Vesireittiä Tampereelta pohjoiseen

Nelipäiväinen veneretki Tampereelta Virroille on alkukesäni kohokohta. Sää oli aurinkoinen, poutainen ja lämmin. Miinusta tulee vain heikoista tuulista ja niistäkin vain siksi, että tarkoitus oli liikkua tuulen voimalla. Nyt meni moottorilla ajeluksi; onneksi yhtenä päivänä päästiin kunnolla purjehtimisen makuun.

Vesireitti oli upea kokemus. Selkävedet seurasivat toistaan, kanavat ja kapeikot rytmittivät menoa. Yritimme kuvitella, mitä kyytiin osunut suuren maailman cityihminen olisi sanonut näkemästään. Ehkä ihmetellyt, onko kaikki vesi ympärillä todellakin makeaa! Ei kai sentään juomakelpoista?

Yövyimme veneessä: kolmesti luonnonsatamassa ankkurissa tai keula maissa, kerran laiturin ja poijun välissä. Sääskien paljous tuli ikävänä yllätyksenä. Myös joutsenten määrä yllätti, koska järvet olivat karuja ja kalliorantaisia. Yhdestäkään pesinnästä ei tosin saatu varmuutta. Kuikkia näkyi ilahduttavan runsaasti, ja alkumatkalta ilmoitimme Tiiraan merimetson ja neljä kanadanhanhea.

Kanavat ja kääntösillat olivat minulle uutta. Murolen kanava oli miehitetty, mutta Herraskoskella toimittiin itsepalveluperiaatteella. Narusta nykäisemällä sulku avautui ja silta kääntyi pois edestä. Paluumatkalla yövyimme kanavan suulla ja vierailimme kanavamuseossa. Myös se oli miehittämätön.

Herraskoskella on myös kaarisilta, jonka alituskorkeudeksi Liikenneviraston sivuilla ilmoitetaan 7 metriä. Toisvesi oli vähällä jäädä näkemättä, sillä veneemme masto yltää 8.5 metriin. Päätimme kuitenkin kokeilla, ja alitus onnistui. Maston tyveltä oli mahdotonta arvioida, paljonko pelivaraa jäi.

Ruovedellä hyödynsimme kulkutapaamme ja poikkesimme Kalelassa, mihin autolla ei pääse. Tämä Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1895 valmistunut erämaa-ateljee on vaikuttava oman aikansa kulttuurimuistomerkki.

Virroilla pääsimme näkemään kuuluisan höyrylaiva Tarjanteen, joka on kulkenut Tampereen ja Virtain väliä yli sadan vuoden ajan. Aluksesta purkautuneet matkustajat olivat kauttaaltaan varttuneempaa väkeä; kaikki näyttivät nauttineen kiireettomästä päivästä Runoilijan tiellä. Bussi odotti rannassa, ja suuri osa jatkoi välittömästi matkaansa – ehkä takaisin Tampereelle.

Viron kuuluisin suo ja putous

Viron matkamme maaseutuosuus käynnistyi Lennart Meren mukaan nimetyltä lentoasemalta, mistä vuokrasimme auton. Golfin keula suunnattiin kohti Lahemaan kansallispuistoa ja Viron kuuluisinta suota.

Viru raba on metsien ympäröimä räme, jonka keskellä on kaunis keidassuo. Viru raban suosio perustuu osaltaan saavutettavuuteen ja hyviin rakenteisiin: tunnin ajoaika Tallinnasta ja perillä hyväkuntoinen pitkospolku. Lämmin kevätpäivä innosti rohkeimmat käväisemään allikossa.

Seuraava kohteemme oli Lahemaan kansallispuiston opastuskeskus, joka on rakennettu Palmsen moision entiseen talli- ja vaunurakennukseen.

Tila oli upea ja näyttely tyylikäs, samaan aikaan moderni ja vanhanaikainen. Moision päärakennus on itsessään nähtävyys, samoin sitä ympäröivä puisto. Lammessa polskahtanut kala saattoi olla karppi.

Vierastalo olisi ollut mieluisa majoituspaikka, mutta koska huomasimme asian liian myöhään, yövyimme Vosu-nimisessä pikkukylässä Suomenlahden rannalla. Oikein mukava paikka sekin, ja hiekkaranta oli rankattu Visit Estonia -sivustolla Viron kymmenen parhaan joukkoon.

