Näin kesän ensimmäiset pähkinähakit yllättävän aikaisin, jo 6.7. Lääninhallituksen luona kolme lintua askaroi sembramännyn käpyjen kimpussa.
Oletin silloin, että lintujen määrä kasvaa tasaisesti seuraavien viikkojen aikana. Toisin on kuitenkin käynyt. Heinäkuu on jo lopuillaan. mutta havaintoja on kertynyt vasta kuusi yhteensä 14 linnusta. Tämän vuoden poikasia on ollut varmuudella 3.
Renkaista päätellen aikuiset linnut ovat paikallista kantaa, Ismon viime talven aikana Ounasvaaralla merkitsemiä lintuja. Lukurenkaan suurikokoinen kirjaintunnus näkyy kuvassa hyvin.
Sembroissa on käpyjä runsaasti, joten savotan luulisi ehtineen jo täyteen vauhtiin.