Joutsenten aika

On lokakuu ja perinteisen joutsenraportin aika.

Kuva on reilun viikon takaa, paikka Jängislahden pohjukka Ounasjoen suistossa Rovaniemellä. Joutsenia oli silloin 39 ja kaikki aikuisen puvussa. Täti sai ihailla lintuja lähietäisyydeltä.

Lauantaina joutsenia oli viitisenkymmentä, suurin parvi Lietesaaren rantavesissä ja loput hajallaan eri puolilla suistoa. Nyt joukossa oli kolme perhekuntaa, poikasia yhteensä yhdeksän.

Sunnuntaina linnut olivat yhtä perhettä lukuun ottamatta jossain muualla, mutta tänään taas paikalla, nyt Vitikanperän puolella. Määrä lisääntyy vähitellen, vaikka pikkuparvia näkyykin kaupungin yläpuolella matkalla kohti Perämeren parveutumispaikkoja.