Suomi ei ansainnut Tiinaa

Tiina Rosenberg, jatkossa TR, purkaa pahaa oloaan uusimman HS-kuukausiliitteen haastattelussa.

TR toimi jonkin aikaa Helsingin Taideyliopiston rehtorina, mutta joutui jättämään tehtävän ennen aikojaan. Tarkkaa syytä ei paljasteta, mutta kultaista kenkää taisi tulla. Koska Suomessa ”ei olisi ollut tulevaisuutta”, TR palasi Tukholmaan. Siellä odottivat professorin virka ja asunto rauhallisella alueella.

En odottaisi 58-vuotiaalta professorilta pissistason ajattelua. Näin tunneäly säkenöi (boldaukset omat):

… miehiä mielistelevät naisjohtajat, jotka kieltävät naisten rakenteellisen syrjinnän ja tarjoavat siitä todisteeksi vain omaa urakehitystään.

Ei minua ole koskaan ammuttu Malmössä. Käsittääkseni Suomessakin joskus ammutaan, eivätkä ampujat ole mistään muualta tulleita.

Ennen ulkomaille lähtöään TR vaikutti Itä-Helsingissä ja oppi tunnistamaan duunarin; jatko-opintoja on suoritettuna mm. DDR:n Karl Marx -yliopistossa. Tiinan tiedeuraan on kuulunut plagiointisyytösten lisäksi ainakin sukupuolentutkimusta ja teatteritiedettä.

Toimittaja on välillä ihmeissään, mutta antaa haastateltavan paasata turhia kyselemättä. On ehkä kiinnostavaa tietää, miten TR ”keskusteli” keväällä prof. Janne Saarikiven ja kansanedustaja Oras Tynkkynen kanssa. Tynkkysen osuus löytyy Henry Laasasen asiaa käsitelleestä blogipostauksesta.

TR arvioi HS-haastattelussa, että Suomi voisi ottaa vastaan 1 000 000 pakolaista. Perustelu puhuu puolestaan: ”Metsiä ja kyliä kyllä riittää”.

* * *

Luin loppukesän aikana kaikki Samuli Parosen kirjat. Urakan aikana pohdiskelin, onko Parosella vastinetta nykykirjailijoiden joukossa. Ei tullut mieleen. Sen sijaan Parosen vastakohta löytyy helposti, julkisuushakuinen, muodikkaasti ajatteleva, itseriittoinen ja isoääninen: Jari Tervo.

Kirjoitin Parosesta sivuston puolelle.