Aamulla jatkoimme Haapsaluun ja Hiidenmaalle. Poikkesimme matkalla Jägala-joen putoukselle, joka oli vähävetisenäkin mainittava nähtävyys. Pystypudotusta on kahdeksan metriä ja leveyttä vielä enemmän.

Sillä aikaa kun…

Viroon lähtiessämme Lapin joet tulvivat ja tilanteen pelättiin edelleen pahenevan. Paluun jälkeen kiiruhdin Kivisillalle katsomaan, joko aukko näkyy. Joen pinta oli laskenut parilla metrillä ja oltiin lähellä normaalia kesän tasoa. Kuvat on otettu 14.5 ja 28.5.

Kirjoitan Viron vaikutelmista erikseen, mutta tässä pieni ennakkomaistiainen. Lupasin Saarilla ja Länsi-Virossa ensi kertaa käyneelle Arjalle kaksi uutta lintua: avosetin ja kattohaikaran.

Avosetteja nähtiin tietopaikassa Hiidenmaalla ja kattohaikaroita kahdessa paikassa mantereella. Kuvan kattohaikara tuli iloisena yllätyksenä matkalla Paldiskista Tallinnaan. Kyseessä lienee pesää vartioiva koiraslintu. Hautova naaras ei varmaankaan ollut kaukana, mutta pesää ei jääty etsimään.

Joki tulvii

Tänään ajattelin käydä kiertämässä Koivusaaren luontopolun, mutta aikeeksi jäi. Ounasjoen pinta oli noussut muutamassa päivässä liki kaksi metriä, ja pitkokset olivat koko matkaltaan veden vallassa. Kahluusaappailla kierroksen olisi ehkä voinut tehdä.

Kulpinväylän sillalta otetussa kuvassa tilanne näkyy hyvin. Virran kuljettamia jäitä näkyi Ounasjoen pääväylässäkin, mutta ei näin suuria.

Lämpötila on kivunnut monena päivänä kesäisiin lukemiin ja pysynyt öisinkin plussalla. Lentoaseman mittauspisteessä noteerattiin ensimmäinen lumeton päivä. Ounasjoen latvoilla lunta on vielä reilusti, ja tulvan ennustetaan olevan maksimissaan ensi viikon tiistaina.

Positiivista urheilupöhinää

Pikkuleijonien maailmanmestaruus käynnisti menestyksen kierteen, joka saattaa poikia vielä vaikka mitä. Avainsana oli peli-ilo ja positiivisuus, jota päävalmentaja Tommi Niemelä säteilee ympärilleen. Tuollaisen valmentajan joukkueessa pelaajat eivät pelkää epäonnistumisia, vaan uskaltavat pelata vahvuuksillaan.

Sama ilmapiiri näyttää tarttuneen myös isoihin Leijoniin, jotka ovat aloittaneet loistavasti omat kisansa. Marjamäen johtamia maajoukkueita aiemmin leimanneet maalinteko-ongelmat loistavat poissaolollaan. Tavanomaista urputusta valinnoista ja pelitavasta ei ole tällä kertaa kuulunut, mitä nyt joku peruspessimisti joutui paremman puutteessa toteamaan, että Saara Aalto puristaa mailaa!

Marika Teini voitti juuri äsken Euroopan mestaruuden suunnistuksen keskimatkalla. Kilpailu oli jännittävä ja dramaattinen. Selvässä johdossa ollut Ruotsin Tove Alexandersson harhaili pahasti 15. rastilla ja sveitsiläinen kilpasisko ohitti kokonaan 10. rastin. Hän ehti juhlia joukkuetovereineen maalialueella voittoa ennen kuin sai sai kuulla tulleensa hylätyksi.

Saappaat savessa

Eilen sattui kaksi asiaa, joista ajattelin kertoa. Mutta ensin sananen saappaista.

Olen vanhan liiton lintuharrastaja eikä linturetki ilman saappaita tunnu oikealta. Lisäksi  nimenomaan keväällä on usein niin, että mitä savisemmat saappaat, sitä mukavammat havainnot. Kuva on viime viikon retkeltä Alakorkalon hyötyjäteasemalle.

Sitten ne asiat. Elokuun puolivälissä hankitun älypuhelimen tilastoiva askelmittari pyörähti eilen kolmannelle miljoonalle, kävelty matka linnuntietä Rovaniemeltä Helsinkiin ja takaisin. Hyvä marjalintutalvi lisäsi askelkertymää; viime aikoina yleistynyt pyöräily uhkaa vaikuttaa toiseen suuntaan.

Miljoonan askeleen raja rikkoutui joulukuussa, jolloin kirjoitin tämän postauksen.

