Telttailua pikkupakkasessa

Retki Norjaan oli onnistunut ja elämyksellinen.

Tiistain valoisa aika meni ajaessa, ja ehdimme Sandfjordiin iltahämärissä. Telttaa pystyttäessä tihutteli vettä, jatkossa vähät sateet tulivat lumena. Teltta tosin kastui joka yö, mutta sisäpuolelta.

Matkailuelinkeino veti henkeä ennen keskitalvella käynnistyvää talvisesonkia. Taisimme olla Finnmarkin ainoat turistit: kuuden päivän aikana vastaan tuli pelkästään Norjan rekisterissä olevia ajoneuvoja!

Myös lintumaailma oli kesään verrattuna hiljainen. Lajilista jäi lyhyeksi ja yksilömäärät pieniksi. Merellä näkyvimpiä lajeja olivat harmaalokki, merilokki, haahka ja isokoskelo, maalla korppi. Erikseen mainittavia ovat isolokki ja yllättävän suurin joukoin talvehtimisrannoilleen saapunut merisirri.

Nisäkkäistä näimme lampaiden ja porojen lisäksi kymmenkunta hyljettä, jäniksen ja ketun. Kettu vaikutti kesyltä tai ehkä paremminkin ylimieliseltä haahuillessaan keskellä päivää Hamningbergin ainoassa tienristeyksessä.

Aiemmilta retkiltä tuttu ympäristö näyttäytyi kirjaimellisesti uudessa valossa. Kuu täyttyi retken aloituspäivänä, ja yhtenä iltana saimme ihailla revontulien leikkiä pohjoisella taivaalla.

Kolmen telttayön jälkeen kuivattelimme kamppeita Annijoen leirintäalueella kuivissa ja lämpimissä sisätiloissa.

Retken päätösherkuksi oli varattu pitkä iltapuhde tervastulilla tietopaikassa Suomen puolella.

Viivyttelijät

Kirjoitin runsas kuukausi sitten lentorajoitteisesta aikuisesta naurulokista, jonka kaverit jättivät. Lintu oleskelee edelleen Kirkkolammella: lauantaina sen seurassa oli kolme nuorta naurulokkia ja yksi niinikään nuori kalalokki.

Sunnuntaina naurulokit olivat paikalle, mutta kalalokkia ei enää näkynyt. Tänään naurulokkeja oli enää kaksi. Suunnitteilla kuuluu olevan linnun pyydystäminen ja vapauttaminen siipeen sotkeutuneesta siimasta.

* * *

Näytti jo vahvasti siltä, että tänä vuonna jää Norjassa käymättä. Vaan eipä sittenkään, aamulla lähdetään.

Kuin omat taskuni

Hesari kehotti testaamaan, ”muistatko kuka sanoi kuolemattomasti Tuntemattomassa sotilaassa”. Päätin kokeilla.

Olen lukenut kirjan monta kertaa, viimeksi kesällä. Vastatessani en muistellut yksittäisiä repliikkejä, vaan keskeisten hahmojen tapaa puhua ja ajatella. Testi tuntui helpolta ja antoi tuloksen 8/9. ”Tunnet teoksen kuin omat taskusi”, kuului arvio.

Kuudes kysymys meni väärin ja jäi kaivelemaan. Lammion väitettiin sanoneen jotain sellaista, joka ei minun mielestäni sopinut hänen sanomakseen. Kommenteissa monet ihmettelivät samaa asiaa.

Aika pian joku etsi kirjasta oikean sanojan: ei Lammio, vaan Lahtinen. Eräs kommentti oli kuin omasta kynästäni:

Onkohan testin tekijä edes lukenut Tuntematonta? Ei ainakaan sisäistänyt. Vaikka ei kirjasta muistaisi ainoatakaan sitaattia, ei tuollaista saa sopimaan sitten millään Lammion suuhun.

PS
HS näyttää korjanneen virheensä.

Kärppänä kivikossa

Nousimme Arktikumin kukkulalle nähdäksemme paremmin Ounasjoen suistoon kerääntyneet joutsenet, mutta kärppä varasti huomiomme.

