentälle ja Virpi Hukka järjesti hänet kolmoselle. Hukalla itsellään oli kuitenkin liian kiire kakkoselle, ja loistavan pelin pelannut Kirittärien lukkari Mari Mantsinen teki taktisella väärällä kärpäsen.

Elli Kattelus ja Siri Eskola täyttivät pesät, ja ajoa purkamaan asettui Anna Ala-Kauhaluoma. Hän onnistui kertaalleen ja tilanne oli 1-1. Lyömään tuli Lina Olenius. Ratkaisu jäi viimeisen lyönnin varaan: kumura epäonnistui matalaksi ja jäi etulukijana pelanneen Venla Karttusen räpylään. Venla juoksi ykköspesään, ja juhlat alkoivat.

Kausi oli Kirittärille vaikea ja siksi mestaruus maistui erityisen hyvältä. Lisää makua antoi se, että Emma Körkkö ja Susanne Ojaniemi saivat päättää loistavat uransa tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla.

Ylösalaiset liput ja muuta Virossa nähtyä

Tein viikolla kierroksen Virossa: Tallinnan ja Tarton kautta Narvaan ja takaisin Tallinnaan. Minua kiinnosti nähdä, näkyykö Ukrainan sota eteläisen naapurimaan katukuvassa. Näkyihän se.

Hiljainen mielenilmaus Tallinnassa Venäjän lähetystön edessä on jatkunut sodan alkupäivistä asti. Kävin Pikk-kadulla sunnuntaina ja uudelleen torstaina, ja kummallakin kerralla poliisi päivysti paikalla. Ihmiset katselivat aitaan kiinnitettyjä kylttejä vakavina ja vaitonaisina.

Jatkoin kohti Vabamu-museota ja löysin viime käyntini jälkeen kirjakaupan kulmalle pystytetyn suosikkikirjailijani Jaan Krossin patsaan. Vapauden aukion laidassa talon seinää koristivat suurikokoiset Ukrainan ja Viron liput.

Tartossakin liputettiin. Kuva on läheltä yliopistoa: vasemmassa reunassa näkyy Krossin kirjoista tuttu kahvila Werner. Se on toiminut opiskelijoiden tapaamispaikkana peräti vuodesta 1895!

Olen käynyt Tartossa ennenkin, mutta rajakaupunki Narva oli uusi tuttavuus. Matka kesti Lux Express -bussilla kaksi ja puoli tuntia ja maksoi eläkeläiseltä 5.40 €. Reitti sivusi Peipsijärveä, mutta laaja ulappa vilahteli vain hetkittäin. Vastarantaa ei näkynyt.

Narvassa Nato-maa Viro ja ongelmallinen naapuri Venäjä seisovat kirjaimellisesti napit vastakkain. Elämä näytti kuitenkin jatkuvan entiseen malliin. Liikenne sillalla oli vilkasta: rekkoja, henkilöautoja ja jalankulkijoita tuli ja meni, kalastajia näkyi linnojen välissä joen kummallakin rannalla.

Olin arvellut, että en näe Narvassa ainuttakaan Ukrainan lippua. Luulin väärin, sillä silmiini osui kolme sinikeltaista. Lipuista kaksi liehui tosin ylösalaisin, siis keltainen puoli ylhäällä.

Toinen väärin ripustetuista oli erittäin näkyvällä (ja virallisen tuntuisella) paikalla joen rannassa vastapäätä Iivananlinnaa. Minun on vaikea uskoa, että outo ja epäkorrekti liputtaminen voisi johtua pelkästään huolimattomuudesta.

Ajatuksia lajin vaihtuessa

On taas aika vaihtaa lajia. Jääkiekkoliiga käynnistyi tiistaina, ja pesäpallokausi on päättymäisillään. Naisten ja miesten finaalien kolmannet osaottelut pelataan lauantaina.