Eilisen toinen mainittava tapaus on muuttohaukan näkeminen Harjulammella. Muuttohaukka ei ole enää superharvinaisuus kuten harrastusta aloittaessani, mutta ihan joka vuosi sitä ei pääse näkemään. Lapissa tehdyt pesimäajan muuttohaukkahavainnot salataan ja ne näkyvät Tiirassa vain pienelle porukalle.

Kansalliskirjallisuutta

Kevään lukuelämys on ollut Viron kansalliskirjallisuuden kulmakivi, A.H. Tammsaaren viisiosainen suurromaani Totuus ja oikeus.

Siihen aikaan kun Virolla oli oma raha, 25 kruunun seteli oli kunnianosoitus Tammsaarelle. Etupuolella oli kirjailija itse, kääntöpuolella hänen syntymäkotinsa Vargamäe, nykyisin museo.

Tekstini Totuudesta ja oikeudesta täällä.

Västäräkin pelihuumori

Ihastuttavien kevätpäivien pitkä ketju katkesi yöllä: aamulla satoi räntää. Ensimmäinen ajatukseni koski lintuystävieni pelihuumorin riittävyyttä.

Matkalla rantaan panin merkille, että Lääninhallituksen puistossa monena aamuna  innokkaasti laulanut peippo oli nyt hiljaa. Peippo ei vähästä hätkähdä ja laulaa täyttä päätä pikkupakkasessakin, mutta ehkä sakea räntäsade oli sille liikaa.

Sen sijaan västäräkit eivät olleet moksiskaan. Ne ovat tottuneet kaikenlaisiin säihin, märkiinkin. Ykkösasia on ruoka ja sitä riitti, sillä koskikorentoja oli alkanut nousta joesta edellisellä viikolla.

Talven selkä taittumaisillaan

Talvi jatkuu edelleen täällä Rovaniemellä: lumipeitteen paksuus lentoasemalla on 93 senttiä. Päivälämpötilat ovat nousseet hiljalleen, ja tänään ylitettiin kymmenen asteen haamuraja. Öisin on ollut muutama pakkasaste. Muuttolinturintamalla on hiljaista.

Kaupungin ylivoimaisesti paras lintupaikka juuri nyt on Alakorkalon hyötyjäteasema, mutta melko talviselta näyttää sielläkin. Kompostiaumojen päivänpuoleiset sivut ovat kuitenkin olleet sulat jo pitkään. Aktiivinen retkeily on tuottanut toistaiseksi kymmenen muuttolintulajia, joista yli puolet eilen ja toissapäivänä.

Vanhan lintulorun mukaan kiurusta (kuvassa) on kuukausi kesään, peipposesta puoli kuuta ja västäräkistä vähäsen. Minun näköpiiriini lajit ehtivät jokseenkin samaan aikaan: kiuru ja västäräkki perjantaina, peippo tänään. Toistaiseksi pohjoisin haarapääsky nähtiin tänään Limingassa. Kunhan yöpakkaset loppuvat, lyhyessä ajassa tapahtuu paljon.

Lumimaiseman linnut

Useimpien mielestä lunta on riittävästi, mutta pulmuset taitavat olla toista mieltä. Rovaniemellä pulmusia näkee nimittäin varmimmin siellä, mihin lunta tuodaan koko ajan lisää.

Kävelin aamulla Jängislahden lumenkaatopaikalle. Lintuja ei aluksi näkynyt ja arvelin syyksi paikalla möyrinyttä kauhakuormaajaa. Istuin odottamaan, ja jo viiden minuutin kuluttua parvi pyrähti paikalle, 25-30 yksilöä.

Linnut etsivät syötävää kämmenen kokoisista pälvipaikoista ja poseerasivat välillä korkeiden lumikasojen päällä.

Kotiin palatessani kuulin Kotitiellä tilhien sirinää. Pysähdyin katselemaan ja kuvaamaan. Laskin 12 tilheä, joista osa napsi pihlajasta marjoja toisten katsellessa viereisestä koivusta. Pienehköjä tilhiparvia on näkynyt aivan viime päiviin asti. Pihlajissa on edelleen marjoja, jos kohta laatu alkaa olla kyseenalainen. Kuvan marjat ovat ihmeen meheviä.

Ounaskosken sulan vaiheilla on ollut hiljaista. Lokkeja on nähty vasta kerran eikä vesilintuja lainkaan. Pääsiäispyhinä  näyttäytyi koskikara.