Töllistelyksi meni puolin ja toisin: kuvaajasedät kameroineen olivat ehdottomasti kiinnostavinta kärpän elämässä juuri sillä hetkellä. Kiinnostusta saattoi tosin lisätä setien suunnasta kuulunut myyrän vikinä…

Sanonta ”viitenä kärppä kivikossa” ei tällä kertaa toteutunut. Notkea pikkupeto tyytyi esittämään kivikossa vain muutamia parin metrin spurtteja. Vauhti oli häikäisevä eikä näyttänyt riippuvan mitenkään siitä, kulkiko reitti kivien koloissa vai kivien päällä.

Jäimme ihmettelemään, muistaako kärppä keinorakan onkalot niin läpikotaisin, että se ei kovassakaan vauhdissa törmää luolan takaseinään tai kiilaudu liian ahtaaseen rakoon? Ehkä se seuraa aiemmin tekemiään hajujälkiä?

Ensilumi tuli ja meni

Maa oli torstaina valkoinen. Rovaniemen lentoasemalla lunta ilmoitettiin olleen kaksikymmentä senttiä ja täällä kaupungissa sitä oli vähän vähemmän. Normaaliin päiväjärjestykseen palattiin kuitenkin pian.

Kuva kotikadulta on otettu torstaina, koivut oli istutettu retkellä ollessani.

Blackout

Rovaniemellä oli eilisiltana ennalta suunniteltu sähkökatkos, joka kesti vajaan tunnin. Tarkkailin tilannetta Ounaskosken uimarannalla.

Ihan ensiksi on sanottava, että kaupunki ei pimentynyt läheskään totaalisesti. Ilmeisesti liikenneturvallisuussyistä Rautasilta ja Ounaskosken silta olivat normaalisti valaistuna, ja Koskikadun alapäässä oli runsaasti valoa ja väriä.

Jokirantaan kerääntyi väkeä melko tavalla, osa kameran ja jalustan kanssa. Salamavalot eivät ihme kyllä välkkyneet, vaikka oli todella pimeää. -Oletko Mauri, minulta kysyttiin.

Kun valot eivät syttyneet odotetusti kymmeneltä, lähdin kotiin. Poliisilaitos oli vielä pimeänä, mutta Hallituskatua polkiessani valaistu huoltoasema loisti majakkana edessä. Pian syttyivät myös katuvalot ja viimeisenä asuntojen valot.

Yksin erämaassa

Viikon retki Muotkatuntureille oli kaikin puolin antoisa. Myös säät suosivat: alkuviikolla päivät olivat lähes kesäisen kauniita ja lämpimiä, mutta yöt kylmiä. Lämpötila pysytteli plussan puolella vain yhtenä yönä. Jakson lopulla sää muuttui syksyiseksi.

Vuonna 1991 Lappiin perustettiin 12 erämaa-aluetta, joista Muotkatunturin erämaa on yksi. Se on oikea erämaa muutenkin kuin hallinnollisesti, kohtuullisen laaja (1570 neliökilometriä) ja maltillisesti varusteltu.

Koska retkeilijöitä houkuttelevia autiotupia on harvassa, hieno alue on pysynyt ihmeen rauhallisena. Tapasin kuuden päivän aikana vain yhden vaeltajan! Samalle seudulle vuosituhannen vaihteessa tekemälläni ruskaretkellä en nähnyt edes etäältä muita ihmisiä.

Ehkä tupien puuttumistakin merkittävämpi erämaisuuden tunnusmerkki on se, että puhelin oli mykkänä suuren osan retkeä. Vaikka Soneran kuuluvuuskartta on laajalti valkoinen, yhteyden ulkomaailmaan sai sentään monestakin paikasta.

Hankin ennen retkeä uuden puhelimen, jonka sanotaan sopivan erityisen hyvin vaativiin retkioloihin. Erityisesti ajattelin kosteutta, jolle entinen luurini oli turhan herkkä.