Kirittäret on onnistunut yllättämään pitkäaikaisen faninsa etenemällä voiton päähän mestaruudesta. Puolivälierävaiheen 3-0 voitto Rauman Ferasta oli odotettu, mutta yhtä puhdas 3-0 voitto Pesäkarhuista oli ainakin minulle jonkinasteinen yllätys. Koska Pesäkarhuilla oli kotietu, Kirittäret voitti Porissa kahdesti viime kauden mestarin.

Manse PP:n naisten vahvuutena finaalisarjassa piti olla ylivertainen kotiuttajaosasto, kirkkaimpana tähtenään suvereeni tilastokärki Siri Eskola. Toisaalta ns. asiantuntijoiden mukaan Kirittäret lähti tavoittelemaan mestaruutta täysin ilman varteenotettavaa kotiuttajajokeria.

No, Kirittäret on voittanut kaksi ensimmäistä finaalipeliä ja lyönyt juoksuja reilusti enemmän kuin Manse! Pelit ovat pelejä ja tilastot tilastoja. Sarja on edelleen kesken, mutta voittaakseen mestaruuden Mansen pitäisi voittaa kolme peliä putkeen. Siihen harva uskoo.

Jääkiekkoliiga avattiin tiistaina viime kauden finalistien eli Tapparan ja TPS:n ottelulla, jota edelsi mestaruusviirin nostaminen Nokia Areenan kattoon. Varsinkin puolustamisen osalta peli oli kauden avaukseksi hämmästyttävän tasokas. Ihastelin Tapparan otteita jo harjoitusturnauksessa.

Yleisömääräksi ilmoitettiin 6331, mitä voitaneen pitää vähintään tyydyttävänä. Tappara ja Ilves hinnoittelevat pääsyliput maltillisesti. Kiitollisena tästä ostin liput (eläkel+opisk) tänään pelattavaan Tapparan ja HIFK:n otteluun yläparven eturivistä hintaan 2×14€.

Manse PP on lähtenyt hinnoittelussa täysin toisenlaisille linjoille: eläkeläislippu naisten finaaliin maksaa 23€. Näillä hinnoilla valitsin jääkiekon. Tulkoon vertailun vuoksi mainituksi, että eläkeläisen lippu Kirittärien sunnuntaina mahdollisesti pelattavaan kotiotteluun maksaa kohtuulliset 15€.

Tuulen haistelua Biskajanlahdella

Sunnuntaina Les Sables d’Olonnesta Ranskasta startanneet Golden Globe Race -purjehduskilpailuun osallistuvat pallonkiertäjät pyörivät Biskajanlahdella siihen malliin, että on vaikea uskoa veneiden pyrkivän samaan suuntaan, aluksi Kanarian saarten ohi etelään.

Tapio Lehtisen valitsema suunta näyttäisi vievän Islantiin, kun taas alkumatkan yhtä matkaa purjehtinut Damien Guillou lienee päättänyt palata lähtöpisteeseen ehkä noutamaan jotain maihin unohtamaansa? Vakavasti puhuen selityksenä outoihin kiemuroihin on yllättävän heikko tuuli.

Kuvakaappaus on trakkerin selainversiosta, jonka avulla kilpailun etenemistä on helppo seurata. Veneiden sijainnit näkyvät appistakin, mutta selainversiosta tiedot saa helpommin: juuri nyt (keskiviikkona klo 21.00) Tapio Lehtisen nopeus on 4.1 solmua ja kilpailua johtava Pat Lawless tuskailee lähes tyvenessä, nopeus vaatimattomat 1.9 solmua.

Minulle GGR on mieluisaa seurattavaa, ja tarkistan tilanteen aamuisin heti herättyäni.

Lisäys 10.9. klo 9.00
1. Tapion reitinvalinta osoittautui onnistuneeksi. Nyt kun kärkiveneet ovat ehtineet Espangan länsirannikolle, Tapio johtaa joukkoa. Hänen sijaintinsa on edelleen selvästi läntisempi kuin muilla purjehtijoilla.
2. Damien Gillou palasi toisiaankin lähtöpaikkaan korjaamaan rikkoutunutta tuuliperäsintä.

