Loppukesän 2015 projekteista Operaatio Paulaharju oli kolmen päivän raju rutistus, mutta Samuli Parosen tuotantoon perehtyminen vei toista kuukautta. Paronen haastaa lukijan eikä päästä helpolla.
Suomalaisen kirjallisuuden eturiviin kuuluva Samuli Paronen (1917-1974) on huonosti tunnettu kirjailija, kaikkea muuta kuin painosten kuningas. Kuvaavaa on, että Rovaniemen kirjastoissa monista Parosen teoksista näyttäisi olevan vain yksi kappale. Kaivos tilattiin Ivalon kirjastosta.
Paronen aloitti uransa yllättävällä aihevalinnalla: romaanissa Kesä Aataminkylässä (1964) 47-vuotias esikoiskirjailija tarkkaili maailman menoa uskottavasti pikkupojan silmin. Seuraava teos, sotaromaani Kuolismaantie julkaistiin kolme vuotta myöhemmin. Kirja on tekstinä mahdollisimman erilainen, mutta taidonnäytteenä yhtä vakuuttava kuin esikoinenkin. Tämän jälkeen Parosen julkaisutahdiksi vakiintui kirja vuodessa.
Kahdeksasta Parosen romaanista luettavimpia ovat mielestäni kolme ensimmäistä ja Laiva. Muissa normaalilukijaa kiusaa toiminnan puute ja pohdiskelun runsaus: hieman liioitellen ”dialogeissa” pitkät yksinpuhelut katkaisee vain toisen osapuolen murahdus.
Parosen taidoilla olisi voinut kirjoittaa muunkinlaista tekstiä, myös menevää ja myyvää. Paronen ei halunnut ja perusteli valitsemaansa linjaa lokakuussa 1972 kirjeessä kollegalleen Pertti Tonterille:
Jos täällä Suomessa oikeen menevän lukuromaanin haluaa tehdä on paras kirjoittaa Hitleristä, sotasankareista, tahi ehkä aatelisromantiikasta. Minun laivasta olis tullu aika vähällä lisävaivalla melko lailla parempi lukuromaani kuin mitä se nyt on, mutta jotain, minun mielestä tärkeämpää, olis jäänyt ikään kuin toissijaisuuteen.
(Mainittakoon taustatietona, että Veikko Huovisen Veitikka julkaistiin v. 1971)
Ehkä useimmin Parosen yhteydessä esiin nostettu kirjailija on Pentti Haanpää. Vaikka kyseessä ovat kovin erityyliset kirjailijat, selvää sukulaisuuttakin löytyy. Yhteistä on tarve sanoa yhteiskunnasta jotain yleispätevää ja tärkeää, pelkkä tarina ei riitä. Kumpikin asettuu voimakkaasti vähäväkisten puolelle sortumatta kuitenkaan politikointiin. Muista merkittävimmistä kirjailijoistamme lasken tähän ryhmään esimerkiksi Väinö Linnan ja Erno Paasilinnan.
Romaanien lisäksi Paroselta on julkaistu novelleja ja aforismeja. Aforismit saivat kiittävän vastaanoton, ja minunkin mielestäni kompakti aforismikokoelma Maailma on sana on kirjallisuutemme helmiä. Sen sijaan Testamentti oli raskas luettava.
Novellikokoelma Tämä on huone 8 jakoi kriitikoiden mielipiteet. Pidän Parosen novelleista ja ihmettelen, miksi kirjailija ei kirjoittanut niitä enempää.
Parosen tuotantoon tutustuessani varasin oheiskirjoiksi Yrjö Hosiaisluoman väitöskirjan Parosesta vuodelta 1990 ja Hannu Mäkelän v. 2006 julkaistun muisteluteoksen. Tärkeitä ja tarpeellisia teoksia kumpikin. Paroset luin suunnilleen julkaisemisjärjestyksessä, Mäkelän muistelut heti luku-urakkaa aloittaessani ja väitöskirjaa hakuteoksena pitkin matkaa.
Perusteellista työtä tehnyt Hosiaisluoma käsittelee mm. Parosen henkilöhistoriaa ja kirjailijanuraa, esittelee ja ruotii hänen kirjallisen tuotantonsa, käy läpi teosten saaman kritiikin ja pohtii Parosen roolia työläiskirjailijana. (sitaatit Parosen kirjeistä ovat väitöskirjasta)
Vasemmiston lehdissä Parosta ei koettu ”omana miehenä”, vaikka hän jos kuka oli työläiskirjailija: raskaiden ruumiillisten töiden tekijä ja itseoppinut kirjoittaja. Joistakin hänen kirjoistaan vasemmistolehdissä ei kirjoitettu sanakaan. Syynä on se, että Paronen ajatteli asiat itse eikä taipunut keskusjohtoiseen oikeassa olemiseen. Kaksi lainausta selventää asiaa:
Kastijako on työmiesten kesken lujempi kuin missään. Tärkeimpänä arvona vaalitaan keskinäisiä palkka- ja säätyeroja, vaikka kuuluttais samaan eturyhmäjärjestöön ja puolueeseen. Ollaan keskenämme kuin isännät ja rengit. (Kaivos)
Suomalainen demokratia mitätöityy koko aika yhdessä politiikan kanssa, fasismi ryömii asemiin. Politiikka on yhä enempi hämäystä henkilökohtaisten etujen saamiseksi. Puolueet järjestää probagandistisia erimielisyysilveilyjä. (kirje Kalevi Seiloselle 28.9.1971)
Parosella oli omakohtaista kokemusta monenlaisista töistä, ja hän kertoo romaaneissaan ruumiillisen työn tekemisestä uskottavasti ja tarkasti. Hyviä esimerkkejä löytyy teoksista Kaivos (poraajan työ), Kortteeri (ikkunalasin valmistus) ja Laiva (työ sillinpyyntialuksella). Sekalaisia töitä rakennustyömailla Paronen kuvaa monissa teksteissään. Kaikenlaiset asumiseen liittyvät ongelmat olivat tuttuja Paroselle itselleen ja kaikille hänen teostensa ihmisille.