Mahdollisten ongelmatilanteiden varalta GPS on ”ihan kiva” ominaisuus: tarkka paikanmääritys perustuu satelliitteihin ja onnistuu joka paikassa. Mutta miten saa koordinaatit ihmisten ilmoille, jos kenttää ei ole!

Erämaassa asiat asettuvat hetkellisesti uuteen tärkeysjärjestykseen. Netin katkeileminen tai tunnuslukujen muistaminen ovat mitättömiä juttuja sen rinnalla, että pysyy kuivana päivälla, tarkenee yöllä, saa syödäkseen ja jaksaa perille.

Ylätusina

Tänään urakkansa päättäneen Suomen lentopallomaajoukkueen lopullinen sijoitus lajin MM-kisoissa riippuu myöhemmin illalla pelattavan ottelun tuloksesta. Se kuitenkin tiedetään, että Suomi sijoittuu 24 osanottajamaan parempaan puoliskoon, ylätusinaan.

Joukkue haastoi tosissaan lajin suurmaita ja tarjosi penkkiurheilijoille huikeaa jännitystä. Kiitos siitä!

* * *

Olen lähdössä huomisaamuna Muotkatuntureille vaeltamaan. Iltaisin juurakkotulet korvaavat television ja netin, lisäksi toivon saavani ihailla revontulia.

Kotikadulla juhlittiin

Rovaniemi-viikko huipentui sunnuntaina Karhunkaatajantien katujuhliin. Koska olin mukana järjestelyissä, ohjelmaa riitti koko päivälle. Onneksi järjestysmiesvuorot suosivat, ja pääsin katsomaan Suomen ja Tunisian lentopallo-ottelun loppuvaiheet. Mahtava meininki sielläkin!

Hyvä syy juhlimiseen oli pitkään jatkuneen katuremontin päättyminen. Nyt katu on melkein valmis: nurmikot kylvetty ja koivut istutetaan myöhemmin tänä syksynä. Seuraavaksi toivotaan, että putket kestävät eikä kaivinkoneita tarvita kadullamme ainakaan kymmeneen vuoteen.

Kun sää oli erinomainen, ohjelma tasokas ja keitto hyvää, juhla oli – niin uskon – kaikkien mielestä onnistunut. Väkeä oli liikkeellä kiitettävästi, entisten ja nykyisten Karhunkaatajantien asukkaiden lisäksi paljon muitakin kaupunkilaisia. Monet heistä kyselivät ihmeissään ja ehkä hieman kateellisina, miten näin mainioita juhlia järjestetään.

Toivottavasti esimerkki tarttuu ja jatkossa nähdään lisää vastaavantyyppisiä tapahtumia. Hyviä syitä tai tekosyitä juhlimiseen on helppo keksiä. Sitten vain tuumasta toimeen!

Virallisen ohjelman lisäksi asukkailla oli pihoillaan monenlaista toimintaa, esimerkiksi kirpputoreja, aurinkopaari ja yhteislaulua.

Lapin Kamariorkesterin muusikot soittivat kotikamareissa, lehtikuusien alla ja tietenkin myös päälavalla.

Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen avasi kadun apunaan paikalliset asukkaat Annikki Aimola (93v) ja Uuno Martikainen (8v),

Ennen katutansseja palkittiin merkittävä kadunmies, talonmies Tapani Leinonen. Kuvan muut talkooaktiivit: Soile Veijola (puheenpitäjä) ja oikealla Asta ja Auno Mommo.

Riitta Kemppainen-Koivisto on merkittävä kadunnainen ja katujuhlan äiti.

Vauhtia airovetoisesti

Pysytään joella. Perjantaina Rovaniemi-viikon ohjelmaan kuului perinteinen yliopiston ja ammattikorkeakoulun soutukilpailu. Veneissä on 7 airoparia, 14 soutajaa ja perämies.

Ammattikorkeakoulu oli tälläkin kertaa vahvempi. Rautasillalta katsottuna näytti siltä, että amk repäisi heti siltojen välissä turvallisen etumatkan ja tyytyi sitten tarkkailemaan tilannetta.

Veneet etenivät kauramoottoreiden voimalla hämmästyttävää vauhtia myös vastavirtaan.