Pelitauko tuli tarpeeseen

Maaottelutauko antaa pelaajille tervetulleen hengähdystauon, kun poikkeuksellisen mielenkiintoista jääkiekkoliigaa on pelattu joukkueesta riippuen 17-20 ottelua. Näin viikon aikana kolme suosikkijoukkueeni JYPin ottelua, joista yhden livenä paikan päällä. Hipposhalli ympäristöineen oli perusteellisen myllerryksen kohteena, ja yritys päästä katsomoon B1 johti aluksi umpikujaan hallin väärälle puolelle.

JYP ei päästä kannattajiaan helpolla. Vastoin odotuksia vaikeimpia näyttävät olevan kotiottelut sarjataulukossa alempana olevia vastaan, jollaisia viikon kolmesta vastustajasta olivat keskikastin Tappara ja tyveen ankkuroitunut Jokerit. Kaikki JYPin pelit nähneenä joudun sanomaan, että keskiviikon otatus Tapparaa vastaan oli JYPiltä kauden heikoimpia suorituksia. En kaipaa kaukalotappeluita tai torikokouksia, mutta niiden puuttuminen kertoi vajaasta latauksesta. Sidettävät loppunumerot 4-6 johtuvat ottelun ratkettua ylivoimalla tehdyistä lohdutusmaaleista.

Perjantain vierasottelun vastustaja oli sarjan hyvin aloittanut SaiPa. Nyt JYPin tunnetaso oli kohdallaan ja joukkue pelasi kaksi erää kauden parasta kiekkoa ja hankkiutui 0-4 johtoon. Kolmannessa erässä JYPin jäähyily vauhditti SaiPan takaa-ajoa, ja tilanne oli hetkessä 3-4. Sitten vierasjoukkue sai taas otteen pelistä, ja kahden tyhjiin tehdyn maalin jälkeen sarjapisteet matkasivat Keski-Suomeen numeroin 3-6.

JYPin otteita on leimannut arvaamattomuus, niin nytkin. Syysloman odotus (?) ja makea vierasvoitto sarjan kärkikastin joukkueesta oli kostautua lauantain kotiottelussa Jokereita vastaan: vieraat johtivat jo 0-3, ennen kuin JYP onnistui maalinteossa. Toinen erä mentiin numeroissa 2-4, mutta kolmannessa JYP otti pelin hallintaansa, tasoitti ja ratkaisi voiton jatkoajalla kauden erikoisimpiin kuuluvalla maalilla. Maalitykki Ojantakanen laukoi hyvältä paikalta, onnistui mailan katkettua potkaisemaan kiekon Truelle, joka siirsi kiekon Tukiaiselle. ”Lepa” viimeisteli kliinisesti voittomaalin 14 sekuntia ennen peliajan päättymistä.