Neljäs, viimeinen kaakkuriraportti

Hammastunturin erämaa on sillä tavoin nimensä veroinen, että puhelin toimi viiden päivän aikana vain oikukkaasti jos ollenkaan. Sain kuitenkin kotoa hartaasti odottamani viestin:

Ti iltana kävin lammella, kovalla kaakatuksella yksi lintu laskeutui, en nähnyt muita. Teekkareita tulilla lauma, kaakatus kova heilläkin.

Viesti tarkoittaa sitä, että toukokuun alusta seurannassa olleiden kaakkureiden pesintä onnistui ja perhe lähti muihin maisemiin. Laskeutunut lintu oli todennäköisesti naapurilammen kaakkuri tai joku muu tarinaan liittymätön lintu. Kerroin asian retkikavereille, ja nostimme juurakkotulilla pokaalin.

Ennen Lappiin lähtöäni ehdin nähdä, että poikanen ui lammen itäisen lahden pohjukkaan, juoksi vettä pitkin ja nousi siivilleen. Suoritus oli kokonaisuudessaan noin 50 metrin mittainen ja hämmästyttävän hallittu.

Kävin seuraavan päivän aamuna hyvästelemässä linnut ja näin poikasen tekevän parin tunnin aikana kolme nousua, kaikki lupauksia antavia. Tarkistuskäynnin järjestysnumero oli 89.

Tuntui mukavalta, kun myös poikanen halusi heittää minulle hyvästit: se ui oma-aloitteisesti lähemmäksi kuin kertaakaan koko kesänä.

Kiekkokausi käyntiin

Tampereen kiekkokausi polkaistiin käyntiin viime viikon perjantaina, kun Nokia Areenalla pelatussa Tampere Cupin avausottelussa kohtasivat HPK Hämeenlinnasta ja JYP Jyväskylästä. Vaikka Kerho lopulta voittikin virheiden täyttämän ottelun, rajusti uusiutuneen JYPin esitys oli lupauksia antava.

Mansen kiekkoväkeä ottelu ei juurikaan kiinnostanut, koska myöhäisillassa odotti herkkupala, Tapparan ja Ilveksen paikallisottelu. Avausottelun yleisömääräksi ilmoitettiin 2150, ja puolityhjä halli tuntui hyytävän kylmältä.

Olen nähnyt Tampereella käydessäni useita Tapparan ja Ilveksen liigapelejä, mutta perjantain keskinäinen oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Yleisö (5168) eli vahvasti mukana ja voin hyvin kuvitella millainen on tunnelma, kun pelataan pisteistä ja halli on loppuunmyyty.

Tappara teki kaikki kolme maaliaan jo ensimmäisessä erässä ja keskittyi loppupelin ajan estämään Ilveksen maalintekoyritykset. Ilveksen viime minuuteilla tekemä kavennus tuli tunnelman kannalta turhan myöhään. On kyllä sanottava, että ajankohtaan nähden Tapparan peli oli ihmeen valmista.

Kiekkokaupungin kuuluisa jakolinja näkyi ja kuului. Edessäni istui isä Ilves-paidassa ja tytär Tappara-väreissä: oikean tai väärän joukkueen onnistuessa reagoitiin voimakkaasti perhesovun tästä kärsimättä. Ilveksen maalilaulun soidessa tytär tunki sormet korviinsa.

Ilveksen ja JYPin pelin katsottuani kiekkoviihde riitti sillä erää. Matkalla ratikkapysäkille sain kuvan kaveruksista, joiden ystävyyttä erilaiset fanipaidat eivät selvästikään vaaranna:

Kuulumisia kaakkurilammelta, osa 3

Poikanen on saanut nuoren linnun puvun ja on jokseenkin emolintujen kokoinen, ehkä jopa hieman näitä painavampi. Lintukäsikirjan mukaan kaakkurit oppivat lentämään suunnilleen kuusiviikkoisina, ja sen rajapyykin poikanen saavutti tänään.

