Lintuharrastajien odotus palkittiin lopultakin, ja kattohaikara voidaan merkitä kuuluvaksi Suomen pesivään linnustoon. Yrityksiä on ollut monena keväänä. mutta ne eivät ole johtaneet toivottuun tulokseen:
Kuvakaappaus on tältä aamulta. Poikasia oli alkujaan kolme, mutta yksi menehtyi pesinnän alkuvaiheessa.
Pesivä kattohaikara tuo julkisuutta kunnalle nimeltä Koski Tl. Vaikka paikannusohje sisältyy poikkeuksellisesti kunnan nimeen, sijainti piti tarkistaa kartasta. Näyttää olevan 50 kilometriä Turusta Forssan suuntaan eli koilliseen.