Nousimme Arktikumin kukkulalle nähdäksemme paremmin Ounasjoen suistoon kerääntyneet joutsenet, mutta kärppä varasti huomiomme.

Töllistelyksi meni puolin ja toisin: kuvaajasedät kameroineen olivat ehdottomasti kiinnostavinta kärpän elämässä juuri sillä hetkellä. Kiinnostusta saattoi tosin lisätä setien suunnasta kuulunut myyrän vikinä…

Sanonta ”viitenä kärppä kivikossa” ei tällä kertaa toteutunut. Notkea pikkupeto tyytyi esittämään kivikossa vain muutamia parin metrin spurtteja. Vauhti oli häikäisevä eikä näyttänyt riippuvan mitenkään siitä, kulkiko reitti kivien koloissa vai kivien päällä.

Jäimme ihmettelemään, muistaako kärppä keinorakan onkalot niin läpikotaisin, että se ei kovassakaan vauhdissa törmää luolan takaseinään tai kiilaudu liian ahtaaseen rakoon? Ehkä se seuraa aiemmin tekemiään hajujälkiä?