Lammella harjoitellaan ahkerasti. Vesi roiskuu kun poikanen viuhtoo siivillään, välillä paikallaan, toisinaan jaloilla auttaen. Joitakin päiviä sitten näin poikasen jäljittelevän emolinnun rinnalla oikeaa lentoonlähtöä noin kymmenen metrin matkan. Emo nousi ilmaan, poikanen ei vielä.

Postauksen kuvat on otettu 4.8. Siivet ovat jo yllättävän kehittyneet, mutta poikasen lihaskunnossa ja painoindeksissä lienee toivomisen varaa.

Toivon historiallisen lentoonlähtöpäivän koittavan ennen ensi viikon perjantaita, koska lähden silloin viikoksi pohjoiseen. Lentämään opittuaan poikanen ei enää palaa pesälammelle, vaan keskittyy emojen opastuksella harjoittelemaan kalastamista jossakin siihen tarkoitukseen pesälampea paremmin sopivssa paikassa.

Entiset nuoret juhlivat Ratinassa

Eilen toteutui koronan vuoksi kahteen kertaan siirretty Hassisen kone – 40 vuotta myöhemmin -juhlakonsertti. Yleisöä oli paikalla täysi tupa, mikä konserttitapahtumissa tarkoittaa 30000 katsojaa. Kun kenttätaso on urheilijoiden käytössä, yleisökapasiteetti on ”vain” 16500.

Tuomari Nurmion kokoonpano Dumari & Spuget & Blosarit käynnisti tapahtuman noin klo 17.30. Tyylikkäästi harmaantunut Nurmio oli hyvässä iskussa ja bändi soitti nautittavasti.

Toinen lämppäri Litku Klemetti on nuoremman sukupolven edustaja, minulle ja uskoakseni monille muillekin uusi tuttavuus. Hänen epäkiitollisena tehtävänään oli vetää esiintyjien keski-ikä alle 50 vuoden; katsojilla se lienee ollut lähempänä kuuttakymmentä. Energisesti esiintyvä ja hyvin laulava Litku sai varmasti uusia ystäviä.

Kun Hassisen kone aloitti osuutensa kahdeksan maissa, stadion oli täyttynyt ääriään myöten. Ismo Alangon mukana lavalle asteli Hassisen koneen kolmannella levyllä soittanut kokoonpano. Avausbiisinä kuultiin albumin nimikappale Harsoinen teräs ja toisena oma suosikkini Levottomat jalat, upeina sovituksina kumpikin.

Seitsemän soitetun biisin jälkeen lavalle saapui juhlabändin alkuperäinen kokoonpano. Toisen albumin tuttujen suosikkibiisien myötä tunnelma alkoi nousta: kuultiin esimerkiksi upea Jurot nuorisojulkkikset ja 40 vuoden jälkeenkin hämmästyttävän ajankohtainen Führerin puolesta. Tämän jakson aikana bändin kaikki soittajat pääsivät näyttämään taitojaan, ja erityisesti jäivät mieleen Reijo Heiskasen kitarasoolot.

Ennen siirtymistä ykkösalbumin materiaaliin Ismo Alanko muistutti aiheellisesti, että esitetään nuorisomusiikkia. Kun Hassisen Kone vuonna 1982 hajosi, sen johtohahmo Ismo Alangolla oli ikää 21 vuotta ja basisti Jussi Kinnusella vielä vähemmän, vain 19! Bändin ura oli lyhyt ja loistelias.

Ilari Leppäniemi kirjoittaa Aamulehdessä julkaistussa (maksumuuri) arviossaan:

Esikoislevyn kappaleiden aikana lavalla oli täysin yhtenäinen nelikko, jonka yhtä jäsentä ei voinut katsoa näkemättä kaikkia. Erityisen hienoa oli nähdä Ismo Alanko tällä tavalla yhtenä muista, rockyhtyeen palasena eikä majesteettisena hahmona, joka säestää itse itseään Tavastian spottivalossa.