Joukkue pelasi Mikolle

JYP palautti luottamuksen tekemisiinsä eilisellä voitollaan KalPasta. Ilta oli surunauhoissa pelanneelta JYPiltä hieno kunnianosoitus perjantaina menehtyneelle pitkäaikaiselle fanilleen Mikko Jaatiselle.

Minullakin oli kunnia tuntea Mikko. Tapasimme ensi kerran joulukuussa 2003. Olin lämmittelyn aikana kuvaamassa pelaajia, ja Mikko kiinnostui puuhistani. Kerroin olevani myös fani ja tulleeni Rovaniemeltä seuraamaan ottelua. Mikko ihmetteli huonosti valittua asuinpaikkaani. Tarinatuokion päätteeksi pyysin kuvauslupaa ja otin tämän kuvan:

Myöhemmin tapasimme usein Hippoksen hallissa tai pesäpallokentän laidalla, kerran myös Koskenharjulla Lohen pelissä. Mikko taisi olla Jyväskylän tunnetuin penkkiurheilija.

Mikolla oli Hippoksen hallissa vakiopaikka. Kun JYPin taustajoukot marssivat ottelun alkaessa pelaaja-aitioon, Mikon (#33) kanssa läpsäistiin yläfemmat. Kuva tästä tilanteesta on elokuulta 2010, jolloin päävalmentajana oli Risto Dufva ja kakkosena Jyrki Aho. He valmentavat nykyisin muualla, mutta porukan viimeisenä tuleva huoltaja Pekka ”Vesis” Vesamaa on edelleen JYPin mies.

Kiitos JYP, voitosta ja Mikon muistamisesta!