Paronen kuului Kirjailijaliittoon, mutta ei osallistunut kertaakaan liiton kokouksiin. Paikallisten kirjailijoiden tapaamiseen hänet onnistuttiin joskus houkuttelemaan, mutta kokemus ei ollut innostava. Paronen muistelee tilannetta kirjeessä Kalevi Seiloselle 7.5.1973:
Minä täällä pari kertaa erehdyin menemään [oppi]-arvollisten tilaisuuteen, ja sain tuntea sitten olevani kuin aasi joka on eksynyt roturatsujen talliin jossa hirnutaan niin sivistyneesti että on omine äänineen kuin pölkynkantaja ikään korostamassa muiden erinomaisuutta.
Paronen sai yllättävältä taholta tunnustusta vuonna 1971 julkaistusta romaanistaan Huone puutalossa. Presidentti Urho Kekkonen kehui teosta ensin Suomen Kuvalehdessä ja sitten uudenvuodenpuheessaan, kutsuipa Parosen Linnan juhliinkin. Paronen ei (tietenkään) mennyt, mutta oli kutsusta mielissään. Lainaus Kekkosen SK:n tekstistä:
Kun nyt on eduskuntavaalit edessä, toivoisin, että mahdollisimman moni ehdokas ottaisi Parosen teoksen opinto- ja kurssikirjakseen. Läpimeno on varma, jos ehdokas kykenee esittämään ratkaisun niihin kymmeniin kysymyksiin, joita tämä kaunokirjallinen teos nostattaa lukijan mieleen.
Paronen luki kiinnostuneena arvioita teoksistaan. Joskus oli aihetta iloon, ehkä kuitenkin useammin ihmettelyyn ”kun ammattiymmärtäjistä jotkut aivan huvittavia kirjoittavat.” (kirje Kalevi Seiloselle 29.9.1971):
Se Tarkan kirjoitus H.S:ssa oli oikein mukava. Saa nähdä mitä työväenlehdet sanoo vai ovatko Aamulehden kannalla (ei kuulema tykännyt Huoneesta), tahi jospa ovat tykkänään huomaamatta. Sehän se on tehokkain tapa lyödä työmiestä joka aikoo sanoa jotain.
Aforismikokoelman kansikuvana on Parosen oma maalaus. Katselisin niitä mielelläni enemmänkin, mutta en ole onnistunut löytämään.
Lopuksi Parosen havaintoja ja mietteitä maailmasta:
Missä on nyt porvariemme isänmaallisuus, kun EEC uhkaa maamme itsenäisyyttä? Se on alttiimmin kuin koskaan saksalaisten puolella. (Testamentti)
Sosialisti on voinut meillä kohota hyvinkin korkeaan asemaan, jos on saanut toiset vakuuttuneeksi siitä, ettei hänellä ole yhtään sosialistista aikomusta. (Testamentti)
Oikeaoppinen päättää ensin mitä näkee, avaa sitten silmänsä ja näkee sen. (Testamentti)
Asiantuntijan lausunnon mukaan on köyhyys terveellistä. Lääkäri oli sanonut hänelle etteivät köyhät käy vastaanotoilla niin usein kuin varakkaat. (Maailma on sana)
Se ettemme hyväksy kohtuuttomuuksia ei merkitse sitä että tyytyisimme kohtuuteen. (Maailma on sana)
Entinen mies työnteli kymmenen vuotta pöllejä ennen kuin luiskahti itse hakkuriin ja surahti silpuksi. Sekunnissa se oli mennyt hihnalla eteenpäin, noussut vinnille ja luistanut toiseen tuuttiin, mistä toinen mies työnsi silpun pitkävartisella kolalla aukosta keittokattilaan. Seuraava oli muuttanut toiseen työpisteeseen kuultuaan, että edellinen mies oli pudonnut silpun mukana keittoon missä suli lipeäliemessä selluloosaksi ja kulki putkistoja pitkin pesu- ja valkaisualtaan kautta parisataa metriä pitkään paperinvalmistusvaiheeseen ja lopulta suureen ja painavaan paperirullaan, jonka kärräri vei urakalla varaston kautta rautatievaunuun. Harvojen sulautuminen systeemiin tapahtui näin kivuttomasti ja nopeasti. (Kaivos)
Näin monivuotisen naapurini, isäntämiehen ensi kertaa tosi iloisena. Hän oli juuri kuullut toisen naapurini, myös isäntämiehen ampuneen itsensä. Heillä ei tietääkseni ollut ollut mitään riitoja; se oli aivan luonnollista isäntämiehen iloa Suomessa. (Testamentti)