Hajahavaintoja

Keskiviikko oli Kilpisjärvellä huikaisevan kaunis kevätpäivä. Mieli teki hiihtämään, mutta sukset eivät olleet mukana. Retkeilykeskuksessa oli esillä Yrjö Metsälän ihastuttavia kuvia.

Matkalla näkyi parikymmentä pulmusta ja vähän toistakymmentä joutsenta. Hiiripöllö tarkkaili liikennettä Karesuvannon kylän keskustassa. Muotkatakkavaaran levähdyspaikalla sain kaveriksi pulmusen.

Merimetso herättää rannikoilla närää ja kuumia tunteita, mutta Lapissa kyseessä on harvalukuinen läpimuuttaja. Tänään Jängislahdessa saimme ihailla isolla porukalla 24 merimetson parvea, joka matkasi kaupungin yli pohjoiseen. Havainto oli kevään neljäs Tiiraan ilmoitettu.

Petolintuja on ollut liikkeellä ilahduttavan runsaasti. Jos tähystää muutaman tunnin ajan Niskanperän pelloilla, pääsee melko varmasti näkemään tuulihaukan, piekanan, sinisuohaukan, suopöllön ja hiiripöllön. Enempäänkin on hyvät mahdollisuudet.