Miljoona askelta

Tilastoiva askelmittari on elokuussa hankkimani älypuhelimen monista sovelluksista tarpeellisimpia. Eilen tuli täyteen miljoona askelta, joka minun kalibroinnillani tarkoittaa hieman yli 700 kilometriä. Sattumoisin saman kuukauden aikana pitkään palvelleet sieviläiset sanoivat irti yhteistyösopimuksen. Saappaan pohjaan tuli poikittainen murtuma.

Olen harrastanut luonnossa liikkumista koko ikäni ja kuluttanut loppuun suuren määrän kumisaappaita ja nyt yhden parin polyuretaanista valmistettuja. Tällä kokemuksella voin sanoa, että kestävyydessä kumisaapas häviää aivan pystyyn.

Hankin nyt poistoon menneet saappaat syyskuussa 2011, joten tulin käyttäneeksi niitä peräti kuusi vuotta. Askelien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arviolta kolme miljoonaa niitä lienee. Kumisaappaita olisi tarvittu samassa ajassa 3-4 paria. Kuvasta näkee, että polyuretaanisaapas on aivan virheettömässä kunnossa siitä paikasta, johon kumisaappaaseen tulee ensimmäinen reikä.

Käytössä sieviläiset eivät häviä vähääkään perinteisille kumisaappaille: ne ovat mukavat jalassa ja selvästi kevyemmät. Kalliimman hintaluokan kumisaappaissa tuki nilkalle oli hieman parempi, mutta kestävyys aivan olematon. Niistä lisää täällä.

Edit 26.4.2023
Tilasin juuri uudet sieviläissaappaat. Syynä vaihtoon on jälleen vasemman jalan saappaan pohjaan syntynyt poikittainen murtuma, josta kosteus pääsee sisään.  Oikean jalan saapas on edelleen ehjä, vaikka sillä on otettu melko tarkasti sama määrä askelia. Kummallista!
Käyttöiäksi tuli taas n. 6 vuotta, mitä pidän vähintään kohtuullisena.